8. päivä

Keskustelua ja liveraportointia talon tapahtumista Ruutu 24/7-palvelun kautta.
BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 08 Syys 2019 22:08

22:02 Kolmas mainostauko ohi ja neljäs meneillään. Elina on kysellyt talosta, ketkä talossa ovat kokeneet tulleensa loukatuiksi. Kevin, Milla, Emma ja Tarina nostivat kätensä ylös. Kaikki puhuvat loukatuksi tulemisen kokemuksistaan, mutta eivät suoraan mainitse kenenkään asukastoverinsa nimeä. Ohjaaja hakee kuitenkin kuviin jatkuvasti Villeä.

Tarina purkaa lopuksi tilannetta sanomalla, että on kuitenkin ollut todella vaikuttunut siitä, että suurimassa osassa keskusteluja on ollut todella, todella ymmärtäväinen ja kunnioittava tunnelma. Kevin ja Mira komppaavat ja nyökyttelevät. Mennään neljännelle mainostauolle ja joku sanoo "Nyt kuselle".

Tarina: "Mä meen nyt ulos kyllä... hengittämään!"

Mira ja Kimmo ovat jo ehtineet tupakkapaikalle. Tarina selittää terassin ovella vielä Anulle ja Tuulalle ettei hän kanna kaunaa, on pyrkinyt ymmärtämään. Ei tarvitse miettiä, että Tarina olisi loukkaantunut muihin asukkaisiin.

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 08 Syys 2019 22:12

22:11 Äänestys on päättynyt. Ensimmäinen asukas, joka häädetään on... Emma!

Milla syöksyy ensimmäisenä halaamaan Emmaa, sitten muut vuorollaan.

Kokona11
Intruuderi
Viestit: 273
Liittynyt: 02 Syys 2019 18:36

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Kokona11 » 08 Syys 2019 22:13

Tämä on Big Brother Emma sinulla on minuutti aikaa poistua talosta!

Avatar
Paphiopedilum
Hyvän Mielen Olento
Viestit: 1382
Liittynyt: 16 Elo 2019 20:14

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Paphiopedilum » 08 Syys 2019 22:17

Kuva

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 08 Syys 2019 22:18

BB-talon häätöoven takana on pieni mustaksi maalattu "vaatekomero", jonne Emma jäi odottelemaan, että joku sulkisi oven. (Aikaisempien BB-talojen häätöovet ehkä johtivat mystisempään pimeyteen...)

Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15204
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja knocker » 08 Syys 2019 22:21

Pohtivat sänkypaikkoja ja Mira esitti toiveen "pariskunnalle", että touhut sitten mieluummin olkkarissa, eikä makkarissa.
a walking disaster

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 08 Syys 2019 22:23

22:15 Emman lähtö näyttää ottavan koville etenkin Millalle, joka istuu ja huokailee sohvalla murheen murtamana silmät alas päin luotuna.

Kristian kysyy Tarinalta tunnelmia. Tarina sanoo tunnelmiensa olevan järkyttyneet. Ei tunne vielä sitä iloa, on kyllä kevyt olo, mutta vielä vähän shokki. Tuo oli niin nopea tilanne. Vain minuutti aikaa hyvästellä.

22:20 "Tämä on Big Brother. Suora lähetys on päättynyt."

Ohjaaja hakee kuviin Emman juomakannun, joka on olohuoneessa takkakiveyksellä sateenkaarilipun (?) päällä.

Avatar
Paphiopedilum
Hyvän Mielen Olento
Viestit: 1382
Liittynyt: 16 Elo 2019 20:14

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Paphiopedilum » 08 Syys 2019 22:30

Kuva

Kuva

Avatar
akiky
Peitonheiluttaja
Viestit: 163
Liittynyt: 14 Loka 2008 07:32
Paikkakunta: Iisalmi

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja akiky » 08 Syys 2019 22:35

Asukkaille vielä iltapostia.

Saivat Emmasta muistokuvan. Liimataan peltiseinälle.
Ei tarvitse olla hullu, mutta se auttaa.

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 08 Syys 2019 22:36

22:21 Ville, Kristian ja Helmeri menivät sohvalta keittiöön höpisten jostain juustoista.

Sohville jäivät juttelemaan Timo, Kimmo, Tarina, Eevis, ja Kevin. Tarina sanoo, että nyt tämä alkaa tulla tajuntaan ja hän on oikeesti todella niin kiitollinen että ulkona on joku tyyppi, joka on halunnut hänen olevan täällä.

Eevis (hymyillen): "Mut tää meni oikeestaan aika lailla niin kuin mä ennustinki!"

Tarinan oli vaikea miettiä kun oli itse mukana. Oli jotain aavistuksia, mutta ei pystynyt uskomaan niitä.

Milla liittyy seuraan, yhä tunteellisen näköisenä. Sanoo, että on hyvin ristiriitaiset tunteet. On iloinen niiden puolesta jotka saivat jäädä, mutta pahoillaan Emman puolesta, joka joutui lähtemään

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 08 Syys 2019 22:38

22:25 Tarina kysyy, mikä on Timon fiilis.

Timo: "No, huojentunut."

Asukkaat nauravat, että Timo näyttää aina samalta, oli olotila mikä hyvänsä. Tarina alkaa pohjustaa keskustelua siihen suuntaan, että yhteiskuntamme on sellainen, että naisen on helpompi näyttää tunteita. DC1:n ohjaaja vaihtaa tupakkapaikalle.

Avatar
Paphiopedilum
Hyvän Mielen Olento
Viestit: 1382
Liittynyt: 16 Elo 2019 20:14

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Paphiopedilum » 08 Syys 2019 22:40

Kuva

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 08 Syys 2019 22:43

22:27 Tupakkapaikan sinervässä hämäryydessä Kimmo, Mira ja Milla.

Kimmo: "En odottanut kyllä... yhtään."
Mira (naurahtaen): "Mä ajattelin tossa jossain kohtaa että kunhan sen nimi alkaa T:llä, niin kaikki on hyvin!"
Milla: "Niin!"
Kimmo: "Mä mietin ihan samaa."
Mira: "Siis ei millään pahalla niinku heit kohtaan,--
Kimmo: "Niih. Mmmh."
Mira: "--mut ku Emma oli vaan niin... ittelle niinku... niin paljo läheisempi kuin kumpikaan heistä."
Kimmo: "Niinpä. Ja se oli niinku ihminen johon luotti sataprosenttii."
Mira: "Joo."

Huokailevat että oi voi.

Mira: "Tupakoitsijoiden rinki lisääntyy."
Milla (tupakka kädessä, itkuisella äänellä): "Tää on kyllä ihan perseestä!"
Kimmo: "On."

Kimmo lohduttaa, että tutustuminen Emmaan jatkuu sitten "tuolla puolen". Milla toteaa että ymmärrättehän, että sitä haluaisi pitää talossa ne itsellensä tärkeät ihmiset.

Mira: "Joo mul kävi kans niinku mieles... et jos niin ku, onks nyt tää niinku periaattees se linja tiäks tai silleen niinku, et et..."
Kimmo: "Mmh."

Kimmo: "Ja tavallaan niinku paskin skenaario jo ennen, ennen niinku nimeämisiä, niin, tää."

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 08 Syys 2019 22:56

22:29 Milla mietti että ensi viikolla uusiksi sama homma, sama äänestys.

Mira (tomeran humoristisella äänellä): "Voi perseen suti!"
Milla (marttyyrin äänellä): "Ainaki ens viikolla tietää, ketä äänestää."

Mira: "Ai tiedät jo?"

Milla ei vastaa suoraan, ehkä nyökkää vaisusti, vetää henkoset ja pyyhkii nenäänsä paperilla, itkuniiskaisee vähän.

Keskustelu siirtyy muihin aiheisiin. Toteavat, ettei auta jäädä näitä mähkimään. Tulee taas uusi viikkotehtävä, vedetään ysiysillä. Lähtevät sisälle.

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 08 Syys 2019 23:17

Ennen aiemmin mainittua postin avaamista, mutta tupakkapaikkakeskustelun jälkeen:

22:35 DC2: Keittiössä on pidetty jonkinlaisia juustokekkereitä. Tarjolla on ainakin kuutta tai seitsemää eri juustolajia. Läsnä Timo, Ville, Jukka ja Anu. Mira liittyy seuraan. Keittiöön tulee myös Helmeri.

Helmeri kysyy Miran fiiliksiä.

Mira: "Vituttaa!"

Mira: "Tää oli niinku mulle henk. koht., niinku pahin mahdollinen--"
Helmeri: "Jaa niin niin, niin niin! Sä olit Emman kaa aika, aika--"
Timo: "Mikä?"
Mira: "--lähtijä. Niin et kun hän kysyi, että mikä, mikä fiilis, ja mä totesin että vituttaa."
Timo: "Joo."
Mira: "Koska tää oli niinku mulle henk. koht. niinku pahin skenaario--"
Timo: "Joo."
Mira: "--niinku teistä kolmest, siis ei, ei mitään henkilökohtasta teitä vastaan, me oltiin vaan Emman kans niinku, sen verran läheisiks kuitenki päästy toisiansa."

Asukkaat poistuvat keittiöstä olohuoneeseen ja avaavat BB:n kirjeen (Emman kuva).

Avatar
Caprica
Mökkiläinen
Viestit: 215
Liittynyt: 01 Syys 2014 19:06

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Caprica » 08 Syys 2019 23:33

Muisto aiemmasta juustojen syönnistä: Tarina maisteli jotain juustoa, joka selvästi maistui pahalle hänen mielestään, irvisti ja otti puraisemansa palan suustaan. Kuva seurasi Tarinaa, mutta joku muu keskustelu tuli äänenä. Kuvasta näki, että Tarina tarjosi puraisemaansa juuston palaa vieressä istuvalle Timolle, joka kuitenkin kieltäytyi kunniasta. Sitten Tarina kurkotti pöydälle pois kameran ulottuvilta ja käsi palasi takaisin isompi juustopala mukanaan. Jäi fiilis, että Muija ihan pokkana nakkas puraisemansa juuston yhteiselle tarjoilulautaselle ja vaan uuden. Ite oisin kuitenkin jättänyt maistellun jämän ihan vaan omalle lautaselle...
Selkäranka on kuin puutarhaletku.

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 08 Syys 2019 23:34

23:05 DC2: Emman kuvan seinälle laiton jälkeen on palattu keittiön iltapala-juustopöytään.

Kevin ja Ville palaavat omaan skismaansa. Kevin toteaa, että ei ymmärrä sitä, että arvostetaan ihmistä mutta kuitenkin sanotaan että seksuaalisuus on alempiarvoista ja väärää, perustuu syntiin ja vääränlaisuuteen, mutta silti muka rakastetaan. Siinä ylitetään rajoja, joita on vaikea hyväksyä.

Ville esittää esimerkin isästä ja äidistä, joiden poika lähtee "kaidalle tielle", tekee yhteiskunnan lakien mukaan väärin, rakastavat poikaansa mutta eivät ole hänen ratkaisujensa kanssa samaa mieltä eivätkä sitä kannata.

Kimmo osallistuu keskusteluun toteamalla, että Ville oli (uskontoon perustuvine homomielipiteineen) hänelle alun perin kuin punainen vaate, mutta sitten keskusteltuaan ymmärsi, että Ville elää uskonnon ympyrässä, hänellä ei ole halua eikä tarkoitusta muuttaa yhteiskuntaa, vaan ne ovat kaksi erillistä maailmaa. Se riittää Kimmolle.

Kevin naurahtaa, että hän ei nähnyt yhtään punaista, vaan oli että "Ville, keskustellaan!" Mutta ehkä hänen isoin pointtinsa on nyt, että ei enää tulevaisuudessa halua keskustella tästä aiheesta Villen kanssa, koska se ei tavallaan johda minnekään, ja on jopa haitallista hänelle.

Ville myös haluaa jättää tämän aiheen ja toivoo että ehkä pystyy sitten elämällään osoittamaan paremmin, että hän arvostaa Keviniä ja hänellä on lähimmäisenrakkautta Keviniä kohtaan, kun täällä ollaan yhdessä ja eletään. Ehkä ei tarvitse sitten enää vääntää ja kääntää tätä aihetta.

Kevin (hymyillen): "Noh, saa nähdä!"

Kristian (ihailevalla äänellä): "Kevin, mä tahon kyllä keskustella sun kanssa kyl vielä näistä pahoista paikoista. Sulla on vitun hyviä argumentteja, Kevin!"

Kevin naurahtaa että tajuatteko että hän on tehnyt tätä koko elämänsä. Ei ole mikään "ensimmäistä kertaa ikinä!" -juttu. Tätä on tullut tehtyä.

Kristian jatkaa vielä kehujaan sanomalla, että ei ole argumentoinut mistään noin hyvin kun oli 20-vuotias. On oppinut argumentoimaan vasta kaksi vuotta sitten. Nytkin ne argumentit menevät vielä ihan päin vittua häneltä.

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 08 Syys 2019 23:41

23:09 Kristian sanoo, että oli taloon tullessa varmaan sekä Kevinin että Villen kanssa aivan eri mieltä asioista, mutta molempien kanssa on ollut hedelmällisiä keskusteluja ja toivoo, että niitä tulee vielä lisää. Toivoo, että se pysyy rakentavana eikä osoiteta syyttävällä sormella tai mennä supisemaan jonnekin, että vittu mikä idiootti.

Kristianille saa mieluummin ainakin tulla sanomaan ihan suoraan, jos sanoo jotain ohi suunsa, ja niitä "ohi suunsa" tulee jatkuvasti, eikä hän tarkoita niillä mitään pahaa.

Ville: "Ja mä taas henkilökohtaisesti koen, että niinku meidän keskustelut, tai täällä keskustelut on ollut ylikorostuneen seksualisoituja. Se on ollut aika korkeasti tapetilla, siellä helmassa on niin paljon muutakin keskusteltavaa."

Kevin toteaa, että homoseksuaalisuus ei ole edes mitenkään seksuaalista sinänsä. Aiheena aika neutraali, jopa seksitön. Kevin naurahtaa, että eiväthän he ole ikinä puhuneet mistään "anaalista" tms. Villen kanssa. Muu pöytäseurue hörähtää ajatukselle.

Kevin: "Seksi ei ole tavallaan liittynyt niihin keskusteluihin ollenkaan."

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 08 Syys 2019 23:57

23:10 DC2: Jukka toteaa, että pitää kunnioittaa toisten mielipiteitä. Tietää, että Ville on loukannut Keviniä, mutta uskoo, että Ville arvostaa lähimmäisenrakkautta, ei ole tarkoittanut loukata, on vain sanonut oman mielipiteensä.

Kristian esittää, että hyvin argumentoimalla ja keskustelemalla Kevin voi ehkä muuttaa Villen ajatusmallia. Kristian ei halua olla välissä mitenkään. Mutta argumentoimalla ja keskustelemalla saadaan tästä helvetin rakentava viikko, ja ensi viikolla mietitään uudestaan uudella tai yhtä pienemmällä porukalla.

Jukka ei tiedä minkä takia tässä pitäisi muuttaa kenenkään ajatusmallia.

Kevin toivoo vain, että hänet nähtäisiin kokonaisena ihmisenä, arvokkaana ihmisenä. Kun oma ihmisoikeus on tavallaan kyseenalaistettuna, niin tulee sellainen olo, että keskustelu ei ole tasapainoista.

Kristian: "Täytyy muistaa, just se, että ku Ville, tai minä, niin esimerkiks ei me nyt, ei me olla jouduttu kokemaan tollasta samanlaista. Tai Ville varmaan jonkinnäköstä uskissyrjintää, mutta silleen, et en mä esimerkiks edes tiedä minkälaista toi on."

Kristian tuntee kyllä homojakin, mutta ei ikinä ole ollut yhtään mitään ongelmia kenenkään homon kanssa. Kevin sanoo, että siksi ehkä onkin täällä kuvailemassa näitä ja keskustelemassa aiheesta, jotta ihmiset ymmärtäisivät paremmin niitä prosesseja miten syrjintä toimii.

Ville: "Mä koitan oikeen... oikeen kaivaa niinku mieleni sopukoista, et, et, niinku missä kohtaa seksuaalisuus ylipäätään on niinku ihmisoikeus. Et millon me ollaan puhumassa ihmisoikeudesta."

Kevin vilkaisee sivulle voimattoman näköisenä ja vetää hitaasti henkeä sisään.

Kristian: "Seksuaalisuus? Onhan se nyt vittu ihmisoikeus!"
Eevis: "Se on tavallaan... se on osa identiteettiä!"

Ville ihmettelee, että kun otetaan YK:n "ihmisoikeuslauseke", niin puhutaanko siellä, että on "oikeus harrastaa seksiä". Puhutaan nyt asioista niiden oikeilla nimillä, onko se ihmisoikeus?

Kimmo sanoo, että kuuluu samaan aihealueeseen kuin oikeus perheeseen jne.

Kevin: "Mun mielest jokasella ihmisellä on oikeus, tavallaan, identiteettiin."
Eevis: "Nimenomaan."

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 09 Syys 2019 00:10

23:13 Kevin ajattelee kristinuskossa ylimmän asian olevan lähimmäisenrakkauden. Kun Ville sanoo, että se toteutuu, mutta se ei näy Villen teoissa ja ajatuksissa muuten, niin se ei välity Kevinille lähimmäisenrakkautena.

Ville: "Rakkaus ei ole samanmielisyyttä."
Kevin (naurahtaen): "Mutta rakkaus on sitä että sä... hyväksyt!"

Kevin hymähtää, että kohta tässä tulee se, että "rakkaus ei tuomitse, eikä kadehdi, eikä..."

Keviniä ei haittaa se, että he ovat eri mieltä. Keviniä haittaa se, että Ville ei hyväksy häntä. Se haittaa. Jos esimerkiksi Kevinin äiti ei hyväksyisi häntä, hän ei haluaisi sitä rakkautta.

Kevin: "Mä en tee sillä rakkaudella mitään, mikä tavallaan väheksyy, ja arvottaa, tai jättää arvotta."

Keittiössä tulee useaksi sekunniksi (6 tai 7) niin hiljaista, että voisi kuulla nuppineulan putoavan.

Kristian (lopulta hiljaisuuden rikkoen): "Se oli aika hyvin tiivistetty."
Eevis: "Mmh."
Kimmo: "Mmh."
Helmeri: "Mmh."
Ville (tyynenä ja ilmeettömänä): "Seuraavaan kertaan sitten, jos--"

Kristian (pöydästä nousten): "Jatketaan tästä taas!"
Kevin: "Kyllä!"
Kaikki alkavat nousta pöydästä.
Helmeri: "Tässä on taas otettu--"
Kristian (karskilla äänellä): "...otettu hyvä alkulämpö, niin sanotusti!"
Kevin (naurahtaen): "Jep!"
Helmeri: "Nostettu kissa pöydälle!"
Kristian (karskilla äänellä): "Ja seuraavaks nostetaan koira!"
Helmeri: "Käydään koko eläinkunta läpi!"
Kristian: "Kyllä!"

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 09 Syys 2019 00:49

Takautumaa:

23:34 DC2: Tupakkapaikalla Mira, Jukka ja Kimmo.

MIra miettii Elinan kysymystä "vahvoista mielipiteistä", ja siitä, ovatko ne muuttuneet. Mitäköhän ulkomaailmassa on kirjoiteltu. Jukka rauhoittelee, että eivätköhän palstatilaa ole vieneet nyt pikkuisen jotkut muut jutut kuin Miran mielipiteet. Hänelläkin on sellaisia henkilökohtaisia asioita, joista on saatettu kirjoitella.

Mira (naurahtaa): "Hyvä!"

Mira pyörittelee, että ei se nyt haittaa, jos on kirjoitettu. Se on kuitenkin fakta.

Jukka (kyllästyy salaperäiseen pyörittelyyn): "Kerro se mielipide nyt tänne näin!"
Kimmo naurahtaa.
Mira: "No siis mun poliittinen puolue on se... mielipide."
Jukka: "Mikä se on?"
Kimmo: "Ooksä joku... aktiivi vai?"
Mira: "En! En todella! En."
Kimmo: "Ah. Noni."

Lähtevät takaisin taloa kohti.

Jukka: "Etsä haluu kertoo sitä?"
Mira: "No siis must tuntuu, et tää yhteisö ei... ei suvaitse sitä, mitä mä olen."
Jukka: "Perussuomalaiset? Perussuomalaisia? Mäki oon!"
Mira (nyökäyttäen): "Jup."
Kimmo naurahtaa.
Jukka: "Ja Krisu!"
Mira (pontevan kannustavasti): "Hyvä!"

Mira katoaa sisään makuuhuoneen ovesta, Jukka ja Kimmo jatkavat olohuoneen ovelle.

Jukka (naureskellen): "Kimmo ei suvaitse!"
Kimmo (huumorilla): "Ei. Eijeijei... se on punanen... se oli, tää ystävyys oli tässä!"
Jukka naurahtaa.

Sisällä olohuoneessa.

Kimmo (Jukalle): "Se oli mun pahin pelko että mut laitetaan perussuomalaisten kanssa..."

Lukittu

Palaa sivulle “Live 24/7”