Re: Olli-Pekka Parviainen
Lähetetty: 29 Marras 2020 19:29
O-P oli mökillä aluksi varsin näkymätön tausta-asukas, mutta muuttui erinäisten käänteiden kautta asteittain näkyvämmäksi. Näitä olivat ainakin:
- Roopen kanssa mökillä toteutettu ulkosuihkussa piilottelu ja huijaus talolaisten juhliin osallistumisesta ja känniin tulosta, jolla hämättiin ainakin Samia ja Paulaa.
- Ilmeinen konfliktitilanteesta nauttiminen, kun Paula, Niko, Roope ja Kristiina puivat välejään Minnan häädön jälkeisessä yhteenotossa, joka koski havaintoja Paulan ja Samin keskinäisestä vuorovaikutuksesta ja ”talosuhteesta”.
- Kaksintaisteluvoitto talolaisten ja mökkiläisten välillä käydyssä kisassa.
- Lehmäasu ja siihen liittynyt ääntely eläinviikolla. (Yöllisten ”lehmäpsykoosien” aitous täytyy kyseenalaistaa, koska kamera-aikaa on erilaisilla tarkoitushakuisilla ”unissakävely”- ja muilla näytelmätemppuiluilla aikaisemmillakin kausilla haettu ja saatu. Ammui silmät auki.)
- Alkuperäisen yöpartiokonseptin lanseeraus (oliko yhdessä Roopen kanssa?) — vaikka se alkoikin pian painottua enemmän Joelin ympärille.
- Kristiinan yöpartiojäsenhaastattelu, jonka tuloksena O-P vaikutti pääsevän hyvinkin samalle aaltopituudelle Kristiinan kanssa ja tilanteesta erottiin toisiaan komppaillen ja keskinäisten selkääntaputtelujen merkeissä. Vaan jotain sitten tapahtui — vai oliko feikkausta alun perinkin?
- Mökin ja talon yhdistymisen jälkeinen jatkuva muiden asukkaiden tietoinen ja tarkoitushakuinen manipulointi kahdenkeskisissä keskusteluissa; usein siten, että puhuu yhtä asiaa yhdelle ja hieman toista toiselle.
- Loppukautta kohti edettäessä yhä korkeammille kierroksille käynyt Kristiina-antipatia.
- Neuleguruilu.
O-P on ristiriitainen asukas.
Yhdeltä osaltaan hauskaa ja rentoa rokkijäbäseuraa. Kalja ja musiikki maistuu. Heittäytyy hölmöilyihin.
Toiselta osaltaan — jos ei nyt varsinaisesti riidankylväjä, niin kuitenkin konflikteilla ja ”mähinöillä” mehusteleva ristiriitatilanteista naatiskelija, joka myhäilee partaansa, kun jotain sellaista on menossa. Tätä jopa itse ääneen mietti muille asukkaille, ettei tiedä mikä hänessä on; onko jotenkin sairas kun näistä tykkää.
Kolmannelta osaltaan O-P on jonkinlainen ”tuomari”, joka arvioi muiden asukkaiden viihdyttävyyttä ja jopa haastattelee ja suorilla kysymyksillä koettelee näitä, ja tekee valintojaan sen perusteella. Tähän liittynee se, kun O-P on useammassakin kohdassa pitkin kautta sanonut antavansa ihmisille aina ”mahdollisuuden”, ennen kuin päättää, mitä mieltä niistä on. Ilmeisesti Kristiinan yöpartiokokelashaastattelu sekä tupakkapaikalla jossain vaiheessa suoraan Kristiinalle kerrottu tieto siitä, että muut ovat kokeneet tämän kananmunanpaistopalvelualttiuden puutteen hieman ongelmalliseksi (asia, josta muut puhuivat vain selän takana mutta O-P Kristiinalle suoraan), olivat osa tätä O-P:n mahdollisuuksienantamispuolta.
O-P kuitenkin hienovaraisesti vältti sen sudenkuopan (johon esimerkiksi Roope astui), että olisi alkanut kovasti jauhamaan siitä, mitä katsojat pitävät viihdyttävänä. Vaikutti siltä, että O-P perusteli viihdyttävyysarvioitaan ja toimintaansa viihdyttävyyden lisäämiseksi enemmän sillä, mitä itse kokee talossa mielenkiintoiseksi itselleen. Tämähän on tietysti veteen piirretty viiva, mutta BB-asukkaan on paljon parempi pysyä O-P:n puolella rajaa ja toimia puhtaasti omasta puolestaan kuin ryhtyä esiintymään kameralle jonkinlaisena itse itsensä viihdemakutuomarin rooliin ylentäneenä (mukamas) ”katsojan agenttina” talossa. Ensimmäinen on ymmärrettävää, jälkimmäinen lähinnä ylimielistä.
Neljänneltä osaltaan O-P oli strateginen juonittelijapelaaja, joka pyrki kahdenvälisten keskustelujen (tai ainakin pienemmän piirin keskustelujen) kautta nykimään naruista sopivasti ja ohjailemaan muita asukkaita nimeämään toisiaan, välttyen näin itse nimeämispisteiltä.
Viidenneltä osaltaan O-P on Jeesus Nasaretilaisen eräs inkarnaatio, kunhan avaa hiuksensa ja esiintyy paidatta tai sonnustautuu kylpytakkiin.
Myös: armoton körssimies. En tiedä mikä prosenttiosuus O-P:n kaudesta kului tupakkapaikalla, mutta kovin vähäinen se ei ollut, vaikka ei varmaan ihan Markon lukuihin päästy.
Miten tämän nyt muotoilisi? En pidä pelaamisesta. Mitä suuremman haju- ja hygieniaraon päässä BB pysyy Selviytyjät-tyylisistä formaateista, sen parempi. On kuitenkin arvostettava teknisenä suorituksena sitä, että O-P on kyennyt pelaamaan poikkeuksellisen hyvin — ehkä jopa kautta aikojen parhaiten — niissä puitteissa, missä pelaaminen Suomi-BB:ssä on ylipäänsä mahdollista.
Aikaisempien kausien pelaamis- ja juonitteluyritykset ovat olleet jotakuinkin säälittäviä. Yleensä näin on ollut siksi, että pelaamista yrittänyt asukas on ollut omien negatunteidensa vietävissä oleva, henk. koht. antipatioidensa sokaisema, simppeli läyhä-pahishahmo — sellainen, joka elokuvissakin päätyy aina sinne omaan haialtaaseensa joko ylimielisyytensä vuoksi tai tunnekontrollinsa menetyksen vuoksi. Pelkällä uholla ja myrkyllä ja pahojen puhumisella ei pitkälle pötkitä. O-P:n pelaaminen on kuitenkin ollut jotenkin kylmäpäisempää ja strategisempaa — ja tietyllä tavalla myös rehdimpää ja avoimempaa peliä, tuon ”mahdollisuuden antamisen” vuoksi.
Tyylipuhtaaksi ei O-P:nkaan suoritusta kuitenkaan voi arvioida. Kristiina pääsi jotenkin hybridiäänestyssuosikkiasemallaan ja häädöissä pärjäämisellään O-P:n ihon alle, vaikka ei mitään O-P:ta vastaan tehnytkään ja O-P:kin lipsahti pelkän harkitun kritiikin, konflikteille myhäilyn ja viileän pelailun lisäksi myös tunnepitoiseen läyhä-ilkeilyyn ja -fantasiointiin. Erityisen pahasti tämä särähti korvaan U14-hotellisviitti-iltana Paulan kanssa, jolloin pahapuheet muista asukkaista lähtivät molemmilla laukalle — ottivat jopa sellaisia kierroksia, että oletin kummankin tipahtavan talosta pian sen jälkeen, katsojien nähtyä nämä tilanteet, kuten läyhäilkeilijöille usein tietyn rajan ylityksen jälkeen käy. (Noh, sen illan keskusteluja ei ehkä näytetty kovin yksityiskohtaisesti koosteissa. En tullut tarkistaneeksi.)
Häätöhaastattelussa O-P luki Ellan häädön omaksi ansiokseen. Oli se O-P:n ansiota tai ei, loppukaudesta O-P pystyi Artun ”vapauduttua” luomaan äijäkontaktin tähän, etenkin kun Joelkin oli itsenäistynyt Arttu/Joel-bromance-kuviosta jo aiemmin. Ja näitä kahta asiaahan O-P oli häätöstudiohaastattelunsa perusteella toivonutkin tapahtuvaksi. En kuitenkaan nähnyt O-P/Arttu-parivaljakkoa yhtä viihdyttäväksi kuin Arttu/Joel-bromancea; jutut eivät liidelleet ihan samalla verbaalitykityksen ja keskinäisen yhteisymmärryksen tasolla, vaan menivät puuduttavammaksi toistopölhöilyksi.
En luokittele O-P:ta sen paremmin hyvisasukkaaksi kuin suoranaiseksi pahisasukkaaksikaan, vaan perussuuntautumiseltaan jotenkin ambivalentiksi ”chaotic neutral” -tarkkailija-hiihtelijäksi. Hieman enemmän ehkä kuitenkin pahispuolelle kallistuu, koska sanomisiin ja pintapuoliseen ystävällismielisyyteen ei voi luottaa, vaan jutut vaihtelevat sutjakasti seurakunnan mukaan — ja kääntyvät sopivassa seurassa jokseenkin estoitta myös vahvaksi pahansuopuudenkin komppailuksi. Konflikteista nautiskelu on ehkä hiukan outoa myös.
Viikkotehtävissä ja muutenkin O-P:n asenne oli kohdillaan, eikä häätökään näyttänyt haittaavan — hyvissä tunnelmissa mentiin.
Asukasarvosanaksi tällään O-P:lle kausi kokonaisuutena huomioonottaen... nelosen! Meinasin kolmepuolosta, mutta kun ei puolia pisteitä jaeta, näin päin pyöristyi. Varsinaisella voitonansainta-asteikolla O-P ei rinnastu nelosen arvoiseen hyvisasukkaaseen tai paini edes samassa kategoriassa. Siten pisteytettynä tällä suorituksella tulos olisi jokin kaksi ja puoli, ehkä. Tietyt läyhämuistelut voisivat niistää pois vielä sen puolenkin pisteen. Mutta asukashahmona oli lopulta sieltä mielenkiintoisemmasta päästä kauden antia. Siitä ja muusta aktiviteetista ansaitsee enemmän.
Ihan tällaista, näin hyvin tutkan alla pysyttelevää strategista pelailijaa omine mähinäoutouksineen ei ole taidettu aiemmin Suomi-BB:ssä nähdä. Tai paljastihan isoveli jopa O-P:n pelailut videokoosteen kautta (eli siinä mielessä tutkan alla liitely ei onnistunut), mutta se ei jotenkin muita asukkaita edes haitannut — mikä sekin on ilmeisen hyvä pelailusuoritus!
Keskikeppanaketterät jatkot O-P:lle vain. Kyllähän sitä viihdettä näinkin tehdään, mutta negan kautta dipaten pelaaminen tai liika toisen asukkaan ihon alle päästäminen ei yleensä ole Suomi-BB:ssä voittajan valinta, eikä se sitä tälläkään kertaa ollut. Hyvä niin, koska selkäänpuukotus-pelailuformaatit ovat erikseen; BB:n kuuluukin pitää haju- ja hygieniarakoa niihin. Mutta joka tapauksessa hyvin pelailtu, BB-kontekstissa.