Kausi ohi - Jälkipuintia

Keskustelua liittyen Suomen kahdeksanteen Big Brotheriin.
Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 02 Joulu 2012 23:47

Huono kausihan tämä oli, ei siitä mihinkään pääse. Parempi kuitenkin kuin viime kausi, jota en meinannut pystyä loppuun asti katsomaan, enkä olisi varmaan katsonutkaan, jos Tanja ei olisi ollut loppuun asti talossa. Muutama loistava asukas oli tällä kaudella, mutta he lähtivät talosta aivan liian aikaisin joko omasta tahdostaan tai häädettyinä. Kaudelle olisi löytynyt ainakin puolenkymmentä parempaa voittajaa kuin Teija, mutta kuten olen jo aiemminkin sanonut, niin Teija on voittonsa ansainnut ja oli näistä finalisteista se mieluisin vaihtoehto minulle.

Ei olisi väliksi, vaikka SBB loppuisi kokonaan tähän, mutta ainakin muutaman vuoden tauko olisi paikallaan.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
VeePee
Risteilyisäntä/-emäntä
Viestit: 805
Liittynyt: 26 Syys 2007 11:31

Re: BB Finaali

Viesti Kirjoittaja VeePee » 02 Joulu 2012 23:48

Joo BB-kausi pulkassa ja olipahan kausi.

Jos nyt aletaan purkamaan kautta niin lähdetään ensimmäisestä prinsiipistä eli Asukasvalinnat

Kauden alussa huomasin itse selvän asetelman, talo täynnä naisia ja kourallinen jätkiä. Toinen selvä juttu oli naisten sisäisen, mahdollisen vastakkainasettelun korostaminen. Nuoria, upeita naisia kuten Katarina, Johanna, Tea ja Janita vs. vanhoja (vanhan näköisiä) elämän viisauksia pursuavia naisia kuten Teija, Ira, Anne ja Irina.

Etenkin nais-asukkaissa rupesi näkymään selvää säröilyä mentaalipuolella, ensimmäisena pelistä putosi flippaamisen kautta nuori Janita, jonka jälkeen flippasi konkarin oloinen Irina. Muita huolettavia ihmispersoonia oli Jonnat I. ja A. joista eritoten Jonna I:lla tuntui olevan ongelmia minäkuvan ja itsetunnon kanssa.

Vanhat naiset Teija, Anne ja Ira kokosivatkin jo oman pienen porukkansa johon ajan kuluessa värvättiin vietävissä olevia asukkaita puheoikeuden omaaviksi jäseniksi. Vaikka porukasta alkuvaiheessa putosikin pois Anne ja Ira, pystyi Teijan läyhäkerho juonimaan mielensä (=Teijan mielen) mukaiset äänestykseen joutuvat asukkaat.

Mies-asukkaista erottui ensimmäisenä raskaalla kädellä tatuoitu Jouko ja kivesneppailun ja jääkiekon erikoismies Markus. Näistä kahdesta päästiinkin "nauttimaan" aika pitkäksi aikaa.

Kauteen kuului myöskin jo pakonomainen uusien asukkaiden sysääminen taloon. Nämä uudet asukkaat olivat Joni, Jarno ja kauden vanhin miesasukas Petteri.

Tässä mentiikin sitten alamäkeen, uusista asukkaista loppupeleissä vain Joni omasi riittävän vahvan mentaalipuolen talossa menestymiselle. Jonin turmioksi koitui kuitenkin hänen liika kärkkäys ja analyyttisyys mielipiteissä. Joni selvästikkin ei ollut muiden asukkaiden kaltainen BB-fani taikka julkkistyrkky. Joni oli enemmänkin vanhojen kausien kaltainen kokemuksia talosta hakenut tyyppi.

Muut uusista asukkaista osoittautuivat pehmeiksi, ensin flippasi Petteri, joka humalapäissään haastoi riitaa muiden asukkaiden kanssa ja lopulta itsekseen sängyssä uhkaili BB-tuotantoa kohtaan. Petteri lähti maitojunaan ja alle viikon sisään Petterin matkakaveriksi liittyi Jarno, joka myöskin mureni paineiden alla.

Ainiin, oli talossa myöskin kauan odotettu tuotannon kätyri eli henkilö joka on tuotannon värväämä näyttelijä. Tämä Milla niminen ei niin vakuuttava näyttelijä oli täysi floppi ja statisti.

Tämä oli varmaankin jonkunlainen Seiskan ja BB-tuotannon yhteinen diili?

Toisena prinsiippinä: Kauden sisältö

Kauden viikkotehtävistä jäi mieleen niiden panoksettomuus ja tylsyys. Mitä järkeä osallistua täysillä viikkotehtävään jonka huonoin palkinto, pronssinen sellainen piti kauden aikana sisällään esimerkiksi grillibileet mestarikokkeineen.

Itse tahtoisin että BB:ssä palattaisiin vanhaan kunnon kauppareissu-käytäntöön ja siihen että asukkaat lyövät vetoa kaupparahoista viikkotehtäviin, panokset ainakin kovenisivat. Tämä kausi oli täysi pohjanoteeraus viikkotehtävien osalta.

Kauden aikana nähtiin myös paljon vieraita talossa, oli asukkaiden kavereita, vanhoja BB-asukkaita ja kummallisuuksia "Älä huomioi outouksia-viikkotehtävässä". Nähtiimpä talossa myöskin suurikokoinen torvisoittokunta ja Diili-ohjelmasta tuttu Jethro Rosted kauppaamassa taloa. Itse näkisin kyllä Jethron tulevaisuudessa ihan oikeassa Julkkis-BB:ssä kisaajana.

Liekkö nämä enemmän tai vähemmän julkkikset vieraat jonkunlainen kompromissi tuotannon puolelta?

Keskitän jälkipelini näihin kahteen prinsiippiin ja yhteenvetona voinkin todeta että ennakko-odotuksista huolimatta saimme nauttia tasapaksusta kaudesta joka koostui tylsistä viikkotehtävistä, linjattomasta tuotannosta ja suurimmaksiosin karismattomista asukkaista.

Läyhäjengin Teija voitti kauden mutta voitto tuli muiden asukkaiden selkänahoista. Piste.

Ota Räiskäle nyt onkeesi ja tee seuraavasta kaudesta spesiaalikausi, joko All-Stars tai Julkkis-BB, taviskaudet ansaitsevat nyt vähintään vuoden huilin telakalla.
semale kirjoitti:Kieroilijoiden ja juonittelijoiden kauden voitti paras kieroilija ja juonittelija. Onnea Teijalle.
Hei onneks siellä alkaa Maikkarilla Selviytyjien seuraava tuotantokausi, tässä on ikäänkuin voinut virittäytyä oikeeseen fiilikseen 3kk ajan :thumbsup

Avatar
Lupu
Asukaskokelas
Viestit: 106
Liittynyt: 12 Syys 2010 23:31

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Lupu » 02 Joulu 2012 23:58

Veijo Hietala sanoi finaalin alkusanoissa, että BB:n on aina voittanut "reilu ja hyvä tyyppi", joten kyllähän tämä kausi on selkeästi käännekohta. Voivatko Teijan kannattajat oikeasti olla sitä mieltä, että hän olisi tällainen ihminen? Taitava sanankäyttäjä Teija kieltämättä on, mutta puhuuko reilu ja hyvä tyyppi jatkuvasti pahaa toisista heidän selkänsä takana?

Nyt on aika tämän formaatin vetää henkeä Suomessa. Toivottavasti toinen tuotantotiimi palaa asiaan parin vuoden päästä ja paljon positiivisemmalla otteella!

Avatar
Hensley
Julkkisasukas
Viestit: 461
Liittynyt: 08 Maalis 2012 18:08

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Hensley » 03 Joulu 2012 00:17

Monet toivoo että tulisi välivuosi ja sen jälkeen tultaisiin takaisin uuden tuotannon voimin.

Onhan se varmaan mahdollista, (sopisi kyllä itselle) mutta mitä katsoi muitten maitten kertaalleen lopetettuja ja myöhemmin paluun tehneitä Big Brothereita niin siinä välissä on ollut aina useiden vuosien tauko.

Joitain esimerkkejä tauoista:

Norja 2003-2011
Ruotsi 2004-2011
Tanska 2003-2012
Hollanti 2002-2005 (3 vuoden tauko taitaa olla lyhyin)
Australia 2008-2012
Joni Teasta: Miten tuollainen ihminen voi edes olla olemassa?

"Tähän mennessä BB-tuottaja on ollut tyytyväinen kymmenenteen BB-kauteen. - Mä olen todella todella tyytyväinen."

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Evalds » 03 Joulu 2012 00:24

Mä en usko taukoon, Ruotsi ja Norja on hyvät esimerkit ettei se toimi, tää pitää vetää putkeen loppuun saakka.

Mitään positiivista isoa käännettä tuskin on luvassa jos huomio ne Subin tuottajan toiveet kovemmista liemistä. Asukasvalinta on tärkein, sen tämä kausi opetti, klisee "asukkaat tekevät kauden" pitää paikkansa.

Avatar
rubyblue
Isoveli
Viestit: 6938
Liittynyt: 01 Syys 2011 09:48

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja rubyblue » 03 Joulu 2012 00:32

Luulen kyllä, että Teijan voittoon vaikutti pitkälti myös se, että niin moni ei halunnut Iidan voittavan. Teija koettiin jostain syystä pienemmäksi pahaksi. Ainakin olen aika monta tämmöistä kommenttia nyt lukenut sekä somessa että muilla palstoilla.
Jokaiselle jotain on ei mitään kellekään.

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Evalds » 03 Joulu 2012 00:37

rubyblue kirjoitti:Luulen kyllä, että Teijan voittoon vaikutti pitkälti myös se, että niin moni ei halunnut Iidan voittavan. Teija koettiin jostain syystä pienemmäksi pahaksi. Ainakin olen aika monta tämmöistä kommenttia nyt lukenut sekä somessa että muilla palstoilla.
Samaa olen lukenut somessa ja noissa muissakin palstoissa, lisäksi Utula ja Tero Paloniemikin olivat nimenomaan Iidaa vastaan, varsinkin Utula.

Somessa ei juurikaan ollut Iidan puolustajia.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 03 Joulu 2012 00:44

Teija ei ollut kyllä mun toivoma voittaja, ei millään, mutta ei Teija ollut huonoin mahdollinenkaan. Vähän jäi ristiriitaiset fiilikset joita joutunee sulattelemaan tässä hieman ja palaan jälkitunnelmiin hieman myöhemmin.

Noh, se ainakin varmistui, että yksi inhokeistani, ellei peräti kaikkien aikojen inhokkiasukas, voitti kauden. Onhan sitä siinäkin.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
jetta
Uimavalvoja
Viestit: 416
Liittynyt: 08 Syys 2011 17:41

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja jetta » 03 Joulu 2012 00:48

Surkea kausi. On tää suomi BBn taso laskenut nyt jo monen vuoden ajan, koko ajan ollaan menty vaan huonompaan suuntaan. Muutaman kauden ajan on alussa ollut ajatus, että huono kausi tulee, mutta on ne parantuneet loppua kohden sitten kuitenkin. Odoitin sitä tälläkin kaudella, mutta ei parantunut ei. Kaikki kiinnostavat asukkaat lähtivät ennen aikojaan, ja jäljelle jäivät tylsä Jouko, jööteri Markus, pahanilmanlintu Teija ja Iida. Sitten Teija vielä menee ja voittaa. En kiellä, etteikö olis hieman haikeat fiilikset tällä hetkellä, mutta ikävä tätä kautta ei tule.
what even is reality? who knows? we don't even know if we're in this room. we could be in a turtle's dream in outer space.

RealPlayer
Kolhoosin johtaja
Viestit: 2182
Liittynyt: 25 Elo 2010 04:14

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja RealPlayer » 03 Joulu 2012 00:56

aadeehoovee kirjoitti:Teija ei ollut kyllä mun toivoma voittaja, ei millään, mutta ei Teija ollut huonoin mahdollinenkaan. Vähän jäi ristiriitaiset fiilikset joita joutunee sulattelemaan tässä hieman ja palaan jälkitunnelmiin hieman myöhemmin.

Noh, se ainakin varmistui, että yksi inhokeistani, ellei peräti kaikkien aikojen inhokkiasukas, voitti kauden. Onhan sitä siinäkin.
Niin loppupeleissä Iidalla ei tainnut varsinaista fanijoukkoa hirveästi olla,vaan Iida toimi vastavoimana ja vaihtoehtona Teijalle...

Esim Johanna vs Teija olisi saattanut päätyä toisin...

Iidalla oli omat rasitteensa vaikka empaattinen ja mukava olikin,niin olihan tuossa myös teennäisyyttä ja sitä "kaikkitietävyyttä" mukana aimo annos...siksi ei riittänyt Teijan kaatamiseen...valitettavasti...

Ja jos satunnaiset katsojat eivät välttämättä hirveästi jos lainkaan äänestävät ja aktiivisimpia äänestäjiä ovat fanittajat,niin lopputulos on tämä.

Avatar
ff
Isoveli
Viestit: 7286
Liittynyt: 07 Marras 2007 03:05
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja ff » 03 Joulu 2012 01:08

Liekö Iidan suurielkeiset maneerit ja besserwisserin /snobin maine olleet liikaa monille. Itse en niinkään tuota Iidan snobiutta nähnyt, mutta monet ilmeisesti näki. Kommenttia Iidalta kyllä löytyi aiheeseen, kuin aiheeseen. Monet näkivät, että Iida nokitti aina paremmalla tarinalla. Siinä sitten unohtui ilmeisesti se, että Iida ei valitellut vaan teki annetut tehtävät aina mukisematta. Yritti oikeasti tulla jokaisen asukkaan kanssa toimeen. Ja ei tosiaan puhunut kenenkään seläntakana p*skaa.

Teija taas oli lupsakka iäkkäämpi tavallinen tallaaja häneen verrattuna. Joka otti enemmistön (tupakoitsijat) kanssa puheeksi nämä Iidan lukuisat huonot puolet esille, jotka ärsytti muitakin yhtälailla. Se, että teki sen aina seläntakana niin voi voi. Joku väitti Teijaa aidoksi, kun läyhää seläntakana. Teija sitten häpesi bb-talossa ainoastaan sitä jalka-kommenttia minkä Iidalle viskasi, koska teki sen päin naamaa. Melkoisen sekopää päätös tämä oli kaudelle. Tämmöset asetelmat (snobi besserwisseri Iida vs. hauska aito läyhääjä Teija), jos oli monilla mielessä niin ei ihmekään että Teija selviytyi voittajaksi..

Silti sanon edelleen, että se kauhupätkä nosti Teijan voittomahdollisuudet ihan selvästi uudelle tasolle. Olisi pitänyt jo siinä vaiheessa tajuta Teijan tuleva voitto, kun sitä hehkutti jokainen.
Eeppinen debyytti: Girls' Generation (소녀시대) – 다시 만난 세계 (Into The New World) (Live 2013)
-----
1. Esa A (BB5) 2. Elisabet (BB6) 3. Niko (BB3/BB6) 4. Kristiina (BB11) 5. Tuija (BB5)

RealPlayer
Kolhoosin johtaja
Viestit: 2182
Liittynyt: 25 Elo 2010 04:14

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja RealPlayer » 03 Joulu 2012 01:26

ff kirjoitti:Teija sitten häpesi bb-talossa ainoastaan sitä jalka-kommenttia minkä Iidalle viskasi, koska teki sen päin naamaa.

Silti sanon edelleen, että se kauhupätkä nosti Teijan voittomahdollisuudet ihan selvästi uudelle tasolle. Olisi pitänyt jo siinä vaiheessa tajuta Teijan tuleva voitto, kun sitä hehkutti jokainen.

No tarkalleen ottaen häpesihän Teija sitä läyhäysnauhaansakin,mutta mitään ei siitä kuitenkaan ottanut onkeensa ja saattoi tosiaan tuo "Teija yksin talossa"-video nostaa osakkeita kohtuuttomasti...

Avatar
yadah
Vaihtoasukas
Viestit: 318
Liittynyt: 27 Tammi 2005 23:16
Paikkakunta: Suomi ja Saksa

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja yadah » 03 Joulu 2012 02:19

Mielestäni oli huonoin kausi mitä oon kattonu. Jossain luin että vuosi 2010 olisi ollu vielä huonompi mutta silloin en kattonu yhtään. Vuonna 2011 innoistuin taas mutta se oli enempi tapahtumarikas kausi.
Tänä vuonna en vasta aloittanu katsomaan kunnolla Annen lähdön jälkeen. Ennen sitä seurailin silloin tällöin ja sitä kanalaumaa ei jaksanu katsoa pariin viikkoon. Sitten kuin Tomi lähti ni jätin taas pari viikkoa kattomatta ja nyt todella harvoin jaksoin avaa 24/7 koska siellä ei yksinkertaisesti tapahtunu mitään. Koosteita en ole sitten Pertun kauden jälkeen katsonu.

Loppujen lopuksi ihan sama kuka voitti. Mielummin toivon Iidaa voittojaksi kuin Läyhäkuningatarta. Mutta niinku jossain luin huono kausi sai huonon voittaja.

En tiedä jaksaako enää katsoa ensi vuonna jos tulee normi BB. Ei varmaan jos ei mitään uutta nyt tuu kehiin.
aktiivisesti seurannu kausia: BBUK2, BBUK3, BBUK4, SBB'05, SBB'06, SBB'08, SBB'09, SBB'11, SBB'12
seuraan SBB'14 ja BBAU'14

BB suosikit kautta aikain <3 Perttu (SBB'05), Sebastian (SBB'11) & Andte (SBB'14)

seb
Käpylehmätehtaan työntekijä
Viestit: 510
Liittynyt: 01 Syys 2012 12:35

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja seb » 03 Joulu 2012 05:23

Niin kuin elämässä usein; paha sai palkkansa: Teijalle 50 000 euroa läyhäämisestä, selän takana paskan jauhamisesta, selkään puukottamisesta jne.

Toki Teijassa oli hyvääkin, ylivoimaisesti värikkäin (Tean ohella) asukas, mutta vaakakupin "musta" kuppi oli mielestäni saanut huomattavasti enemmän painoa.

Iida oli huonon kattauksen kokonaisuutena vähiten huono. Mikään kautta aikain lähellekkään paras voittaja ei hän olisi ollut, mutta puutteineenkin tämän kauden ehdoton ykkönen.

Muista asukkaista parhaat muistot jäävät Irinasta, joka erikoisen persoonansa myötä oli ainakin minulle todella loistava asukas.

Kiitos paljon!

Tapetti
Juontaja
Viestit: 1002
Liittynyt: 02 Syys 2005 20:54
Paikkakunta: Rantaviivan vieressä

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Tapetti » 03 Joulu 2012 06:26

No lohdutukseksi Krisse vie ainakin lehtien nettiversioissa palstatilan ja junan vessakin on ylempänä.
Voin kyllä myöntää olevani väärässä, mutta sitten me olemme molemmat väärässä

Avatar
DosterMan
Big Brother
Viestit: 5562
Liittynyt: 23 Syys 2008 16:51
Paikkakunta: Elderlings

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja DosterMan » 03 Joulu 2012 08:45

Jotenki jäi ihan älyttömän masentava fiilis eilisestä finaalista. Eihän sitä aina voi olla tyytyväinen voittajaan, mutta että näin pettynyt. Kaikkien edellisten kausien kokovartalokyrvätkin tuntuis nyt hyviltä voittajilta, tähän katastrofiin verrattuna.
aadeehoovee: 17p DosterMan – Uskon palkinto. Valo pimeydessä kun kaikki tuntui jo menetetyltä.

Avatar
rink
Ylläpitäjä
Viestit: 5728
Liittynyt: 28 Elo 2006 15:08

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja rink » 03 Joulu 2012 08:54

seb kirjoitti:Niin kuin elämässä usein; paha sai palkkansa: Teijalle 50 000 euroa läyhäämisestä, selän takana paskan jauhamisesta, selkään puukottamisesta jne.
Muistaakseni Teija on ansainnut tänä vuonna varsin hyvin, joten tuosta menee varmaan vähintään puolet veroa. [smilie=a_cool.gif]
---
Ihan varmasti Teija saa käyttäytymisestään vielä noottia. Jää nähtäväksi onko sillä vaikutusta. Tosin vaikka voittaja on mitä on eli totaalisen surkea tapaus, niin toivoisi että palaute on kuitenkin kohtuullista.

Avatar
Tahiti
Vaihtoasukas
Viestit: 335
Liittynyt: 24 Loka 2010 13:05

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Tahiti » 03 Joulu 2012 09:29

Onpas helpottavaa, että tämä kausi on ohi. Se alkoi huonolla asukasvalinnalla, jotkui ruletilla, jossa mielenkiintoiseksi nousevat tyypit lähtivät hyphyyn tai flippasivat ihan itse ja päättyi siihen, että kieroileva manipulaattori pokkasi 50 tuhatta.

Jäi todella harmittamaan, että miehet olivat tällä kaudella vain statistin asemassa, ilman oikeita mahdollisuuksia voittoon. Markus tai Jouko olisi hyvinkin tällä kaudella voittanut, jos olisivat alusta asti olleet mukana äänestyksessä ja talossa olisi ollut enemän miehiä alussa.

Harmi, että Iida on niin tolkuttoman teennäinen. Mun on niin ikävä mun kiireistä elämää, sitä ikävöin eniten talossa. Voi psk, mitä vastauksia finaalilähetyksessä.

mävaan
Uimavalvoja
Viestit: 430
Liittynyt: 27 Marras 2011 16:18

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja mävaan » 03 Joulu 2012 11:25

Monen mielestä Iida näytti aidosti iloiselta Teijan voiton puolesta.

Eiköhän tuossa palkintokorokkeilla ollessa jokainen valmistaudu siihen, että naama pysyy maireana, vaikka oma nimi ei kuuluisikaan. (paitsi Tea saattaisi antaa harmistuksensa näkyä, vaikka taisi olla aika tasainen häädössä, kun joutui talosta ulos takaoven kautta).

Finaalilavalla ei voi tehdä mitään muuta, kuin pitää sitä naamaa yllä, ellei ole taitoa pitää vaatimatonta ilmettä yllä. Meneehän hetki aikaa sulatella, että kumpi voittikaan, eikä nimeä kuulunutkaan...

Ei siinä olisi häpeä painaa pää alas pettymyksestä ja hiljentyä.

Christal teki loistavan teon ja meni halaamaan lavalle yksin jäänyttä Iidaa.

Pk-huoneessa Iida ihan eri tavalla iloitsi pärjäämisestään palkkeja näytettäessä, kuin mitä tekin muiden edessä. Hän pystyy tarvittaessa esiintymään tilanteissa, niin kuin uskoo olevan eduksi itselleen.

Omasta mielestäni Iidan pisteitä laski, kun hän ylitsepursuavasti iloitsi Annen paluusta (vaikka sehän oli lisäeste voitolle, mistä Iidakin osoitti olevansa kiinnostunut). Tuollaiset tilanteet vahvistavat teennäisyyden kuvaa, mikä hänestä on monen mielestä kummunnut ohjelman aikana.

On luonnollista, että suurin osa finaaliin päässeistä jo puntaroi mahdollisuuksia voittoon ja toivoo sitä itselleen enemmän kuin muille.

Loppunelikossa ei ollut ketään, jolle olisin suonut voiton jotenkin erityisesti.


Tässä lopputuloksessa on se hyvä puoli, että jatkossa on entistä vaikeampi noudattaa "sitä oikeaa pelikirjaa". On selvää, että varma voitto ei enää tulekaan vain positiivisella asenteella ja pirteydellä, esittämällä hyvää ihmistä.

Tämä kausi myös osoitti, että hyvä ulkonäkö ei sittenkään ole tae voitosta, eikä ole voiton edellytys. Mikä on hyvä asia jatkon kannalta, sillä sinne saattaa hakea entistä enemmän taviksia.

Viime kausi osoitti, että voittoon ei riitä se, että on vain sveitsi.

Jotenkin toivon, että jatkokausien asukkaat eivät vain ajattele: ollaan tässä vain mukavia ja positiivisia ihmisiä ja ajaudutaan voittoon, jos ei herätetä liikaa negatiivisia tuntemuksia ihmisissä.

Ehkä tämän kauden jälkeen asukkaat uskaltaisivat tuoda enemmän omia mielipiteitään esille, saataisiin kunnon keskusteluja tai vaikka väittelyitä eri asioista.

Opittaisiin, että talossa ei tarvitse kaikkea silotella, vaan särmää saa olla ja sitä pitää olla. Kukin omalla tavallaan.

Voihan siellä aina pärjätä myös se positiivinen kaikkien kaveri, mikä olisi suotavaa.

Kaikenlaisen teennäisyyden toivoisin vähenevän, että se ei ohjaa asukkaiden käytöstä, kun arvuutellaan, millaisilla toimilla potti voitetaan.

Avatar
Skygge
Big Brother
Viestit: 5783
Liittynyt: 05 Loka 2010 14:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Skygge » 03 Joulu 2012 11:52

Huonoin kausi miesmuistiin. Kolme kautta putkeen olen katsonut 24/7:aa ja tämä kausi oli ylivoimaisesti huonoin.

Tässä hieman hajatelmiani tästä kaudesta:

- Asukasvalinnat pettymys. Tällä kaudella ei kovin monesta asukkaasta saatu mitään mielenkiintoista irti. Pääosin HMV porukkaa. Osaa asukkaista en muista edes nyt.

- Viikkotehtävät eivät olleet mistään kotoisin. En osaa nimetä sellaista viikkotehtävää, joka olisi jäänyt erityisesti mieleen.

- Puhuva kala ja salatehtävät. Olisi ollut parempi, jos kala olisi pidetty hivenen paremmin salassa joiltakin asukkailta.

- Koko kauden odotin kunnollista ja mielenkiintoista viikkotehtävää. Sellaista ei tullut.

- Rangaistukset. Niin, mitkä rangaistukset? Ne harvatkin olivat aivan liian lepsuja.


Viime kausi oli todella, todella hyvä. Sainion paluu remmiin oli oikea valinta. Sen takia odotin tästä kaudesta paljon enemmän. Herää kysymys, että tuliko tuotannolla viime kaudesta maha täyteen? Jos Big Brother jatkuu vielä joskus, niin odotukseni kautta kohtaan ovat täysin nollissa. Olettaen siis, että jaksan vielä tästä formaatista innostua. Kauden loppuarvosanaksi annan 5½.
:trollface:

Avatar
rubyblue
Isoveli
Viestit: 6938
Liittynyt: 01 Syys 2011 09:48

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja rubyblue » 03 Joulu 2012 12:08

mävaan kirjoitti:

Tässä lopputuloksessa on se hyvä puoli, että jatkossa on entistä vaikeampi noudattaa "sitä oikeaa pelikirjaa". On selvää, että varma voitto ei enää tulekaan vain positiivisella asenteella ja pirteydellä, esittämällä hyvää ihmistä.

Tämä kausi myös osoitti, että hyvä ulkonäkö ei sittenkään ole tae voitosta, eikä ole voiton edellytys. Mikä on hyvä asia jatkon kannalta, sillä sinne saattaa hakea entistä enemmän taviksia.

Viime kausi osoitti, että voittoon ei riitä se, että on vain sveitsi.

Jotenkin toivon, että jatkokausien asukkaat eivät vain ajattele: ollaan tässä vain mukavia ja positiivisia ihmisiä ja ajaudutaan voittoon, jos ei herätetä liikaa negatiivisia tuntemuksia ihmisissä.

Ehkä tämän kauden jälkeen asukkaat uskaltaisivat tuoda enemmän omia mielipiteitään esille, saataisiin kunnon keskusteluja tai vaikka väittelyitä eri asioista.

Opittaisiin, että talossa ei tarvitse kaikkea silotella, vaan särmää saa olla ja sitä pitää olla. Kukin omalla tavallaan.

Voihan siellä aina pärjätä myös se positiivinen kaikkien kaveri, mikä olisi suotavaa.

Kaikenlaisen teennäisyyden toivoisin vähenevän, että se ei ohjaa asukkaiden käytöstä, kun arvuutellaan, millaisilla toimilla potti voitetaan.
Tähän voi yhtyä. Voittajan muotti on nyt rikottu jo kahtena vuonna peräkkäin. Janica ei ollut talossa kaikkien kaveri ja osasi myös puhua rumasti. Teija vei sitten tämän täysin uudelle asteelle. Alkuvuosina voittaja tosiaan oli usein se kiva ja herttainen tyyppi, joka ei muista puhunut pahaa vaan oli hauska tai vaihtoehtoisesti höppänä.

Sinänsä mukava, että on saatu näin erilaisia voittajia, mutta mistä se kertoo? Onko yhteiskuntakin muuttunut entistä enemmän siihen suuntaan, että kiltti ei saa olla vaan pitää osata ottaa omansa, joskus jopa hieman likaisin keinoin. Tavallaan kuitenkin pidän BB:tä jonkinlaisena heijatuksena tässä asiassa.
Jokaiselle jotain on ei mitään kellekään.

Avatar
fivestars
Asukaskokelas
Viestit: 110
Liittynyt: 23 Loka 2012 23:36

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja fivestars » 03 Joulu 2012 14:40

Finaali ei ollut kovin jännittävä, koska Markuksella ja Joukolla ei ollut mitään saumaa voittoon. Olisivat tippuneet aikapäiviä sitten, jos heitä olisi nimetty sinne häätöäänestyksiin. Harmi että katsojat eivät pystyneet kertaakaan vaikuttamaan siihen ketä häätöäänestykseen joutuu. (Miesasukkaiden suosiminen alkukaudesta oli vääryys tuotannon toimesta)

Jatkuvasti häätöäänestyksiin nimettiin tietyt henkilöt läyhäjengin toimesta siihen asti, kunnes heidät lopulta häädettiin. Tästä kaikesta voidaan kiittää sitä, että tällä kaudella juonittelu oli sallittua. Tämän takia saatiin myös kasaan umpisurkeat finalistit.

Markus ja Jouko olivat molemmat tasan kerran häätöäänestyksessä silloin kun kaikki miesasukkaat joutuivat siihen ja finaalissa ei mitään kannatusta. Jännittävä finaaliäänestys. [smilie=thefinger.gif]

Jouko olikin hyvin mietteliäs finaalin lähestyessä että mitenköhän siinä mahtaa käydä kun hänellä ei ole mitään käsitystä onko hänellä kannattajia ulkomaailmassa kun häätöäänestyksiin ei ollut päätynyt kun vain kerran ja silloin kaikki miehet olivat siinä. Markustakaan asukkaat eivät ollut nimenneet häätöön koko kauden aikana kertaakaan ja finaalissa sitten nähtiin että kaukana oltiin voitosta. Iida oli näistä finalisteista ainoa, joka tiesi että hänellä kuitenkin oli kannattajia, koska oli selvinnyt jo niin monesta häätöäänestyksestä.

Teija pelastettiin häätöäänestyksestä silloin kun olisi joutunut samaan äänestykseen Katarinaa ja Johannaa vastaan ja noutaja olisi tullut satavarma. Tämän jälkeen vaikka saaduissa nimeämipisteissä oli eroja asukkaiden välillä, sinne silti laitettiin myös vähemmän pisteitä saaneita, mutta Teija olikin tuotannon mielestä poikkeus että hänet piti pelastaa selvältä häädöltä. (Tuo on hyvä esimerkki siitä miten Teijaa suojeltiin, myös koosteisiin tuotanto valitsi Teijasta sellaista julkaisukelpoista materiaalia)

Harmi että silloin kun Anne häädettiin ei ollut tuplahäätöä. Olisivat saaneet Anne ja Teija lähteä Iidaa vastaan samalla ovenavauksella, ei olisi tullut ikävä.

Hyvin Teija tätä peliä pelasi, sitä ei voi kiistää, mutta ansaitsiko hän oikeasti voiton? Ei minun mielestä, Teijan ei olisi edes kuulunut päästä näin pitkälle. Tämän lopputuloksen vain mahdollisti sen että Teijaa suojeltiin tuotannon toimesta ja se että katsojilla ei ollut mitään saumaa saada inhokkeja ulos talosta vaan he surffasivat liian pitkälle.

(Voimme kiittää Jonin häädetynherjaa että JonnI saatiin pihalle, koska muuten myös Jonni olisi päässyt finaaliin peesailemalla. Ilman Jonin häädetynherjan nimeämispisteitä JonnI ei olisi joutunut häätöäänestykseen) Tätäkin voi miettiä oliko se Jonnin häätö lopulta eduksi Joukolle vai ei?

Tämä juonittelun salliminen ei vain sovi tähän ohjelmaan millään tavalla, jos näitä juonitteluja vielä sallitaan ensikaudella, jos sellainen edes tulee, ei vois vähempääkään kiinnostaa.

IV:n ote asukkaisiin oli tällä kaudella todella surkea. Siellä haistateltiin IV:lle, rikottiin tavaroita, heiteltiin esineitä, huoriteltiin ja vaikka mitä. Tuntui että tällä kaudella sai tehdä mitä tahansa. Rangaistukset sääntöjen rikkomisista olivat todella lepsut tällä kaudella, eivät nuo rankut paljon asukkaita hetkauttaneet.

Kiitos tuotannolle surkeasta kaudesta ja toivottavasti tuotantotiimi vaihtuu tämän kauden jälkeen tai sit vaan laitetaan pillit pussiin SBB:n osalta. [smilie=a_doh.gif]

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “2012”