Mussutus ja mäkätys -thread

Foorumilaisten sielunmaisema, huvit ja harrastukset, uutiset ja örveltäminen, mussutus ja mäkätys sekä kaikki muu taivaan ja maan väliltä!
Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15205
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja knocker » 27 Maalis 2013 21:40

Nyt ahistaa ihan saatanasti. Pikkasen liikaa duunia (vaikkei siitä sais valittaa, tiedän) ja määrä senkun kasvaa. Syynä duunikaveri, joka pistettiin mun pariksi opettelemaan yksi uusi homma. Tää pari kun näyttää pelkäävän kaikkea uutta ja pistää homman läskiksi omalta osaltaan. Pakenee koko ajan tästä opettelusta syyttäen milloin mitäkin vielä kiireellisempää juttua. Tänään sanoin sille, että mitä vttua teet, jos mä tulen kipeeksi, eikä kukaan muu osaa, niin se vaan kohautteli olkiaan.
En ole sellainen, joka pomolle on valittamassa ensimmäisenä, mutta pakko se nyt kai on. Koska jos oikeesti sairastun, niin toi möhköfantti varmaan syyttää mua, etten ole antanut sen opetella.

Onneksi huomisen jälkeen saa levätä. Prkl.
Edit: Sen verran voin tarkentaa, että toi uus homma on sellanen, jota tehdään maksavalle asiakkaalle jo nyt. Eli vakavasta laiminlyönnistä kyse, jos hommat ei etene.
a walking disaster

Avatar
Mardis
Taivaan iskä
Viestit: 4442
Liittynyt: 02 Loka 2010 21:33

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja Mardis » 29 Maalis 2013 23:01

Oon niin väsynyt, että kaikki mahdollinen vituttaa. Siinäpä onkin mäkättämisen aihetta kerrassaan. Tai ei olis pitkään, jos menisin vaikka nukkumaan. Sitten ei menisi huominenkin päivä pilalle ainoastaan sen takia, että on kohmeessa heräämisestä asti.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6646
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja Risto » 30 Maalis 2013 08:42

Mahtavaa herätä vapaapäivänä jo kello 6. :imrgreen:

Avatar
Wicker Man
Isoveli
Viestit: 3359
Liittynyt: 07 Heinä 2011 22:27

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja Wicker Man » 30 Maalis 2013 22:59

Minkä vitun takia useimmilla hevikeikoilla pitää basso miksata niin saatavan kovalle, ettei vahingossakaan kuule kitaroita, eikä sitten tiedä että mitä biisejä sieltä soitetaan?!
Hyvänä esimerkkinä eilinen Helloweenin keikka jossa neljät tuplabasarit + jotkin Saatanan TomTom rummut iskee jotakuinkin hammasraudat ulos suusta!! Suht hyvänä Helloweenin biisien tietäjänä edes Kertsit auttaneet mitään.
Perseestä tommonen toiminta [smilie=thefinger.gif]

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6646
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja Risto » 30 Maalis 2013 23:34

Minkä ihmeen takia studioalbumeille pitää laittaa livebiisejä mukaan? Ihan bärseestä. Livealbumit on asia ihan erikseen.

Avatar
DosterMan
Big Brother
Viestit: 5562
Liittynyt: 23 Syys 2008 16:51
Paikkakunta: Elderlings

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja DosterMan » 30 Maalis 2013 23:45

Oikein sijoitettu, toimiva livebiisi on todella hyvä ja toimiva mainos. Sen livevedon pitää tosin olla täydellisyyttä hipova, että toimi studioalbumin kylkiäisenä.
aadeehoovee: 17p DosterMan – Uskon palkinto. Valo pimeydessä kun kaikki tuntui jo menetetyltä.

Avatar
Wicker Man
Isoveli
Viestit: 3359
Liittynyt: 07 Heinä 2011 22:27

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja Wicker Man » 30 Maalis 2013 23:53

Risto kirjoitti:Minkä ihmeen takia studioalbumeille pitää laittaa livebiisejä mukaan? Ihan bärseestä. Livealbumit on asia ihan erikseen.
Minusta hemmetin hyvä että joihinkin levyihin laitetaan jopa samojen biisien livevedot mukaan. Näkee/kuuleepahan, että miten toimivat livenä.

Avatar
Mardis
Taivaan iskä
Viestit: 4442
Liittynyt: 02 Loka 2010 21:33

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja Mardis » 31 Maalis 2013 00:03

Kellojen siirtäminen. Ei välttis muuten ees mussututtaisi, mutta että vapaapäivästä pitää tunti ryöstää nuan vaan, sellasta en suvaitte. Pitäkää tunkkinne, meen nukkumaan.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 31 Maalis 2013 15:15

Wicker Man kirjoitti:Minkä vitun takia useimmilla hevikeikoilla pitää basso miksata niin saatavan kovalle, ettei vahingossakaan kuule kitaroita, eikä sitten tiedä että mitä biisejä sieltä soitetaan?!
Hyvänä esimerkkinä eilinen Helloweenin keikka jossa neljät tuplabasarit + jotkin Saatanan TomTom rummut iskee jotakuinkin hammasraudat ulos suusta!! Suht hyvänä Helloweenin biisien tietäjänä edes Kertsit auttaneet mitään.
Teatria on aika anteeksiantamaton paikka. Varsinkin jos vetivät kokonaisella lavalla kuten varmasti vetivätkin.
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
Wicker Man
Isoveli
Viestit: 3359
Liittynyt: 07 Heinä 2011 22:27

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja Wicker Man » 31 Maalis 2013 15:18

^Mä puhuin Circuksesta. Teatria on tännään ;)
Mutta onhan tuota Sirkusta haukuttu akustiikkansa takia paljon, ja nyt on itselläkin pakko yhtyä kun kokemusta löytyy.

Avatar
aadeehoovee
Guru
Viestit: 3552
Liittynyt: 29 Syys 2008 21:57
Paikkakunta: Oulu

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja aadeehoovee » 31 Maalis 2013 15:23

Wicker Man kirjoitti:^Mä puhuin Circuksesta. Teatria on tännään ;)
Mutta onhan tuota Sirkusta haukuttu akustiikkansa takia paljon, ja nyt on itselläkin pakko yhtyä kun kokemusta löytyy.
No perkele! Onnea vaan Teatriaan menijöille ennakkoon :D .
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6646
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja Risto » 31 Maalis 2013 19:20

Marika1 kirjoitti:Kellojen siirtäminen. Ei välttis muuten ees mussututtaisi, mutta että vapaapäivästä pitää tunti ryöstää nuan vaan, sellasta en suvaitte. Pitäkää tunkkinne, meen nukkumaan.
No on tää kyllä ihan perseestä. Mun järkeen ei käy millään että kello on jo melkein puol kahdeksan. Ihan turhaa huuhaata koko kellojen siirto. Venäläisetkin on jo tajunnut lopettaa moisen hulluuden, joten miksi mekin ei voitais.

Avatar
FankiKitsune
Big Brother
Viestit: 6042
Liittynyt: 27 Marras 2010 16:04

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja FankiKitsune » 31 Maalis 2013 19:30

^ Kai se on jonkun hihhulin mielestä hyvä juttu. Ihan perseestähän toi on ja vois ihan hyvin luopua siitä.
That damn fox!

Kuva

Tapetti
Juontaja
Viestit: 1002
Liittynyt: 02 Syys 2005 20:54
Paikkakunta: Rantaviivan vieressä

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja Tapetti » 01 Huhti 2013 08:33

Eipä ollut kaukana, ettei päässyt kadonneiden foorumilaisten joukkoon. Sen pelasti meidän auton kuski, joka sattui juuri sillä hetkellä katsomaan oikeaan suuntaan ja ehti hidastaa, samoin kuin ohitettavan auton kuski, joka oli ajan tasalla ja myös siellä suunnassa annettiin tilaa - sekä luojan kiitos, siinä ohitettavassa jonossa kiitettävät turvavälit, etteivät törmänneet edessä hidastavaan autoon. Näiden valppaiden kuskien ansiosta idiootit sitten jatkaa toimintaansa niinkuin mitään ei olisi tapahtunut ja sama jatkuu siihen asti kun tappavat jonkun - ja senkin jälkeen, jos itseen ei satu. Melkoinen tunne muuten kun auto tulee samaa kaistaa vastaan ja kovaa. Siinä kerkesi vain ajatella että nyt rysähtää samalla kun vierestä kuuluu kirosanoja.
Voin kyllä myöntää olevani väärässä, mutta sitten me olemme molemmat väärässä

Avatar
tuusannuuska
Kunniajäsen
Viestit: 7896
Liittynyt: 30 Syys 2007 00:24

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja tuusannuuska » 01 Huhti 2013 11:27

Tapetti kirjoitti:Melkoinen tunne muuten kun auto tulee samaa kaistaa vastaan ja kovaa. Siinä kerkesi vain ajatella että nyt rysähtää samalla kun vierestä kuuluu kirosanoja.
Hyi hemmetti ja saakeli kun ei ihmisten päässä liiku välillä mitään! Onneksi muilla liikkui. Välillä tulee mietittyä noita tilanteita ja sitä voisiko siitä vauhdista ajaa itse vaikka ojaan. Tosin monesti kun asia tulee mieleen, ei siinä vieressä ole itsellä mitään tasaista peltoa vaan puita tai kalliota.
The reason I swear so much is because fuck you.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6646
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja Risto » 01 Huhti 2013 21:22

Arvatkaa paljon kiinnostaa mennä töihin huomenna? Ei yhtään. :D

Avatar
Wicker Man
Isoveli
Viestit: 3359
Liittynyt: 07 Heinä 2011 22:27

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja Wicker Man » 01 Huhti 2013 21:33

Risto kirjoitti:Arvatkaa paljon kiinnostaa mennä töihin huomenna? Ei yhtään. :D
Hah! Eipäs ole itellä tuollaista "ongelmaa"
Nimim. Lauantaina 38, eilen 38,7 ja tänään 37,6 astetta kuumetta. Mieluummin olisin kuitenkin töissä. Alkoi toi lähemmäs 39 asteen lämpö jo pikkasen vituttaa :(

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 01 Huhti 2013 21:34

Risto kirjoitti:Arvatkaa paljon kiinnostaa mennä töihin huomenna? Ei yhtään. :D
Olisin veikannu kolme. Pieleen olis menny.

Mulla on kissa hoidossa. Annoin sille kaksi kalaa (mutten yhtään leipää) ja se saatana heitteli niitä pitkin olohuonetta vartin ennen kun viitti syödä ne. Kivaa.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
Benjamin
Jumalan ruoska
Viestit: 7551
Liittynyt: 16 Elo 2011 03:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja Benjamin » 01 Huhti 2013 21:39

^ Vitsisi ei ihan avautunut, sorry. :D

Mutta sitä kommentoin, että mullakin on kissoja hoidossa. En ole Jeesus eli en antanut viittä leipää enkä kahta kalaa. :D
Ihan hauskaa katsella kissojen elämää. Ne on niin upeita eläimiä!

Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15205
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja knocker » 01 Huhti 2013 21:51

Zygerö kirjoitti: Mulla on kissa hoidossa. Annoin sille kaksi kalaa (mutten yhtään leipää) ja se saatana heitteli niitä pitkin olohuonetta vartin ennen kun viitti syödä ne. Kivaa.
Se koettelee sua. Muttet ala ilkeilee sille (en sitä kyllä uskokaan). Kyllä se sitten palkitsee olemalla ihana.
Mulla kissa viimeks perjantaina okses lattialle heti syötyään, mutta ei siinä auta kiukuttelut, pesuhommiin vaan.
a walking disaster

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 01 Huhti 2013 23:20

knocker kirjoitti:
Zygerö kirjoitti: Mulla on kissa hoidossa. Annoin sille kaksi kalaa (mutten yhtään leipää) ja se saatana heitteli niitä pitkin olohuonetta vartin ennen kun viitti syödä ne. Kivaa.
Se koettelee sua. Muttet ala ilkeilee sille (en sitä kyllä uskokaan).
No en tietenkään. Itse asiassa toi oli ihan hauskaa katteltavaa, kun se sinkoili pitkin huonetta "saaliinsa" perässä, mutta jälkien siivous ei sitten niin kivaa ollutkaan.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
Mardis
Taivaan iskä
Viestit: 4442
Liittynyt: 02 Loka 2010 21:33

Re: Mussutus ja mäkätys -thread

Viesti Kirjoittaja Mardis » 02 Huhti 2013 00:02

Niin, mikä siinä on, ettei kissat osaa miltei koskaan syödä jotain vähän erillaisempaa ruokaa siinä, mihkä se laitetaan? Esim. jonkun läskinpalan käyminen siinä sängyllä on hyvin kivaa, kun se ruoka ei suostu pysymään siellä suussa. Mutta ei niille siitä jaksa suuttua, koska hellyyttäväähän sekin omalla tavallaan on. :) (Ärsyttävämpää se on, jos ei kelpaa ollenkaan.) Pitäis vaan antaa kaikki tuommoiset aina siihen vakkari ruokakippoon, niin pysyisivät edes lattialla.
Edit: Ja mitähän vittua mä tähän aikaan oon täällä selittämässä kissoista, kun loma loppui jo 7 minuuttia sitten. :roll: En kestä ajatella aamua..

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu keskustelu”