67. päivä

Keskustelua ja liveraportointia talon tapahtumista.
Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5517
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

67. päivä

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 10 Marras 2021 11:08

DC1: 10.19 Asukkaat on käsketty sohvalle ja he ovat saaneet postia. Sami lukee.

Sääntörikkomus

Teille on maanantaina toimitettu kauppatehtävän lisäohjeet, joissa sanotaan seuraavaa: "Keittiövuoroon valitut asukkaat suorittavat kaikki talon keittiötehtävät vuoronvaihtoon saakka, myös kauppatehtävän ulkopuolella". Lasse on rikkonut ohjeistusta tekemällä tänä aamuna keittiötehtäviä.

Rangaistuksena hänet määrätään hotellin keittiömestariksi. Keittiömestari johtaa keittiön toimintaa. Aina, kun vuorossa olevat kokit suorittavat mitä tahansa työtehtäviä, Lassen tulee olla keittiösaarekkeen sisäpuolella valvomassa kokkien työskentelyä. Lassen tulee selittää kokeille jokainen työvaihe, mitä heidän tulee tehdä ennen kuin kokit saavat ryhtyä toimeen. Keittiötehtäviksi lasketaan kaikki ruoan tai juomien valmistukseen, tiskaamiseen tai siivoukseen liittyvät työtehtävät.

Terveisin, Big Brother

P.S. Keittiömestari käyttää asua, jonka päähineessä on punainen tunnus. Kokit käyttävät tästä lähtien asua, jossa on sininen tunnus.


DC1: 10.21 Varastohuone aukeaa. Siellä on kokin takki ja kaksi sinistä lakkia.

Asukkaat ryhtyvät miettimään, mitä ohjeistus tarkoittaa käytännössä.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5517
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 10 Marras 2021 13:38

DC1: 12.36 Asukkaat on käsketty sohvalle ja he ovat saaneet postia.

Mereen vajonnut kultamaa

Atlantis on kertomuksien mukaan myyttinen mereen uponnut kaupunki, joka tiettävästi ensimmäisen kerran esiintyi kreikkalaisen filosofi Platonin kirjoituksissa. Ajan saatossa Atlantiksen arvoitus on kerännyt ympärilleen erilaisia salaliittoteorioita.

Matkustajamme ovat tänään salaseura Rubelius Alumiumsin jäseniä, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että Atlantis kätkee sisäänsä maailmankaikkeuden mysteerin. Onko maailma litteä vai ovatko maapallolla vierailleet avaruusolennot rakentaneet Atlantiksen miljoonia vuosia sitten. Heidän tehtävänään on ratkaista tuo mysteeri.

Matkaoppaiden on johdatettava matkustajat vedenalaiseen maailmaan. Ennen sukellusta heidän tulee järjestää matkustajille sukelluskoulu ja kertoa Atlantiksen historiasta. Matkustettuanne kohteeseen matkaoppaiden tulee suojella matkustajia vedenalaisilta vaaroilta.

Matkustajia ovat tänään Anssi, Aki, Ville ja Taavi. Matkaoppaita ovat tänään Samir, Pekka, Jasmiina ja Sami. Rangaistuksen saanut Lasse toimii keittiömestarina.

Terveisin, Big Brother

P.S. Kun rooliasut on puettu, matkaoppaat voivat siirtyä tehtävähuoneeseen käymään läpi päivän ohjelmaa ja työnjakoa.


DC1: 12.39 Samille ja Samirille on matkaoppaan vaatteet, turisteille on putkilo foliota. Anssi päättelee, että heidän on tehtävä foliohatut.

DC1: 12.41 Matkaoppaiden palaveri on alkamassa tehtävähuoneessa. Pekka huomioi, että heillä on kaksi uutta työntekijää matkaoppaina. Matkaoppaat kättelevät toisensa pöydän ympärillä. Matkaoppailla on kirjekuori tehtävähuoneessa, Jasmiina lukee kirjeen, kun sai luvan avata sen.

Matkaoppaiden lisäohjeet

Matkaoppaiden tehtävä on pitää huoli matkustajien turvallisuudesta sukelluksen aikana. Oppaiden tulee olla valppaina matkustajia vaanivien vaarojen varalta sekä avustaa matkustajia sukellusvarusteiden käytössä. Koska sukeltaminen on räpylöissä ja varusteissa haastavaa, matkustustapaturmien välttäminen on ensisijaisen tärkeää.

Ennen sukellusta matkaoppaat pitävät matkustajille sukelluskoulun, jossa tutustutaan sukelluksen teoriaan ja varusteiden käyttöön. Koulutuksessa tulee painottaa seuraavia asioita:

- märkäpuvun alle tulee pukea ohuet alusvaatteet
- kuinka räpylöiden kanssa liikutaan kompastumatta
- kuinka painetta tasataan meren syvyydesssä
- sukellusveneestä astutaan Atlantikseen peruuttamalla, jottei räpylöihin kompastuta
- sukellusveneen luukulla tulee suorittaa ERITYISTÄ VAROVAISUUTTA
- sukellusvarusteiden suukappaleet pidetään asusteissa mukana, mutta niitä ei tarvitse käyttää

Valitkaa keskuudestanne kohdepäällikkö tälle päivälle, joka roolittaa ihmiset työtehtäviin ja johtaa matkaoppaiden toimintaa.

Keittiössä tarjoillaan lounaaksi savustettua haukea merileväsalaatin kanssa. Samalla he valmistautuvat illallisen valmistukseen. Lounasjuomana tarjoillaan Atlantiksen suolavettä, suolaa lisätään oman maun mukaan. Illallinen on tänään Atlantiksen kansallisruoka, eli paistetut nuudelit ja mustekalaa punaviinikastikeessa. Keittiötehtävissä toimivat tänään Jasmiina ja Sami.

Terveisin, Big Brother

P.S. Tehtäväalueelle siirrytään erillisestä ilmoituksesta, kun oppaat ovat järjestäneet matkustajille kattavan sukelluskoulun ja turvallisuusohjeistuksen. Päivän ruokatarvikkeet sekä sukellusvarusteet löydätte varastohuoneesta.


DC1: 12.44 Jasmiina kiroaa, että illallisena on mustekalaa. Pekka sanoo, että sehän vaan paistetaan. Jasmiina toteaa, että Lassehan heille ohjeet antaa. "Aivot narikkaan", sanoo Pekka.

Sami sanoo, ettei tehtävä ole hänelle helppo, mutta Jasmiina toteaa, että kyllä he selviävät. Jasmiina tähdentää, että Samin pitää kuunnella, hän ei saa vängätä. Jasmiina muistuttaa, että heillä on päällikkökokki. Lassea on kuunneltava, tehtävä on kiinni tästä.

Samir sanoo, että kala ja salaatti tulee nopeasti. Pekka valitaan kohdepäälliköksi.
Pekka: "Noudatetaan ohjeita, niin tästä tulee hauska päivä."

Sami sanoo, ettei kerrota matkustajille mitään. Samir ja Jasmiina ovat samaa mieltä. Sami sanoo, että häntä ärsytti matkustajana, kun hän tiesi asioista eteenpäin.

Matkaoppaat poistuvat tehtävähuoneesta.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5517
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 10 Marras 2021 13:57

DC1: 12.53 Matkustajina olevat salaliittolaiset pukevat päähänsä foliohatut.
anssitaavifoliohatut-101121.jpg
foliohatuttupakalla-101121.jpg

DC1: 13.02 -> Sukelluskoulutus alkaa olohuoneen sohvalla.
sukelluskoulutus1-101121.jpg
sukelluskoulutus2-101121.jpg
sukelluskoulutus3-101121.jpg
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5517
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 10 Marras 2021 15:00

DC1: 14.34 Matkustajat ovat tulleet matkaoppaiden Pekka ja Samir johdolla tehtäväalueelle, Atlantikseen. Aluksi nostetaan alkumaljat.
matkustajatatlantiksessa-101121.jpg

Pekka: "(Mölinää happilaitteiden suukappaleen takaa). Voimme ottaa maljan Atlantikselle."
Matkaoppaat ja matkustajat nauttivat suolavettä sisältävät alkumaljat.

DC1: 14.35 Asukkaat saavat luvan avata tehtäväalueella olevan kirjekuoren. Pekka lukee.

Tehtävänne on ratkaista Atlantiksen arvoitus. Matkustajien tulee etsiä Atlantiksesta muinaiskreikkalaisia symboleja. Vedessä on myös pyhiä kirjoituksia, joilla saatte käännettyä kreikan symbolit länsimaisiin aakkosiin. Atlantiksen salaisuus paljastuu aakkoset yhdistämällä.

Matkaoppaat pitävät huolta matkustajien turvallisuudesta matkan aikana. Heidän tulee suojella matkustajia vedenalaisilta vaaroilta sekä avustaa matkustajia sukelluksen aikana. Symbolit paljastavat itsensä, kun matkustajat pysyvät myötäsuuntaisessa liikkeessä Atlantiksen ympärillä. Pitäkää silmänne auki.

Terveisin, Big Brother

Vedenalainen liitutaulu auttaa teitä salaisuuden ratkaisussa.


Pekka sanoo, että tehtäväalueella on allas, mutta siihen ei saa mennä uimalla uimaan, ettei mikit kastu.

DC1: 14.37 Matkaoppaat lähtevät johdattamaan matkustajia sukellukselle siten, että Pekka menee kärjessä ja Samir pitää perää. Joukkio alkaa kävellä tehtäväaluetta ympäri myötäpäivään.
pekkamatkaopas-101121.jpg
matkustajatsukelluksella-101121.jpg
kirjaimetatlantiksessa-101121.jpg
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5517
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 10 Marras 2021 17:04

DC1 aiemmin:

15.49 Matkustajat ovat tulleet lounaalle. Kokit tuovat matkustajille lautasilla merileväsalaatin ja savustettu hauki on kokonaisena pöydässä. Lasse esittelee, mitä lounaaksi tarjotaan.

Lasse: "Meil on tänään tarjolla tosiaan savustettu hauki. Sit meil on siin vähän merilevää, sit siin on tollanen chilinyytti, vähän oliiveja, hapankaali. Ja kala on niinkuin se päätuotos, ni se tuotiin tolleen kunnolla esiin ja sielt saa repii. Loistavan makuista! Ja siin on pikku tillilime-sipulikastike. Olkaa hyvä."
Anssi: "Voisinko pyytää palvelusta? Minä uskon, että ruodot ovat valtion tekemiä GPS-paikantimia, enkä halua niitä ruokaani. Voisiko ruodot ottaa pois?"
Lasse: "No, sieltä pystyy ihan ite repimään sitä lihaa."
Jasmiina: "Siellä ei juuri ruotoja ollut."
Lasse: "Siellä ei ruotoja ollut."

Jasmiina kehuu, että kala oli erittäin hyvää ja tämä on elämysravintola ja turisteille annetaan mahdollisuus tutustua kalan käsittelyyn. Taavi pyytää tarjoilijaa auttamaan kalan käsittelyssä. Samir tulee ruokapöydän luo ja alkaa poistamaan nahkaa hauelta. Samir vielä varmistaa, ettei kalassa ole ruotoja. Lasse sanoo keittiöstä, ettei siinä paljon ruotoja ollut.

15.52 Samir nostelee matkustajien lautaselle kalaa. Samir varmistaa Jasmiinalta, että kala on kypsää. Jasmiina sanoo, että se on kypsää ja he ovat maistaneet myös. Taavi toteaa, ettei kala irtoaisi noin, jos se ei olisi kypsää. Taavi maistaa kalaa ja sanoo sitä oikein hyväksi.

15.56 Kalasta löytyy ruotoja. Anssi olisi toivonut, että hauki olisi perattu valmiiksi. Anssi myöntää, että siinä on hommaa, mutta se palkitsee ruoan maustamisessa. Anssin mielestä fine diningissa käsittelemättömänä ei oikein nappaa. Anssi sanoo vihaavansa hauen laittoa, koska siinä on paljon työtä, että saa hyvän ruokailuelämyksen.

Anssi pyytää ruodoille erillistä lautasta. Samir pahoittelee ruodoista, niitä ei ollut alussa. Anssi sanoo, että ei voinut tietää. Kalassa oli ollut yksi pieni ruodoton osuus. Samir tiedustelee, onko ruoka hyvää ja Anssi sanoo sen maistuvan hauelta.

Matkailijat jatkavat lounastaan ruokapöydän ääressä.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5517
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 10 Marras 2021 19:17

DC1: 18.54 Tehtäväalueella sukeltajat ovat löytäneet Atlantiksesta kaikki kirjaimet liitutaululle ja he ovat yrittäneet ratkaista arvoitusta noin puoli tuntia.

Löydetyt kirjaimet: Ä N E I K O S L N K I I O V

Tehtäväalueella alkaa soida uhkaavan kuuloinen musiikki ja sinne tulee hai, jonka sukeltajat ovat nimenneet Harriksi. Harri on vieraillut tehtäväalueella pari kertaa aiemminkin tänään, mutta matkaoppaat ovat saaneet häädettyä sen tiehensä.

Harrin evässä on kiinnitettynä kirje, jota Pekka menee ottamaan kiinni. Pekan saatua kirjeen haltuun, Pekka ja Samir yrittävät häätää Harria pois turistien luota ja turisteista Anssi vaatii suojelua. Harri-hai yrittää poistua tehtäväalueelta, mutta törmää seinään luukun vierestä, josta se tuli tehtäväalueelta. Hetken peruuteltuaan Harri pääsee pois tehtäväalueelta ja turistit ovat taas turvassa.

DC1: 18.56 BB antaa luvan avata kirjekuoren. Pekka lukee.

Tuon teille varoituksen. Atlantiksen rauskut ovat palaamassa kotiin. Poistukaa ennen kuin teidän käy köpelösti. Uiskentelen liitutaulun teille myöhemmin.

Terveisin, Harri-hai

P.S. Sori se aiempi.


Samir (naurahtaen: "Ei se mitään, Harri." (Harri yritti "purra" Samiria aiemmassa hyökkäyksessä.)
Pekka: "Ei se mitään."
Samir: "Vahinkoja sattuu."
Pekka: "Annetaan Harri-haille isot aplodit!"
Asukkaat taputtavat.

Sukeltajat poistuvat tehtäväalueelta.

Jasmiina on sukeltajia vastassa. Anssi ojentaa Jasmiinalle heidän löytämänsä aarteen - purkillisen kahvia, joka löytyi uima-altaasta asukkaiden palatessa sukeltamaan lounaalta.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5517
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 10 Marras 2021 20:48

DC1: 20.43 Matkustajien illallinen on päättynyt. Asukkaat on käsketty sohvalle. Kuuluu lyhyt musiikkipätkä.

BB: "Tehtävä on päättynyt."

Telkkariin tulee viesti:
atlantiksenarvoitusvihje-101121.jpg
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

verena92
Vaihtoasukas
Viestit: 327
Liittynyt: 01 Loka 2020 19:44

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja verena92 » 10 Marras 2021 21:23

DC1: noin klo 21.05 Asukkaat ovat kerääntyneet sohvalle miettimään Atlantiksen arvoituksen ratkaisua. Talossa alkaa kuulumaan Pekka-tunnari ja Taavi vetää Pekka-hatun päähänsä

Asukkaat pyörittelevät kirjaimia kunnes televisioon tulee viivavihje. Asukkaat alkavat sovittaa kirjaimia viivoihin. Sanovat että 7-2-5 sanaa sopii viivoihin. Aki sanoo että Isoveli kävisi seitsemään kirjaimeen ja lopulta sanoo lauseen "Isoveli on näkki". Hieman tämän jälkeen alkaa kuulua musiikkia jolloin BB kuuluttaa että tehtävä on onnistunut

DC1: BB pyytää tämän jälkeen Akin ja Anssin päiväkirjahuoneeseen
Kiitos BB22-kaudesta, toivottavasti nähdään vielä :tu

Avatar
Jacobus
Ylläpitäjä
Viestit: 5517
Liittynyt: 14 Helmi 2007 02:03
Viesti:

Re: 24/7 Liveraportointi

Viesti Kirjoittaja Jacobus » 10 Marras 2021 22:44

DC1: 22.07 Asukkaat oleilevat olohuoneen keittiön ympäristössä.

BB: "Tämä on Big Brother. Lasse, rangaistus on päättynyt."
Asukkaat taputtavat.
Sami: "Ole!"
Lasse: "Ole!"
Jasmiina: "Vittu, terve! Tuuppa ite laittaa toi tee."
Lasse: "Mä en oo keittiöhenkilökuntaa!"
Jasmiina: "Ai niin!"
Lasse: "Jassu, laitapa mulle siihen silti."
Jasmiina: "Pärjään kiitos ilman ohjetta."

Lasse sanoo vitsillä vielä valvovansa Jasmiinaa. Lasse on sanomassa jotain tehtävästä, mutta vetää sanansa takaisin ja sanoo tehtävää mukavaksi. Piti rangaistustaan ansaittuna. Taavi ei ole niin varma. Anssi muistuttaa, että aamulla kannattaa olla varovainen. Taavi jatkaa, ettei kukaan uskalla aamulla tehdä mitään.

Lasse toteaa Samille, ettei tuo ollut paha, paitsi pari kertaa. Lasse lähtee vaihtamaan kokin vaatteensa pois.
"Jännitys on niin käsinkosketeltava, että Big Brother alkaa jakaa sille kohta rangaistuksia!"
- SBB2006-nettisivut 1.12.2006

Lukittu

Palaa sivulle “Live 24/7”