BBPlaza.org - Foorumi

minna kirjoitti:Onko siis joku näistä biiseistä soitettu ihan kirkossa?
Meillä kun pappi sanoi ettei saa ottaa mitään tuollaista.

Tietääkseni tuota Sentencedin Mournia on soitettu kirkossa. Instrumentaalikappale, johtunee siitä.

Edit: Itse en ollut ennen tätä päivää menettänyt ketään todella läheistä ihmistä. Melkeinpä 30-vuotiaaksi asti sain olla tässä onnellisessa asemassa. Onko foorumilla ketään, joka ei ole joutunut kokemaan suurta surua? Kiinnostaisi tietää, että miten harvinaisessa asemassa olen ollut, siksipä loin äänestyksen.

R I P - Derek "the boogeyman" Boogard
* vanhan koulukunnan enforcer ja myös vuosia Mikko Koivun suojaamista

No on myönnettävä että ei oikeastaan minulta ketään tosi läheistä ole kuollut tai sehän riippuu miten sen laskee. Toki sukulaisia on kuollut muttei ihan läheltä ja vanhoja lapsuuden tuttuja, koulukavereita ja työkavereita, mutta ei jälleen sellaisia tosi läheisiä.

Spencer kirjoitti:

minna kirjoitti:Onko siis joku näistä biiseistä soitettu ihan kirkossa?
Meillä kun pappi sanoi ettei saa ottaa mitään tuollaista.

Tietääkseni tuota Sentencedin Mournia on soitettu kirkossa. Instrumentaalikappale, johtunee siitä.

Jännä juttu. Riippuu varmaa kirkosta ja papista, että mihin suostuu ,kun ei viidestoista yö onnistunut mitenkäänpäin.

Spencer kirjoitti:Itse en ollut ennen tätä päivää menettänyt ketään todella läheistä ihmistä. Melkeinpä 30-vuotiaaksi asti sain olla tässä onnellisessa asemassa. Onko foorumilla ketään, joka ei ole joutunut kokemaan suurta surua? Kiinnostaisi tietää, että miten harvinaisessa asemassa olen ollut, siksipä loin äänestyksen.

Aina se sattuu pahasti, jos jonkun läheisen menettää.
Mulla ei 24:na ollut enää vanhempia, eikä isovanhempia. Jotkut väittää, että kuolemaankin tottuu, mutta voin kertoa ettei totu. Onneksi kaikki 4 sisarusta ovat olemassa, siitä olen kiitollinen. Ja en osaa edes kuvitella, miltä tuntuu heistä, jotka esim. luontokatastrooffeissa menettävät kerrallaan koko sukunsa. Tai auto-onnettomuudessa kokonaisen perheen.

Kyllähän se aina koville ottaa jos joku lähipiiristä kuolee.
Itselläni on ollut sellainen kevät että ensin kuoli isä 1.1. ja sitten isänäiti vappuna.

Eli ihan tarpeeksi tälle keväälle surua.

8-vuotiaana jo muistan menettäneni.

Mummot ja papat olen melko nuorena penikkana menettänyt (5-10v), eikä sitä silloin osannut edes asennoitua oikein mitenkään. Tietenkin suretti, mutten ole silmittömästi osannut kaivatakaan, paitsi yhtä läheistä ukkia.

Pahin menetys ja muutenkin kokemus elämässä oli reilu puoli vuotta sitten, kun menetin elämäni rakkauden. 2 vuotta ehti yhteistä taivalta olla takana, kunnes loppui seinään. Olin monta kuukautta jossakii horteessa, en tehnyt mitään eikä mikään kiinnostanut, kunnes onneksi ihanat ystäväni saivat mut taas jaloilleen. Mää oon vasta 19-vuotias, niin paljon on vielä edessä, vaikka tottakai tuollaisesta toipuminen vei tuolloin aika ja vie edelleen.

Elämän rakkaus muutti taivaaseen vai?

Tunnen yhden yli 30-vuotiaan naisen jonka 4 exää on kuillut! Ja kahden kanssa niistä se oli suhteessa kuoleman aikaan.
Läpällä vois jopa heittää, kannattaako kenenkään ottaa naista jonka kanssa todennäkösesti kuolee, mutta eipä tommosesta asiasta voi pahemmin läppää heittää kun aika traumatisoivaa jo naiselle itelleenkin
Puhuttiin kyllä kerran että miten jonkun elämä voikaan olla noin outoa että ystäviä ja poikaystäviä kuolee koko ajan!

Olen montakin..

6-vuotiaana jo mummin ja papan. Tämän jälkeen vielä muutamia muitakin.

ukin ja papan. Pappa oli kyllä elämäni tärkein mies, enää sellaista ei löydy

En onneksi. Ei ole itselläni mennyt kukaan vielä kovin läheltä. Nyt pitää varmaan koputtaa puuta, ettei niin kävisikään vielä pitkään aikaan. Onnellisessa asemassa olen siinä mielessä. No, ikääkin on vasta se 22 v., joten sekin selittää jotain.

Olen muutamiakin

Veljen ja siskon.

Isän kanssa en ollut läheinen tai no oikeastaan väleissäkään, mutta kyllä hänen kuolemansa pisti miettimään.

Täti kuoli reilu puoli vuotta sitten. Kolme enoa on myöskin kuollut ja ukki - heistä ei muistikuvia, kun vaan kaksi enoa olen pienenä nähnyt, yhtä en ollenkaan ja ukki kuoli monta vuotta ennen syntymääni.

Perhetuttuja on kuollut kolme. Kaikki olivat omalla tavallaan tärkeitä minulle. Sitten on pari satunnaista tuttua joita heitäkin tulee joskus mietittyä.
Koirieni menetys sattui myös paljon.

Mielestäni liikaa menetyksiä 20-vuotiaalle.

Viimevuosina valitetettavasti kaksi, noin vuoden aikaerolla Heitä ennen en ollut menettänyt ketään läheistä ihmistä.

Monia. Olen ollut enemmän hautajaisissa kuin häissä, se kertoo jotakin.

Isäni olen menettänyt ja sitten kaikki isovanhempani myös. Isäni kuoli 49-vuotiaana 12 vuotta sitten.