Susanna vai Vappu vai Mari?
Susanna vai Vappu vai Mari?
Oli surullista, kun mahtava, energinen, pirtsakka ja hauska Vappu Pimiä lopetti Talk Shown juontamisen. Tilalle tuli Susanna Laine, joka on tylsä. Suorissa Talk Show'ssa hän puhuu outoja, kutsuu taloa mökiksi (?), sekoilee juontojen kanssa ja muutenkaan ei osaa kunnolla juontaa. On tietenkin otettava huomioon, että voi olla vaikeaa juontaa kun on vasta alottanut, mutta ei Susannasta saa tekemälläkään niin hyvää juontajaa kuin Vappu oli ja on.
Esimerkiksi, kun äänestystulokset muuttuu koko ajan, joka on tyhmää rahastusta, vaikka ne ei oikeasti muutu niin, kun Susanna sanoo että on taas muuttunut jnee.. se ei innosta tai semmottis, mut ku Vappu sano sen ni se oli jopa hauskaa, et ne muuttu koko ajan, vaik ei oikeesti muuttunu.
Joo, kertokaa omii mielipitetiä Susannan ja Vapun vaihdost ja sit tietty tost Extran juontajast. Elina vai mikä se oli.
:mrgreen:

-
- BB-talon päällikkö
- Viestit: 1944
- Liittynyt: 02 Syys 2007 23:21
Re: BB:N JUONTAJA VAIHDOS 2010
Onko noissa vaihtoehdoissa mitään järkeä?
Re: BB:N JUONTAJA VAIHDOS 2010
Niin tarkotatko Vapun ja Susannan vaihtoa vai yleisesti esim. bb-extrojen juontajan vaihto vappu-kataja-jani toivola-elina ja talk show'n vaihdot mari-vappu-susanna?
- JohnMcCririck
- Finalisti
- Viestit: 697
- Liittynyt: 30 Elo 2009 16:39
- Paikkakunta: Tampere
Re: BB:N JUONTAJA VAIHDOS 2010
Sama se mulle kuka noista akoista siellä pyörii. Ei Suomesta Davinan veroista kuitenkaan löydy.
Re: Susanna vai Vappu
Siirsin tämän tänne. Tavoittanee mahdolliset äänestäjät paremmin. Samalla vaihtoehdot hieman vaihtui, kun äänestys ei tullut mukana, enkä niitä vanhoja vaihtoehtoja enää muistanut. Jos samppa kokee kärsineensä vääryyttä, niin voi toki muokata vaihtoehdot takaisin haluamikseen.
Itse äänestin Susannaa. Vappua huonompia ei montaa löydy.
Itse äänestin Susannaa. Vappua huonompia ei montaa löydy.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles
Re: Susanna vai Vappu
Ääneni meni Vapulle, koska Susanna on mun mielestä todella huono juontaja eli sen takia Vappu olisi saanut jäädä Talkkarin juontajaksi.
Re: Susanna vai Vappu
Äänestin Vappua ja se kertoo jo omalta osaltaan aika paljon Susannan osaamisesta...
Suosikit: Lintsi (BB1), Kaarlo (BB2), Naikou (BB3/BB6), Johan (BB4), Sami (BB5), Janica (BB7) & Jouko (BB8)
Inhokit: Iina (BB1), Mira (BB2), Kadi (BB3), Manta (BB4), Tuija (BB5), Marika (BB6), Annika (BB7) & Teija (BB8)
Inhokit: Iina (BB1), Mira (BB2), Kadi (BB3), Manta (BB4), Tuija (BB5), Marika (BB6), Annika (BB7) & Teija (BB8)
Re: Susanna vai Vappu
Itse laitoin Susanna koska on kuitenkin melko neutraali ja asiallinen juontaja, muutenkin katselen ihan mielelläni. Vappuhan on valinnut aivan väärän alan, olisi sopinut paremmin vaikkapa Bingoemännäksi.
Re: Susanna vai Vappu
Susanna. Vapun koheltamista ei enää kestä.
Huoh. Maailma olisi niin paljon parempi paikka ilman ihmisiä. (Mika Viljanen)
Re: Susanna vai Vappu
Zygerö ei haittaa tuo vaihtaminen ja äänestyksen vaihtoehdot ovat ihan hyvät, joten en tule vaihtamaan niitä. (;
Re: Susanna vai Vappu
Vappu. Ei ole vielä tottunut tuohon Susannaan.
Re: Susanna vai Vappu
Sori Zygerö mutta lisäsin vielä Marin tähän joukkoon niin saatiin kaikki talkshow juontajat mukaan.
I'm the thug you love to hate, Slick V.I.C, the ghetto V.I.P, mess around with me, I leave you R.I.P.Shizzle my nizzle -Victor Ebuwa (Number six in the house, number one in your hearts)
Re: Susanna vai Vappu vai Mari?
Muokkasin vielä lisää muokkaamalla Marin myös otsikoihin.
Totuus on tuolla ulkona.
Re: Susanna vai Vappu vai Mari?
Tää on yhtä isoveljien sähellystäTirkka kirjoitti:Muokkasin vielä lisää muokkaamalla Marin myös otsikoihin.
I'm the thug you love to hate, Slick V.I.C, the ghetto V.I.P, mess around with me, I leave you R.I.P.Shizzle my nizzle -Victor Ebuwa (Number six in the house, number one in your hearts)
Re: Susanna vai Vappu vai Mari?
No, jospa ei tarvitsisi säheltää enää enempää. [smilie=a_woohoo.gif]
Totuus on tuolla ulkona.
Re: Susanna vai Vappu vai Mari?
No perhana, pankaa vielä Extrat: Janne, Jani ja Elina mukaan niin on täydellinen äänestys. Ja eihän nyky-BB:stä voi puhua ilman Teemua.
Re: Susanna vai Vappu vai Mari?
Kasmasiini vie edelleen voiton, vaikka lisäiltäisi mitä vaihtoehtoja. Sehän se kaiken takana kuitenkin on ja kaikki muut vain jotain liikuteltavia nukkeja.
Re: Susanna vai Vappu
Ihan hyvä lisäys. Susanna saa ääneni edelleen.minna kirjoitti:Sori Zygerö mutta lisäsin vielä Marin tähän joukkoon niin saatiin kaikki talkshow juontajat mukaan.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles
Re: Susanna vai Vappu vai Mari?
Susanna, vaihtelu virkistää, vaikka alkutaipale on ollut vielä hapuilevaa.
[X] Osallistun vain arvontaan.
BB1: Perttu BB2: Mira BB3: Kadi BB4: Cheryll BB5: Kätlin
BB6: Marika BB7: Janica BB8: Jonna A JBB: n/a BB9: Jenna
BB1: Perttu BB2: Mira BB3: Kadi BB4: Cheryll BB5: Kätlin
BB6: Marika BB7: Janica BB8: Jonna A JBB: n/a BB9: Jenna
Re: Susanna vai Vappu vai Mari?
Mari, ehdottomasti. Hän oli asiallinen, suht luonnollinen, fiksu ja nätti. Vappu oli sietämätön, ja hänen lähdettyään ajattelin, että huonompaa juontajaa ei mitenkään voida löytää. Ikävä kyllä erehdyin. Susanna on ihan hukassa.
- wäinämöinen
- Vastaava tuottaja
- Viestit: 3779
- Liittynyt: 30 Syys 2006 16:38
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Susanna vai Vappu vai Mari?
Suvereenisti, Mari.
"Big Brother House, this is Davina. You are live on Channel 4; please do not swear. The lines are closed, the votes have been counted and verified, and I can now reveal... It's now time for you to say your goodbyes. I'm coming to get you!"
Re: Susanna vai Vappu vai Mari?
Vappu on myös ollut Extran juontajana (:Jason S. kirjoitti:No perhana, pankaa vielä Extrat: Janne, Jani ja Elina mukaan niin on täydellinen äänestys. Ja eihän nyky-BB:stä voi puhua ilman Teemua.