4. päivä

Keskustelua ja liveraportointia talon tapahtumista Ruutu 24/7-palvelun kautta.
BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5714
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

4. päivä

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 04 Syys 2019 00:06

(Aikaisemmin:)

Eevis ja Jukka ovat jutustelleet jo pitkän aikaa vierekkäin vartiovilttiketjussa pääkäytävän lattialla, keittiön oven lähellä. Kimmo istuu vähän kauempana tuolissa.

Jukka miettii asukkaiden erilaisia taustoja ja sitä, että tälle kaudelle on otettu vähän jokaisesta ryhmästä ihmisiä. Ennen on ollut homogeenisempaa, samanlaiset ja saman arvomaailman jakavat ihmiset ovat hakeneet ja päässeet aina uusillekin kausille.

Eeviksestä tuntuu siltä, että kyllä aikaisemmillakin kausilla on pyritty varioimaan asukaskirjoa, mutta sitä variointia on tehty vähän eri tekijöillä kuin nyt. Esimerkiksi siten, että on otettu huolimaton örveltäjätyyppi, koomikko ja "hauska heppu", jne. – on menty vähän kuin karikatyyrihahmojen kautta. Nyt taas on otettu huomioon koulutus, elämänkokemus, luonne, persoonallisuusominaisuudet jne. On lähdetty ihan eri näkökulmasta, ei puhtaasti vain vanhanaikaisen reality-viihteen "kevyestä näkökulmasta", vaan enemmän analyyttisestä, ja siitä, miten asukkaat saavat taloon variaatiota.

BB: "Tämä on Big Brother! Eeva-Leena, tuotannon asioista puhuminen on kielletty."

Eevis (hymyillen): "Jaa... okei..., no, nyt mulle tuli toinen sääntörikkomus." (hymähtää)

(Aiemmin päivällä ulkohyyskän rakennustehtävän aikana myös Tarina ja Emma saivat tuontantokuulutuksen, tosin se osoitettiin yleisesti kaikille, ja taisi tulla "rikotte sääntöjä" -muodossa. Puhuivat terassilla pitkään suhtautumisestaan kameroihin ja siitä, miten kamerat liikkuvat ja kuinka niitä ajattelee. Tarina kertasi muutamia esimerkkitilanteitakin aikaisemmista kameroiden liikkeistä, ja siitä, kuinka on tiedostanut niiden seuraavan itseään. Tuotantokuulutuksen jälkeen molemmat ihmettelivät, mitä muka sanoivat, mutta arvelivat sen kuitenkin liittyvän äsken puhumaansa. Kävivät rauhoittelemassa muuta rakennusporukkaa, jotka olivat kauempana vessan kimpussa ja luulivat, että kuulutus tuli jostain syystä heille.)

Avatar
Kuklin BBarot
Risteilyisäntä/-emäntä
Viestit: 822
Liittynyt: 10 Heinä 2019 08:43

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Kuklin BBarot » 04 Syys 2019 00:11

Keittiössä keskustelu loppui. Mukaan tullut Helmeri ja Krisu siirtyivät valvomispaikalle.

Krisu: Kyl täs ku viinaa saadaan ja päästään oikein kunnolla keskustelemaan, niin tulee konflikteja. Mä tykkään keskustelukonflikteista. Sellasista mitkä voi muuttaa mun omaa ajatusmaailmaa. Ei mitään sotaa.

RealPlayer
Kolhoosin johtaja
Viestit: 2182
Liittynyt: 25 Elo 2010 04:14

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja RealPlayer » 04 Syys 2019 00:11

Kristian: Jos haluaa olla oikea vihree, niin elää kuin Pentti Linkola
Joku ei tiedä kuka on Linkola
Tarina koittaa antaa lyhyen kuvauksen
Kevin ei ihan allekirjoita kaikkea mutta ei jaksa väitellä ja keskustella.

Avatar
Kuklin BBarot
Risteilyisäntä/-emäntä
Viestit: 822
Liittynyt: 10 Heinä 2019 08:43

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Kuklin BBarot » 04 Syys 2019 00:31

Valvontapesässä inttijuttuja. Krisu, Helmeri, Jukka, Eevis ja Tarina hereillä. Tarinan mielestä ei kuulosta kovin kivalta paikalta. Krisu sanoi että oli se kivaa. Toki aika on kullannut muistot, mutta kyllä se ainakin opetti sietämään vitutusta.

Helmeri kertoi kun oli johtajana ja aamulla piti kokoontua rannalle. Tietenkin oli tuonut joukon muka väärälle rannalle ja sitten käskytettiin kukkulan yli toiselle rannalle. Aamu-uinnille piti mennä yhtenäisessä varustuksessa, mutta kaikilla oli omia boksereita tai uikkareita jaloissa. Ainoa yhtenäinen varustus oli mennä munasillaan uimaan. Tarinaakin jo vähän naurattaa ja ymmärtää miten intistä jää hyviä muistoja.

Avatar
Kuklin BBarot
Risteilyisäntä/-emäntä
Viestit: 822
Liittynyt: 10 Heinä 2019 08:43

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Kuklin BBarot » 04 Syys 2019 01:16

Eevis käynyt viimeksi perjantaina suihkussa. Ei tarvitse kuin pari kertaa viikossa vaikka haisee hieltä. [smilie=a_makeitstop.gif]

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5714
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 04 Syys 2019 02:39

Kuklin BBarot kirjoitti:
04 Syys 2019 01:16
Eevis käynyt viimeksi perjantaina suihkussa. Ei tarvitse kuin pari kertaa viikossa vaikka haisee hieltä. [smilie=a_makeitstop.gif]
Juttu alkoi siitä, että Mira kertoi käytävällä istuvalle yövartijaporukalle (Mira, Kimmo, Kristian, Helmeri, Jukka, Eevis), ettei normaalisti juo vettä ollenkaan. Ei ole varmaan ikinä elämässään juonut vettä niin paljon kuin talossa. Ja ei talossakaan varsinaisesti juo, kostuttaa vain suuta välillä.

Kristianin mielestä kannattaa kyllä juoda vettä, kun se on vähän melkein ainoa neste mitä talossa saa. Jukka puolestaan toteaa, että talossa tulee vähän sellainen olo, että tekee joka päivä mieli vaihtaa vaatteet, kun on niin hiestä märkä. Helmeri komppaa, ei normaalisti käy joka aamu suihkussa, mutta talossa on ollut pakko käydä.

Kristian jatkaa, ettei pese hiuksiaan normaalisti millään aineella kuin ehkä kerran viikossa tai puolessatoista, mutta on pessyt talossa jo kerran, vaikka pesi viimeksi sunnuntaina ennen taloon tuloa, kun on niin tahmainen pää.

Eevis: "Mä oon käyny viimeks suihkus... viime perjantaina."
Kristian: "Mitä?"
Helmeri: "Perjantaina?"
Kristian (ihmeissään naurahtaen): "Häh? Mikset sä haise vittu perseeltä?"
Eevis naurahtaa myös.
Kristian (omaa t-paitaansa haistellen): "Mä haisen nyt jo vittu ihan... rutolta!"
Mira: "Siis sä eet oo käynyt edes suihkussa?!"
Eevis: "En oo käyny."
Mira: "Niinku ei oo kyse siitä et sä et oo pessy tukkaa?"
Eevis: "En oo käyny suihkus."
Kristian (edelleen ihmeissään): "Mitäh? Sulla on hiuksetkin ihan siistit!"

Eevis: "Mä käytän kuivashampoota ja sit mulla on tää panta, kyllä ne nyt on silleen vähän paskaset, mutta... mä tota, mä pesen hiukset ensinnäkin tol mineraalisuolal... niin siitähän ei tuu sit niin nopeesti hiukset sellasiks, niinku rasvasiks, ku se ei sisällä mitään öljyi tai mitään niinku semmosii... sulfaattei ku mitä noi shampoot."
Eevis: "Mut siis tota, en mä oo nyt... johonki pariin vuoteen, ni... emmä käy suihkus muuta ku ehkä joskus maksimissaan kaks kertaa viikos muutenki, joskus vaan kerran viikos." (naurahtaa)
Mira: "Mut siis... toihan... siis toihan on niinku epähygieenistä!"
Eevis: (hymähtää) "Niin se varmaan onki, mut --"
Mira: "Peset sä edes römpsän edes jossain?"
Eevis (hymyillen): "Pesen pesen!"

Kristian naurahtaa ja ehdottaa "Tuolla lavuaarissa!" kylppäriä kohti viitaten. Nousee saman tien kyykkyistuntaan, alkaa kauhoa ilmassa kuvitteellista vettä haarojensa väliin ja laulaa falskilla äänellä "Loi loi loi loi!"
Mira (kolhosti nauraen): "Koska mä haluun nyt tietää, mikä lavuaari se on, koska mä pesen siellä hampaitani ja naamaani!"
Kristian nauraa hohottaa ja loilotuspesuesitys jatkuu. Muutakin porukkaa alkaa naurattaa.
Eevis (hymyillen): "Emmä tääl oo nyt missään lavuaaris pessy."

Kristianin pesuesitys jatkuu ja Mira repeää. Miksi pitää vielä laulaa typerästi samalla kun kauhoo sitä vettä.

Eevis kertoo taustaksi, että yhdessä vaiheessa muutama vuosi sitten ihan tarkoituksella kokeili harventaa hiustenpesuväliä, piti parin päivän taukoja suihkussa käynnissä. Ensimmäiseksi tuli ihon ja hiuksien rasvoittumista, finnejä, kutinaa yms. mutta jossain vaiheessa ne oireet menevät pois ja talineritys vähenee kun iho tottuu.

Mira: "Mutta kyllähän sä siis kuitenki hikoilet?"
Eevis (paitaansa nuuhkien): "No mun paita kyl haisee, koska tää on tällanen halpa hikipinttymäpaita." (naurahtaa)
Mira: "Mutta kyllähän sä kuitenki hikoilet?"
Eevis: "Mmhm."

Kristian toteaa, että ihmiset kyllä pesevät liikaa itseään nykyään. Eevis sanoo, että nyt kun iho tottui tälle rytmille, ei näe syytä vaihtaa. Mira kysyy, käyttääkö Eevis dödöä. Eevis käyttää. Eevis selittää rauhallisesti, että hänellä on nyt ollut tässä kaksi päivää näitä "hikipinttymäpaitoja", myöntää, että ne saattavat haiskahtaa. Mutta normaalielämässä kaikki poikaystävät ja kaikki, eivät ne koskaan sano, että hän haisisi.

Eevis sanoo, että kyllä hän peseytyy aina tilanteen mukaan sitten tiheämminkin jos siltä vaikuttaa.

Kristian elehtii vielä ja luo mielikuvan kyykkylavuaaripesusta vessaharjalla, loilotuslaulu mukana. Mira repeilee. Jukka virnistää, että ovat nuorekkaita (huumoriltaan) nämä pääkaupunkiseudun miehet.
Kimmo tai Helmeri (nauraen): "Tyhmää juttua!"
Kristian (höröttäen): "Niin on! Vittu tarvi enää sukulaisten soitella!"

TMT
Tapetti
Viestit: 36
Liittynyt: 02 Syys 2019 00:37

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja TMT » 04 Syys 2019 06:50

Ville puhuu Jumalasta...

jipaksi
Tehtäväryhmän vetäjä
Viestit: 943
Liittynyt: 15 Marras 2009 21:29

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja jipaksi » 04 Syys 2019 07:21

Villelle tuli aamulla, varmaan seitsemän maissa, mikrofonikuulutus. Anu kömpi yövuorolaisten joukkoon, sanoi että heräsi kuulutukseen ja tajusi että hänen pitäisi olla vahdissa. Kohta Ville päätti lähteä pihalle rukoilemaan.

Yhtenä osana rukoiluaan hän puhuu varastamisesta, hänellä ei ole täyttä rauhaa tuosta varastamishommasta.

Lopuksi hän rukoilee vielä jollain eri kielellä, ilmeisesti latinaksi.

8:07 Herätyskuulutus. "Tämä on Big Brother. Hyvää huomenta!"

Kokona11
Intruuderi
Viestit: 273
Liittynyt: 02 Syys 2019 18:36

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Kokona11 » 04 Syys 2019 09:08

Äsken BB:ssä tuli kuulutus: Jukka, rikotte sääntöjä

Avatar
BuZu
Taivaan iskä
Viestit: 4445
Liittynyt: 08 Elo 2007 18:15
Paikkakunta: Jyväskylä/Pielavesi
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BuZu » 04 Syys 2019 09:17

Kokona11 kirjoitti:
04 Syys 2019 09:08
Äsken BB:ssä tuli kuulutus: Jukka, rikotte sääntöjä
Sanoi lepuuttaneensa silmiä eli rikkoi päiväunikieltoa.
:Love: Merve, Mia, Heidi
:tu Ruzbah
:twisted: Daiju

jipaksi
Tehtäväryhmän vetäjä
Viestit: 943
Liittynyt: 15 Marras 2009 21:29

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja jipaksi » 04 Syys 2019 10:01

Vahtipaikalla käytävällä Jukka puhuu Villelle ajatusta, että Timo on viihtynyt yksin keittiössä yllättävän paljon. Pitäisikö tehdä jonkinlainen ansa, jättää hetkeksi yksin vahtimatta ja katsoa tapahtuuko mitään kun olisi mahdollisuus. Jukan mielestä Kimmo tai Krisu olis potentiaaliset varkaat. Ville kysyy Jukalta, että luottaako Kimmoon, Jukka sanoo luottavansa, ja Ville komppaa.

Kokona11
Intruuderi
Viestit: 273
Liittynyt: 02 Syys 2019 18:36

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Kokona11 » 04 Syys 2019 10:10

Äsken tuli BB-kuulutus: Anu rikotte sääntöjä. Anu ilmeisesti juonnitteli

Avatar
Dille
Alejandro
Viestit: 1801
Liittynyt: 17 Elo 2007 22:11
Paikkakunta: Itä-Häme

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Dille » 04 Syys 2019 10:32

Kevin ilmoittaa olevan aamuihminen ja olevansa ihan tööt. Anu unissaan noussut sängyssä jokaiseen ääneen reagoiden istumaan ja sitten jatkanut unia. Kevin pohdiskelee viikkotehtävän loppumista ja rahan palauttamista. Pohtii myös nimeämisiä. Anu ilmoittaa olleensa kaksi ekaa päivää täysin väsynyt ja siksi enemmän tapetoinut. Jukka ja Milla myös keskustelussa mukana.

Avatar
Kuklin BBarot
Risteilyisäntä/-emäntä
Viestit: 822
Liittynyt: 10 Heinä 2019 08:43

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Kuklin BBarot » 04 Syys 2019 11:09

Postia.

Ja kamera unohtui kuvaamaan tyhjää keittiötä... :roll:

11:13 Mira lukee. Sääntörikkomus. Kulhoja on yritetty piilottaa ja kolikot töhritty jauhopölyllä. Rangaistuksena lähtee 20 kolikkoa. Kelmut pitää poistaa, jauhot putsata ja pyytää jokaiselta kolikolta henkilökohtaisesti anteeksi. :D

Avatar
Paphiopedilum
Hyvän Mielen Olento
Viestit: 1382
Liittynyt: 16 Elo 2019 20:14

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Paphiopedilum » 04 Syys 2019 11:12

Kuva

Avatar
Paphiopedilum
Hyvän Mielen Olento
Viestit: 1382
Liittynyt: 16 Elo 2019 20:14

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Paphiopedilum » 04 Syys 2019 11:17

Olette syyllistyneet sääntörikkomukseen ja yrittäneet piilottaa rahamaljat. Lisäksi olette häpäisseet pyhän valuutan jauhopölyllä. Rangaistuksena teidän tulee toimittaa 20 rahnaa palkastanne päiväkirjahuoneeseen, poistatte myös välittömästi kelmut astioiden ympäriltä ja puhdistatte jokaisen rahnan jauhopölystä, sekä pyydätte kultakin kolikolta henkilökohtaisesti anteeksi. Terveisin Big Brother.

Kuva

Avatar
Paphiopedilum
Hyvän Mielen Olento
Viestit: 1382
Liittynyt: 16 Elo 2019 20:14

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Paphiopedilum » 04 Syys 2019 11:24

Kuva

Kuva

jipaksi
Tehtäväryhmän vetäjä
Viestit: 943
Liittynyt: 15 Marras 2009 21:29

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja jipaksi » 04 Syys 2019 11:28

Ville kritisoi rangaistusta. Ei voi takautuvasti muuttaa sääntöjä, ei BB voisi olla mielivaltainen. Ilmeisesti anteeksi pyytäminen rahnoilta ei jotenkin istu arvomaailmaan. Kertoo, että pyhä tarkoittaa "Jumalalle erotettu", ja hänelle nämä rahnat eivät ole pyhiä. Jukka sanoo, että tämän voisi ottaa enemmän pelinä, niin kuin monopoli yms., eikä henkilökohtaisesti. Tarina sanoo, että jokainen toimii moraalinsa mukaisesti, kukaan ei voi pakottaa pyytämän anteeksi. Ville sanoo, että hänen täytyy jonkun aikaa kelailla, ja menee pihalle yksin pohtimaan.

Keittiö- ja olohuoneryhmien välillä tuntuu olevan erimielisyyttä siitä, mikä riittää henkilökohtaiseksi anteeksipyynnöksi, keittiössä olivat ajatelleet, että sanovat ryhmässä jokaiselle kolikolle anteeksi, toiset taas sitä mieltä että pitäisi olla henkilökohtaisemmin yksi kerrallaan pyydettynä.

Muutaman minuutin päästä Ville palaa takaisin keittiöön, ja kertoo että ilmeisesti mietinnän myötä saanut vastauksen, että voi osallistua anteeksipyyntöön. Sana "pyhä" ei tarkoita BB:lle samaa kuin hänelle, joten sen takia voi nyt osallistua.

11:35 Molemmissa ryhmissä on nyt anteeksipyyntörinki käynnissä. "Anteeksi, anteeksi, anteeksi..."

Avatar
Paphiopedilum
Hyvän Mielen Olento
Viestit: 1382
Liittynyt: 16 Elo 2019 20:14

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Paphiopedilum » 04 Syys 2019 11:36

Kuva

Kuva

Avatar
Kuklin BBarot
Risteilyisäntä/-emäntä
Viestit: 822
Liittynyt: 10 Heinä 2019 08:43

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Kuklin BBarot » 04 Syys 2019 11:43

Keittiössä pohdittiin että BB on käynyt varkaissa eilen, kun ovet oli lukossa ja toinen kulho sisällä. Etenkin Tarina on sitä mieltä, ettei kukaan heistä ole tällä hetkellä varas. Tai vaikka olisi niin ei olisi missään vaiheessa päässyt varastamaan. Joku keksi että asukkaiden keskuudessa on pakko olla varas, koska molemmista kulhoista on hävinnyt kolikoita.

Olkkarissa laskettiin että kolikoita on hävinnyt 21 ja 28. Pääepäillyt Timo ja Ville, koska olivat kahdestaan hereillä yövartiossa.

11:44 Ensimmäinen anteeksipyyntökierros suoritettu. Anu ja Emma livahtivat makkariin tutkimaan ainakin Timon tavaroita sängyn alta. Milla tuli Anun tilalle ja nyt käyvät ilmeisesti Villen tavaroita läpi.

11:47 Anteeksianteeksianteeksianteeksi jatkuu.

Kokona11
Intruuderi
Viestit: 273
Liittynyt: 02 Syys 2019 18:36

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Kokona11 » 04 Syys 2019 11:49

Päivän naurut saadaan sanasta: Anteeksianteeksianteeksi.

Avatar
Paphiopedilum
Hyvän Mielen Olento
Viestit: 1382
Liittynyt: 16 Elo 2019 20:14

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Paphiopedilum » 04 Syys 2019 11:52

Tarina vetää anteeksipyynnön hieman omaan tyyliin. Niin paljon anteeksi. Olen niin pahoillani, anteeksi. Olet ihana rahna, anteeksi … välillä myös lauleskellen anteeksipyyntönsä.

Kuva

Lukittu

Palaa sivulle “Live 24/7”