31. päivä

Keskustelua ja liveraportointia talon tapahtumista.
Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5518
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

31. päivä

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 05 Loka 2021 01:27

Aikaisemmin:

DC1: 00.21 Makkarissa on osa talolaisista jo nukkumassa. Ainakin Sanni on hereillä sängyssään, kun BB kuuluttaa "aika alkaa nyt".

DC1: 00.22 Makkarissa ei tapahdu mitään ja BB kuuluttaa "aikaa on vielä". Sanni nousee sängystään ja menee olkkarin puolelle ihmettelemään, ettei kukaan mene soittamaan. Jasmiina sanoo, ettei kuulutus kuulunut olohuoneeseen. Ville menee puhelimen luo ja soittaa sviittiin. Sami muistuttaa, että puhelimeen pitää puhua ruokapöytien välissä.

DC1: 00.23 Ville kysyy sviitistä vinkkiä tulitikkuihin, Noora vastaa. Noora kertoo, että heillä on hahmotus, että tikut menee eri suuntiin. Noora pyytää Samirin puhelimeen ja alkaa selittämään.

Ville sanoo, että ilmansuunnat on laitettu. Samir sanoo, että tikkujen pitää muodostaa polku tulitikkuaskien päälle. Jasmiina alkaa laittamaan tikkuja ruokapöydälle. Samir sanoo, että jäätelötikut ovat paremmat, mutta tulitikuista voi rakentaa esimerkin.

DC1: 00.26 Jasmiina laittaa tikkuja pöydälle. Jasmiina kasaa tikkuja päällekkäin. Samir kertoo tikkujen suuntia ilmansuuntina ja se sopii Villelle. BB ryhtyy laskemaan aikaa alaspäin. Jasmiina saa laitettua joitakin tikkuja kunnes aika loppuu.

DC2: 00.27 Sviitissä Samir sanoo, että he pääsivät melkein puoleenväliin. Samir laittaa pimeässä sviitissä (sviittiläiset olivat menneet jo nukkumaan) merkkiä tikkuihin, mihin jäivät.

Noora on tyytyväinen, että he etenivät vähän näissä vihjeissä. Maiju komppaa ja sanoo, että huomenna he voivat keskittyä kahteen muuhun. Noora uskoo, että he pystyvät antamaan huomenna loput vihjeet ja, jos tehtävästä onnistuu puolet, arvelee Noora, että he saavat puolet pisteistä. Heittää tällaisen kysymyksen ilmaan, voisiko tuo olla mahdollista.

Maiju mainitsee Samin palapelitehtehtävän, Noora sanoi, että olisi itse seonnut siinä. Samir sanoi, että häntä kävi Sami sääliksi.

DC2: 00.29 Sviitin televisioon tulee kuvaa talosta.
tikuttelkkarissa0029-051021.jpg

Samir: "Ei helvetti, eiks ne ymmärrä vieläkään, et siitä tulee polku?"
Sviitissä naurahdetaan.
Samir: "Voi saatana."
Televisio menee kiinni.

Samir: "Hyvä! Se meni hienosti!"
Maiju ja Noora nauravat.
Noora: "Hyvä Ville!"
Noora taputtaa.

Noora arvelee, että nuo oli vain suuntia. Samir sanoo, ettei ne ymmärtäneet yhtään. Samirin mukaan täytyy miettiä asiaa ja Noora sanoo, että korjataan tilanne huomenna. Samir sanoi, että pitää olla polkuja. Noora sanoi, että Pekan tekemä kasa oli tähti ja Nooran mielestä on hämäävää, miksi talolaiset tekivät sen uudestaan.

DC2: 00.31 Noora muistuttaa, että he ovat joukkue. Noora sanoo, että antaa talolaisten miettiä ja toivoo, että vaikka telepatian kautta he saavat idean. Maiju pitää tätä kommunikointitapaa hauskana.

Sviitissä mietitään, että pitäisikö vielä Maijun yrittää selittää, kun kahdella muulla ei ole onnistunut. Samir muistuttaa, pitää sanoa, ettei kasata päällekkäin. Maiju keksii, että tikun alkupää osuu seuraavan tikun loppupäähän. Samir ja Noora pyytävät muistamaan tuon huomenna sanomaan talolaisille.

DC2: 00.34 Noora toteaa, että heillä on vielä paljon mietittävää. Samir toivoo, ettei huomenna särkisi päätä, niin voisi ajatella paremmin. Noora sanoo vielä, että "parhaamme tehdään ja yritetään".

DC2: 00.35 Noora vielä miettii, että jos Ville jatkoi, eivätkä he osanneet neuvoa yhtään. Maiju toteaa, että voihan olla, että Ville onkin saanut uudet neuvot ja tekee polkua. "Ei voi tietää", sanoo Noora ja Noora ja Maiju toivottavat toisilleen hyvät yöt. Sviitti hiljenee.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

neboqq
Toukka
Viestit: 5
Liittynyt: 02 Syys 2019 22:29

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja neboqq » 05 Loka 2021 01:41

DC2 0.17

Sviitin asukkaat ovat jo sängyissään ja valot ovat pois päältä. Sviitin ilmastointi menee päälle(?).

Maiju: "Mitä?"
Noora: "Ei!"
Samir: "Upeeta, kiitos, isoveli olet niin paras, minä rakastan sinua"
Noora: "Jes, ihanaa, kiitos, kiitos, minäkin rakastan sinua"
Maiju "Mä olin että mitä ihmettä tapahtu"
Samir: "Rakastan niin paljon että en osaa... en osaa sanoin kuvata, kiitos isoveli rakas"
Noora: "Kiitos, erittäin paljon kiitoksia"
BB: "Tämä on Big Brother, tuotannon henkilökunnalle ei saa puhua"
Samir: "Okei, no ni, meni pieleen"
Noora: "Nyt oikeesti"
Maiju: "Käydään nukkumaan"
Noora: "Nyt nukkumaan"
BB: "Hyvää yötä"
Samir: "Öitä"
Noora: "Shhh!"
Maiju: "Ei saanu puhua"
Samir: "Anteeks. Mä sanoin teille"
Noora: "Hyvää yötä sinulle Samir"
Samir: "Hyvin meni tää päivä, voi helvetti"
Maiju ja Noora nauravat.
Samir: "Heti ku kehuu ni heti haukutaan"

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5714
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 05 Loka 2021 01:53

00:23 DC2: Sviitti. Uudet asukkaat ovat saaneet nukkumisluvan ja asettuneet yöpuulle. BB on sammuttanut valotkin. Sviitti näyttää jo hiljenneen, kun hiljaisuuden katkaisee kännykän anakronistisesti pirisevä soittoääni.

Samir: ”Nonni.”
Noora: ”Apua! Kuka vastaa?”
Samir: ”Vastaakko sinä?”
Noora: ”Äkkiä se...!”

Noora nousee vastaamaan sviitin hämärässä univalaistuksessa. Samir ja Maijukin nousevat sängyistään ylös.

Noora (kännykän latauspöydän vierelle kyykistyen): ”Haloo?”
Ville (puhelimesta): ”Moikka, Ville täällä soittelee! Sellasella--”
Noora: ”Moi, Ville!”
Ville (puhelimesta): ”Sellasella asialla että--”
Noora: ”Joo?”
Ville (puhelimesta): ”--tosissaan, onko teillä vielä mitään vinkkejä noihin... tulitikkuihin?”

(Ville viittaa sviittiläisten BB:ltä saamaan rakennusohjeeseen, johon liittyvät pystyyn asetetut tulitikkuaskit ja niiden päälle silloiksi tai ”pitkospuiksi” käärmemäiseen muodostelmaan asetetut jäätelötikut. Sviittiläiset ovat yrittäneet jo muutamaan kertaan selittää tätä ohjetta talolaisille, mutta rakennelman mutkikkuus ja lyhyet sallitut puheluajat ovat tehneet tehtävästä haastavan. Sviittiläiset ovat myös itse rakentaneet itselleen vanupuikoista BB:n ohjekuvan mukaisen mallin, jotta pystyisivät rakennelman paremmin hahmottamaan sitä talolaisille selostaessaan.)

Noora: ”Vinkkejä tulitikkuihin? Öö--”
Ville (puhelimesta): ”Niin.”
Noora: ”--joo! Siis tota--”
Samir (Nooraa ohjeistaen): ”Sano et se on polku.”

Noora selittää, että sviittiläiset ovat talon puolella käydessään jo nähneetkin ruokapöydälle asetellun, suorakaiteen muotoisen kehikon, jonka sisälle tikkurakennelmaa talon puolella on koottu. Ideana on nyt, että sviittiläiset ilmoittavat tikkuketjun eri tikkujen suunnat karttailmansuuntina suhteessa tähän kehikkoon.

Selostaessaan Noora viittoilee Samirille, joka tulee lähemmäs. Sanoo sitten Villelle, että antaa puhelimen toiselle asukkaalle. Samir jatkaa puhelua Villen kanssa ja selittää, että tikkuaskien päälle asetellusta tikkupolusta muodostuu itsessään eräänlainen dominoefekti.

00:25

Samir ja Ville käyvät neuvottelua siitä, montako askia ja tikkua tarvitaan ja minkälaisia tikkuja on tarjolla. Samir tietää, että talolaisilla on käytettävissään ainakin tulitikkuja. Ville ilmoittaa olevan myös jäätelötikkuja. Samir katsoo ne paremmaksi valinnaksi kuin tulitikut, jos niitä on. Rasioita tarvitaan 24, tikkuja 23.

Samir: ”Ja... täs pitäs niinku lähtee muodostaan semmosta polkua. Mut tää on tosi vaikeesti selitettävä, mutta... mä voin yrittää teille jos--”
Ville (puhelimesta): ”Joo.”
Samir: ”--teil on nyt tikkuja siin valmiin, niin kannattaa rakentaa nyt vaik niist tulitikuist semmonen malliesimerkki, et ku jos te joudutte--”
Ville (puhelimesta): ”Mmh.”
Samir: ”--testaamaan, tai pääsette testaamaan sitä niinku jätskijut... jätskitikkuhommaa, niin--”
Ville (puhelimesta): ”Joo?”
Samir: ”--niin niin... pääsette--”
Ville (puhelimesta): ”Juu.”
Samir: ”--heti kasaan sitä sit uudestaan.”

Ville toistaa ääneen ympärillään oleville muille asukkaille, että tehdään ensin esimerkki tulitikuista. Samir aloittaa rakenteen selostamisen. Ensimmäinen tulitikku suunnataan suoraan pohjoiseen. Seuraava osoittaa koilliseen ja risteää hieman edellisen kanssa. Ville toistelee ohjeita ääneen.

Samir tiedustelee tahtoisiko Ville mieluummin suunnat kellonaikoina. Villelle ilmansuunnat ovat OK.

BB: ”Kolmekymmentä... kaksikymmentäyhdeksän... kaksikymmentäkahdeksan...”

Samirin selostus jatkuu BB:n painostavasta sekuntien laskennasta huolimatta. Aika loppuu kuitenkin kesken ennen kuin polku saadaan valmiiksi ja puhelu täytyy lopettaa.

00:27

Samir: ”No nih!”

Noora naurahtaa sängystä tilanteen mahdottomuudelle. Yritäpä siinä pimeässä sitten mallista katsella mihin suuntaan tikut osoittavat! Samir toteaa kuitenkin melko tyytyväisenä, että aika hyvin meni, päästiin melkein puoleen väliiin.

Samir merkitsee malliin tikun, johon selostuksessa jäätiin. Naiset ovat myös tyytyväisiä asian edistymisestä. Maiju iloitsee siitä, että voidaan huomenna keskittyä kahteen muuhun rakennelmaan. Noora komppaa, saadaan varmaan huomenna loput vihjeet annettua.

00:29

Sviittiläiset asettuvat takaisin yöpuulle. Maiju muistelee Samin mustaa palapeliä. Noora toteaa, että se oli kyllä hirveän paha tehtävä, olisi varmaan seonnut, jos olisi joutunut itse tekemään sitä.

BB avaa yllättäen television ja näyttää sviittiläisille kuvaa talon Rube Goldbergin kone -rakennelmista. Kamera zoomaa kohti ruokapöytää, jolla talolaisten tikkurakennelmaa säilytetään.

Käy ilmi, että Ville (itse asiassa Jasmiina Villen ohjeistamana, mutta tätä sviittiläiset eivät tiedä) ei ole tehnyt tikuista polkua, vaan huteran kasan, jossa tikut ovat päällekkäin ohjeistetuissa suunnissaan.

Samir (sängystään, pää koholla): ”Ei helvetti... ei se ymmärrä vieläkään, et siitä tulee polku!”

Samiria alkaa hymähdyttää. Naisetkin tuhisevat naurua.

Samir (ironisesti): ”Voi saatana... Hyvä! Se meni hienosti.” (kääntää kylkeä)
Noora (naurahtaen): ”Hyvä Ville!” (taputtaen käsiään, sitten vakavoituen) ”No mut oikeesti siis... mut toi varmaan oli vaan niitä suuntia! Siis ne ehkä vaan improvisoi silleen, et ne haluu tehä ton tota--”
Samir: ”Ei ne... ne ei ymmärrä nyt yhtään mitään. Täytyy miettiä oikeesti vielä miten selittää.”

Maiju ehdottaa, että pitää vielä tähdentää, että nyt ei tule mitään kasoja, vaan polku. Samir sanoo näin sanoneensakin. Ei mitään kekoa. Ette kasaa mitään kekoa. Oli sanonut, että ”polku”.

00:31

Noora: ”No tässä onki sit pähkinä purtavaks yötä vasten! Mut kyl me taas sel... kyl me selvitään tästä! Me ollaan joukkue!”
Maiju: ”Todellaki!”
Noora: ”Kyllä!”
Maiju: ”Dream teams.”

Avatar
Mingviini
Tuottaja
Viestit: 1116
Liittynyt: 05 Syys 2019 05:04

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Mingviini » 05 Loka 2021 09:32

DC1 Klo 09:30

Asukkaat ovat heränneet. Sami puuhastelee jo tehtävän parissa, muut vielä käynnistelevät päivää vastaheränneen oloisina.
:thumbsup

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5518
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 05 Loka 2021 10:56

Aiemmin:

DC2: 09.53 Sviitti. Huoneen puolella ovat Noora ja Samir, Maiju on suihkussa.

Sviitin oveen koputetaan, Noora menee avaamaan. Anssi tuo sviittiin aamupalan, Noora tekee tilaa pöydälle television vieressä. Anssi toivottaa hyvät huomenet ja laskee tarjottimen pöydälle. Varastohuoneesta tulee vielä toinen tarjotin ja Samir kysyy onko aamu mennyt hyvin, Anssi nyökkää ja hymyilee.

Anssi: "Seuraavassa puhelussa voitais samantien aloittaa se... pikkujuttujen... (yskäisee) neuvominen... jotta se hoituis ripeästi."
Anssi laskee samalla sormilla, ettei sallittu sanamäärä (10) ylittyisi.
Samir: "Kuunnelkaa tarkasti. Todella tarkasti, miten se tapahtuu. Nyt se menee päin persettä."

Anssi poistuu sviitistä. Kesken Anssin sviittikäynnin Noora meni peittelemään toisella pöydällä ollutta tehtävärekvisiittaa. Vanupuikoista tehty malli meni sekaisin, kun Noora oli laittanut viltin niiden päälle. Samir ryhtyy asettelemaan vanupuikkoja uudelleen paikoilleen. Noora ja Samir uskovat, ettei Anssi nähnyt niitä.

DC2: 09.55 Suihkusta tullut Maiju ihmettelee, miksi Noora huusi. Noora kertaa, että Anssi kävi sviitissä ja Noora suojasi mallin, koska sanottiin, ettei tehtäväjutut saa näkyä. Noora sanoo, kuinka Anssin tulo meni.

Maiju: "Se piti, et koputtaa ja sit tulee saa avata. Sit Anssi avaa oven. No, se meni miten meni."
Noora: "Nii... en tiiä. Mä vaan, mä vaan avasin sen oven. Ku en mä usko, et se olis montaa kertaa tossa ois ravannu. Mä uskon, et se on kerralla vaan."
Maiju: "Joo, joo. Kyllä ja sille piti, sen piti koputtaa ja meidän piti sanoa, et saa avata. Sit Anssi avaa sen oven ja tarjottimen pöytään ja lähtee pois."
Noora: "Joo, no näin siinä toki tapahtuikin."

Samir jatkaa vanupuikkojen uudelleenjärjestelyä pöydällä.

DC1: 10.01 Talossa Anssi selittää sohvalla olijoille äskeistä sviitissä käyntiä.

Anssi kertoo, että hänelle sanottiin, että malli oli päin persettä ja kuunnelkaa tarkkaan. Anssi arvelee, että sviittiläiset ovat saaneet ohjeistuksen, että Anssi ei saa nähdä ohjeita. Anssi kertoo, että sviitissä jouduttiin peittämään niitä juttuja.

Anssi: "Tota noin, tossa ku jäin jumiin tuonne noin niin, Noora on vähän äänekäs. Niin nimenomaan siinä kuulin, et he eivät saa näyttää niitä tota noin ohjeita ja muuta."
Anssin selitys keskeytyy, kun BB kutsuu Anssin pk-huoneeseen.
Jasmiina: "Nii siis sielt ei saanu muuta infoo, ku kuunnelkaa tarkkaan ja se on tehty päin peetä."
Anssi: "Joo."
Jasmiina: "Okei. Se oli vörtti."
Jasmiina naurahtaa.

Jasmiina kuittailee välilä Lasselle, että äiti pesee hänen pyykkinsä ja jatkaa sitten tehtävästä sanoen sviittikäyntiä hyväksi. Sanoo, että hän, Ville ja Pekka ovat tehneet väärin. Pekka sanoo, että he ovat laittaneet tikkuja ilmansuuntiin, kuten on pyydetty. Ohjeita kerrataan sohvalla, Jasmiina sanoo, että ensin sanottiin 24 tikkua, Villelle 23. Jasmiina sanoo, että olisi tuon voinut käyttää hyödyksi, eikä sanoa vain, että on väärin ja kuunnelkaa tarkkaan. "No selittäkää tarkkaan", tokaisee Jasmiina.

DC1: 10.03 Juhani huomauttaa, että jos he eivät saa kertoa, että täytyy selittää puhelimessa. "Seki voi olla", sanoo Jasmiina, mutta lisää, että pitää selittää puhelimessa tarkkaan. Jasmiina toteaa, että kuvaa on vaikea selittää, jos toinen ei näe.

Taavi ehdottaa, että ruoan yhteydessä sviittiin veisi jäätelö- ja tulitikkuja. Sami epäilee, ettei näin saa tehdä. Jasmiina ja Pekka miettivät, että tuota kannattaa kokeilla. Heidän mielestään sitten tulee Seis, jos tuo ei ole sallittu.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5518
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 05 Loka 2021 13:32

DC1: 13.02 Sviitistä soitetaan taloon. Maiju kertoo ohjeita puheluun Samille, mutta hän ei hallitse tikkuasiaa, ei ole tehnyt sitä. Maiju hoputtaa, että on kiire ja Jasmiina tulee puhelimeen ja alkaa Maijun opastuksella rakentamaan tikuista ruokapöydälle polkua. Maiju oli sanonut, että aiemmin talossa oli tikkuasia tehty aivan väärin.

DC1: 13.07 Puheaika päättyi, Maiju sanoi sviitissä, että "nyt ne sai kiinni". Jasmiina selittää talossa, kuinka tikkujen päät tulevat kärkien päälle.

DC2: 13.09 Sviitin puhelin soi, Maiju vastaa. Maiju siirtyy television eteen ja puhuu, että heidän olisi pitänyt olla siinä.

DC2: 13.10 Puhelun jälkeen Samir kysyy, tehtiinkö tyhmästi. Maiju myöntää tämän ja sanoo, että heidän pitää olla tässä (television edessä). Sviittiläiset muistavat, ettei kalusteita voi siirtää. He pohtivat, mihin he voisivat siirtää tikut, jotta he näkevät ne puheluiden aikana. Sviittiläiset päättävät siirtää tikut yhden matkalaukun päälle.

DC1: 13.10 Jasmiina kertoo Villelle ja Melodylle, että hän puhui Maijun kanssa. Melody sanoi, että Maijun ääni kuului sohvan reunaan saakka ja Jasmiina sanoi, että Maijulla oli kova ääni.

Puhelin soi talossa jälleen, Taavi menee vastaamaan.

DC1: 13.11 Puhelu päättyi. Taavi kertoo puhelun jälkeen, että sviitin kanssa kommunikoidaan rintamasuunta sviittiin päin. He päättävät talossa siirtää tikkuhomman ruokapöydältä toiselle, jotta he pystyvät katsomaan sitä puheluiden aikana.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5518
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 05 Loka 2021 15:37

DC2: 14.59 Sviittiin kuvaa talosta, näyttävät Samia tekemässä naulatehtävää. Sviitin asukkaat seuraavat korteista, mitä tehtävää Sami tekee. Huomaavat tehtävässä osia kahdesta kortista ja miettivät, että onko Taavi yhdistänyt kaksi tehtävää.
sviitintelkkari1459-051021.jpg

Sviitissä nähdään myös Jasmiinasta kuvaa ja he huomaavat pitkän putken hänen vieressään ja heillä herää ajatus, että heillä on kortti, jossa on pomppu. He alkavat pohtia, kuinka selittää se taloon.

DC2: 15.03 BB antaa luvan soittaa sviitistä taloon. Noora soittaa.

Taavi vastaa ja Noora kertaa aiemmin annettuja tehtäviä. Taavi pyytää kaikkiin tehtäviin tarkennuksia: putkijuttu, kuppijuttu ja kirjajuttu. Taloon on annettu nyt neljä tehtävää ja nyt tuli viides tehtävä, vieteri. Seuraavassa puhelussa käydään toinen läpi, koska se on isompi juttu ja aika loppui.

DC2: 15.07 Samir sanoo, että hyvä, että he keskittyivät näihin uusiin tehtäviin. Naulatehtävään ei menty nyt. Noora kertoo, että talosta kysyttiin aiemmista tehtävistä.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Avatar
Augustus
Merirosvo
Viestit: 1286
Liittynyt: 06 Kesä 2009 17:34

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Augustus » 05 Loka 2021 18:00

DC1 17:52

Asukkaat suorittavat tähän mennessä rakennetun radan koeajon. Ketjureaktio pysähtyy lukuisia kertoja. Asukkaat ovat kuitenkin positiivisella mielellä testin jälkeen.

DC2 17:58

Lassella ja Nooralla treffit tehtävähuoneessa.
Rooma - ikuinen kaupunkiko?

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5518
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 05 Loka 2021 18:39

DC2: 17.57 Noora on tullut tehtävähuoneeseen, jossa ei ole muita. Hänellä on mukanaan kirjekuori. Noora menee sohvalle istumaan lukemaan kirjettä itsekseen.

DC2: 17.58 Lasse tulee tehtävähuoneeseen ja pelästyy Nooraa hieman, luulee tulevansa hakemaan pattereita. Noora kertoo, että heillä on viisi minuuttia aikaa kommunikoida ja tutustua uusiin kortteihin. He saavat valita kolme korttia ja niihin työvälineet tehtävähuoneesta. Kortit jäävät Nooralle ja hän vie ne mukanaan sviittiin.
nooralassetehtavahuone-051021.jpg

DC2: 17.59 Noora selittää heidän tilanteestaan sviitissä ja omasta tupakoinnista. Noora kuitenkin sanoo, että valoa tunnelin päässä näkyy. Lasse sanoo, että vanhat odottavat uusia jo innolla. Noora sanoo, että hänellä on helppo tulla teidän jengiin.

DC2: 18.00 BB kuuluttaa, että heillä on viisi minuuttia aikaa. Noora levittää kortit tehtävähuoneen lattialle. Noora ja Lasse ottavat sattumanvaraisesti kolme korttia ja levittävät ne pöydälle, jossa on puuesineitä. Lasse ottaa kaksi korttia, jotka hän luulee tajuavansa ja he ryhtyvät etsimään kolmatta. Lasse vielä vaihtaa pari, kun löytää mielestänsä helpommat.
nooralassetoimintakortit-051021.jpg

DC2: 18.02 Noora kertoo, että Lasse saa kertoa muille heidän tapaamisestaan. Tulevat kortit on tosi tärkeitä. Kaikki on pakollisia, mutta nämä erityisen pakollisia. Noora muistuttaa, että heidän on kerättävä huoneesta myös esineet Lasselle.

DC2: 18.04 Lasse poimii tehtävähuoneen lattialta esineitä. Noora kysyy, mitä tarvikkeita heiltä puuttuu. Noora ja Lasse katsovat kortteja, mitä niihin tarvittaisiin. Noora ottaa vasta aivan lopussa puheeksi (alle minuutti aikaa), että pöydältä voi ottaa esineitä ja molemmille iskee pieni paniikki. BB (Virtanen) kuuluttaa tehtävähuoneeseen, että "kolme korttia, kolme esinettä".

DC2: 18.06 Aika on jo loppunut, kun Lasse ja Noora vielä varmistavat, että Nooralla on oikeat kortit ja Lasse poistuu tehtävähuoneesta. Noora kerää kortit ja kirjeen kirjekuoreen ja poistuu tehtävähuoneesta.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5518
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 05 Loka 2021 19:00

DC1: 18.06 Lasse tulee talon puolelle ja hän pyytää hiljaisuutta. Lasse kertoo, että hän näki Nooran tehtävähuoneessa. Lasse alkaa selittää keittiösaarekkeen edustalla tehtävistä, joita Noora antoi tehtävähuoneessa. Lasse toteaa olevansa ihan paineissa ja Noora oli "hyvännäköinen bööna".

Lasse ei muista mitään, oli jännittävä tilanne, että ekaa kertaa näkee uuden ihmisen viiteen viikkoon. Lasse kertoo, että Nooraa ahdisti, ettei päässyt tupakalle. Melody pyytää Lassea aloittamaan tehtävien selittämisen, Lasse vitsailee Nooran kasvojen näkemisestä muistamisen parantamiseksi.

Lasse (vitsaillen): "Se sanoi, et se soittelee, ihan kiva ensikerran jälkeen."
Melody: "Lasse, keskity."
Lasse (edelleen vitsaillen): "Emmä muista mitään, ei mitää ressiä. Tää on musta kiinni. Oota, otan hyvän feng-shuin, jatkakaa hommia."

DC1: 18.08 Juhani kehoittaa ottamaan Nooran pois mielestä, jonka jälkeen Lasse alkaa muistelemaan jälleen tehtäviä.

DC1: 18.18 Puhelin soi talossa. Lasse menee vastaamaan, sviitistä soittaa Noora. Noora lukee kortteja Lasselle ja he yhdessä kertaavat ja muistelevat, miten tehtävät menivät.

DC1: 18.21 Puhelu päättyy. Lasse lähtee neuvomaan uusien tehtävien kanssa, ensimmäisenä Pekkaa ja Anssia. Lasse on epävarma, että ottiko hän tehtävähuoneesta oikeat esineet tehtäviä varten. Pekka sanoi, ettei huolehdi asiasta, että esineet on otettu ja näillä mennään.

DC1: 18.23 Sami kysyy Lasselta säännöistä ja Lasse kehoittaa, ettei näitä sääntöjä kierretä. Lassen mielestä pitää mennä ohjeiden mukaan, koska tehtävä on tästä kiinni. Sami kertoi, että tehtävässä on haasteita ja Lasse antaa ehdotuksensa kourusta ja Samin mielestä se on mahdollista.

Lasse toteaa, että "Tää on hirvee", mutta Sami sanoo, että Lasse on vetänyt hyvin ja hän selitti hyvin. Lasse on huolissaan, että tehtävä on kiinni tästä, mutta Katja toteaa, että kaikilla on mahdollisuus ryssiä ja Samin mielestä he ovat olleet pahemmissakin paikoissa.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5518
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 05 Loka 2021 19:19

DC2 aiemmin:

18.12 Noora palaa sviittiin. Hän kertoo Samirille ja Maijulle, että hän tapasi Lassen. Noora kertoo, että hän sai pk-huoneesta kirjekuoren ja meni sitten tehtävähuoneeseen. Noora kertoo tehtävästään Lassen kanssa.

18.13 Noora sanoo, että heillä on kortit, Lasse sai ottaa esineitä. Noora kertoo muille sviittiläisille, että Lasse oli kertonut talolaisten tunnelmista. Noora ehdottaa, että luetaan kortti kerrallaan, että ne menevät perille. Noora sanoo, ettei hän ehtinyt kortteja katsoa ja heidän pitää selittää ne ja hän aikoo soittaa Lasselle. Noora sanoi, että he menivät aivan lukkoon.

18.15 Noora sanoi Lassen sanoneen, että muut asukkaat odottavat heitä, johon Samir heittää vitsillä "paskapuhetta". Maiju ja Noora nauravat. Maiju sanoo Samiria nauraen ihanaksi ja Samir kutsuu itseään pessimisti porilaiseksi. Noora kertoo vanhojen asukkaiden arvelleen, että sviitti on paha tupakoijalle, mutta Noora sanoo, ettei ole pahasti hajottanut.

Sviittiläiset alkavat tutustua uusiin toimintakortteihin.

18.18 BB: "Tämä on Big Brother. Aika alkaa nyt." Noora soittaa taloon, Lasse vastaa.

18.21 Aika loppuu, puhelu päättyy. Noora tuulettaa, että hän saa selitettyä kaikki kortit. Noora on iloinen, että sai tatsia selittämiseen. Noora sanoo saaneensa voimaa toiselta puolelta. Maiju kehuu, että tämä meni oikein loistavasti ja Noora tsemppaa itseään "hyvä Noora". Maiju yhtyy "todellakin" ja hän ja Noora lyövät nyrkit yhteen.

Noora uskoo, ettei hän tehnyt hirveitä virheitä, häntä jännitti kovasti. Noorasta oli kiva, että näki yhden ja pystyi vaihtamaan hieman kuulumisia.

Noora kertoo Lassen puheiden pohjalta, etteivät he ole oikein ymmärtäneet, mitä sviittiläiset ovat yrittäneet kertoa. "Surprise", sanoo Samir. Tälläkin puolella (sviitti) on vaikeaa, sanoo Noora, mutta tuo toi buustia hänelle. Noora kertoo, kun Lasse säikähti tullessaan tehtävähuoneeseen.

18.24 "Tää päivä vielä ja huomenna päästään sitten", sanoo Noora. Maiju kysyy, onko hänelle sanottu noin. Ei ole Nooran mukaan, mutta hän uskoo, että huomenna loppuu. Maijun mielestä se on vasta torstai.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5714
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 05 Loka 2021 22:41

22:28 DC2: Sviittiläisille on postia. Samir lukee.

BB: ”Saatte avata kirjekuoren.”
Noora (Samirille): ”Ole hyvä.”

Samir repii kuorta auki.

Noora: ”Din-din-dii!”
Maiju: ”No nih, no nih, no nih!”

Samir: ”Yöllinen yhteistyö.”
Noora (naurua äänessä): ”Onko oikein?”
Samir: "Valitkaa joukostanne yksi, joka saa ensi yönä käydä korjaamassa... tarjoamassa apuaan... ja osaamistaan... yhdelle asukkaalle. Yöllinen avuntarjoaja saa hiippailla taloon viiden toimintakortin kanssa, kun asukkaat ovat menneet nukkumaan. Hän saa herättää yhden talon asukkaista ja yrittää parannella Ketjureaktiota yhteistyössä hänen kanssaan. Mikäli yöllinen hiippari jää jollekulle toiselle asukkaalle kiinni talossaolostaan, hänen on palattava välittömästi sviittiin ja suljettava ovi perässään. Mukanaan hänellä on oltava joka ikinen toimintakortti, jonka hän on taloon vienyt. Terveisin, Big Brother.”

Maiju pyytää Samiria lukemaan vielä uusiksi. Samir tekee näin.

22:30

Kaikki sviittiläiset toteavat olevansa vapaaehtoisia tehtävään. Heti ei keksitä, miten menijä valittaisiin. Yöhön asti on aikaa miettiä valintaa.

Aletaan keskustella siitä, mitkä rakennustehtävistä ovat ensisijaisia milläkin prioriteetilla. Ainakin ne kolme pakollista Lassen tehtävähuoneessa valitsemaa toimintakorttia, joiden onnistumisesta riippuu koko kauppatehtävän onnistuminen.

22:33

Samir käy kortit läpi ja ilmoittaa itsevarmasti hyvin monesta tietävänsä miten ne menevät ilman korttiakin. Ottaisi mukaan ensisijaisesti niitä kortteja, jotka vaativat tarkistelua.

Maiju alkaa kallistua Samirin taloon lähettämisen kannalle. Mietitään, että voi tietysti käydä niinkin, että heti jää kiinni jollekin väärälle asukkaalle ja joutuu palaamaan takaisin saamatta mitään aikaiseksi.

Mietitään myös ketkä talolaisista nukkuvat lähimpänä makuuhuoneen ovea. Nooran käsityksen mukaan Lasse ja Jasmiina.

22:43

Myös Noora ilmaisee suostumuksensa Samirin valitsemiselle tehtävän suorittajaksi.

Samir (sängyllä vatsallaan kortteja tarkastellen): ”Se voi joko kusta tai sit se... sit se... onnistuu!”
Noora (tomerasti, mutta leikillään): ”Parempi onnistua!”
Samir: ”Niin, niin!”
Maiju: ”Tai et saa ruokaa.”
Samir: ”Mmh.”
Maiju (hymynkare huulilla): ”Koska tääl ois ollu... kaks naista... halukasta kans lähteen vähä... yöllisille seikkailuille!”
Samir: ”Mmh.”
Noora: ”Mm-mh!”
Maiju (tuimasti hymyillen): ”Ei mitään paineita!”

Samir miettii, pitäisikö hänen kuitenkin yrittää saada riskillä talolaisista Sami hereille. Se hiffaa juttuja heti.

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5518
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 05 Loka 2021 23:39

DC2 aiemmin:

22.28 Sviitin asukkaat ovat saaneet postia, Samir lukee.

Yöllinen yhteistyö

Valitkaa joukostanne yksi, joka saa ensi yönä käydä tarjoamassa apuaan ja osaamistaan yhdelle. Yöllinen avuntarjoaja saa hiippailla talossa viiden toimintakortin kanssa, kun asukkaat ovat menneet nukkumaan. Hän saa herättää yhden talon asukkaista ja yrittää parannella ketjureaktiota yhteistyössä hänen kanssaan.

Mikäli yöllinen hiippari jää jollekulle toiselle asukkaalle kiinni talossa oleskelusaan, hänen on palattava välittömästi takaisin sviittiin ja suljettava ovi perässään. Mukanaan hänellä on oltava joka ikinen toimintakortti, jonka hän on taloon vienyt.

Terveisin, Big Brother


22.30 Sviitin asukkaat alkavat pohtia, kuka heistä lähtee hiippailemaan. Maiju toteaa, että varmasti kaikki heistä haluavat. He eivät tee heti päätöstä asukkaasta. He aloittavat valitsemalla toimintakortit. Nooran mielestä pitää ainakin ottaa tikkutehtävä. Maiju on samaa mieltä. Samir sanoo, ettei hän tarvitsisi muuta kuin tikkutehtävän kortin. Samir ottaisi tehtäviä, joita hän ei muista. Noora ottaisi tikkutehtävän ja ne kolme pakollista. Samir ottaisi uusia, koska muistaa nuo Nooran haluamat.

22.33 Noora muistuttaa, että jos jää kiinni, niin mitkä kortit kannattaa ottaa. Sviitin asukkaat spekuloivat, kuinka kauan tehtävä kestää, ehkä koko yön. Samir muistuttaa, että hän saattaa jäädä myös heti kiinni.

22.36 Sviitissä pohditaan talon asukkaiden nukkumajärjestystä. Maiju sanoo, että Lassehan on nähnyt nämä kortit. Noora herättäisi Lassen. Anssiakin pohditaan, mutta hän nukkuu huoneen perällä. Noora sanoo, että paras olisi, jos joku saisi edes nähdä nuo kortit. Samir on samaa mieltä. Noora pohtii, jos jää aikaa, voi tehdä tikkutehtävää ja hyvällä tuurilla joku muu tehtävä. Sviitissä mietitään, mitä tehtäviä voisi yöllä tehdä.

22.43 Sviitin asukkaat valitsevat yölliseksi hiippailijaksi Samirin. Noora kysyi ensin Maijun mielipidettä, kumpi, joko hän tai Samir, Maiju valitsi Samirin. Tämän jälkeen myös Noora sanoi, että Samir menee.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5518
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 05 Loka 2021 23:53

DC1: 23.33 Talon asukkaat testaavat ketjureaktiotaan. Ketjureaktio pysähtyy heti alussa, kun henkarissa olevat stringit eivät liikkuneet narua alaspäin. Asukkaat päättävät keskeyttää testin ja aloittaa kohta alusta uudestaan. Sami menee säätämään henkaria ja muut alkupään rakentajat joutuvat laittamaan ketjureaktion takaisin lähtötilaan.

DC1: 23.42 Toinen testiyritys alkaa. Alku menee hyvin Juhaniin saakka, jossa joudutaan auttamaan. Tämän jälkeen testi jatkuu ongelmitta autorataan saakka, jonka jälkeen Lasse joutuu auttamaan ketjureaktiota. Pian pari pysähdystä jälleen, mutta matka jatkuu tönäisyn jälkeen. Lopussa päästään ulko-ovelle saakka, johon ketjureaktio on tähän mennessä valmis.

DC1: 23.44 Testi on päättynyt. Asukkaat laskevat, että tällä kertaa tuli neljä virhettä.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Lukittu

Palaa sivulle “Live 24/7”