Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Keskustelua liittyen Suomen yhdenteentoista Big Brotheriin.
Avatar
Virtanen
VIP-vieras
Viestit: 882
Liittynyt: 05 Elo 2005 12:40

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja Virtanen » 29 Elo 2019 10:10

Kolme yötä Big Brotheriin on, laskin aivan itse äsken kun näin silmät Kimmo Vehviläisen... :band:

Tällä kertaa muistellaan vuoden 2012 BB-kautta. Tämä oli se kausi, jolloin taloon asteli todella paljon naisia ja ihan vain muutama mies. Naiset tuotiin sisään ryhmissä siten, että iäkkäämmät yhtenä poppoona ja pissikset omanaan. Eli tuotannon puolesta ihan suoraan heti näytettiin, millaisiin leireihin asukkaiden toivottiin jakautuvan. :(

Kausi alkoi myös twistillä, jota pidän kaikkien aikojen huonoimpana. Yksi asukkaista oli tuotannon palkkaama näyttelijä, jonka tehtävä oli aiheuttaa hämmennystä. Ei näin! Big Brotherin juju on juuri siinä, että ihmiset ovat omia itsejään.

Paphiopedilum mainitsi tuossa aiemmin, että Janica oli ensimmäinen pahisten puolelle kääntyvä asukas, mutta itse pidän vuoden 2012 voittaja Teijaa aitona pahisvoittajana. Ja olen muuten sitä mieltä, että BB:n kaltaisessa ohjelmassa on ihan jees, että välillä pahiskin voi voittaa. Jos ei voisi, voittajan jännittämisessä ei olisi mieltä.

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 29 Elo 2019 19:18

Kausi 2012. Sub/MTV/Endemol jostain syystä aktivoitui, laittoi lakimiehensä asialle ja kielsi monen käyttämän BBViewer-ohjelmiston.

BBViewer oli jonkun puhdetöinään laatima ohjelmistoprojekti, joka mahdollisti Katsomon BB 24/7 -palvelun videostreamien katselun kevyellä ja helppokäyttöisellä erillisellä PC-ohjelmalla rupisen selainkäyttöliittymän sijaan. Ohjelma myös suodatti BB-verkkosivustolta esiin uutisartikkelit ja videoklipit kätevästi ohjelman omassa käyttöliittymässä luettavaksi ja katsottavaksi. Piraattikatselua BBViewer ei mahdollistanut, vaan streamien katseluun vaadittiin omat Katsomo-tunnukset ja normaalisti maksettu BB 24/7 -tilaus.

Kaudella 2012 BBVieweriä ei siis kuitenkaan enää voinut käyttää, koska Sub/MTV/Endemol uhkasi tekijää seuraamuksilla, jos ei ohjelmisto poistu jakelusta. Tekijä ei siten sovittanut sitä enää kauden 2012 24/7-palvelun kanssa sopivaksi ja BBViewerin taru päättyi siihen. Koska BBViewer teki BB:n seuraamisesta maksaville asiakkaille helpompaa ja mukavampaa ja 24/7:stä kiinnostavamman ja houkuttelevamman palvelun, parempi veto olisi ollut ostaa ohjelmisto omaksi ja laittaa se viralliseen jakeluun omissa nimissä, mutta tätä katsojapalvelusta Sub/MTV/Endemol ei tietenkään ymmärtänyt tehdä. Päättivät vain nihkeillä maksaville katsojille ja ohjelman tekijälle ilman mitään varsinaista syytä.


BBViewerin kielto oli kauden alkaessa tuore asia ja kiinnostus kauteen laski sen myötä lähelle nollaa. Katsomon kömpelö selainstriimauskäyttöliittymä ei houkutellut tilaamaan 24/7:ää, kun sitä vertasi siihen, miten paljon kätevämpää aikaisempia kausia oli katsella BBViewerillä. Asukaskattauskin vaikutti jo heti kättelyssä huonolta. Siispä jätin 24/7:t ja sitä kautta koko kauden alkupään seuraamisen väliin.

Muutamaan otteeseen yritin kauden edetessä kurkistella palstojen ja uutisten kautta, tapahtuuko talossa oikeasti mitään katsomisen arvoista tai onko asukkaiden joukossa kiinnostavia ihmisiä, jotka voisivat puoltaa 24/7:n hankkimista myöhemmin, kun tulee perinteinen hinnanalennus loppukaudelle. Heikolta kuitenkin vaikutti edelleenkin. Aktiivisimmaksi ja uutisoidummaksi noussut asukas vaikutti olevan läyhäävä röökimuija (joka lopulta vei vielä voitonkin!) ja paljon muuta mainitsemisen arvoista ei tällä kaudella ilmeisesti ollutkaan. En nähnyt houkuttelevaksi ryhtyä seuraamaan kökköä negakautta vielä kökömmällä Katsomo-striimauskäyttöliittymällä, joten 2012 jäi käytännössä kokonaan väliin.

Avatar
Paphiopedilum
Hyvän Mielen Olento
Viestit: 1382
Liittynyt: 16 Elo 2019 20:14

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja Paphiopedilum » 29 Elo 2019 19:44

Virtasen mainitsema alkuasetelma oli täysin epäonnistunut. Asukkaiden tasossa kävi totaalinen romahdus, jos pitäisi nimetä BB all stars, tästä porukasta en ottaisi mukaan ketään.

Kausi oli todella negatiivinen, kyllästyin jossain vaiheessa siihen ja katseluun tuli muutaman viikon tauko. Loppukausi, pahimpien negailijoiden jouduttua ulos talosta, oli jo ihan katsottavaa.

Tehtävätkin olivat pääasiassa aika huonoja, no, Älkää huomioiko outouksia oli kyllä ihan ok. Kauhujen yö oli jälleen kauden parasta antia, jos en ihan vikaan muista, se saikin jonkun kategorian yleisöäänestys voitoin.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja Risto » 29 Elo 2019 21:45

Kaudet 2011 ja 2012 on mun päässä yhtä ja samaa mössöä. Mitään yksittäisiä kohokohtia on kovin vaikea keksiä. Asukaslistoja selatessa ei kyllä kovin suuria hurraa-huutoja heräile. Noihin aikoihin oli oma suhtautumiseni BB:tä kohtaan kovin negatiivinen ja oikeastaan seurasin ohjelmaa pelkästään tavan vuoksi. Kaikista kamalin olisi kuitenkin vielä edessäpäin, mutta 2012 en sitä vielä tiennyt.

Avatar
LuckyTheFox
Big Brother
Viestit: 5210
Liittynyt: 28 Elo 2009 23:47

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja LuckyTheFox » 29 Elo 2019 22:20

Kompa! Ei vuonna 2012 tullut BB:tä. Siksipä muistelen nyt vuoden 2011 kautta kun eilen en ehtinyt.

Tuotantoyhtiön ja käsikirjoittajan vaihdon jälkeen BB:tä tehtiin pitkästä aikaa kunnon otteella ja niinpä seitsemäs kausi on jäänyt omalla listallani yhdeksi parhaista. Klassikkokausien tasolle ei ihan päästy, mutta oli tämä helposti kolmanneksi paras kausi. Talon sisustuksessa oli ensimmäistä kertaa käytetty sekä väriä että mielikuvitusta ja ensiesiintymisensä tehnyt pesä oli loistava veto. Asukaskattaus oli harvinaisen särmikäs. Lähes kaikki asukkaat olivat jollain tavalla ärsyttäviä, mikä piti huolen siitä että inhokkeja riitti ja suosikkienkaan puolesta ei pystynyt liputtamaan täysin vapautuneesti, mutta hyvänä puolena ne ainakin herättivät tunteita eikä tällä kaudella mielestäni ollut yhtäkään täysin turhaa asukasta. Kaikki jäivät jollain tavalla mieleen.

Lima-Ben [smilie=a_teeth.gif] ja Turun murretta solkkaava feikki-kovis Salar olivat harvinaisia hyviä inhokkeja. Ganja-Tanjan itseironinen huumori ei kaikkiin uponnut mutta kauden edetessä hän sai kovaa nostetta ja melkein nousi kamppailemaan jopa voittopotista ennen kuin kasetti levisi loppumetreillä. Jatkuvasti äänessä ollut Suvi juorusi ensin omat ja miesystävänsä, sitten naapuriensa ja asiakkaidensa ja lopulta jopa lastensa yksityisasiat ennen kuin tuotanto käski lopettamaan. Mikael ja Annika olivat kauden näkyvin pariskunta, jotka päätyivät tuotannon käskystä leikkimään perhettäkin yhdessä vaiheessa. Stefan erottui alkukaudesta edukseen, mutta hieman surullinen ihastus Amandaan ja pidemmän päälle rasittavaksi käynyt mölinä tiputtivat jätin hyvissä ajoin ennen finaalia. Sebastian oli talossa. Myös muutama erikseen kutsuttu julkkisasukas mahtui mukaan. Matkaopas-Tamer ja aikuisviihdenäyttelijä Oskar eivät talossa kauaa kuluneet, edellinen paljastui paljon tylsemmäksi kuin mitä yleisö odotti ja jälkimmäinen ei edes tosissaan kilpaillut pääpotista vaan enemmänkin provoili ja sekoitti pakkaa. Amanda Harkimo ja strippari Janica selviytyivät pidemmälle.

Viikkotehtäviin oli pitkästä aikaa panostettu. Mehiläispesä tuotti kauden ensimmäiset kunnon draamat, kunhan Janica ensin vaihdettiin kuningattareksi hieman pehmoilleen Suvin tilalle, karavaanireissu edesauttoi kierolla tavalla asukkaiden leiriytymistä ja ninjaviikko salatehtävineen tarjosi huikeaa viihdettä Salar-Sebastian vastakkainasettelun myötä. Televisioviikko antoi kaikille asukkaille tilaisuuden loistaa hauskojen feikki-tv-ohjelmien tähtinä ja nousi hetkessä yhdeksi suosikkitehtävistäni kautta aikojen. Taivas ja helvetti oli ehkä rankin tehtävä Suomen BB:n historiassa, vaikka tuotanto selvästi perääntyikin siinä vaiheessa kun asukkaat rupesivat uhkailemaan joukkoluovutuksella. Tehtävän päätteeksi Amanda häädettiin nokisena ja alusvaatteisillaan.

Muitakin unohtumattomia käänteitä riitti. Benin haaremi oli tuotannon rasvaisuutta pahimmillaan kun koko viikon pointti tuntui olevan nähdä meneekö joku naisista Benin kanssa sänkyyn asukaspaikan toivossa, Mikaelin voittama vapaalippuäänestys ei tuottanut ihan niin suurta draamaa kuin tuotanto ehkä odotti, koska Miksu olisi kai muutenkin selviytynyt finaaliin asti, kauhujen yö teki paluun entistä hurjempana ja heitettiinpä Elinakin muutamaksi päiväksi asukkaaksi taloon. Asukasvaihto tehtiin tällä kertaa Norjan kanssa (Tukholmassa) eikä se johtanut oikeastaan muuhun kuin siihen että Janica pääsi vihdoinkin heiluttamaan peittoa. Parit käänteiset häätöäänestykset, joissa asukkaat pääsivät valitsemaan häädetyn, toivat mukavaa vaihtelua ja nähtiinpä finaalin kynnyksellä myös kaikkien aikojen tiukin häätöäänestys, joka sai joidenkin katsojien foliohatut (sinänsä ihan ymmärrettävästi) kireälle.

Harmillisesti kausi muuttui loppua kohden aivan liikaa Janica-showksi, josta johtuen ei ollut enää mikään yllätys että tämä asukas myös voitti koko kisan. Kaikesta huolimatta tämä on niitä harvoja myöhempiä kausia, joita tulee yhä muisteltua enimmäkseen lämmöllä.

Avatar
rink
Ylläpitäjä
Viestit: 5728
Liittynyt: 28 Elo 2006 15:08

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja rink » 29 Elo 2019 22:35

2012 kaudesta jäi mieleen kauhumummot, joita alunperin taisi olla kolme. (Teija, Anne ja Ira) Ira ei tosin yltänyt pahan puhumisessa selän takana läheskään samaan. Mieleen on jäänyt muiden dissaamisen lisäksi mm. Teijan ja Annen hiihdot sekä Kauhu-Teijan säikkyminen viikkotehtävässä.

Minusta joukossa oli kaksi erinomaista naisasukkia eli Jonna A ja Iida. Ensimmäinen olisi ollut ilman ( lieveää) sekopoltsailua jopa voitosta kiinni. Verrattuna siis kovasti dissattuun Iidaan (josta itse siis pidin), joka kärsi tosiaan pahikselle tappion, Jonna A:lla olisi ehkä ollut parempia mahdollisuuksia. Iidasta ei pidetty tarpeeksi (pidettiin teennäisenä), että tämä olisi voittanut mielestäni eri kausien huonoimman/ikävimmän voittajan eli Teijan.

Yleisestihän kausi oli tosiaan negatiivinen.

Avatar
Virtanen
VIP-vieras
Viestit: 882
Liittynyt: 05 Elo 2005 12:40

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja Virtanen » 30 Elo 2019 21:46

Kaksi yötä Big Brotheriin! :abow:

Vuonna 2013 käytiin julkkiskausi. Andy McCoy oli kova nimi, joka saatiin mukaan, mutta muutoin kattaus oli pettymys. Mukana oli monia, joita ei edes voinut laskea julkkiksiksi.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja Risto » 30 Elo 2019 21:56

2013 oli ensimmäinen kausi jonka jätin suurimmaksi osaksi katsomatta. Ehkä viikon jaksoin roikkua mukana, mutta sen jälkeen ei vaan enää mielenterveys kestänyt katsoa. Onneks sinä vuonna sain jostain päähäni katsoa Aussi-BB:tä ja se kausi olikin aivan huikea ja palautti hieman uskoani formaattiin johon olin aikoinani niin palavasti rakastunut.

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 30 Elo 2019 23:20

Vuonna 2013 ilmoitettiin että tulossa on julkkiskausi — ja tuli vain se. Ei normaalikautta. Tässä vaiheessa tuntui jo vähän välivuodelta. Julkkiskauden voi pitää normaalikauden ohella, mutta ei siitä ole normaalikauden korvaajaksi.

Osasin arvata, että "julkkikset" eivät varmaankaan tule olemaan ihan parasta A-listaa. Näin olikin, mutta täytyy myöntää, että tuotanto pääsi kuitenkin yllättämään kykenemällä houkuttelemaan sinne "jopa" McCoyn, Anu Saagimin ja Frederikin. En olisi odottanut edes näitä. Loput kuitenkin olivat lähinnä nevöhöödejä tai jotain Seiska-pikkujulkkiskamaa.

Tietyllä tavalla tämä Saagim-McCoy-kuvio kiinnosti, ja jonkin verran seurasin BBPlazan kautta. Jokunen koosteista ja Extroistakin tuli katsottua. 24/7:ää en kuitenkaan periaatteestakaan hankkinut lyhyelle (kuusi viikkoa kestäneelle?) tynkävälikaudelle. Johtoajatuksenani oli, että tällaisia kausia en rahallisesti tue.

"Julkkiset" lähtivät aika nopeasti ja muutenkin kävi ilmi että promosopparilla siellä jonkin aikaa maksusta viettivät. Andyllä tietysti vielä kaikki erioikeudet asumisjärjestelyissä ja muissa "raider"-vaatimuksissa. Joten mistään "oikeasta" BB:stä ei lainkaan ollut näiden osalta kyse. Loppukauden tapahtumia ja uutisointia (taikurin voitto) en enää aktiivisesti seuraillut. Välikausi mikä välikausi.

Kauden mielenkiintoisin kohupaljastus oli BB Extra -lähetys, jossa BB:tä monena kautena asiantuntijana kommentoinut mediatutkija Veijo Hietala paljasti, että oli vasta tällä julkkiskaudella ensimmäistä kertaa tullut hankkineeksi 24/7:n, ja nyt näkee, että virallisten koostelähetysten "todellisuuden" ja 24/7-talotodellisuuden välillä onkin melkoinen ero (ohhoh!), ja myös ohjelman koukuttavuus on käynyt aivan toisella tavalla omakohtaisesti ilmi kuin ennen. Että siinä meillä monivuotinen BB-tutkija ja -tuntija... (Veijo, tervetuloa mukaan, mutta vähän hämmentävän myöhäisherännäistä. BB:n ehkä kaikkein olennaisin ero kaikkiin muihin realityihin nähden on juuri se, että jos nyt ei suoranaisesti kulissien taakse, niin ainakin kulissien sisään pääsee 24/7:n katsojana suoraan, tarvitsematta tyytyä koosteiden ja virallisten "uutisten" tarjoamaan manipuloituun "todellisuuteen".)

Avatar
LuckyTheFox
Big Brother
Viestit: 5210
Liittynyt: 28 Elo 2009 23:47

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja LuckyTheFox » 31 Elo 2019 04:35

Julkkiskausi sai monen karvat pystyyn jo ajatuksen tasolla ja tuotanto heitti lisää pökköä pesään valitsemalla kauden sloganiksi "Entistäkin kamalampi" tjsp. Hurjimmissa ennakospekuloinneissa asukkaiksi huhuttiin muunmuassa Ron Mossia ja Antonio Floresia, mutta häätöoven auetessa taloon marssi Frederikin perässä lähinnä nevahöödejä ja ennalta-arvattavia tuonaikaisia realitytyrkkyjä. Siksipä Andy McCoyn mukanaolo pääsi yllättämään hyvin positiivisesti. Ensimmäinen viikko olikin pelkkää Andy-showta, joka päättyi rokkikukon imagolle sopivasti kännirähinään ja talosta poistoon. Seuraavana päivänä sitten arvioitiin oliko tuottaja Räisäsellä silmä mustana vai ei.

Jori Kopponen voitti kauden ihan ansiokkaasti vetämällä tehtävissä ja bileissä sata lasissa ja ärsyttämällä juuri sopivassa määrin. Anu Saagim teki bileissä mitä huvitti, aiheuttaen sekä viihdettä että riitoja. Andyn taulun sormeilemisen olisi kyllä voinut jättää väliin. Frederik tuotti ison pettymyksen paljastumalla pikkumaiseksi läyhääjäksi ja hyväntekeväisyystehtävissä niskuroijaksi. Claudia Eve oli silti kauden suurin läyhäkuningatar, joka tehokkaasti pelotteli nuorempia asukkaita Jorin epävakaudella. Positiivisempia yllätyksiä tarjosivat odottamattoman täysipäiseksi paljastunut Marianne Kallio ja riitatilanteissa aina järjestyksenvalvojana toiminut Sara Sieppi.

Se asia mistä tämä tynkäkausi kuitenkin parhaiteen muistuu mieleen on lukemattomat kisan kesken jättäneet asukkaat. Jotkut luovuttivat, jotkut poistettiin ja jotkut olivat selvästi tulleet taloon vain näyttäytymään palkkiota vastaan. Asukasvajetta paikkaamaan jouduttiin kutsumaan jopa Räisäsen luottokaveri Esko Eerikäinen ja jonkinlaisena postmodernina vitsinä Niko Saarinen, joka tosin onnistuikin tuntuvasti piristämään kauden viimeisiä viikkoja.

Slogan piti tällä kertaa paikkansa.

Avatar
Benjamin
Jumalan ruoska
Viestit: 7551
Liittynyt: 16 Elo 2011 03:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja Benjamin » 31 Elo 2019 09:00

Paphiopedilum kirjoitti:
29 Elo 2019 19:44
Virtasen mainitsema alkuasetelma oli täysin epäonnistunut. Asukkaiden tasossa kävi totaalinen romahdus, jos pitäisi nimetä BB all stars, tästä porukasta en ottaisi mukaan ketään.

Kausi oli todella negatiivinen, kyllästyin jossain vaiheessa siihen ja katseluun tuli muutaman viikon tauko. Loppukausi, pahimpien negailijoiden jouduttua ulos talosta, oli jo ihan katsottavaa.

Tehtävätkin olivat pääasiassa aika huonoja, no, Älkää huomioiko outouksia oli kyllä ihan ok. Kauhujen yö oli jälleen kauden parasta antia, jos en ihan vikaan muista, se saikin jonkun kategorian yleisöäänestys voitoin.

En voisi olla tästä enempää samaa mieltä. Ne jotka tällä kaudella olivat suosikeitani, eivät muilla kausilla olisi niin erikoisia mielestäni olleet, paitsi ehkä vuonna 2014, joka on se toinen erittäin pahasti epäonnistunut kausi.
Yksinkertaisesti ketään vuoden 2012 asukkaista en ottaisi all-starsiin ja koko kausi oli niin negatiivinen, että lopetin sen katsomisen loppupuolella 2-3 viikoksi.

Avatar
BigSister
Häädetty
Viestit: 21
Liittynyt: 11 Elo 2019 19:41

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja BigSister » 31 Elo 2019 16:55

Täsmälleen sama kokemus kyin BrutalGentlemanilla. :tu
1. Kristiina. 2. Joel 3. Arttu

Avatar
Virtanen
VIP-vieras
Viestit: 882
Liittynyt: 05 Elo 2005 12:40

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja Virtanen » 31 Elo 2019 19:43

Ja näin olemme tulleet lähtölaskennan loppuun. Yksi päivä BB:n aloitukseen ja yksi vuosi käsittelemättä eli 2014.

Tällä kaudella oli mielestäni kiinnostava ja monipuolinen asukaskattaus aluksi. Erityisesti pidin Jussista, joka valitettavasti ei pysynyt talossa pitkään.

Jotenkin tämäkään kausi ei enää saanut minua pidettyä otteessaan, joten oli lopulta aivan hyvä, että BB tämän tuotannon osalta loppui tähän. Innolla odotan ohjelman paluuta huomenna - semminkin kun show'n on luvattu palaavan juurilleen.

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 31 Elo 2019 21:00

Kausi 2014:

Tuotanto mainosti kaudella 2010 alun perin käyttöönotettua uutta (Espoon Kilon) taloa muunneltavaksi. Viimeistään tällä kaudella kävi selväksi, että "muunneltavuus" tarkoitti lähinnä sitä, että lisähuonetta voidaan rempata eri kuoseihin (kauden 2011 "Pesä" oli isoin mullistus) ja vessan/varaston/päiväkirjahuoneen paikkoja vaihdella keskenään. Talon perusrunko säilyi keskeisten tilojen osalta (makuuhuone, keittiö, olohuone) kuitenkin aina samana. Väliseinät siirtyilivät hieman, mutta vain merkityksettömissä pikkuhuoneissa. Näin oli myös tällä viimeisellä kaudella, kun Kilon talo oli käytössä. Talo oli jälleen kerran isossa kuvassa "sama" ja huonejaossa oli tehty vain kosmeettisia muutoksia.

Kausi alkoi välittömällä Kartano/Kellari-jaolla, jossa lisähuone sai palvella "kellarina", vaikka samassa tasossa muun talon kanssa olikin. Kellariin joutuneen porukan tehtävänä oli veivata kartanolaisille sähköä ja kuumaa vettä seinässä olevilla veiveillä. Kartanolla taas oli hyödykkeitä (lähinnä parempaa ruokaa), joista kellarilaiset saattoivat käydä veivaustyösuorituksellaan kauppaa.

Jotta Kellari ja Kartano pysyisivät erillään, olohuoneen poikki oli viritetty Kellarin ovelta ulkoterassin ovelle kulkeva hankala häkkikäytävä, joka toi elävästi mieleen kauden 2011 Taivas/Helvetti-jaon kutakuinkin samaa reittiä kulkeneen sepelikäytävän.


Tuotannon alkuperäisenä tarkoituksena oli varmastikin rakentaa kaudelle draamaa ja konflikteja veivaustyösuorituksista ja jaon eri puolien välisestä kaupankäynnistä. Kellarin oli myös tarkoitus olla se huonompi puoli, josta tahdottaisiin Kartanoon. Kumpikaan draamallistamistavoite ei oikein onnistunut. Kellarin väki hoiteli veivauksia lopulta aika sovinnaisesti sen sijaan että olisi alkanut kiristämään Kartanoa lakkoilulla.

Vaihtokauppatilanteet eivät myöskään olleet mitään suurta draaman juhlaa, etenkään kun BB ei tuntunut useinkaan olevan samaa mieltä siitä, koska vaihtokauppaa olisi soveliasta käydä. Kun asukkaat joutuivat usein vain epätietoisina ja kyllästyneinä odottelemaan, koska BB suvaitsisi vaihtokaupan edes tapahtuvan, tämä lässäytti kaupankäyntitilanteet.

Kellari ei myöskään ollut itsestäänselvästi huonompi puoli, vaan ehkä jopa jollain tavalla mukavampi.


Jaosta ei siis syntynyt kaudelle kovin paljon sisältöä, eikä varmasti ainakaan niin paljon kuin tuotanto olisi alun perin toivonut.

Kauden tunnelman se kuitenkin pilasi tekemällä taloatmösfäärin väsyneeksi ja odottavaksi vankilaelämäksi — tämä häkkikäytäväshow on niin nähty jo, koska tämä päättyy? Milloin asukkaat pääsevät ensimmäistä kertaa rakentamaan keskinäisiä sosiaalisia suhteitaan "samaan taloon" ja voivat olla keskenään "normaalisti" yhtenä porukkana, normaalin kauden lailla?

Kävi ilmi, että eivät milloinkaan. Tuotanto venytti (jo pian kauden alun jälkeen toimimattomaksi osoittautuneen) jaon purkua viikko toisensa jälkeen eteenpäin. Määrättömän pitkä odottaminen lamaannutti asukkaat, jotka olivat olleet jakotilanteessa jo heti taloon astuttuaan — eli eivät vielä ollenkaan "normaalisti" — ja alkoi nopeasti riipiä katsojankin hermoja.

Tuli sellainen olo, että jos kautta ankeuttava pakkojako loppuisi, kausi voisi jopa oikeasti alkaa. Mutta tämä tapahtui vasta viikolla 9 — aivan liian myöhään. Kausi oli jo väsytetty pilalle.


Asukaspuolelta ei löytynyt kovin selkeää suosikkia. Kakkoseksi tullut Anna oli perinteinen mukava tyttö / höpsö tyttö, joka jutteli välillä syvällisempiäkin. Mutta ehkä jokin särmä puuttui tai sitä olisi voinut näyttää enemmänkin. Voittaja-Andte oli ihan OK lapinmiespoika/poikamies, mutta ei mikään kovin ihmeellinen tai (BB-voittajaksi) erityisen muistettava sälli.

Joonas oli jonkinlainen talomaskotti (mutta ei voittaja-ainesta) ja Pertti/Tuulikki/Armi nestorikiintiöasukkaita, joista oli jotain elämänviisailu- ja straight (wo)man -hupia teinejä vastaan, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi kipinää. Nimo/Leyla/Tuija/Jonna alkavat muistikuvissa jo jotenkin sekoittua toisiinsa, täyttivät talossa ehkä samaa roolia, joka ei kuitenkaan ollut voittajan rooli.


Näkyvintä draamaa kaudelle tuotti kuppikuntia ja vastakkainasettelua ympärilleen kerännyt ja pyörittänyt Jonathan, joka oli asukkaista selvästi dominoivin ja myös manipuloi ryhmädynamiikkaa eniten, joko tiedostaen tai tiedostamattaan. Eteläpohjalainen "kavereistaan eksynyt Duudson" Jarno tarjosi Jonathanille vähän talokarisma- ja jääräpäävastusta, mutta tipahti kuitenkin aikaisessa vaiheessa. Jos olisi pysynyt pidempään, olisi Jonathanin ja Jarnon välisestä vastakkainasettelusta ehkä kehkeytynyt draamallisesti jotain enemmän.

Perusnegatiivisesti kaikkeen suhtautunut Joni oli kiintoisa asukki siinä mielessä, että analysoi talotapahtumia ja käsityksiään muista asukkaista koko ajan ääneen, kunhan vain sopiva kuulija oli läsnä. Tällainen talon sisäinen "kommentaattori" oli ainakin tästä katsojasta ihan piristävä lisä: Joni ei kuvia kumarrellut. Itsesensuroimattomista puheista sai hyvän käsityksen siitä, mitä asukas kanssa-asukkaistaan ja koko touhusta kulloinkin ajattelee.

Jussi K:lla oli määrätietoista nuoren miehen yritystä — mentiin jossain partiopojan ja pelurin välimaastossa — mutta sitä oli ehkä liikaakin, ja persoonaa taas liian vähän.

Talon turhimmiksi asukkaiksi muodostuivat häkkikäytävän verkkoaidan läpi toisiinsa liimautuneet Jenna ja Dani. Kummallakin olisi voinut olla jotain annettavaa omana itsenään, mutta talosuhteilu vei tältä kaiken ajan. Tuotanto piti kuitenkin tätä talosuhdetta niin tärkeänä, että täytti sillä DC-feeditkin, jotka tuntuivat seuraavan parin läheisyysharjoituksia ja epämääräisiä kujerteluvuoropuheluja ja salakielikeskusteluja tuntitolkulla. Ehkä kuvastaa jotain kauden kiinnostavien tapahtumien asteesta ja määrästä.


Lyhyesti: Koko 2014-kausi oli sen odottelua, koska jako päättyy ja kausi alkaa. Jako lopulta päättyi, mutta kausi ei varsinaisesti alkanut koskaan, koska BB-into oli odotellessa jo asukkaista karannut. Päivä-/viikkotehtävistä tai erikoistapahtumista en muista kuin sen, jossa piti ottaa valokuvia katosta killuvan sianruhon vieressä, sekä Kiron kivikon. Onnea, tuotanto!

Hyvin tylsä ja väkinäisesti seurattava kausi. Jollain tavalla myös asukkaiden "tuhlausta", koska kyllä tästä porukasta olisi varmaan saatu ihan kelvollinen kausi jollain toisella teemalla, käsiksellä ja masterplanilla. Osoittaa hyvin sen, että BB:n pitäisi herkällä silmällä (?) seurata kauden kulkua ja olla valmis isoihinkin spontaaneihin "plan B" -käsis-suunnanmuutoksiin, jos näyttää siltä, että homma ei näillä eväillä etene, eikä vain ajaa jääräpäisesti alkuperäisellä visiolla eteenpäin kuin rotkoa lähestyvä juna.

Plussaa lähinnä siitä, että ei ollut varsinainen negailuläyhäkausi. Sitäkin tietysti vähän oli, kuten kaikilla kausilla, mutta se ei ollut kautta määrittävä johtoteema. Perusongelma oli jaon aiheuttama jähmettyminen ja sitä kautta tylsyys.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja Risto » 31 Elo 2019 21:03

Kausi 2014 oli parempi kuin sitä edellinen, mutta eipä se paljoa vaatinut. Katsoin kyllä muistaakseni koko kauden, mutta en voi sanoa että ihan hirveästi olisin siitä nauttinut. Kuten edellisenäkin vuonna, niin 2014 katsoin myös Australian Big Brotheria ja se oli omista ongelmistaan huolimatta suomiversiota viihdyttävämpi. Ei mua tainnut hirveästi harmittaa että 2014 jäi viimeiseksi kaudeksi vähään aikaan. Tauko oli ihan paikallaan. 5 vuotta myöhemmin, uuden porukan myötä olen taas pitkästä aikaa oikeasti innoissani Big Brotherista. Toivottavasti sitä fiilistä ei tapeta ihan heti.

Avatar
Benjamin
Jumalan ruoska
Viestit: 7551
Liittynyt: 16 Elo 2011 03:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja Benjamin » 31 Elo 2019 21:21

2014 oli kyllä paskin kausi. Tai no. Ehkä 2012 oli vielä hiukan paskempikin. Mutta rehellisesti sanoen en muista tästä kaudesta kuin Joni Hesselgrenin ja Jonathanin. Röyhkeä Armi ja Kyllikki-mummu myös muistan jotenkin, mutta en osaisi kuvailla mitä he talossa tekivät.

Kaiken kaikkiaan hyvin negatiivinen, tylsä ja ankea kausi. Hesselihösseli oli kiinnostavin asukas, vaikka hänestä noin muuten voikin olla mitä mieltä tahansa.

Harmi kun en päässyt muistelemaan niitä parhaita kausia. Ehkä tänne voi pienen arvion rustata jokaisesta kaudesta vielä nyt myöhässäkin? :imrgreen:

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja Risto » 31 Elo 2019 21:32

Benjamin kirjoitti:
31 Elo 2019 21:21
Harmi kun en päässyt muistelemaan niitä parhaita kausia. Ehkä tänne voi pienen arvion rustata jokaisesta kaudesta vielä nyt myöhässäkin? :imrgreen:
Enpä usko että kukaan panee pahakseen (:

Avatar
Virtanen
VIP-vieras
Viestit: 882
Liittynyt: 05 Elo 2005 12:40

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja Virtanen » 01 Syys 2019 01:01

Kyllä, kaikkia kausia saa muistella tässä ketjussa. :) Kiitos kaikille, jotka olette muistelleet - näitä on ollut tosi mukava lukea.

Avatar
LuckyTheFox
Big Brother
Viestit: 5210
Liittynyt: 28 Elo 2009 23:47

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja LuckyTheFox » 01 Syys 2019 01:07

Subin viimeiseksi jäänyt kausi oli tylsä ja väkinäinen. Tuskinpa tätä olisi tehtykään ellei kyseessä olisi ollut kymmenes juhlavuosi. Juhlan kunniaksi voittopotti oli tuplattu, mutta kaikesta muusta paistoi läpi että ohjelmaa tehtiin pikkubudjetilla. Kameraohjaajia oli vähennetty, talon sisustus oli puoliksi kierrätystavaroita ja puoliksi kolkko, kautta oli lyhennetty parilla viikolla ja bileiltoja oli todella harvassa.

Joitain uusia ideoita sentään löytyi. Talo oli jälleen jaettu kahtia, kuten vitoskaudella, mutta tällä kertaa kahtiajakoa yritettiin höystää vaihdantataloudella ja asukkaiden keskinäisellä kilpailulla. Ikävä kyllä tästä ei saatu juurikaan draamaa irti, mitä nyt ajoittaista kyräilyä. Viikkotehtävät oli siirretty viikonlopuille ja arkisin tehtiin päivätehtäviä. Sinänsä ihan kelpo idea, joka piti huolen siitä että joka päivä oli jotain toimintaa, mutta päivätehtävien lyhykäisyydestä johtuen arki-iltaisin katsojille oli yleensä tarjolla ainoastaan nukkumaanmenolupaa odottavia asukkaita. Kiron kivikon piti olla kova rangaistus talon pahimmille sääntörikkojille, mutta lopulta sekin oli vain yksi käsikirjoitettu tehtävä muiden joukossa sekä tekosyy heittää talon pahimmat bimbot viikoksi ulkoruokintaan. Viikkotehtävistä ainoastaan vankila, murhamysteeri ja kivi-paperi-sakset nousivat klassikoiksi.

Asukaskattaus taasen oli ainakin omasta mielestäni aika hyvä. Asukkaita oli haalittu ympäri Suomea ja kerrankin myös vanhempia asukkaita oli otettu mukaan enemmän kuin yksi. Saamelainen Andte luisteli ylivoimaiseen voittoon aika vaivattomasti, jääden samalla turhankin kiiltokuvamaiseksi, Hösö-Annan tullessa hyväksi kakkoseksi. Joonas vaikutti olleen satunnaiskatsojien suosikki, mutta itselleni hänestä jäi parhaiten mieleen nuuskapurkin viskominen. Nuiva Jonathan oli, ikävä kyllä, talon vaikutusvaltaisin asukas ja onnistui ylläpitämään talon kyräilevää kahtiajakoa aina finaaliin asti. Vanhat leidit Armi ja Tuulikki olivat kauden mielenkiintoisin taistelupari ja lopulta poistuivat samalla ovenavauksella. Tuulikki lisäksi yritti kovasti todistella fyysistä kestävyyttään, paitsi siivouspäivinä. Jussi K nousi jatkuvalla pätemisellä ja touhotuksellaan alkukauden ilmiöksi ja koki shokkihäädön aivan liian aikaisin. Jenna ja Dani olivat ehkä rasittavin pariskunta Suomen BB:n historiassa.

Tässä kaudessa olisi voinut ollut potentiaalia jos budjetti ja tuotannon mielenkiinto olisivat riittäneet pidemmälle.

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 01 Syys 2019 01:49

LuckyTheFox kirjoitti:
01 Syys 2019 01:07
Kameraohjaajia oli vähennetty
Etenkin 24/7-palvelun toinen ohjattu feedi (DC2) oli suuren osan aikaa täysin tuuliajolla aikaisempiin kausiin verrattuna.

Lisäksi kamerakäytävissäkään ei tuntunut koskaan enää olevan ketään ihmiskameramiestä, edes ennalta suunnitelluissa dramaattisissa käännekohdissa, vaan mentiin katonrajassa olevilla robottikameroilla.

Kilon BB-talo oli kuitenkin suunniteltu kamerakäytävätaloksi, eikä sinne oltu asennettu robottikameroita sillä ajatuksella, että pelkästään niitä käytettäisiin (saati normaalille luontevalle kuvauskorkeudelle, jota kameramies käyttäisi), niin tämä teki kuvakulmista ja kuvauksen laadusta usein jotenkin "etäistä" ja valvontakameramaista. Häkkikäytävä vielä ylimääräisenä elementtinä häiritsi olohuoneessa ja keittiössä kuvaamista, kun toisen puolen kameroilla ei voinut edes kunnolla nähdä toisen puolen tilanteita.
LuckyTheFox kirjoitti:
01 Syys 2019 01:07
talon sisustus oli puoliksi kierrätystavaroita ja puoliksi kolkko
En tiedä, kuka vuoden 2014 talon sisustuksen suunnitteli, mutta tämä ei kyllä muutu tänäkään vuonna, koska Casagrande (klik, klik, klik). Tai ainakin ennakkovibat ovat sellaiset, että sisustustyylillisesti mennään uudestaan vuoden 2014 Kellariin.

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 01 Syys 2019 12:05

^ Vedän takaisin. IS julkaisi esittelyvideon, jossa Wilma Ruohisto pyörii uudessa talossa. Vaikka samasta kierrätysteemasta ja rososta ammentaakin, kyllä Casagranden tyyli 2014 Kellarin peittoaa.

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: Lähtölaskenta paluukauteen: 10 päivää, 10 vuotta

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 01 Syys 2019 15:05

En huomannut ketjua kuin vasta kauden 2010 päivänä, joten tässä puuttuvat:

2008:

Ensimmäinen kausi, jota oikeasti palan matkaa seurasin. Pidin BB:tä trashinä, ja jopa psykologisesti arveluttavana tirkistelyformaattina. Näkemistäni sekavista koostelähetyksen pätkistä en ollut koskaan ymmärtänyt hölkäsen pöläystä siitä, miksi ihmiset tällaiseen aikaansa tuhlaavat. Mutta olin nähnyt uutisen tulevasta viikon asukasvaihdosta samaan aikaan pyörivän Afrikan BB:n kanssa. Tämä kuulosti kiinnostavalta. Ehkä katson, mistä on kyse ja minkälainen toteutus tässä on.

Seurasin vaihtouutisointia lisää. Kohta löysinkin Afrikan BB:n uutisoinnit ja videot (olikohan siellä ilmainen livefeedikin) ja BBPlazan WHATM-live-threadit. Seurasin Munyan ja Johanin vaihtoa Afrikan BB:n päästä videona (mm. Johanin saapumisen taloon lumiukkona), BBPlazalta livethreadeina ja uutisoinnista uutisartikkeleina.

Sen paremmin Johan kuin Munyakaan eivät olleet sellaisia suuria BB-persoonia, joista ihan tolkuttoman paljon olisi jälkipolville kerrottavaa. Johan tuntui vähän vaisulta ja sulkeutuneelta ja Munya Suomen talossa ehkä jopa ylimieliseltä. Silti tämä pidempi juonellinen ja videollinen seuraaminen avasi BB:tä formaattina. Kansainvälinen vaihto kahden parhaillaan meneillään olevan tosi-TV-tuotannon välillä tuntui TV-tuotannollisesti aika isolta kuviolta: ollaan jonkin suuren äärellä.

Seurailin kautta vaihdon jälkeenkin, mutta vain kevyesti. Hiukan tylyn huvittavana pidin sitä, että Johan laitettiin muistaakseni rangaistuksena jostain muotoseikasta ("luvaton talosta poistuminen"?) pesemään piha-alueen peilejä heti Suomeen palauduttuaan... alkuperäisessä Espoon Kivenlahden talossa asukkailta edellytettiin vielä näiden säännöllisten kunnossapitotehtävien suorittamista. Muistaakseni myöhemmillä Kilon talon kausilla BB alkoi lipsua eikä enää vaatinut peilihuoltoa aivan niin paljon.

2009:

Kivenlahden talon viimeinen kausi. Ihan alkupäätä en tästäkään katsonut mutta kuulin, että vaihto tulee taas — tällä kertaa Filippiinien BB:n kanssa. Laitoin asian seurantaan ehkä viikkoa tai paria ennen vaihdon toteutumista. BBPlaza palveli taas. Nyt löytyi verkosta myös epävirallisia 24/7-livefeedejä Suomen talosta. (Joku toisinaan striimasi kököllä laadulla piraattina 24/7-kaapelikanavaa ruudulta kuvaten.)

Koukutuin 24/7:ään viimeistään silloin kun Cathy saapui taloon.

Vaihtoviikolla oli paljon tapahtumia ja meno talossa jotenkin riemukasta. Cathyn (ja Filippiinien BB:n) suhteellinen konservatiivisuus ja "viattomuus" vs. rouheat pervoja puhuvat ja nakuilua pelkäämättömät ulkomaalaistaustalaisvahvistetut suomalaiset, jotka olivat kuin kirveellä veistettyjä jättiläisiä siroon vieraaseensa nähden — kontrasti oli mahtava.

Talossa Cathy näki ensimmäistä kertaa lunta, sille pidettiin joulujuhlaa ja tyttö juotettiin umpikänniin. Mutta kaikki oli hauskaa. Asukkaat istuivat keittiön pöydän ääressä, juttelivat jos jonkinlaisia (intruder-Antti hauskuuttamassa poruukkaa kehnolla savolaisenglannilla) ja nauraa röhöttivät. Se, että pääsin 24/7:ää vilkuilemaan pidempiä aikoja avasi ensimmäistä kertaa koko BB:n idean. Koostelähetysten tapahtumasilpusta se ei ollut koskaan auennut.

Alun slummi-paratiisi-kuvioihin en oikein päässyt mukaan, mutta seurasin kauden loppuun tiiviisti. Tutuiksi kävivät niin Esa A:n joskus kiemuraisesti esitetyt straight man -ajatelmat. kuningas-Samin munienkaivelutrio apupoikineen (ja sen romahdus), Käpän loppumattomasti pulputtava huoleton positiivisuus ja prinsessaleijumiset kuin Ason "talomatkakin". Dana oli mahtava asukasvalinta — spontaaniutta, heittäytymistä ja tummempia ja synkempiäkin sävyjä. Olisin katsellut talossa pidempään, kun jäi se vaikutelma, että tässä ei ollut vielä kaikki.

Tästä kaudesta (kun en ole kausia 2005—2007 varsinaisesti seurannut) on itsellä ehkä positiivisimmat mielikuvat — jo senkin vuoksi, kun se viimeistään avasi BB:n idean minulle. Kausi oli yleistunnelmaltaan hauska ja positiivinen, vaikka Samin äijäilevä törkytrio kävikin jossain vaiheessa vähän rasittavaksi.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “2019”