Eläimet & lemmikit

Foorumilaisten sielunmaisema, huvit ja harrastukset, uutiset ja örveltäminen, mussutus ja mäkätys sekä kaikki muu taivaan ja maan väliltä!

Minkä lemmikin omistat?

Koiran
53
31%
Kissan
47
28%
Hamsterin
1
1%
Marsun
4
2%
Käärmeen / Muun matelijan
1
1%
Kanin
2
1%
Linnun
1
1%
Jonkun muun, minkä?
13
8%
En omista lemmikkiä.
47
28%
 
Ääniä yhteensä: 169

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Wendla » 03 Huhti 2021 19:55

Täällä ei oo lähtenyt pääsiäisviikonloppu kovinkaan juhlavasti käyntiin. Aamulla huomasin, että nuorempi koirista käyttäytyi todella oudosti: Häntä ihan koipien välissä, ei meinannu pystyä istumaan, muutenkin jotenkin vähän surkean oloinen. Ei kun herra sitten vain lekurille. Ilmeisesti lantio kipeänä. Vahvat piikit sai ja nyt on ollut ihan aineissa. Kipulääkekuurin sai myös. Lisäksi käskettiin laittaa liikunta ihan minimiin, ainoastaan tarpeillaan saa ulkona käydä. Tämä on oikeastaan aika raastavaa, sillä kyseessä energinen kaveri. Vaikka ihan selkeästi ollut kipuja aamusta alkaen, niin silti yritti tuoda jo ihan aamusta lelua, että olisin heittänyt ja olisi päässyt noutamaan. Voin kuvitella, että tää viikko tulee olemaan aika rankka tuolle leikkisälle ikiliikkujalle. :sad55:
Vähän pelkään, että mie oon aiheuttanut tuon. Nukuin kuulemma yöllä aika levottomasti. Ja kun tuo herra aina haluaa nukkua miun jaloissa... Oonkohan mäjäyttänyt sitä unissani pahasti?

Avatar
Marjo
Television orja
Viestit: 773
Liittynyt: 02 Loka 2006 21:23

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Marjo » 03 Huhti 2021 21:18

Wendla kirjoitti:
03 Huhti 2021 19:55

Voi kurja, toivottavasti toipuu nopeasti! :hug: Jotenkin uskoisin, että jos olisit unissasi onnistunut tekemään jotain sellaista, että koira menee tuollaiseksi, olisi se pitänyt sen verran ääntäkin, että olisitte sen huomanneet...

Avatar
Dille
Alejandro
Viestit: 1801
Liittynyt: 17 Elo 2007 22:11
Paikkakunta: Itä-Häme

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Dille » 04 Huhti 2021 16:39

Toista elollista ei voi omistaa , mutta yhdessäelo on mahdollista.

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Wendla » 04 Huhti 2021 16:42

Marjo kirjoitti:
03 Huhti 2021 21:18

Voi kurja, toivottavasti toipuu nopeasti! :hug: Jotenkin uskoisin, että jos olisit unissasi onnistunut tekemään jotain sellaista, että koira menee tuollaiseksi, olisi se pitänyt sen verran ääntäkin, että olisitte sen huomanneet...
Itse asiassa puoliso oli kuullut toissayönä aamuyöstä ulvahduksen. Ei vain ollut regoinut siihen sen kummemmin, kun tuolla herralla on tapana ulvahdella säikähtäessään. Ja niitä säikähdyksiä tapahtuu aika usein. Esim. jos kissa sattuu hyppäämään niskaan sängylle, kun ei ole huomannut koiraa, niin johan päästää koiraherra sellaisa ulinaa, että voisi luulla kyseessä olevan isokin hätä.
Mie en oikeasti edes herää noihin ulvahduksiin, vaikka koira ulvoisi ihan vieressä. Se on oikeastaan aika outoa. Herään kyllä, jos kuulen hiljaista yökkimistä vaikka toiselta puolelta asuntoa. Vastaavasti herään siihenkin, jos kuulen peittämisääniä toiselta puolelta asuntoa. Mutta en herää siihen, jos koira ulvahtaa ihan vieressäni. Se ulvahtelu on kai ollut tähän mennessä niin vaaratonta, että en enää nukkuessani reagoi siihen yhtään mitenkään.

Mutta juu, eiköhän se tuosta parane. (:

Avatar
Marjo
Television orja
Viestit: 773
Liittynyt: 02 Loka 2006 21:23

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Marjo » 19 Huhti 2021 19:11

Se on kevät nyt. Tauno huutaa eteisessä, että pihalle pitäis päästä, Aave huutaa meille muuten vaan ja molemmat haluaisi olla aamusta iltaan parvekkeella, kesällä varmaan sit menisivät öisinkin... Mutta ollaan koitettu nyt käydä näteillä keleillä lähimetsässä pyörimässä, siellä riittää ihmeteltävää.
kissat metsässä1.jpg
kissat metsässä1.jpg (203.93 KiB) Katsottu 2053 kertaa

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Wendla » 19 Huhti 2021 19:31

Marjo kirjoitti:
19 Huhti 2021 19:11
Tauno huutaa eteisessä, että pihalle pitäis päästä, Aave huutaa meille muuten vaan
Saatoin hieman hymähdellä täällä, voin nimittäin hyvin kuvitella tilanteen. :D
On muuten suloset ulkoilijat. (:

Althie77
Sveitsi
Viestit: 92
Liittynyt: 03 Touko 2021 17:50
Paikkakunta: Tampere

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Althie77 » 05 Touko 2021 14:58

Tällä hetkellä huushoollista löytyy marraskuussa neljä vuotta täyttävä kiinanharjakoira Leevi. Herra on haastava tapaus, jääräpäinen kuin mikä. Elämäni kolmas koiruus, mutta ensimmäinen pennusta asti ollut. Ekan koiran, japaninspanielin, sain sen ollessa vähän yli vuoden ikäinen, toinen, kiinanharjakoira, päätyi mulle seitsemänvuotiaana.

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Wendla » 06 Touko 2021 08:19

Althie77 kirjoitti:
05 Touko 2021 14:58
Tällä hetkellä huushoollista löytyy marraskuussa neljä vuotta täyttävä kiinanharjakoira Leevi.

Onko karvaton vai karvallinen? Kerran näyttelyssä pääsin moikkaamaan karvatonta yksilöä. Tuntui hieman hassulta käden alla, kun ei ollut sellaiseen tuttunut. Mutta tykkäsin kyllä.

Althie77
Sveitsi
Viestit: 92
Liittynyt: 03 Touko 2021 17:50
Paikkakunta: Tampere

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Althie77 » 07 Touko 2021 09:49

Wendla kirjoitti:
06 Touko 2021 08:19
Althie77 kirjoitti:
05 Touko 2021 14:58
Tällä hetkellä huushoollista löytyy marraskuussa neljä vuotta täyttävä kiinanharjakoira Leevi.

Onko karvaton vai karvallinen? Kerran näyttelyssä pääsin moikkaamaan karvatonta yksilöä. Tuntui hieman hassulta käden alla, kun ei ollut sellaiseen tuttunut. Mutta tykkäsin kyllä.
Leevi on siinä mielessä "viallinen" että on karvallinen karvaton. Joka vuosi trimmaajalle tulee töitä. En sit tiedä, kuinka pitkäksi turkki kasvaisikaan, ellei sitä tehtäisi.

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Wendla » 07 Touko 2021 10:42

Althie77 kirjoitti:
07 Touko 2021 09:49

Leevi on siinä mielessä "viallinen" että on karvallinen karvaton. Joka vuosi trimmaajalle tulee töitä. En sit tiedä, kuinka pitkäksi turkki kasvaisikaan, ellei sitä tehtäisi.
Okei. Suloisia ovat kyllä, olipa sitten karvoja taikka ei. (:

Hmm... Trimmi... Tuli mieleen, kun puoliso vei meidän Herra Papan (se on sitten lempinimi, koen tarvetta selventää :D ) kesällä trimmiin. Kyseessä todennäköisesti ensimmäisiä trimmejä koskaan tuolla katujen kasvatilla. Ja herrahan päätti, että ei, tämä on nyt erittäin huono juttu. Oli kuulemma yrittänyt kiivetä pulison hartioiden kautta ulos avoimesta ikkunasta. Itsehän en ollut näkyä todistamassa, mutta oikeastaan pystyn kuvittelemaan sen täydellisesti mielessäni. :D
Piakkoin pitäisi taas käyttää trimmaajalla. Mistähän lie vanhus tällä kertaa koittaa paeta. :D
Yksi juttu tuossa herrassa on kyllä ihan ylisöpöä aina trimmin jälkeen. Kun se siis yrittää aina nostella korviaan silleen söpösti, kun yrittää olevinaan kuulla, mitä ihminen sille lässyttää. Turhaa on toki vaiva, sillä herra on kuitenkin lähes kuuro, mutta silti yrittää. Turkin normaalitilassa korvien nostelu ei kuitenkaan oikein onnistu, kun karvat painavat niin paljon alaspain. Mutta sitten trimmin jälkeen... Ensimmäisen kerran kun näin sen nostelevan korvia trimmin jälkeen, niin sydämeni suli ihan täysin. :Love:

Althie77
Sveitsi
Viestit: 92
Liittynyt: 03 Touko 2021 17:50
Paikkakunta: Tampere

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Althie77 » 07 Touko 2021 14:25

Wendla kirjoitti:
07 Touko 2021 10:42
Althie77 kirjoitti:
07 Touko 2021 09:49

Leevi on siinä mielessä "viallinen" että on karvallinen karvaton. Joka vuosi trimmaajalle tulee töitä. En sit tiedä, kuinka pitkäksi turkki kasvaisikaan, ellei sitä tehtäisi.
Okei. Suloisia ovat kyllä, olipa sitten karvoja taikka ei. (:

Hmm... Trimmi... Tuli mieleen, kun puoliso vei meidän Herra Papan (se on sitten lempinimi, koen tarvetta selventää :D ) kesällä trimmiin. Kyseessä todennäköisesti ensimmäisiä trimmejä koskaan tuolla katujen kasvatilla. Ja herrahan päätti, että ei, tämä on nyt erittäin huono juttu. Oli kuulemma yrittänyt kiivetä pulison hartioiden kautta ulos avoimesta ikkunasta. Itsehän en ollut näkyä todistamassa, mutta oikeastaan pystyn kuvittelemaan sen täydellisesti mielessäni. :D
Piakkoin pitäisi taas käyttää trimmaajalla. Mistähän lie vanhus tällä kertaa koittaa paeta. :D
Yksi juttu tuossa herrassa on kyllä ihan ylisöpöä aina trimmin jälkeen. Kun se siis yrittää aina nostella korviaan silleen söpösti, kun yrittää olevinaan kuulla, mitä ihminen sille lässyttää. Turhaa on toki vaiva, sillä herra on kuitenkin lähes kuuro, mutta silti yrittää. Turkin normaalitilassa korvien nostelu ei kuitenkaan oikein onnistu, kun karvat painavat niin paljon alaspain. Mutta sitten trimmin jälkeen... Ensimmäisen kerran kun näin sen nostelevan korvia trimmin jälkeen, niin sydämeni suli ihan täysin. :Love:
Muistan sen ekan trimmikerran. Ihmettelin, että missä mun koira on, oli niin eri näköinen lyhyellä sentin karvalla. Nyt näyttää korvatkin siltä, että vois vaikka lähtee lentoon :D

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Wendla » 09 Touko 2021 19:24

Althie77 kirjoitti:
07 Touko 2021 14:25

Muistan sen ekan trimmikerran. Ihmettelin, että missä mun koira on, oli niin eri näköinen lyhyellä sentin karvalla. Nyt näyttää korvatkin siltä, että vois vaikka lähtee lentoon :D
Heh, meillä sentään vielä herran tunnistaa trimmin jälkeen. Toisin sitten on esim siskon koiran kohdalla. Kutsun sitä aina kaljuksi rotaksi trimmin jälkeen. :D

Sain kyllä nauraa tänään siskon koiralle. Heittelin omalle koiralle lelua pihalla ja koira nouti ihan innoissaan kerta toisensa jälkeen. Siskon koira sitten vain istui ja tuijotti vähän matkan päästä. Olemus oli jotenkin ihan sellainen, kuin olisi miettinyt, että mitä helvattua tuo hullu tekee. :lol:

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Wendla » 10 Touko 2021 07:15

Aika ihana tuo meidän hösö. Havaitsee että oon herännyt ja loikkaa sänkyyn. Kiehnää, tökkii märällä nellään. Ynisee, vikisee ja aivastelee innoissaan. Ja viuhkahäntä heiluu hulluna. Tällaisina aamuina sitä oikeasti kokee olevansa tärkeä.

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Wendla » 28 Kesä 2021 20:21

Vanhemmalla koiralla alkaa iän myötä tulevat vaivat painaa päälle. On lähes kuuro, mutta se ei oikeastaan ole kovin uusi juttu. Näkökin on alkanut heikentyä jo ajat sitten, mutta vaikuttaa, että on nyt heikentynyt entisestään. Pienempien yksityiskohtien havaitseminen vaikuttaa nykyisin vaikeammalta. On esimerkiksi opetettu istumaan nostamalla sormi pystyyn, mutta ei enää taida nähdä sormea. Lisäksi syvässä unessa ollessaan on alkanut tulla joskus vahinkopissoja. Äärimmäisen harvoin niitä kyllä tulee, mutta joskus kuitenkin.

On kuitenkin vielä onneksi iloinen koira, mikä on kaikkein tärkeintä. Mutta kyllähän se toisen puolesta vähän riipaisee.

Avatar
Marjo
Television orja
Viestit: 773
Liittynyt: 02 Loka 2006 21:23

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Marjo » 29 Kesä 2021 22:02

Käytin meidän Aaveen kanssa viikko sitten sydänultrassa ja samalla reissulla Taunokin rokotettiin. Terve sydän oli Aaveella, ja Taunokin oli pikatutkimuksella terve.

Ultrannut lääkäri oli sitä mieltä, että ei ole nyt tarvetta jatkotutkimuksiin, kun tyyppi on muuten ihan terve, mitä nyt välillä hengittelee vähän tiheämmin. En sitten tiedä, pitäisikö sille aiemmalle lääkärille kuitenkin laittaa vielä viestiä, kun hän oli sitä mieltä että pitäisi tutkia, ettei tarvitsisi kolmatta kertaa kuskata kissaa päivystykseen sen hengityksen takia. :scratch Toisaalta ne jatkotutkimukset eivät olisi kovin edullisia, ja niissä on kai jo jotain riskejä kissallekin, kun toi ultra kuitenkin oli sille ihan turvallinen eikä kovin epämiellyttäväksi tuntunut oloaankaan tuntevan, kun itse pidin Aavetta etupäästä kiinni ja rapsuttelin siinä samalla.

Avatar
Skygge
Big Brother
Viestit: 5783
Liittynyt: 05 Loka 2010 14:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Skygge » 29 Kesä 2021 23:48

Hyvä, että vaikuttaa olevan terve. :tu Mut toi on kyllä paha kysymys, että kannattaako sen toisen lääkärin mielipidettä kysyä. Etenkin jos ne tutkimukset on kalliit ja jos ei oo vakuutusta. Paha mennä sanomaan.

Ja sori "nollapostauksesta." Piti vaan päästä symppaamaan. :)
:trollface:

Avatar
Marjo
Television orja
Viestit: 773
Liittynyt: 02 Loka 2006 21:23

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Marjo » 30 Kesä 2021 13:49

Skygge kirjoitti:
29 Kesä 2021 23:48
Hyvä, että vaikuttaa olevan terve. :tu Mut toi on kyllä paha kysymys, että kannattaako sen toisen lääkärin mielipidettä kysyä. Etenkin jos ne tutkimukset on kalliit ja jos ei oo vakuutusta. Paha mennä sanomaan.
On meillä onneksi vakuutus ja säästöjä silleen, ettei tarvitse sitä taloudellista puolta niin miettiä. Tähänastiset käynnit, joissa on jotain tutkittu, ovat olleet hintahaarukalla 270-370 euroa (sisältäen vakuutuksen kattaman osuuden, eli omat kustannukset ovat olleet pienemmät), niin kaiketi sitten ainakin sitä enemmän, kun siellä klinikalla on vaan sanottu nyt pariin-kolmeen kertaan että olisi hintavampaa...

Mutta enemmän siinä painaa se, että kannattaako niitä lisätutkimuksia tehdä, kun kissa on nyt terve, ja niissä ilmeisesti voisi kuitenkin olla omat riskinsä, ihan jo senkin takia että ne tarvii ilmeisesti nukutuksessa tehdä. Mutta ehkä mä jossain vaiheessa laitan viestiä sille eläinlääkärille kuitenkin, hän tässä se asiantuntija kuitenkin on.
Skygge kirjoitti:
29 Kesä 2021 23:48
Ja sori "nollapostauksesta." Piti vaan päästä symppaamaan. :)
Kiitos siitä :hug:

Avatar
Skygge
Big Brother
Viestit: 5783
Liittynyt: 05 Loka 2010 14:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Skygge » 30 Kesä 2021 17:24

Marjo kirjoitti:
30 Kesä 2021 13:49
Mutta enemmän siinä painaa se, että kannattaako niitä lisätutkimuksia tehdä, kun kissa on nyt terve, ja niissä ilmeisesti voisi kuitenkin olla omat riskinsä, ihan jo senkin takia että ne tarvii ilmeisesti nukutuksessa tehdä. Mutta ehkä mä jossain vaiheessa laitan viestiä sille eläinlääkärille kuitenkin, hän tässä se asiantuntija kuitenkin on.
No tuohan se juurikin on. Joutuu vähän miettimään riskit/hyöty akselia. :scratch Onneksi teillä on kuitenkin vakuutus. Jos lisätutkimukset on hintavammat, niin eikös ne kerro kuitenkin hinnan etukäteen? Jos kissa on terve, niin mä ehkä tekisin niin, että seurailisin tilannetta. Mutta tee kuten parhaaksi näet. :) Se on kuitenkin eri asia näin sivullisena sanoa että "tee nyt näin" kun ei ole omasta rakkaasta lemmikistä kyse.
:trollface:

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Wendla » 09 Heinä 2021 17:02

Pinnasänky sai heti käyttäjän. :D On se kyllä aika söpö koisiessaan tuolla. Tulee vaan herralle kova paikka sitten, kun joutuu luopumaan siitä.
Liitteet
212168814_184518473637191_3816258676800438865_n.jpg
212168814_184518473637191_3816258676800438865_n.jpg (40.71 KiB) Katsottu 1681 kertaa

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Risto » 09 Heinä 2021 19:41

^Komea poika :in love:

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Wendla » 10 Heinä 2021 12:50

Risto kirjoitti:
09 Heinä 2021 19:41
^Komea poika :in love:
Se on. :Love: On ollu ihan pikkusesta asti.

Tuli tuossa juuri muisteltua herran pentuaikoja. Se niin kovasti tykkäsi makoilla sylissäni ja nakertaa samalla yhtä pitkää kaulakoruani. Herran onneksi se oli silloin suosikkikoruni, joten hyvin usein kaulassa. Tuolla se koru on vieläkin korulasiassa, joskin on ihan pikkusen järsityn näköinen. :lol: Pitäisiköhän testata, että muistaakohan herra vielä?

Avatar
Skygge
Big Brother
Viestit: 5783
Liittynyt: 05 Loka 2010 14:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Eläimet & lemmikit

Viesti Kirjoittaja Skygge » 11 Heinä 2021 19:39

Katoin, eka että Pörrihän se siinä. Aivan samanlainen ja saman värinen, kun porukoiden vanha kissa. Nätti poika on. :thumbsup
:trollface:

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu keskustelu”