88. Päivä
- MasterBaiter
- Intruuderi
- Viestit: 289
- Liittynyt: 09 Elo 2006 10:41
Voi mennä juu. Saria on käynyt tuon lauluhomman kanssa jo aiemmin sääliksi, mutta voipi olla, että on vielä asteen verran hankalampaa lähteä ujon tytön vetämään rokkia Nikulan nenän edessä. Jos hälle vielä tällä viikolla on tullut ahaa-elämyksenä, että empäs taidakaan osata laulaa..Sarah kirjoitti:Niiden pitää saada 25000 pistettä yhteensä.. voi mennä aika tiukoille.
Sarin äiti sanoi eilen extrassa, että ennen taloon menoa Sari oli pelännyt joutuvansa laulamaan, koska ei osaa. Ilmeisesti on kuitenkin päättänyt tarttua härkää sarvista ja yrittää hoilottaa minkä osaa, kerta luulee sen formaattiin kuuluvan. Sanoihan se eilen, ettei osaa laulaa, mutta minkäs teet jos ei lahjoja ole. Ei niitä parin päivän treenillä hankita.MasterBaiter kirjoitti:Voi mennä juu. Saria on käynyt tuon lauluhomman kanssa jo aiemmin sääliksi, mutta voipi olla, että on vielä asteen verran hankalampaa lähteä ujon tytön vetämään rokkia Nikulan nenän edessä. Jos hälle vielä tällä viikolla on tullut ahaa-elämyksenä, että empäs taidakaan osata laulaa..Sarah kirjoitti:Niiden pitää saada 25000 pistettä yhteensä.. voi mennä aika tiukoille.
-
- Vaihtoasukas
- Viestit: 345
- Liittynyt: 04 Loka 2006 01:43
Säikähtikö se Nikula, kun Olli uhkasi vetää sitä turpaan????
Sen takia tämä vissiin nyt kestää. Yrittävät saada jotain muuta tilalle. Antaisivat keittoa asukkaille että olis meillekin jotain katseltavaa.
Sen takia tämä vissiin nyt kestää. Yrittävät saada jotain muuta tilalle. Antaisivat keittoa asukkaille että olis meillekin jotain katseltavaa.
"No v*ttu vedä ittes vaikka hirteen tuol v*tun PK-huoneessa, tee jotain v*ttu et sut muistetaan."
-Niko Saarinen-
-Niko Saarinen-
-
- Vaihtoasukas
- Viestit: 345
- Liittynyt: 04 Loka 2006 01:43
-
- Vaihtoasukas
- Viestit: 345
- Liittynyt: 04 Loka 2006 01:43
Mistä tulikin mieleeni kysyä tuolla yleisellä puolella, että kuinka moni aikoo hakea seuraavaan mahdolliseen kauteen. Mä en aio. Loppuvaiheessa kautta saattaisin tullakin toimeen tuolla, mutta alkukausi ei sovellu mun lajin ihmiselle : )
(ja bissee juon koska nakertaa nyt ja pahasti)
Sori OT, BB:ssa ei tapahdu mitään
(ja bissee juon koska nakertaa nyt ja pahasti)
Sori OT, BB:ssa ei tapahdu mitään
Mikäs Jimmyä nakertaa? Kyllä se siitä.JimmyMoonJam kirjoitti:(ja bissee juon koska nakertaa nyt ja pahasti)
Sori OT, BB:ssa ei tapahdu mitään
Tulis nyt vaikka se "Elvis Costello" yksinään arvostelemaan.
15.19 Kaki laittaa ruokaa. Taitaa tulla rintakarvoilla maustettua kastiketta.
Sari tuntuu ottavan ruoanlaiton tosissaan. Hyvä piirre naisessa. Ei vaikuttanut kodinhengettäreltä tullessaan taloon. Nyt on oikein kiukkuinen, kun naudasta ei saa tarpeeksi kypsää.
Muakin alko naurattamaan tuo Hannen nauru. Ei voi mitään se tarttuu.
Oli jotenkin koomisen näköistä äsken kun Hanne nauraa ja Olli hekottelee mukana ja Kaki ja Sari vaan kattoo kun yhet hirnuu.
Oli jotenkin koomisen näköistä äsken kun Hanne nauraa ja Olli hekottelee mukana ja Kaki ja Sari vaan kattoo kun yhet hirnuu.
"No v*ttu vedä ittes vaikka hirteen tuol v*tun PK-huoneessa, tee jotain v*ttu et sut muistetaan."
-Niko Saarinen-
-Niko Saarinen-
Meinaakohan noi pitää tatskojaan pitkäänkin kelmutettuna? Nopeuttaisi paranemista, jos pitäisi ihon paljaana.
Mutta tästä on ilmeisesti kahta koulukuntaa; toiset peittävät ekan viikon kelmulla ja toiset sanovat ehdottoman kiellon kelmun käytölle ekan pesun jälkeen.
Huudatusta taas...BB taitaa odotella uutta tuomaria tai jotain.
Mutta tästä on ilmeisesti kahta koulukuntaa; toiset peittävät ekan viikon kelmulla ja toiset sanovat ehdottoman kiellon kelmun käytölle ekan pesun jälkeen.
Huudatusta taas...BB taitaa odotella uutta tuomaria tai jotain.
-
- Vaihtoasukas
- Viestit: 345
- Liittynyt: 04 Loka 2006 01:43
Jees, yleensä asioilla on ollut tapana järjestyä, mut on vaan olemassa päiviä, jolloin tuntuu, ettei mikään toimi : )Mole kirjoitti:Mikäs Jimmyä nakertaa? Kyllä se siitä.
Oon lähdössä vähän alle vuodeksi ulkomaille nopealla aikataululla. Tilasin läppärin ja se ei tietenkään toimi. Huoltoaika on vähintään viikko, mikä mulla on nipin napin, mutta kiireeksi menee. Soittelin tossa vähän levyjä mielen rauhoitukseksi ja eikös toinen soitinkin hajonnut Tää vaan on yks niistä päivistä, ei mitään muuta.
Mikä muuten on sen Led Zeppelinin biisin nimi, minkä alkua noi huutaa (nytkin)? Sitä on metsästetty aikoinaan.
-
- Vaihtoasukas
- Viestit: 345
- Liittynyt: 04 Loka 2006 01:43
Musta tuntuu, että noi muutenkin ylireagoi koko hommaan jotenkin, mikä sinänsä on ihan ymmärrettävää noin vähävirikkeisessä ympäristössä.Brand kirjoitti:Meinaakohan noi pitää tatskojaan pitkäänkin kelmutettuna? Nopeuttaisi paranemista, jos pitäisi ihon paljaana.
En tiedä tatuoinnista mitään, mutta ei haavoja kannata kelmuttaa pahemmin, koska siellähän ne bakteerit vasta muhiikinMutta tästä on ilmeisesti kahta koulukuntaa; toiset peittävät ekan viikon kelmulla ja toiset sanovat ehdottoman kiellon kelmun käytölle ekan pesun jälkeen.