Nimeämiset ja häädöt

Tehtävät, säännöt, rangaistukset ja kauden toteutus. Risuja ja ruusuja tuotannolle. BB-ohjelmat, juontajat ja katsojaluvut.
Omenanraato
Mökkiläinen
Viestit: 248
Liittynyt: 02 Syys 2019 15:50

Re: Nimeämiset

Viesti Kirjoittaja Omenanraato » 12 Syys 2019 15:38

Jonayla kirjoitti:
12 Syys 2019 15:34
Jukan pisteet Krisulle oli ylläri. Aikamoista selittelyä, kaveri ei oikein jaksa, jos hänen mielestään hyvällä tyypillä alkaa paineessa lipsua. Myötätuntoa nolla ja kaikkihan tietää mistä toi piste oikeasti johtui. Krisu kun ei päästänyt tätä lapsekasta kiehnään Eeviksen kanssa, vaan piti aika tiukkaa jöötä, että pitivät näppinsä erossa toisistaan.
Jep ja kun tuohon nähden miten monta eri asiaa täytyi ottaa huomioon, niin krisulla juuri pää kesti loistavasti paineen alla. Ja kun oli iltapalaverit, Jukka pysyi hiljaa. Sit ku päästiin vapaalle, niin krisu sanoi ettei halua vapaalla puhua viikkotehtävästä. Eli ois Jukka voinu sit avata palaverin aikana tuntojaan.

Krisulla oli kuitenkin se, että tuli ohjeita paperilla. Osan sai sanoa kaikille, osa oli vain hänelle. Osa tuli suullisesti ja niistäkin osan sai sanoa ja osaa ei. Sit niitä yritti noudattaa ja muotoilla kaiken muun säädön lisäksi.

carjock
Leijona
Viestit: 2839
Liittynyt: 30 Elo 2011 18:38

Re: Nimeämiset

Viesti Kirjoittaja carjock » 12 Syys 2019 15:43

Tuli vaan mieleen eilisiltainen istunto kun olivat jo vaihtaneet vapaalle. Jukka, Helmeri ja Krisu, taisi Kimmokin olla, niin olivat siinä jossain lounge-tilan läheisyydessä istuivat lattialla. Ennenkuin Ville saapui myös paikalle.

Niin kyllä siinäkin Jukka sanoi Krisulle, että jätkä on kyllä hoitanu hyvin tehtävän tms. Eli ihan selkeetä peliähän tuo Jukalla on, eipä arvaakaan että nimeämiset tullaan näyttämään ja jää kiinni. Koittaa kaveerata, no nyt ei tarvi kun Eeviksen sai taas kainaloon.
"Yhtä asiaa en tule ikinä ymmärtämään, miksi kukaan haluaa tässä elämässä kenellekään pahaa?"
-Martina Aitolehti (2019)

Avatar
Skygge
Big Brother
Viestit: 5783
Liittynyt: 05 Loka 2010 14:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Nimeämiset

Viesti Kirjoittaja Skygge » 12 Syys 2019 15:49

Nyt jos sunnuntain häätöäänestyksessä on top3:n lisäksi muita asukkaita, niin on kyllä täysin järjestetty äänestys. Vaikken esim. Tarinasta pidäkkään, niin kyllä tuotanto voisi olla vehkeilemättä näissä. Kolme eniten saanutta äänestykseen ja tarpeen tullen tasatilanteissa sitten enemmän.
:trollface:

Avatar
Marianne
Pähkinäpörriäinen
Viestit: 1581
Liittynyt: 08 Elo 2006 23:28

Re: Nimeämiset

Viesti Kirjoittaja Marianne » 12 Syys 2019 16:43

En ymmärrä ollenkaan miksi kaikki muut ei äänestänyt jukkaa ja eevistä ja miksi mira joutui häätöäänestykseen. En ole vielä koosteiden perusteella muodostanut kunnolla kuvaa hänestä mutta vaikuttaa olevan ihan ok. Kerta jukka, eevis ja tarina ei joutunut häätöön niin toivotaan kovasti että ville tippuisi.

Avatar
Hensley
Julkkisasukas
Viestit: 461
Liittynyt: 08 Maalis 2012 18:08

Re: Nimeämiset

Viesti Kirjoittaja Hensley » 12 Syys 2019 16:58

Täysin hanurista näiden nimeämisten tulokset ja se että mätämunia J ja E-L joutuu katsomaan ainakin 1,5 viikkoa vielä :x tai joutuisi jos katsoisi, enpä tiedä kuinka paljoa viitsii ensi viikolla katella. Aina sama juttu että nää tietynlaiset asukkaat ei koskaan saa alkukaudesta nimeämispisteitä vaan roikkuvat aina talossa kauden jälkipuoliskolle.
Joni Teasta: Miten tuollainen ihminen voi edes olla olemassa?

"Tähän mennessä BB-tuottaja on ollut tyytyväinen kymmenenteen BB-kauteen. - Mä olen todella todella tyytyväinen."

Avatar
Kuklin BBarot
Risteilyisäntä/-emäntä
Viestit: 822
Liittynyt: 10 Heinä 2019 08:43

Re: Nimeämiset

Viesti Kirjoittaja Kuklin BBarot » 12 Syys 2019 17:08

Nyt uutisoitu että Timo, Ville ja Mira äänestyksessä.

Elanor
Sveitsi
Viestit: 98
Liittynyt: 02 Syys 2019 20:32

Re: Nimeämiset

Viesti Kirjoittaja Elanor » 12 Syys 2019 17:57

Aika tylsää. En haluaisi näistä kolmesta ketään pois. Ville nyt sitten vissiin, kun joku valittava. Hänen arvomaailma nyt kaukana omasta, mutta tavallaan juuri siksi mielenkiintoinen asukas. Eevistä, Jukkaa ja Tarinaa pitää tosiaan sietää taas aika pitkään sitten. Vähän yllättävää kyllä, ettei Tarinaa useampi äänestä. On kuitenkin sen verran äänessä tuolla. Kai nuo asukkaat vaan sitten ovat niin erilaisia kuin itse olen. Heitä ei sitten vain tuo tyyli ärsytä.

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Nimeämiset

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 12 Syys 2019 19:21

carjock kirjoitti:
12 Syys 2019 15:43
Eli ihan selkeetä peliähän tuo Jukalla on, eipä arvaakaan että nimeämiset tullaan näyttämään ja jää kiinni.
No ei kai nyt näytetä. Missä näin on sanottu? En ainakaan virallisilta sivuilta löytänyt, tosin ne on niin sekavat, että en yllättyisi, vaikka se olisi siellä kerrottukin.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
Kuklin BBarot
Risteilyisäntä/-emäntä
Viestit: 822
Liittynyt: 10 Heinä 2019 08:43

Re: Nimeämiset

Viesti Kirjoittaja Kuklin BBarot » 12 Syys 2019 19:29

Zygerö kirjoitti:
12 Syys 2019 19:21
carjock kirjoitti:
12 Syys 2019 15:43
Eli ihan selkeetä peliähän tuo Jukalla on, eipä arvaakaan että nimeämiset tullaan näyttämään ja jää kiinni.
No ei kai nyt näytetä. Missä näin on sanottu? En ainakaan virallisilta sivuilta löytänyt, tosin ne on niin sekavat, että en yllättyisi, vaikka se olisi siellä kerrottukin.
Alma sekoili eilen lähetyksessä, että tänään illalla asukkaat ja katsojat kuulee samaan aikaan ”nimeämiset”. Katsojathan ne jo tietää, mutta siis studio-osuudessa näytetään suorana kun asukkaille ilmoitetaan häätöäänestykseen joutuvat. Eli ihan samalla tavalla kuin viime viikolla.

carjock
Leijona
Viestit: 2839
Liittynyt: 30 Elo 2011 18:38

Re: Nimeämiset

Viesti Kirjoittaja carjock » 12 Syys 2019 19:29

Zygerö kirjoitti:
12 Syys 2019 19:21
carjock kirjoitti:
12 Syys 2019 15:43
Eli ihan selkeetä peliähän tuo Jukalla on, eipä arvaakaan että nimeämiset tullaan näyttämään ja jää kiinni.
No ei kai nyt näytetä. Missä näin on sanottu? En ainakaan virallisilta sivuilta löytänyt, tosin ne on niin sekavat, että en yllättyisi, vaikka se olisi siellä kerrottukin.
Aha joo, huomasinkin että oli ilmeisesti joku käsittänyt eilisiltana tuolla BB Suomi-koostelähetykset-osiossa asian hieman väärin niin sitä kautta erehdyin asiasta.
"Yhtä asiaa en tule ikinä ymmärtämään, miksi kukaan haluaa tässä elämässä kenellekään pahaa?"
-Martina Aitolehti (2019)

Omenanraato
Mökkiläinen
Viestit: 248
Liittynyt: 02 Syys 2019 15:50

Re: Nimeämiset

Viesti Kirjoittaja Omenanraato » 12 Syys 2019 21:32

carjock kirjoitti:
12 Syys 2019 19:29
Zygerö kirjoitti:
12 Syys 2019 19:21
carjock kirjoitti:
12 Syys 2019 15:43
Eli ihan selkeetä peliähän tuo Jukalla on, eipä arvaakaan että nimeämiset tullaan näyttämään ja jää kiinni.
No ei kai nyt näytetä. Missä näin on sanottu? En ainakaan virallisilta sivuilta löytänyt, tosin ne on niin sekavat, että en yllättyisi, vaikka se olisi siellä kerrottukin.
Aha joo, huomasinkin että oli ilmeisesti joku käsittänyt eilisiltana tuolla BB Suomi-koostelähetykset-osiossa asian hieman väärin niin sitä kautta erehdyin asiasta.
Ei kyse ollut edes väärin ymmärtämisestä, vaan toi hemmetin hätönen puhuu läpiä päähänsä.

Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15204
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

Re: Nimeämiset

Viesti Kirjoittaja knocker » 12 Syys 2019 23:39

Jonayla kirjoitti:
12 Syys 2019 15:34
Jukan pisteet Krisulle oli ylläri. Aikamoista selittelyä, kaveri ei oikein jaksa, jos hänen mielestään hyvällä tyypillä alkaa paineessa lipsua. Myötätuntoa nolla ja kaikkihan tietää mistä toi piste oikeasti johtui. Krisu kun ei päästänyt tätä lapsekasta kiehnään Eeviksen kanssa, vaan piti aika tiukkaa jöötä, että pitivät näppinsä erossa toisistaan.
Jukasta en yhtään ihmettelisi, jos pisteet johtuisivat silkasta kateellisuudesta. Joku täällä alkupäivänä raportoi, että Eevis yritti saada Krisun kolmen kimppaan ja lisäksi se, että asukkaat ovat huomanneet Krisun suosion ulkomaailmassa.
a walking disaster

Avatar
ewamaria
Kasmasiini
Viestit: 4
Liittynyt: 14 Syys 2011 23:15
Paikkakunta: Turku

Nimeämispisteet

Viesti Kirjoittaja ewamaria » 16 Syys 2019 21:10

Tarina ja Kevin sopivat keskenään että antavat tän viikon nimeämispisteensä Jukalle ja Krisulle. Onko sallittua vai ei [smilie=a_holycrap.gif]

KariTa
Big Brother
Viestit: 5248
Liittynyt: 17 Syys 2010 23:26
Paikkakunta: Kainuu

Re: Nimeämispisteet

Viesti Kirjoittaja KariTa » 16 Syys 2019 21:12

Ehdottomasti kiellettyä koska juonittelua. Rankkua tuosta pitäsi tulla.

Avatar
rink
Ylläpitäjä
Viestit: 5728
Liittynyt: 28 Elo 2006 15:08

Re: Nimeämispisteet

Viesti Kirjoittaja rink » 16 Syys 2019 21:13

ewamaria kirjoitti:
16 Syys 2019 21:10
Tarina ja Kevin sopivat keskenään että antavat tän viikon nimeämispisteensä Jukalle ja Krisulle. Onko sallittua vai ei [smilie=a_holycrap.gif]
Jäänyt kuulematta. Siis suora sopiminen? Koska tämä tapahtui?

Ja on ilman muuta kiellettyä.

carjock
Leijona
Viestit: 2839
Liittynyt: 30 Elo 2011 18:38

Re: Nimeämispisteet

Viesti Kirjoittaja carjock » 16 Syys 2019 21:14

Häätöäänestykseen vaan rankuksi. Kiellettyähän tuon pitäisi olla, mutta tuotantohan sen päättää.
"Yhtä asiaa en tule ikinä ymmärtämään, miksi kukaan haluaa tässä elämässä kenellekään pahaa?"
-Martina Aitolehti (2019)

tuitsu
Vaihtoasukas
Viestit: 310
Liittynyt: 02 Syys 2019 01:00

Re: Nimeämiset

Viesti Kirjoittaja tuitsu » 16 Syys 2019 21:17

Näistä soppareista pitäisi tulla ankarin rankku, eli suora paikka häätöäänestykseen ja oma nimeämiskielto.

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5517
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: Nimeämiset

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 16 Syys 2019 21:18

Siirsin tähän ketjuun yleiseltä BB-alueelta neljä edellistä viestiä tähän ketjuun, kun tällainen ketju on jo olemassa. Ei tarvita erillistä ketjua.

EDIT: Termit oikeiksi: BB-ketjusta -> BB-alueelta
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6646
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Nimeämispisteet

Viesti Kirjoittaja Risto » 16 Syys 2019 21:29

ewamaria kirjoitti:
16 Syys 2019 21:10
Tarina ja Kevin sopivat keskenään että antavat tän viikon nimeämispisteensä Jukalle ja Krisulle. Onko sallittua vai ei [smilie=a_holycrap.gif]
Missä kamerassa ja mihin aikaan tämä tapahtui? Yritin etsiä, mutta en löytänyt mitään asiaan viittaavaa.

KariTa
Big Brother
Viestit: 5248
Liittynyt: 17 Syys 2010 23:26
Paikkakunta: Kainuu

Re: Nimeämiset

Viesti Kirjoittaja KariTa » 16 Syys 2019 21:35


Avatar
Karhu
Ylläpitäjä
Viestit: 2633
Liittynyt: 18 Syys 2009 02:39
Paikkakunta: Oulu

Re: Nimeämiset

Viesti Kirjoittaja Karhu » 16 Syys 2019 21:37

Jos tällainen suora sopiminen on oikeasti tapahtunut, luulisi edes jollakin olevan ajankohta tiedossa?

jipaksi
Tehtäväryhmän vetäjä
Viestit: 943
Liittynyt: 15 Marras 2009 21:29

Re: Nimeämispisteet

Viesti Kirjoittaja jipaksi » 16 Syys 2019 22:12

Risto kirjoitti:
16 Syys 2019 21:29
ewamaria kirjoitti:
16 Syys 2019 21:10
Tarina ja Kevin sopivat keskenään että antavat tän viikon nimeämispisteensä Jukalle ja Krisulle. Onko sallittua vai ei [smilie=a_holycrap.gif]
Missä kamerassa ja mihin aikaan tämä tapahtui? Yritin etsiä, mutta en löytänyt mitään asiaan viittaavaa.
Aloin etsimään tätä, kun joku twitter-viesti viittasi reilu tunti sitten tapahtuneeseen keskusteluun olohuoneen sohvilla. Noin kello 20:22 DC1:ssä Kevin ja Tarina keskustelevat sohvalla sopivasti mm. kuppikuntien välisestä "häätöäänestyssodasta". Hämmästyttävästi hetken päästä streamin ääni mykistyy yhtäkkiä ehkä noin 15 sekunniksi, ja ei kuule mitä he puhuvat. Tämä vaikuttaa hyvin erikoiselta... Hetken päästä sohvalle viereen saapuu Eevis, joten jos kahdestaan ovat sopineet äänistä, sen on varmaankin täytynyt tapahtua ennen Eeviksen saapumista.

En tiedä tuleeko tuo mute vain minulla streamissa, mutta joka tapauksessa tuossa kohdassa voi olla asiaan liittyvää, joka olisi mielenkiintoinen raportoitavaksi liveketjuunkin, jos joku ehtii tarkemmin tutkia.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Tuotanto / Ohjelmat”