92. päivä

Kaikki liveketjut arkistoituna.
pikkuvirhe
Kuhnuri
Viestit: 62
Liittynyt: 12 Marras 2012 21:25

Re: 92. päivä

Viesti Kirjoittaja pikkuvirhe » 26 Marras 2012 02:47

1:42 Poikien huoneessa piereskelyt ovat aiheuttaneet vähän hekottelua ja vaikeuksia nukkumisen yrittämisessä, mutta muuten melko hiljaista.

Teija innostuu, että viikon päästä isot bileet, Iidan mielestä kiva, että kaikki läheisetkin mukana ja voi puhua avoimesti ja oikeilla nimillä.
Teijan mielestä suurimmaksi osaksi ollut kivaa vaikka aina nalkuttaa ja rutisee pikkuasioista. Pienetkin asiat vaan tuntuvat talossa isoilta asiolta. Teasta tuntuu, että ulkoilmassa ei ärsytä niin helposti kun ulos pääsee. Ulkoilmassa ei tarvitse sentään mitään kypärämyssyä käyttää. Arvelee, että ihan pikkujutut ei ärsytä kun täältä pääsee. Teija kertoo että on jo niin henkisesti finaalissa että ei enää jaksais. Selätin jumpastakin jo raivostuu vaikka on oikeasti tosi pieni asia.

Iida kertoo, että toisaalta ollut hyväkin juttu että poikaystävä on sanonut, että ei tule tänne paikalle. Muuten olis ikävä noussut aina kovemmaksi häätöäänestyksissä. Teija miettii missä häätöäänestyksissä on ollut. Iidan mielestä helpompaa hänellä laskea missä ei ole ollut. Iidan mielestä kun väki vähenee niin tulee jotenkin raskaammaksi, ehtii ajattelemaan enemmän ja on tylsempää.
Pientä naureskelua siitä, että ei ole enää edes jälkien siivoomista muuta kuin Tean. Teija on kiitollinen siitä että ei tarvitse enää nimetä ketään, Iida on samaa mieltä. Extrakivoja juttuja toivotaan ensi viikoksi. Tean herjan loppumista toivotaan. Juttelua Tean selkäkivusta. Tean herja kuulemma ärsytti ja itketti aluksi mutta ei enää.
Keskustelua herjasta, että sitä pahemmalta tuntuu mitä enemmin valittaa. Mahdollisen viikkotehtävän miettimistä ja sitä miten pyykinpesu on helpompaa nykyään kun ei ole niinpaljon ihmisiä talossa. Hiljaisuus n. klo 2.

Avatar
BuZu
Taivaan iskä
Viestit: 4445
Liittynyt: 08 Elo 2007 18:15
Paikkakunta: Jyväskylä/Pielavesi
Viesti:

Re: 92. päivä

Viesti Kirjoittaja BuZu » 26 Marras 2012 11:15

Teija oli suihkussa ja käynnistin sen 2 kertaa itse, sai molemmista sääntökuulutuksen.
Teija PK:n, sieltä tullessaa muistutti, että terveyssiteitä ei saa laittaa WC-pönttöön.
Tea: "NO EN OO LAITTANU!!!"
Teija sanoi, ettei vesinaisen arkea saa käynnistämällä suihkua itse.
Lisäksi muistutti, että vaikka on finaaliviikko, niin kaikki talon säännöt ovat edelleen voimassa.
(IHANKOS TOSI? [smilie=a_doh.gif] )
:Love: Merve, Mia, Heidi
:tu Ruzbah
:twisted: Daiju

Avatar
rubyblue
Isoveli
Viestit: 6938
Liittynyt: 01 Syys 2011 09:48

Re: 92. päivä

Viesti Kirjoittaja rubyblue » 26 Marras 2012 11:28

Asukkaat lisähuoneeseen. Siellä kaikenlaista tarjoilua. Huoneessa myös kuori. Asukkaita onnitellaan finaaliviikolle pääsemisestä. Ei viikkotehtävää, vaan päivätehtäviä.
Jokaiselle jotain on ei mitään kellekään.

sisupussi
BB-talon ylijumala
Viestit: 4640
Liittynyt: 16 Marras 2009 14:47

Re: 92. päivä

Viesti Kirjoittaja sisupussi » 26 Marras 2012 12:00

Asukkaat herkuttelevat lisähuoneessa.
Puhelevat mitä tekisivät voittosummalla.

Esim. Jouko antaisi bonukset äidilleen ja isoveljelleen, ovat auttaneet häntä vaikeissa paikoissa. Laittaisi myös lapsensa tilille jonkun summan ja muistaisi lapsensa äitiä jonkinlaisella matkalla tai hemmottelulla, maksaisi myös 40 euron velan vapaaottelijakaverilleen.

Teija laittaisi rahat mökkinsä saunan, laiturin ja vessan rakentamiseen, "ja siinähän se sitten olisikin".

Iida arvelee rahaa menevän asumistilanteeseensa, kun nyt joutuu kuitenkin muuttamaan. Ei edes ajattele mitään arjesta poikkeavaa, ajatukset on juurikin siinä perusarjessa, miten haluaa käydä kaupassa ja ostaa leikkokukkia kotiin.

Tea kertoo haluavansa lähteä matkalle ja tehdä jotakin kivaa mamin kanssa. Oli ennen taloa aikonut mennä vaarinsa kanssa perustamaan asuntosäästötiliä pankkiin, mutta olikin tullut taloon ja siksi asia oli jäänyt tekemättä. Mutta matkalle on ihan pakko päästä.

Markus puhuu asunnon ostamisesta ja kertoo ehkä ostavansa myös TV:n koska nykyinen on lähinnä kaveripiirin vitsailun kohde.

Ja sitten puhutaan taas häiden järjestämisestä. Tea toteaa haluavansa perustaa hääsäästötilin, kun kuitenkin tahtoo spektaakkellimaiset häät suklaaputouksineen ja ilotulituksineen.
Tea kyselee ja Iida kertoo omista häistään, jotka maksoivat 18 000 euroa 100 vieraalle ja yli puolet oli säästössä: olivat eläneet miehen kanssa niukasti ja tehneet kovasti duunia että pystyivät maksamaan häistään puolet ilman velkaa ja luottokortteja. Äiti oli antanut 500 euroa ja isä 500 euroa häärahaa, mutta muuten maksoivat sulhon kanssa kaiken itse.

Avatar
rubyblue
Isoveli
Viestit: 6938
Liittynyt: 01 Syys 2011 09:48

Re: 92. päivä

Viesti Kirjoittaja rubyblue » 26 Marras 2012 14:09

Asukkaat lisähuoneesta sohville. Talossa kaivo ja satasen seteleitä laitettu telkkariseinä täyteen.
Rahaseinä ja Kankkulan kaivo

26.11.2012 14:11

Asukkaat luulevat, että jokainen kaivoon heitetty "seteli" vähentää päävoitosta 100 euroa
Onneksi olkoon vielä kerran, olette kaikki päässeet Suomen Big Brother 2012 -kauden viimeiselle viikolle, finaaliviikolle.

Olohuoneen seinällä on 500 sadan euron seteliä esittävää paperilappusta. Yhteensä siis 50 000 euroa. Tämä symboloi voittajan palkinnokseen saamaa rahasummaa.

Tämän viikon aikana jokaisesta "Rikot sääntöjä" –kuulutuksesta, on se sitten kohdistunut teille kaikille tai tietylle yksilölle, repäisette yhden "setelin" seinältä ja heitätte sen Kankkulan kaivoon. Kaivo sijaitsee olohuoneessa.

Kaikki Vesinaisen toimintaan liittyvät asiat kuuluvat myös talon sääntöihin. Mikäli niitä ei noudateta, on kyseessä sääntörikkomus.

Mikäli epäonnistutte viikon aikana suoritettavissa tehtävissä, menetätte yhden "setelin", joka on heitettävä Kankkulan kaivoon.

Jokainen Kankkulan kaivoon heitetty "seteli" vähentää 50 000 euron päävoitosta 100 euroa.

Finaaliviikolle pääseminen on suuri saavutus, mutta se ei vielä tarkoita sitä, että te kaikki istutte tulevana sunnuntaina teille niin tutuilla sohvilla finaali-lähetyksessä.

Olette kaikki äänestyksessä koko viikon ajan. Yksi teistä poistuu kuitenkin talosta jo tämän viikon perjantaina. Katsojat päättävät kuka lähtee ja ketkä neljä pääsevät finaaliin.

Voimia loppurutistukseen, antakaa kaikkenne ja ottakaa viimeisistä hetkistänne kaikki irti Big Brother talossa!

Terveisin,
Big Brother

Huomaa! Asukkaat luulevat, että jokainen Kankkulan kaivoon heitetty "seteli" vähentää 50 000 euron päävoitosta 100 euroa. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole.

(Sub)
Jokaiselle jotain on ei mitään kellekään.

Avatar
rubyblue
Isoveli
Viestit: 6938
Liittynyt: 01 Syys 2011 09:48

Re: 92. päivä

Viesti Kirjoittaja rubyblue » 26 Marras 2012 14:16

Jouko koski hanaan ja sai sääntökuulutuksen. Eka satanen lähti kankkulan kaivoon.
Jokaiselle jotain on ei mitään kellekään.

semale
Kolhoosin johtaja
Viestit: 2163
Liittynyt: 30 Elo 2011 15:07

Re: 92. päivä

Viesti Kirjoittaja semale » 26 Marras 2012 14:22

Teaa ei huoleta raha vaan perjantain häätö. Miettii miten sitten se häädetty lähtee. Markus arvelee, että Extran kautta sitten varmaan. Tea kauhistuu, ettei halua mistään takaoven kautta, Tea haluaa ainakin yleisön.

Muistelevat 2010 finaaliviikkohäätöä. Markuksen mukaan Petri ja Veera(?) kutsuttiin päiväkirjahuoneeseen, eivät saaneet edes hyvästellä.

Teijaa ahdistaa nyt jos joutuu lähtemään yksin. Tea marmattaa edelleen yleisön puutetta. Ei ole kivaa kun ei ole kukaan katsomassa.

semale
Kolhoosin johtaja
Viestit: 2163
Liittynyt: 30 Elo 2011 15:07

Re: 92. päivä

Viesti Kirjoittaja semale » 26 Marras 2012 14:49

Markus ja Teija ulkona kahvilla. Joukolle taas sääntökuulutus. Jouko käy kertomassa ulos, että kävi vessassa ja pesi kätensä. Teijan mielestä Jouko perkele vois maata tuolla lattialla tekemättä mitään niinkuin tähänkin asti, niin ei tule niitä sääntörikkeitä. Jouko tulee takaisin ulos. Lupaa maksaa sitten omasta pussista voittajalle sen kaksi hunttia, jotka on nyt tuhlannut.

Teija pk:sta. Hanoja ei saa jättää valumaan jos kukaan ei käytä vettä juuri silloin.

15:22 Tealle sääntökuulutus vessaan. Tea raivoaa etteikö saa vittu edes pestä käsiä. Satanen Kankkulan Kaivoon.

Teija pohtii saako avata tiskikoneen hanan, kun on vaan napinpainallus. Poikien mielestä ei kannata. Teijaa alkaa ottaa jo päähän. Tea murjottaa makkarissa edelleen. Markus tyttöjen makkarissa pyörimässä Tean takia, Teija hakee Markuksen pois.

Avatar
ff
Isoveli
Viestit: 7286
Liittynyt: 07 Marras 2007 03:05
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: 92. päivä

Viesti Kirjoittaja ff » 26 Marras 2012 15:31

15:30 Tea kävi nakkaamassa satkun pois, kun rikkoi veskissä ollessaan sääntöjä. Sitten piti laittaa pesukoneen hana päälle. Marssi takaisin sänkyynsä mököttämään. Teija: Päiväunikielto on sitten voimassa! Tästä ei tule hevonvittua. Jouko: Mitä? Teija: Tästä ei tule hevonvittua.

15:35 Teija lakaisee pihalla ja Jouko tulee ulkosohville.
Teija: Joko se rauhottu? Jouko: En minä tiedä, siellä se makkarissa on. Teija: Vituksi menee koko homma. Alkais nyt joku päivätehtävä niin josko se siitä virkostus.

15:38 Teija naureskeli Joukon kanssa, että eikö se Jethrokin haukkunut tätä kokolattiamattoa esitellessään taloa. Seuraavasta Tean sääntörikkeestä ei mene satkua vaan Tea saa pestä kädet normisti. Tämmönen tieto pk:sta Iidan kautta. Teija arvelikin, että eikö saa käsiä pestä, jos on menkat. Teija: Joko se pissipirkko tuli kamarista?
Eeppinen debyytti: Girls' Generation (소녀시대) – 다시 만난 세계 (Into The New World) (Live 2013)
-----
1. Esa A (BB5) 2. Elisabet (BB6) 3. Niko (BB3/BB6) 4. Kristiina (BB11) 5. Tuija (BB5)

semale
Kolhoosin johtaja
Viestit: 2163
Liittynyt: 30 Elo 2011 15:07

Re: 92. päivä

Viesti Kirjoittaja semale » 26 Marras 2012 15:40

Iida pk:sta. Tea saa pestä käsiä ja riisua pukua sen verran. Äskeistä satasta ei lasketa. Tean mielestä oli jo aikakin. Iida jää makkariin lohduttamaan ja kuuntelemaan Tean valitusta.

Avatar
ff
Isoveli
Viestit: 7286
Liittynyt: 07 Marras 2007 03:05
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: 92. päivä

Viesti Kirjoittaja ff » 26 Marras 2012 15:44

15:41 Tea kituu makkarissa ja selittää Iidalle. Tämmöstä vikalle viikolle ja pitäisi olla kokoajan vahtaamassa noita hanoja. Tea: En varmaa ottaisi tätä tilannetta näin raskaasti, jos ei olisi menkat. Oon aika herkillä, jo valmiiksi. Päälle kaikki tämmönen. Iida kysyy Tean apua omiin kuukautisjuttuihinsa. Tea: Mmm.

15:48 Teija nauraa Tean puvulle pihalla Markuksen ja Joukon seurassa Tean mennessä pk:seen. Teija naureskellen: On kyllä huvittava tuo sen puku. Ei viitti nauraa, kun se on niin helvetin äkäsellä päällä, menkatkin.
Markus vakavampana: Selkäkin kipeä, kaikki maholliset.
Eeppinen debyytti: Girls' Generation (소녀시대) – 다시 만난 세계 (Into The New World) (Live 2013)
-----
1. Esa A (BB5) 2. Elisabet (BB6) 3. Niko (BB3/BB6) 4. Kristiina (BB11) 5. Tuija (BB5)

Avatar
ff
Isoveli
Viestit: 7286
Liittynyt: 07 Marras 2007 03:05
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: 92. päivä

Viesti Kirjoittaja ff » 26 Marras 2012 16:10

15:55 Markus pihalla Teijalle/Joukolle: Päivätehtävä kunhan alkaa niin päästään pahvia repimään tuonne. Teija repesi.

16:07 Tea tuli pk:sta ulos. Tea epäili, että koskee enemmän kun ei ole maitoa opetellut juomaan. Markuksen äiti neuvoi juomaan maitoa, kun Markus oli nähnyt Teemu Selänteen maitomainoksen. Ei muuten jääkiekkoilijaksi kasveta, jos ei maitoa juo. Tea Markuksen sylissä valittaen lonkkaansa ja sitä, että on ihan invalidi nyt. Iida kertoi, että hänet on luokiteltu 20% -invalidiksi. Markuksesta jännää, että tuolla tavalla luokitellaan.

16:23 Iida opettaa Joukolle steppausta.
Eeppinen debyytti: Girls' Generation (소녀시대) – 다시 만난 세계 (Into The New World) (Live 2013)
-----
1. Esa A (BB5) 2. Elisabet (BB6) 3. Niko (BB3/BB6) 4. Kristiina (BB11) 5. Tuija (BB5)

Avatar
Seitikki
Voittaja
Viestit: 707
Liittynyt: 24 Syys 2010 22:17

Re: 92. päivä

Viesti Kirjoittaja Seitikki » 26 Marras 2012 16:25

Asukkaiden simat ovat hävinneet jääkaapista, tänään olisivat olleet valmiina.

Avatar
ff
Isoveli
Viestit: 7286
Liittynyt: 07 Marras 2007 03:05
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: 92. päivä

Viesti Kirjoittaja ff » 26 Marras 2012 16:29

16:27 Iida: Toinen on kauheella vaivalla tehnyt simat täällä! Teija: Ja toinen kauan aikaa odottanut, että se on valmista! :D Iida repesi. Teijasta ihmisoikeusrikos tämmönen. Iida ei myöskään yhtään tykkää tästä kuviosta. Tea: Sama juttu, kun veis jonkun meijän kokkauksen tuolta. Kauhee paska, tekis mieli vetää turpaan.

16:31 Alkoivat tekemään wokkia, kun Tea sitä taisi mieluilla.

16:35 Teija kyseli Markukselta näkyykö simoja varastohuoneessa. Ei näy Markuksen mukaan. Iida: Ei oikeesti kivaa, jos on kaadettu vaan viemäriin.
Eeppinen debyytti: Girls' Generation (소녀시대) – 다시 만난 세계 (Into The New World) (Live 2013)
-----
1. Esa A (BB5) 2. Elisabet (BB6) 3. Niko (BB3/BB6) 4. Kristiina (BB11) 5. Tuija (BB5)

Avatar
Marikki
Kroisos
Viestit: 1602
Liittynyt: 31 Elo 2010 17:31
Paikkakunta: Helsinki

Re: 92. päivä

Viesti Kirjoittaja Marikki » 26 Marras 2012 18:47

Tietovisan kysymyksiä:

- Kuka on suomen presidentti?
- Kenen hitti on Waterloo?
- Mikä on maailman korkein vuori?

Avatar
BuZu
Taivaan iskä
Viestit: 4445
Liittynyt: 08 Elo 2007 18:15
Paikkakunta: Jyväskylä/Pielavesi
Viesti:

Re: 92. päivä

Viesti Kirjoittaja BuZu » 26 Marras 2012 19:00

Seuraava kysymys: Mikä on hermeettinen?
Asukkaat veikkaavat värähtelevä, muistelevat robottitehtävän hermeettistä härpäkettä. (Hyvä ansa tuotannolta)
Oikea vastaus oli ilmatiivis. (duh)

Kuka näytteli Uuno Turhapuroa, vastasivat oikein.
Kuinka monta munaa on tiussa? Teija "tietää", että 12, oikea vastaus on 20.
Ei ole kysymys, mutta Teija "tietää" myös, että krossi on 122, oikeasti 144.

Mikä on lumikko? Vastaavat oikein eli näätäeläin, yhtenä vaihtoehtona oli kääpiöiden kaveri. [smilie=a_tongue.gif]

Missä on Ouagadougou? Afrikassa, oikein.
:Love: Merve, Mia, Heidi
:tu Ruzbah
:twisted: Daiju

Avatar
Seitikki
Voittaja
Viestit: 707
Liittynyt: 24 Syys 2010 22:17

Re: 92. päivä

Viesti Kirjoittaja Seitikki » 26 Marras 2012 20:51

Asukkailla on pokeripöytä, punkkua ja sipsejä ym. naksuja. BB-sivujen mukaan viettävän Teijan iltaa.
Vietätte tämän illan Teijan tapaan korttipelin ja saunomisen merkeissä. Päästäksenne teijamaiseen tunnelmaan saatte myös kuulla asiaankuuluvaa musiikkia.

Rentoutukaa, pitäkää hauskaa ja nauttikaa illasta Teijan johdolla.

Terveisin
Big Brother
22:23 Äsken kuulutettiin saunan olevan lämmin. Varastohuoneesta tuli kulhollinen juomatölkkejä ja pk:sta jättituopit tummaa olutta (?)

Lukittu

Palaa sivulle “Live 24/7 - Arkisto”