Big Brotherin katsojaluvut

Keskustelua tehtävistä, rangaistuksista ja ohjelman toteutuksesta.
Avatar
Lupu
Asukaskokelas
Viestit: 106
Liittynyt: 12 Syys 2010 23:31

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja Lupu » 30 Syys 2010 17:00

gauchito kirjoitti:sillä uudella talolla nyt ei ole mitään vaikutusta bb:n jatkoon, ei tuotanto sillä tavalla voi maalata itseään nurkkaan että niiden on pelkän talon takia pakko tehdä uusia kausia vaikka homma muuten olisi miten reisillä. Talo tehdään joka tapauksessa joka kaudelle aina uusiksi, ei se sijaintipaikan muutos siihen paljon eroa tuo. Jossain kohtaa voi syntyä jopa säästöä kun talo uusitaan kunnolla uudelle alustalle, ja halvimman kauttahan tuo muutenkin aina tehdään.
Itse ajattelisin, että uusi talo tehtiin nimenomaan sillä ajatuksella, että ohjelmaa tehdään vielä tämänkin kauden jälkeen. Eikös sillä aiemmalla talolla vedetty kaikki edelliset viisi kautta läpi? Varmasti tuli kalliimmaksi tehdä kaikki uusiksi kuin tehdä vuodesta toiseen melkeinpä kosmeettisia (vai olisiko oikea sana sittenkin 'kosmisia'?) uudistuksia vanhaan. Saa nähdä, pusketaanko uutta kautta vaan tehdyn investoinnin takia, koska ovathan tuotantokustannuksetkin melkoiset. Vai onko kyse pohjimmiltaan kuitenkin siitä, löydetäänkö tarpeeksi maksajia (= sponsoreita)? Heidän ehdoillaanhan tätä söytä näytetään paljolti tehtävän.

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja Evalds » 05 Loka 2010 23:14

Viikko 39
Big Brother Talk Show 466 000
Big Brother ti 330 000
Big Brother Extra (ti) 179 000
Big Brother Sunnuntai Extra 110 000

Talkissa kasvua n 35 000, Extroissa laskua ja koosteissa lievää nostetta, ei mitään kovin iso muutos kun ottaa huomioon että viime viikko oli "dramaattinen", vertailukohde viikko 38!

http://www.finnpanel.fi/tulokset/tv/vko ... subtv.html

Avatar
dertsi
Puhuva pönttö
Viestit: 1711
Liittynyt: 19 Syys 2010 17:14

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja dertsi » 12 Loka 2010 23:32

Viikko 40
Big Brother Talk Show 494 000
Big Brother (to) 318 000
Big Brother Extra (pe) 155 000
Big Brother Sunnuntai Extra 112 000

Talk Show'n lukemissa siis hieman piristystä, päälähetykset hieman laskussa kuin myös Extra. Sunnuntai Extra aika samoissa lukemissa. (Verrattu siis ed. viestin lukuihin, ei Finnpanelin sivuilta löytyviin lukuihin, joissa mukana myös ajassa siirretty katselu.)
When I see my face, there's not a single thing I'd change.

Avatar
dertsi
Puhuva pönttö
Viestit: 1711
Liittynyt: 19 Syys 2010 17:14

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja dertsi » 19 Loka 2010 11:31

Viikko 41:
Big Brother Talk Show 468 000
Big Brother (pe) 368 000
Big Brother Extra (ma) 207 000
Big Brother Sunnuntai Extra 153 000

Jos verrataan sitä edellisen viikon lukemiin, niin Talk Show vähän tullut taas alas, mutta aika samoissa lukemissa pyöritään kuin viime viikot. Viime vuonna tosin Talkilla oli viikolla 41 keskimäärin 589 000 katsojaa eli tämänvuotinen lukema noin 20 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.

Perjantain päälähetys taisi olla peräti katsotuin moneen viikkoon! Tosin viime vuonna lukemat vastaavalla viikolla oli 430 000 eli tästä tultu alas melkein 15 prosenttia.

Extra sai aika hyvät katsojaluvut viime viikolla, kuten myös Sunnuntai Extrakin. Extra viime vuodesta tullut alas 10 prosenttia.
When I see my face, there's not a single thing I'd change.

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja Evalds » 19 Loka 2010 12:10

Yllätyin että Talkin katsojaluvut laskivat kun oletin, että jengi kyttäis sitä ton Hannun poiston takia.

Muuten näyttää että keskimäärin katsojaluvut ovat ainakin yli 10 % (about keskimäärin kaikki Bb-proggiset yhteensä) alas, mutta kyllä toi vielä riittää siihen että kausia tulee lisää.

Mutta luulisi että nyt olisi mietintämyssyn paikka ensi kautta ajatellen.

PS! En tiedä onko Talk se pääohjelma joka on tärkein? Jos on niin tuo keskimääräinen pudotus n. 20% kaudella on iso juttu???

mikkoouu
Kesä-Esa
Viestit: 43
Liittynyt: 07 Marras 2009 12:35

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja mikkoouu » 26 Loka 2010 10:48

aikamoinen romahdus viime viikon päivälähetyksillä, mutta talk show tais nousta vähän.

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja Punde » 26 Loka 2010 11:12

^ ja koska mikkoouu oletti että pelkästään toi riittää kaikille, ketään ei kiinnosta tietää enempää eikä viitsinyt käyttää viittä sekuntia copypastettaakseen lukuja, ni tässä:

Viikko 42/2010

Big Brother Talk Show su 21:00 457 000
Big Brother ke 21:59 297 000
Big Brother Extra ke 18:59 179 000
Big Brother Sunnuntai Extra su 19:00 157 000

gauchito
Voittaja
Viestit: 744
Liittynyt: 26 Tammi 2010 10:47

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja gauchito » 26 Loka 2010 13:21

^oho, alle 300 000 katsojaa koosteella on uus pienuusennätys ainaki kolmeen vuoteen.

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja Evalds » 26 Loka 2010 18:40

No huh huh, nyt tuli pohjat BB:lle, siis koosteelle.

Äkkiä räknätyt erot verokkiviikkoon 41 (pidätän oikeudet näppäin- ja laskuvirheisiin)

Talk -11 000
BB -71 000 (!!!!!)
Extra -28 000
Su Extra +4000

Avatar
dertsi
Puhuva pönttö
Viestit: 1711
Liittynyt: 19 Syys 2010 17:14

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja dertsi » 26 Loka 2010 19:02

Aikamoista pudotusta viime viikolla. Sunnuntai Extra piti sentään pintansa hienosti.

Viikossa tullut lukemiin muutosta näin:
Talk Show -2,35 %
Päälähetys -19,3 %
Extra -13,5 %
Sunnuntai Extra +2,6 %

Ja jos verrataan vuoden takaisiin lukuihin, niin
Talk Show -19,11 %
Päälähetys -34,4 %
Extra -8,2 %

Alas on tultu vuodessa melko reippaalla tahdilla, ja päälähetykset romahtivat viime viikon aikana pohjalukemiin.
When I see my face, there's not a single thing I'd change.

mikasa008
Juonittelija
Viestit: 182
Liittynyt: 31 Loka 2009 09:12

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja mikasa008 » 26 Loka 2010 19:08

Onko se ihme kun näitä julkkis tyrkkyjä tunkee joka ovesta taloon.Asukkaiden taso on siis laskenut pahasti.Pidän viime vuoden BB:tä miljoona kertaa parempana kuin tän vuoden BB:tä.

mikkoouu
Kesä-Esa
Viestit: 43
Liittynyt: 07 Marras 2009 12:35

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja mikkoouu » 26 Loka 2010 19:10

ensi vuoden castingin pitää olla parempi, jotta katsojaluvut kääntyy nousuun taas.

Avatar
James
BB-talon ylijumala
Viestit: 4826
Liittynyt: 31 Elo 2008 18:27
Paikkakunta: Espoo

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja James » 26 Loka 2010 19:11

Evalds kirjoitti: BB -71 000 (!!!!!)
Oliko tämä kenellekään yllätys kun viikkotehtävänä oli päiväkoti?
Ketä kiinnostaa katsoa pinkissä talossa hippa-leikkejä illalla kymmenen jälkeen? :tired

Avatar
effie
Isoveli
Viestit: 1829
Liittynyt: 01 Syys 2006 19:47

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja effie » 26 Loka 2010 22:30

mikkoouu kirjoitti:ensi vuoden castingin pitää olla parempi, jotta katsojaluvut kääntyy nousuun taas.
Ei siihen hyväkään casting auta, jos tuotanto muuten jatkaa samaa rataa. Toivottavasti koko ajan alaspäin tulevat katsojaluvut vähän ravistelisivat Räiskälettä & kumppaneita pohtimaan syitä tähän ilmiöön.

Avatar
Hamm75
Käpylehmätehtaan työntekijä
Viestit: 502
Liittynyt: 28 Elo 2007 22:14

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja Hamm75 » 27 Loka 2010 10:32

effie kirjoitti:Toivottavasti koko ajan alaspäin tulevat katsojaluvut vähän ravistelisivat Räiskälettä & kumppaneita pohtimaan syitä tähän ilmiöön.
Ei siellä mitään tarvitse pohtia, Räiskäle itse ja ainakin osa muusta ydintiimistä ovat kyllä oikeita ammattilaisia, jotka tietävät missä mennään. Kyllähän tässä ollaan tällä kaudella panemassa lihoiksi lehmää, jonka lypsyvuodet ovat jäämässä taakse.

Mielenkiintoisempaa on nähdä, onko tämä lopullinen loppu, välivuoden paikka, vai astuuko seuraava tekijä remmiin heti ensi vuonna.

Valtikkahan olisi ihan kirjaimellisestikin siirrettävä kädestä käteen, sillä Räiskäleellä on taskut täynnä kalustoa, tietoa, taitoa ja osaavaa työvoimaa formaattioikeuksien lisäksi.

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 27 Loka 2010 11:21

Hamm75 kirjoitti:Ei siellä mitään tarvitse pohtia, Räiskäle itse ja ainakin osa muusta ydintiimistä ovat kyllä oikeita ammattilaisia, jotka tietävät missä mennään. Kyllähän tässä ollaan tällä kaudella panemassa lihoiksi lehmää, jonka lypsyvuodet ovat jäämässä taakse.
Tuskin nyt kuitenkaan uutta taloa, häätöstudiota jne. olisi laitettu uuteen paikkaan pystyyn jos näkymät olisivat jo valmiiksi olleet kovin pessimistiset ja lannistuneet. Eikö viime vuonna tehty jopa katsojaennätyksiä, joten menestystä sopi odottaa nytkin?

Itse uskon, että tämä Suomi-BB-tuotanto on sellainen, että hyvät vuodet ovat sattumalta hyviä ja huonot sattumalta huonoja. Tuotanto pistää raamit pystyyn ja nostaa shown tietylle tekniselle perustasolle, mutta sen jälkeen ollaan tuuliajolla: sattuma riepottelee kaudet joko hyviksi tai huonoiksi. Ei olla tehty niin huolellista esityötä eikä myöskään panostettu niin paljoa B-suunnitelmiin, että sattuman vaikutus olisi saatu pienennettyä mitättömäksi pohjakohinaksi. Tuurilla ne laivatkin seilaavat! Lisäksi puikoissa olevilla ei näytä olevan uskallusta, kykyä tai resursseja tehdä enää shown käynnissä ollessa radikaaleja reivauksia ja linjanmuutoksia.

Sitten kun iskee kunnon epäonnen sarja - hyväksytään liian hellämielisesti yhden henkilön talosuunnitelmat, jotka sattuvat olemaan tänä vuonna sellaiset, että niiden mukaan rakentamalla ja sisustamalla syntyy telkkarissa tylsännäköinen talo; otetaan liian löyhällä seulalla asukkaita sisään, jolloin sattuu tulemaan sellainen innoton asukaskombinaatio kuin tällä kaudella; asukkaista monet sattuvat tekemään sellaisia asioita joista pitäisi tulla talostapoistorangaistus; satutaan tekemään muutama epäjohdonmukainen virhearvio näissä poistopäätöksissä; lapselliset tehtävät sattuvat olemaan sellaisia että juuri nämä asukkaat eivät niistä nyt niin piittaakaan, tai ainakaan eivät niiden ohjeita ymmärrä jne., jolloin sattumalta yksi jopa lähtee pois vapaaehtoisesti - soppa alkaa olla valmis ja ollaan siinä kohdassa kautta kuin nyt.

Jonain toisena vuonna taas on "sattunut" toiseen suuntaan ja on saatu mukavampaa jälkeä aikaan. Sattumalta. Mutta lämmittäähän sekin mieltä. Jee! Teimme jotain oikein! Tänä vuonna onnistuttiin! (Sattumalta.)

Yritän siis sanoa, että virhemarginaali on liian suuri; sattumalla on liian suuri rooli, eikä ole toimittu niin, että se olisi aktiivisesti pidetty kurissa ja hallinnassa. Joka tietysti vaatisi eri luokan panostusta ja tiukempaa asennetta perusasioihin kuin nyt.

Avatar
siiri.x
BB-talon ylijumala
Viestit: 4887
Liittynyt: 05 Joulu 2006 12:12
Paikkakunta: Tampere

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja siiri.x » 27 Loka 2010 11:55

On toki sattumalla osuutensa, esim. osa tämän vuoden asukkaista varmaan vaikutti paljon paremmalta haastatteluissa kuin miksi talossa osoittautuivat, ja Paulin ja Hannun tapaukset. (edit: esim. lesbojen/bi:iden määrä alussa vaikutti lupaavalta mutta siinähän sitten kävi vähän huonosti.. epäilemättä Kasman märkä uni oli että Mia pettää tyttöystäväänsä Marikan kanssa.)

Mutta suurin osa surkeudesta on ihan tuotannon laiskuutta/osaamattomuutta. ET-Riikka-jutun toteutus nyt vaikka esimerkkinä. (niin, ET oli tylsä, mutta isoveli ei edes ravistellut häntä mitenkään.) Huonot viikkotehtävät, salahuoneen ja tehtäväalueen käyttämättömyys jne.

He ovat laiskistuneet, koska ennen tätä kautta katsojamäärät ovat jatkuvasti nousseet.

Toivottavasti laskevat nuo katsojamäärät vielä lisää, niin ehkä jotain tapahtuu kauden päätteeksi. (Toivottavasti vaihtoon tulija on niin tylsä että ensi viikolla ketään ei kiinnosta ;) )
.
Ihmisten edessä.

Avatar
Rambou
Television orja
Viestit: 789
Liittynyt: 05 Loka 2010 17:20

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja Rambou » 27 Loka 2010 11:58

Tuotanto myös kierrättää ihan liikaa samoja kikkoja, nää asukkaat tietää jo vaihdot sun muut paskat, ei ne sellasista ylläty.
"You're only as healthy as you feel"
Travis Bickle

navigointi
Sala-asukas
Viestit: 353
Liittynyt: 26 Syys 2007 01:33

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja navigointi » 27 Loka 2010 16:42

Kun saataisiin äänimäärät ja vertailut edellisvuosiin, niin uskoisin katsojien väsymisen sielläkin näkyvän. Usein on ihan sama kuka noista takapajuisista lähtee. Ainoa seurattava jaksaa sentään kiinnostaa kasvavassa määrin. Marikan takia enää itsekin jaksan katsoa telkusta koosteita.

Avatar
siiri.x
BB-talon ylijumala
Viestit: 4887
Liittynyt: 05 Joulu 2006 12:12
Paikkakunta: Tampere

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja siiri.x » 27 Loka 2010 17:22

Niin, varmaan on äänimäärätkin laskeneet, se vaikuttaa jo suoraan tuloihin, se voi myös laittaa tuotannon ajattelemaan. Tämän syksyn mainosrahoihin ei varmaan katsojaluvut enää vaikuta.

edit: siihen viittaisi sekin että tuo niistäminen talk show'n aikana on ehkä entistäkin törkeämpää, esim. viime sunnuntain Marika-vedätys.
.
Ihmisten edessä.

Musta Pekka
Käpylehmätehtaan työntekijä
Viestit: 535
Liittynyt: 21 Loka 2008 22:44

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja Musta Pekka » 01 Marras 2010 09:06

Kyseessä on viimeinen BB-kausi Suomessa, ei voi mitään. Ja parempi ehkä niin, tuotanto on ollut luvattoman heikkotasoista ja normaalissa työpaikassa tuollaisesta tupeltamisesta olisi saanut fudut.

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Big Brotherin katsojaluvut

Viesti Kirjoittaja Evalds » 02 Marras 2010 13:37

Viikko 43/2010

Big Brother Talk Show su 21:00 515 000
Big Brother la 22:00 344 000
Big Brother Sunnuntai Extra su 19:00 209 000
Big Brother Extra ma 19:00 186 000

Huimaa kasvua katsojaluvuissa!!!!
BB Talk +58 000
BB kooste + 47 000
BB Extra su 52 000
Bb Extra + 7000

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Tuotanto / Ohjelmat”