8. päivä

Kaikki liveketjut arkistoituna.
Belliina
Käsikirjoittaja
Viestit: 970
Liittynyt: 09 Loka 2009 14:39

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Belliina » 31 Elo 2014 15:12

Molemmilla puolilla jutellaan vastauksista ja tuntuu siltä, että kaikki ovat helpottuneen tyytyväisiä, kun kumpikaan ei onnistunut.

Niin, ja ruokaillaan. Kellarissa sitä valmista kaalilaatikkoa, Kartanossa lautaset katettu, mutta kiertoilmauunista puhutaan, joten oletan, että jotain on uunissa.

Jenna rääkyy ja valittaa, Joni valittaa kaikesta, kolmas pöydän ääressä oli Joonas. Muitakin alkaa tulla = Anne, kun uunista otetaan kasvispaistos (arvaus). Dani teki perunamuusia, Jonathan ja Andte toivat maitoa yms lisätarvikkeita pöytään. Pääruoka on (savu?)lohta, salaattia on myös.

Markku ja Jarno puuttuvat. ... Löysin makoilemasta makkarista.

semale
Kolhoosin johtaja
Viestit: 2163
Liittynyt: 30 Elo 2011 15:07

Re: Keskustelua livetapahtumista

Viesti Kirjoittaja semale » 31 Elo 2014 15:32

Kellarissa taitaa olla pientä jussiväsymystä ilmassa, Jussin sanomisia kyseenalaistetaan ja sanotaan vastaan enemmän ja enemmän. Tuulikki olisi valinnut voimakisaan (mahdolliseen siis) Tuijan ja Jonnan, Jussi huomautti, että onhan täällä mieskin ja Tuulikin mukaan nyt ei ole väliä onko munat vai ei. Jussi iskee takaisin, että varmasti kaikille tulee omia vahvuuksia vaativia kisoja, vaikkapa pitsinnypläystä vaikka sitä ennenhän voi jo ihmisiä pudota pois (selkeästi Tuulikille).

Jonna ja Armi ei nyt jaksaisi Jussin spekulointia menneestä kisasta, tuntuu jo syyllistämiseltä. Mutta Jussi jatkaa ja jatkaa ja jatkaa ja...

Belliina
Käsikirjoittaja
Viestit: 970
Liittynyt: 09 Loka 2009 14:39

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Belliina » 31 Elo 2014 16:26

16.24 Kellari saanut postia ja menevät sohvalle ennen käskyä. Ovat laittaneet hiuksia ja meikanneet. Kartanossa oli ruoan jälkeen makoilua ja jotain pehmolelun heittelyä, nyt menevät hekin sohvalle.

(Koskas se siivous tehdään?)

Kyseessä viikotehtävän tulokset. Kartano oli arvannut ajan tarkemmin 12 kertaa ja saa 12 min hyvitystä loppusuorituksessa. (?? aika monta muuta arvauskertaa jää, joissa Kellari olisi ollut lähempänä?? ehkä kuulin huonosti, mutta 12 min hyvitystä joka tapauksessa Kartanolle)

Loppusuorituksen osa 1, liitutaululle kirjoitetaan, mikä on aika nyt kun BB laskee 10:stä nollaan. Sitten ulos, taulu jätetään sohville, ei saa kertoa aikaansa toiselle joukkueelle. Tämä juuri tapahtui.

Loppusuorituksen osa 2 tapahtuu talkissa. Myös päivätehtäväpalkinnoksi saadut hyvitykset saa silloin käyttää.

Belliina
Käsikirjoittaja
Viestit: 970
Liittynyt: 09 Loka 2009 14:39

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Belliina » 31 Elo 2014 17:13

17.07 Ovat edelleen pihalla. Jonathan henkilön arvuuttelijana, Kellarin porukka vastaamassa, äänessä eniten Jussi ja Jonna. Jonkin aikaa kesti ja kun pääsivät lähelle (tv:ssä päiväsaikaan, noin tunnin ohjelma, maikkarilla >> käyttää pukua, harmaahapsinen), niin BB soitti pätkän jotain kuulemma joulumusiikkia. BB:kin arvasi ja oikein: joulupukki. Asukkaat hämmästyneitä, ilostuneita BB:n reaktiosta. :tu

17.15 BB soittaa Happy Birthday Joonakselle. Pääsevät sisälle ja pöydässä on jouluruuat, koristekuusi ja piparkakkutalo.

Kun tarkemmin katson, niin kuusen ja piparitalon lisäksi koristetonttuja, hillopurkkeja (omenahilloa?), sillipurkkeja, korivadissa jotain leivonnaisia (ehkä joulutorttuja) sekä lautanen, jossa on joku hyydyke/jäädyke (näyttää jälkiruoalta). Puhuivat kyllä kinkusta, mutta sellaista ei minun silmiini näy. Herkut siis Kartanon pöydässä.

(Jussi taisi kysyä Jonathanilta, miten tiesi arvuuttaa jouluun liittyvää, vastausta en kuullut yleisessä hälinässä.)

Joonas kävi pk:ssa lyhyesti, sitten istutaan sohvilla ja odotellaan lupaa ja/tai lisäohjeita.

Belliina
Käsikirjoittaja
Viestit: 970
Liittynyt: 09 Loka 2009 14:39

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Belliina » 31 Elo 2014 17:36

17.30 Joonakselle oli kirje, pk:ssa vissiin lahja. Hirveä meteli ja nauru.

Joonas pk:ssa, muut näkevät tv:stä. Saa lahjaksi päättää kuka siirretään Kartanosta Kellarin puolelle.

Halusi vaihtaa itsensä, mikä ei ollut mahdollista. Sitten Joni. Miksi? Joni tahtoo olla, ettei se ole kiitollinen mistään.

17.40 Joni kerää meikkejään ja muita kamojaan, Kellari suunnittelee nukkumajärjestelyjä ja on iloinen Annen puolesta. Joni sanoo menevänsä mielellään, olisiko ollut Nimo joka kävi toivottamassa tervetulleeksi jo aidan takaa. Hetkä myöhemmin Tuija kättelee Jonin aidan läpi, joka on saanut irtokamat kasaan, laukku vielä puuttuu.

17.44 Saatte avata kuoren. Ohjeet siirrosta. Jonilla viisi minuuttia aikaa pakata tavarat säkkeihin, sitten häkkioven kautta.

17.51 Joni siirtyi, Anna avaamassa ovea ja heti halaamassa. (kesti hetken ennenkuin Joni sai jätesäkit varastohuoneesta, ei toki voinut 'pakata' aikaisemmin)

Sitten Joonas kiroillen pois pk:sta. Muut (molemmilta puolilta) onnittelivat hienosta toiminnasta.

Kellarissa puhutaan tehtävän loppusuorituksesta. Jussi keksii, että kun Joni tietää Kartanon lisähyvityksistä yms., niin olisikin hyvä laittaa Joni suorittamaan, jos on yksilötehtävä. Hän voi silloin käyttää tietoja hyväkseen ja ehkä järjestää Kellarille voiton.

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5517
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 31 Elo 2014 18:16

Belliina kirjoitti:Kellarissa puhutaan tehtävän loppusuorituksesta. Jussi keksii, että kun Joni tietää Kartanon lisähyvityksistä yms., niin olisikin hyvä laittaa Joni suorittamaan, jos on yksilötehtävä. Hän voi silloin käyttää tietoja hyväkseen ja ehkä järjestää Kellarille voiton.
Joni jo ehti kertomaan Kellarille, että Kartanon veikkaus oli 16.15.00, mutta ei uskaltanut puhua lisähyvityksistä. Kellari puolestaan kertoi Jonille, että heidän aikaveikkauksensa oli 16.02.11.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Belliina
Käsikirjoittaja
Viestit: 970
Liittynyt: 09 Loka 2009 14:39

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Belliina » 31 Elo 2014 18:18

Joni innoissaan pyörittämään sähköä. Dani imuroi keittiön/vessan tienoilla, Markku tarjoutuu hoitamaan olohuoneen, muttei kuulemma tarvi.

ETA Random-havainto: Kartanon keittiö, se mustavalkoinen laatoitus, on korotettu. Danin imuroinnin seuraaminen paljasti, että jääkaapin edusta ja pk:seen meno on alempana ja siinä on porras ylöspäin pöydän ääreen.

18.33 Joni edelleen veivaa. Nyt selvisi, että Jarno ja Jenna kiillottavat peilejä. Joonas tuossa jo puhdisti lieden ja järjesteli kengät. Jonathan on viikannut vilttejä ja vilahdellut kuvissa suihkepullo ja rätti kädessä. Markku meni suihkuun, Jonna veivaa hänelle.

Dani siirtyi imurin k olohuoneeseen, mutta sähkö poikki. Uusi yritys ja imuri alkaa laulaa. Joni taisi lopettaa, joten vain Jonna veivaamassa sekä sähköä että vettä.

Anne jotain tiskaili tms aiemmin, Andten en ole huomannut siivoavan enkä Markun. Kellarissa hiustenlaittoa Armi>Tuija sekä nimenarvailua Tuulikki>Jussi - sen sijaan mitään suurempaa siivousta en ole havainnut. Ehkä siellä riittää järjestely ja ehkei ole imuria, en tiedä.

19.02 Nyt näkyi Andte terassilla Markun kanssa putsaamassa omaa vyötään. On joku koristeellinen ilmeisesti metallia (hopeaa?), uusi kuulemma maksaisi 2000 euroa, hänen on 10 vuotta vanha.

Avatar
maikki
Tuotannon kätyri
Viestit: 563
Liittynyt: 04 Maalis 2013 20:15

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja maikki » 31 Elo 2014 19:54

Kartanon väki saa valita Iberon seinältä kaksi tuotetta

Kuva

Avatar
Sirpsa
Käpylehmätehtaan työntekijä
Viestit: 518
Liittynyt: 03 Syys 2011 22:37

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Sirpsa » 31 Elo 2014 19:55

Kartanossa kaikki on kauniimpaa. Saavat palkinnoksi tuotesijoittelua eli Iberon tuotteita. Kommenti pojilta, jotka ovat kokoontuneet standille:
"Näähän on kaikki tyttöjen juttuja!"

Alkavat jakaa blingblingiä keskenään, osa miettii mistä tyttöystävä pitäisi.

Standillä siis ainakin kuullun ja nähdyn perusteella erilaisia koruja, harjoja, pinnejä, meikkisiveltimiä ja ripsentaivuttimia.
Anna 247!

Avatar
Marikki
Kroisos
Viestit: 1602
Liittynyt: 31 Elo 2010 17:31
Paikkakunta: Helsinki

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Marikki » 31 Elo 2014 20:26

Andtella lapinpuku yllä. JOnathan on kertonut ainakin Jennalle lapsistaan.

Avatar
Disaster
Tuotannon kätyri
Viestit: 590
Liittynyt: 12 Loka 2009 21:51

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Disaster » 31 Elo 2014 22:36

Jonathan kertoi muille olevansa homo ja kahden lapsen isä. Ja seurustelleensa lasten äidin kanssa aikoinaan 7 vuotta. Sanoi myös ettei ole koskaan ollut hetero. Herätti ihmetystä varsinkin Jarnossa.

Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15205
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja knocker » 31 Elo 2014 22:37

Jonathan paljasti muille olevansa homo. Kertoi olleensa lastensa äidin kanssa seurustelusuhteessa 7 vuotta, mutta olleensa silloinkin homo. Muiden oli vaikea käsittää, mutta meni lopulta perille. Jonin naama oli "hoo moilanen", mutta ei tuossa kohtaa ainakaan vielä mitään sanonut, tai sitä ei näytetty.
a walking disaster

sisupussi
BB-talon ylijumala
Viestit: 4640
Liittynyt: 16 Marras 2009 14:47

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja sisupussi » 31 Elo 2014 22:39

Joonas tulee pk-huoneesta. Sauna on lämmin. Ilmeisesti kaikille ja vihreä valo saattaa palaa tänä iltana.
Jonathan kertoo mitä numerot tarkoittivat. Tarkoittavat miesystävää ja kahta lasta. On homo. Asukkaat yrittävät kysellä, onko joskus ollut siis hetero koska on lapsia.

Andte: "Oot sie identtinen isä?"
Jonathan: "Identtinen?"
Joku: "Se varmaan tarkoittaa et biologinen..."

Yrittävät kysellä, onko aiemmin ollut hetero ja nyt tullut homoksi. Jonathan kiistää. Ei, seurusteli melkein 7 vuotta lasten äidin kanssa. Ollut homo aina, mutta ollut kuitenkin suhteessa naisen kanssa.
"Seksisuhteessa siis?"
Jonathan jankkaa ettei ole ikinä ollut seksisuhteessa naisen kanssa, ainoastaan seurustellut. Kiistää myös keino- ja spermallaan hedelmöityksen.
Erityisesti Jarno ei tahdo uskoa. Onhan Jonathanin pakko ollut harrastaa seksiä naisen kanssa jos lapset on saanut. Jonathan kiistää. Ei ole, ainoastaan ollut seurustelusuhteessa.
Jonathan tuntuu vaivautuneelta, ei jaksaisi jankuttaa.

sisupussi
BB-talon ylijumala
Viestit: 4640
Liittynyt: 16 Marras 2009 14:47

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja sisupussi » 31 Elo 2014 22:45

Jonathan uskoo tupakkapaikalla että naapurileiriin tulee nyt kuumat olot Jonin myötä. Jarno myöntelee, sen kuuli jo Jussin puheesta.

Jonathan on kiitollinen, että kellarilaiset jatkuvasti vähättelivät Tuulikin arvauksia ja he voittivat osittain juuri sen takia. Tuulikki olisi taas viimeisessäkin ajanveikkauksessa arvannut lähelle oikeata aikaa, jos muut Kellarissa eivät olisi himmailleet ja käskeneet Tuulikkia himmailemaan.

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5714
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 31 Elo 2014 22:45

Jarno ja Jonathan keskustelivat tupakkapaikalla kun saunaan syttyivät valot. Jarno kävi kokeilemassa toiveikkaana saunan ovea, joka oli kuin olikin nyt auki. Luvassa on siis saunomista.

semale
Kolhoosin johtaja
Viestit: 2163
Liittynyt: 30 Elo 2011 15:07

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja semale » 31 Elo 2014 23:17

Tuija kertoo ulkona Danille ja Jonathanille, että hänen ystävänsä kuoli kaksi viikkoa ennenkuin BB alkoi. Hautajaiset on ensi viikon lauantaina. Auto-onnettomuus ja ystävä oli raskaana. Tuija tuli taloon ystävänsä takia, kun aina voi sattua elämässä, niin täytyy tehdä jos voi.

Jonathanin ystävä kuoli heinäkuussa ratsastusonnettomuudessa.

Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15205
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja knocker » 31 Elo 2014 23:37

N. 30 minuuttia sitten tupakkapaikalla Jarno Jonathanille: "Kyllä huomas, että Jennaa vitutti."
Jonathan: "Se ei tiennyt yhtään, mitä se sanoo, koitin kuiskaa sille, että se on henkilökohtaista, että älä vastaa."
Kyse siis Marin kysymyksestä Danin ja Jennan pussailusta.
Jarno: "En sit tiedä, kumpi sitä vitutti enemmän, se että tuollaisia kysyttiin, vai se, että Dani otti tollasen, niinku. Sillä tuli sellanen fiilis, ettenkö mä kelpaa. Ku se itte sano, et se kaipaa huomioo. Siinä voi olla tietyllä tavalla sellanen loukkaantuminen. Ja kun kuitenkin on kyse pusuttelusta, eikä ne oo vissiin ees mitään tehny. Tässä tulee vielä tunteita pintaan tollasilla. Jos mulle olis tullut tollanen kysymys, oisin suuttunut siitä, kun tietää, ettei oo mitään tehny. Mut kyllä sen huomaa, ettei tosta Jennalla huumoria irtoa, niinku se hirvijuttukin."
Jonathan: "Jossain menee raja."
a walking disaster

sisupussi
BB-talon ylijumala
Viestit: 4640
Liittynyt: 16 Marras 2009 14:47

Re: Keskustelua livetapahtumista

Viesti Kirjoittaja sisupussi » 31 Elo 2014 23:39

Jonna kertoi just ulkona Jonathanille, miten Jussi oli sanonut, että jos hänestä tulee ensi viikolla toistamiseen päällikkö Kellariin, hän siirtyy demokratiasta diktatuuriin. Jonna oli kuullut äänestä, että oli ollut tosissaan vaikka olikin muka puoliksi leikillään sen sanonut. Jonna kertoo myös Jussin loukkaantumisesta esimerkiksi silloin, kun Jonna ja Armi menivätkin hänen sijastaan tekemään tehtävää. Oli ollut selvästi suuttunut ja pettynyt.

sisupussi
BB-talon ylijumala
Viestit: 4640
Liittynyt: 16 Marras 2009 14:47

Re: Keskustelua livetapahtumista

Viesti Kirjoittaja sisupussi » 31 Elo 2014 23:48

Dani saunassa: "Mä olen ensimmäistä kertaa elämässä pettynyt itseeni! Miten voi yhdessä viikossa munata naamansa näin totaalisen täydellisesti....?"
Andte ja Markku vähättelevät.
Andte muistuttaa omista kännitoilailuistaan, miten on puristellut kaikkia naisia Markun äitiä lukuunottamatta...

sisupussi
BB-talon ylijumala
Viestit: 4640
Liittynyt: 16 Marras 2009 14:47

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja sisupussi » 31 Elo 2014 23:51

Dani valittelee saunassa olevansa todella pettynyt itseensä. Ei ymmärrä miten on käyttäytynyt koko viikon.
D: "Mä ajattelin tekeväni kolttosia koko ajan... enhän mä oo mitään tehnyt paitsi sen hirven tänään..."
Markku on tyytyväinen yhteishenkeen. On rankempaakin huumoria välillä.

M: "Oot sä ollut kyllä hiljainen. Tuliks se sulle yllätyksenä?"
D: "Toi kysymys vai? Ei."

KariTa
Big Brother
Viestit: 5248
Liittynyt: 17 Syys 2010 23:26
Paikkakunta: Kainuu

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja KariTa » 31 Elo 2014 23:58

Naiset utelevat Jonilta oliko Danilla ja Jennalla mitään sutinaa. Jonin mukaan kyllä, mutta ei ole nähnyt heidän suutelevan, kuullut vain puhuttavan asiasta.
Kerran kun Joni meni heidän väliinsä Dani oli ollut alasti. Jonin mukaan Danilla oli ollut stondis, "oliko iso" joku naisista kysyy, "Ei!" Jonin mukaan.

Lukittu

Palaa sivulle “Live 24/7 - Arkisto”