Ihme juttu että Tellu oli muuten silmätikuksi otettu siinä. Samoin ruoasta vielä Vappu kysyi, tajusikohan kukaan talossa edes miksi kysyi?sally kirjoitti:tosi hyvä narinapätkä tellusta talk showssa. siinä oli perin pohjaisesti vangittu tellun syvin olemus.
Tiina Hautala
- tuusannuuska
- Kunniajäsen
- Viestit: 7896
- Liittynyt: 30 Syys 2007 00:24
Olen yrittänyt keksiä miksi Tellusta on tehty inhokkia. Eihän siitä ole edes mitään rahallista hyötyä, koska suuremmat rahat tulee kassaan silloin kun vastakkain on kaksi suosikkia. Tietysti Tellusta on helppo saada irti valituspätkiä, mutta tuon verran nyt irtoaisi kenestä tahansa. Vastapainoksi olisi järkevintä näyttää myös niitä positiivisia tapahtumia joissa Tellu on ollut keskeisenä henkilönä tai muuten vaan osallisena.siiri.x kirjoitti:Ihme juttu että Tellu oli muuten silmätikuksi otettu siinä. Samoin ruoasta vielä Vappu kysyi, tajusikohan kukaan talossa edes miksi kysyi?sally kirjoitti:tosi hyvä narinapätkä tellusta talk showssa. siinä oli perin pohjaisesti vangittu tellun syvin olemus.
Jos Tellulla olisi alunalkaen ollut suuri suosio, ymmärtäisin jotenkin tämän koosteissa ja suorassa lähetyksessä dissaamisen, mutta nyt en ymmärrä yhtään.
The reason I swear so much is because fuck you.
Ei tajunnut, jos ei heti tajunnut kysymyksen asiayhteyttä. Osa asukkaista ei luultavasti ole edes kuullut läheskään kaikkia Tellun valituksia. Totuus on kuitenkin se, että jopa Tellu itse on puheissaan todennut koko ajan valittavansa ruoasta ja valittanut sitten lisää.siiri.x kirjoitti:Samoin ruoasta vielä Vappu kysyi, tajusikohan kukaan talossa edes miksi kysyi?
Ei niin helposti kuin Tellusta. Tellun näyttäminen valittajana ei ole vääristelyä.tuusannuuska kirjoitti:Tietysti Tellusta on helppo saada irti valituspätkiä, mutta tuon verran nyt irtoaisi kenestä tahansa.
Tellulle käynyt kyllä vähän sama kuin Maxinelle.. Itse pidin Maxinesta mutta en erityisemmin Tellusta, mut silti mielestäni kohtuullisen perseestä tollanen "vääristely" - Tellu kuitenkin myös nauraa paljon ja on iloinen, ja jos valittaa niin saattaa heti nauraa päälle.
If less is more, just think how much more MORE would be!
Arpa numero viisi. KATARINA, sydämessäni olet voittaja. <3
Arpa numero viisi. KATARINA, sydämessäni olet voittaja. <3
- tuusannuuska
- Kunniajäsen
- Viestit: 7896
- Liittynyt: 30 Syys 2007 00:24
Kyllä niitä valituspätkiä irtoaisi ihan yhtä helposti Piiastakin ja Timostakin olisi irronnut.silmä kirjoitti:Ei niin helposti kuin Tellusta. Tellun näyttäminen valittajana ei ole vääristelyä.tuusannuuska kirjoitti:Tietysti Tellusta on helppo saada irti valituspätkiä, mutta tuon verran nyt irtoaisi kenestä tahansa.
The reason I swear so much is because fuck you.
Varmasti irtoaisi valituspätkiä Piiasta (tai esimerkiksi Kadista), mutta valittaminen henkilöityy Telluun siinä missä yleinen negatiivinen narina Piiaan. En esimerkiksi muista yhdenkään muun asukkaan tällä kaudella valittaneen toistuvasti ruoasta samalla paatoksella kuin Tellervo.tuusannuuska kirjoitti:Kyllä niitä valituspätkiä irtoaisi ihan yhtä helposti Piiastakin ja Timostakin olisi irronnut.
- tuusannuuska
- Kunniajäsen
- Viestit: 7896
- Liittynyt: 30 Syys 2007 00:24
Totta, mutta en käsitä miten tuotanto hyötyy siitä, että he esittävät Tellun mahdollisimman huonossa valossa. En ymmärtänyt tätä Maxinenkaan kohdalla (esitettiin koosteissa myrtsinä ja mitäänsanomattomana, vaikka todellisuudessa oli melko rento ja hymyili paljon).silmä kirjoitti:Varmasti irtoaisi valituspätkiä Piiasta (tai esimerkiksi Kadista), mutta valittaminen henkilöityy Telluun siinä missä yleinen negatiivinen narina Piiaan. En esimerkiksi muista yhdenkään muun asukkaan tällä kaudella valittaneen toistuvasti ruoasta samalla paatoksella kuin Tellervo.tuusannuuska kirjoitti:Kyllä niitä valituspätkiä irtoaisi ihan yhtä helposti Piiastakin ja Timostakin olisi irronnut.
The reason I swear so much is because fuck you.
Tellu olisi suurelle yleisölle näkymätön ja kasvoton, jos häntä ei esitettäisi hieman raflaavasti. Onhan Tellu toki aika ajoin hyvinkin iloinen, mutta jos miettii, mikä Tellun toiminta on ollut 24/7:ssa näkyvintä ja tellumaisinta, niin minun mielestäni se on juuri valittaminen. Telluhan ei ole erityisen touhukas asukas, joten iloinen Tellu on pääasiassa kiähkiäh-naurua tapahtumisen sijasta. Jos Tellusta sitten haluaa tehdä painotetun pätkän, niin pakkohan se pätkä on tehdä valittamisesta, koska muu Tellun toiminta ei herätä huomiota tai näy samalla tavalla.tuusannuuska kirjoitti:Totta, mutta en käsitä miten tuotanto hyötyy siitä, että he esittävät Tellun mahdollisimman huonossa valossa.
Todellakin!koistinen kirjoitti:En tiedä miksi mutta minä en voi vaan yksinkertaisesti sietää tätä naista missään muodossa. En iloisena, en mököttävänä äksyilijänä, en yksinkertaisesti missään mielentilassa. On ihan uskomatonta kuinka jonkin ihmisen koko olemus voi ärsyttää näin paljon, ettei voi oikeastaan ollenkaan sietää koko ihmistä TV-ruudussaan.
En voi sietää.
Menee vähän samaan kastiin Piian kanssa, puhuvat (huutavat) kovaan äänen ja sellasella motkottavalla äänellä. Kaikki on koko ajan NIIIN huonosti ja voi VITTU kun vituttaa niin vitusti ja bbtalossa on niin kamalaa. Toki niitä hyviäkin hetkiä on, mutta useammin se on sitten lähinnä sellasta aiheetonta hihittelyä. Ja kauhee juoruilija tuo tyttönen
Jep, aivan samat fiilikset täälläkin! Kaikista eniten raastaa kun naista näkyy suunnilleen tupakilla koko ajan ja hullu valitusvirsi antibioottikuurin aikana niistä juomista. ÄRR! Yhtä ärsyttävä kun Piia, voi joutuispa molemmat vikisijät äänestykseen..koistinen kirjoitti:En tiedä miksi mutta minä en voi vaan yksinkertaisesti sietää tätä naista missään muodossa. En iloisena, en mököttävänä äksyilijänä, en yksinkertaisesti missään mielentilassa. On ihan uskomatonta kuinka jonkin ihmisen koko olemus voi ärsyttää näin paljon, ettei voi oikeastaan ollenkaan sietää koko ihmistä TV-ruudussaan. On aivan sama mitä Tellu sanoo tai tekee, minulle tulee välittömästi olo että "Ole hiljaa ja mene pois siitä ruudusta!"
E: Ja kyllä suomalaisen tulee osata hiihtää..
You're not bored, you're boring.
- tuusannuuska
- Kunniajäsen
- Viestit: 7896
- Liittynyt: 30 Syys 2007 00:24
No ei tosiaankaa pidä suomalaisen osata hiihtää! Eika Tellu oo läheskään ainot talossa keneltä se hiihto ei niin loistavasti onnistu..Jolanne kirjoitti: E: Ja kyllä suomalaisen tulee osata hiihtää.. Kyllä Tiinasta aika paljon riippuu jos tehtävä kusee.
Ja aivan, Tellu on ehdottomasti paras nainen talosta!
BB3: Tellu, Niko ♥
BB4: Harri ♥
BB5: Raksu, Kätlin ♥
BB4: Harri ♥
BB5: Raksu, Kätlin ♥
No kylläpäs tulee, jokainen meistä pakotetaan hiihtämään esimerkiksi peruskoulussa ja rata on about 30metriä pitkä, kyllä sellaisen hiihtää kuka vain. Ja totta, muutkaan eivät millään myllylä-tyylillä hiihdä, mutta eivät sentään aloittaneet tehtävää "Mä en osaa hiihtää-asenteella"Emilia_ kirjoitti:No ei tosiaankaa pidä suomalaisen osata hiihtää! Eika Tellu oo läheskään ainot talossa keneltä se hiihto ei niin loistavasti onnistu..Jolanne kirjoitti: E: Ja kyllä suomalaisen tulee osata hiihtää.. Kyllä Tiinasta aika paljon riippuu jos tehtävä kusee.
Ja aivan, Tellu on ehdottomasti paras nainen talosta!
Vaikka nythän se Tellu polvensa takia jo luovutti niin että turhaan huolii enää surkeista hiihtotaidoistaan.
You're not bored, you're boring.
- tuusannuuska
- Kunniajäsen
- Viestit: 7896
- Liittynyt: 30 Syys 2007 00:24
Itse vihaan hiihtämistä, ja vaikka miten on peruskoulussa pakotettu, en silti osaa tekniikkaa. Ilman tekniikkaa koko hiihtäminen on yhtä helppoa kun ilman raajoja uiminen (jota muuten ei moni osaa sitäkään, sekään ei ole mitenkään ihmeellistä). Minulla on myös kaveri joka ei osaa ajaa pyörällä (lapsena ei reuman vuoksi voinut opetella ja isompana ei enää kiinnostanut), kummasti tulee toimeen ilman sitäkin taitoa.Jolanne kirjoitti:No kylläpäs tulee, jokainen meistä pakotetaan hiihtämään esimerkiksi peruskoulussa ja rata on about 30metriä pitkä, kyllä sellaisen hiihtää kuka vain.Emilia_ kirjoitti:No ei tosiaankaa pidä suomalaisen osata hiihtää! Eika Tellu oo läheskään ainot talossa keneltä se hiihto ei niin loistavasti onnistu..Jolanne kirjoitti: E: Ja kyllä suomalaisen tulee osata hiihtää.. Kyllä Tiinasta aika paljon riippuu jos tehtävä kusee.
Eli ei, Suomessa ei suomalaisten ole pakko osata mitään. Hiihtotaidolla ei nykypäivänä tee mitään, se on harrastus siinä missä kalastaminen ja piirtäminen.
The reason I swear so much is because fuck you.