BBPlaza.org - Foorumi

Vähän pelkään, että olen menettänyt yhen pitkäaikaisimmista ystävistäni. Yli kymmenen vuoden historia ja säännöllinen yhteydenpito taustalla. Nyt hän on kadonnut, ilmeisesti omasta tahdostaan. En ole kuullut hänestä mitään yli puoleen vuoteen. Ei ole reagoinut mitenkään tai vastannut millään tavoin yhteydenottoyrityksiin. Olen jopa ehtinyt pelätä pahinta, että entä jos onkin kuollut. Yhden pelin ansiosta olen kuitenkin onneksi saanut varmistettua, että hengissä on, kun kerta pelaa säännöllisesti. Kuolleet kun harvemmin pelaavat.

Oon koittanut ylläpitää toivoa, että josko hän kuitenkin vielä palaisi. Tai ainakin ottaisi yhteyttä ja kertoisi, mistä oikein on kyse. Mutta nyt alkaa jo tuntua, että ei tässä odottamisessa ja toivomisessa välttämättä enää ole järkeä. Jatkuva epävarmuus ei tee hyvää. Varmaan kaikki mahdolliset tunneskaalatkin tullut käytyä lävitse. Suru, huoli, vihaisuus, epäusko, pettymys, yksinäisyys... Tänään aloin ottaa hänen kuviaan pois kehyksistä. Ei niiden yhteisistä hyvistä hetkistä muistuttavien kuvien katselu enää tuo hyvää mieltä.

Wendla kirjoitti: ↑

17 Huhti 2021 18:40

Vähän pelkään, että olen menettänyt yhen pitkäaikaisimmista ystävistäni. Yli kymmenen vuoden historia ja säännöllinen yhteydenpito taustalla. Nyt hän on kadonnut, ilmeisesti omasta tahdostaan. En ole kuullut hänestä mitään yli puoleen vuoteen. Ei ole reagoinut mitenkään tai vastannut millään tavoin yhteydenottoyrityksiin. Olen jopa ehtinyt pelätä pahinta, että entä jos onkin kuollut. Yhden pelin ansiosta olen kuitenkin onneksi saanut varmistettua, että hengissä on, kun kerta pelaa säännöllisesti. Kuolleet kun harvemmin pelaavat.

Surullinen aihe. Ystävyyden päättyminen on kuin ero, sydän särkyy, asia pitää käsitellä ja se ottaa, minkä ottaa. Ole kärsivällinen, aika auttaa. Suoraan sanottuna on aika paskamaista, itsekästäkin, vain kadota. Noin pitkän ajan jälkeen olisi kohtuullista käydä se keskustelu, vaikka ymmärrettävästi se vaikealta tuntuisikin - mutta ei se auta kuin ajatella, että kaipa hänellä on syynsä. Varmasti hän myös tietää, että mikäli mieli joskus muuttuu, hän voi sinuun ottaa yhteyttä, luulisin, että se on tärkeä tieto.

Hyvä, että suojelet vähän itseäsi ja otat kuvia pois. Kuten sanoit, jatkuva epävarmuudessa eläminen ei ole hyväksi.

Minun hyvä ystäväni katosi elämästäni n. 10 vuotta sitten. Myöhemmin olen kuullut kautta rantain, että kyseessä oli hänen oman elämänsä turbulenssi, jolloin hän ei kestänyt katsoa, kun minulla meni hyvin. Ymmärrän ja empatisoin, mutta silti pidän edelleen epäreiluna, ettei hän antanut mitään selitystä, ei edes kuitannut, että tämä ystävyys oli nyt tässä. Ymmärrän kyllä senkin, että tilanne on hänelle ollut vaikea ja jaksaminen rajoilla jo muutenkin, saati sitten, että pitäisi vielä löytää voimia eräänlaiseen erokeskusteluun. Toki olen iloinen, että hän on sittemmin ilmeisesti päässyt vaikean kautensa yli ja löytänyt suunnan elämälleen. Suren edelleen aika ajoin sitä, että minä en siihen mahdu. Toivon, että hän saa silloin tällöin ilon ja hyvän mielen tunteita yhteisistä muistoistamme kuten minä saan.

Tämä avautumiseni ei nyt varmaan auttanut, mutta joka tapauksessa hurjasti voimia Wendla!

Kiitos Mingviini ihanista sanoista. Nousi linssiin tippa jos toinenkin, mutta vain hyvällä tapaa.

Kyllähän tuossa ystävyyden päättymisessä paljon samankaltaisia piirteitä on kuin erossa. Varsinkin kuin päättyy kuin seinään ja täysin yllättäen. Hiljalleen hiipuvat ystävyydet ovatkin sitten ihan eri asia, se ei tee niin kipeää. Mutta kaksi ystävää olen nyt menettänyt yllättäen ja odottamattomasti. Ensimmäinen menetys muutaman vuoden takaa. Oli silloinen paras ystäväni (tai ainakin hän oli minulle, minä mitä ilmeisemmin en hänelle). Hän kuitenkin kertoi suoraan, että tämä oli nyt tässä. Hänen menettämisensä jälkeen aloin lukea netistä ystäväerosta. Se jotenkin auttoi hahmottamaan tilannetta ja ymmärtämään, miksi silloin tuntui niin helvatun pahalta. Jotenkin ystävyyden kannalta ei osannut odottaa, että niin sanottu ero voisi olla mahdollinen. Erilleen kasvaminen ja yhteydenpidon hiljalleen hiipuminen joo, sitä kyllä oli tapahtunut ennenkin. Mutta että sellainen ihan selkeä ero, että toinen päättää ihan yllättäen, että tämä oli tässä.

Ja täydellinen katoaminen on kyllä epäreilua. Sitä vaan jää ihan täydellisyyden epätietoisuuden valtaan. Mistä on kyse? Onko jotain tapahtunut? Onko hän kunnossa? Olenko minä tehnyt jotain? Olenko loukannut häntä jotenkin? Olenko nyt kussut jotenkin todella pahasti? Niin paljon kysymyksiä mielessä. Uskon kuitenkin, että hänellä on syynsä tuohon. Tuskimpa ainakaan v*ttuillakseen tai huvikseen on päättänyt kadota.

Hyviä muistoja on kyllä paljon. Kyllä ne välillä hymyilyttävät. Tosin liikaa ei varmaan vielä kantsi muistella. Alkaa vain itkettää. Mutta olen kyllä todella onnellinen ja kiitollinen niistä vuosista, jotka meillä oli.

Erosta on aikaa noin neljä kuukautta. Pääsääntöisesti on mennyt tosi hyvin, kun ex sai muutettua tavaransa pois täältä. Mutta välillä tulee edelleen todella haikea olo. Perseestähän tämä on. Mutta minkäs teet.

Pää on taas niin täynnä ajatuksia asioista mitä pitäisi toteuttaa, mutta jotenkin tuntuu niin vaikealta tehdä mitään simppeleitäkään ratkaisuja elämän suhteen. Välillä sitä toivois olevansa normaali.

Risto kirjoitti: ↑

09 Touko 2021 21:09

Pää on taas niin täynnä ajatuksia asioista mitä pitäisi toteuttaa, mutta jotenkin tuntuu niin vaikealta tehdä mitään simppeleitäkään ratkaisuja elämän suhteen. Välillä sitä toivois olevansa normaali.

Mitä loppujen lopuksi tarkoittaa olla normaali? (:

Wendla kirjoitti: ↑

09 Touko 2021 21:19

Mitä loppujen lopuksi tarkoittaa olla normaali? (:

Se on kyllä helvetin hyvä kysymys.

Risto kirjoitti: ↑

09 Touko 2021 21:21

Wendla kirjoitti: ↑

09 Touko 2021 21:19

Mitä loppujen lopuksi tarkoittaa olla normaali? (:

Se on kyllä helvetin hyvä kysymys.

No jep. Melkoinen mysteeri. Outoa se normaalius.

Ja pasha, en sitten vieläkään saanut vastausta siihen.

Koin tänään elämäni ensimmäisen allergisen reaktion, ilmeisesti kai siitepölystä. Lähes koko päivän oon ollut ulkona. Useiden tuntien ulkoilun jälkeen alkoi yllättäen kirveltää silmiä ihan helkutin paljon. Puolison piti välillä taluttaa miuta sokkona kaupungilla, kun en pystynyt pitämään silmiä koko ajan auki. Sitten vielä alkoi nokkakin vuotamaan. Ei kyllä ollut kivaa, varsinkin tuo silmien kirvely oli ihan järkyttävää. Kyllä se sitten alkoi onneksi helpottaa, kun pääsi kotiin huuhtomaan silmiä vedellä ja nappaamaan allergialääkkeen nassuun.

Kaipasin isoa tai pienikin sadekuuro kävis. Nokka vuotanut semmoista kyytiä pari päivää, ettei kärsis enää niistää. Allergiaoireet on kyllä persiistä.

ramasee kirjoitti: ↑

15 Touko 2021 21:40

Kaipasin isoa tai pienikin sadekuuro kävis. Nokka vuotanut semmoista kyytiä pari päivää, ettei kärsis enää niistää. Allergiaoireet on kyllä persiistä.

Ite päässyt toistaiseksi vähillä allergiaoireilla. Toi kevään katupöly kyllä pisti nokan vuotamaan kunnolla. Tosin jos siitepölyä on paljon ja ulkoilen runsaasti, niin silloin saan kunnon allergiaoireita itsekin.

Nyt vaan ootan, että tulis noi sateet. Auto aivan siitepölyssä, eikä sitä oo järkeä käydä pesemässä, kun on seuraavana päivänä saman näköinen kuin aiemmin.

Skygge kirjoitti: ↑

15 Touko 2021 22:44

Nyt vaan ootan, että tulis noi sateet.

Täällä alko jo Ei oo kova, mut maa märkää jo. Avasin ikkunankin, kun sisällä 25 astetta, jospa sitä saisin hieman laskettua. Pitää seuraavassa lakanan vaihdossa vaihtaa jo ohuempaan täkkiin.

Ei oo ison siivouksen teko ihmisen hommaa näillä keleillä. Mulla on tosiaan 58 neliön kaksio, jossa erillinen isohko keittiö. Imuroin, pesin lattiat ja siihen päälle pesin vessan sekä keittiön tasot. Aivan järkyttävä soija.

Tajusin juuri, että siitä on pian vuosi, kun oon nähnyt lähimpiä ystäviä. Nakertaa. Viime aikoina on oikeasti alkanut olla aika yksinäinen olo. Kaipaa niitä ihmisiä ja sitä seuraa, jossa voi olla täysin oma pöljä itsensä.

Kirotun kylmää. Täällä oon vaan kököttänyt kippurassa paksun täkkini alla. Ei miusta välillä näy täältä muuta kun epäluuloisesti ulos pälyilevät silmäni. Ihan varmasti sieltä tulee kohta lunta niskaan.

Lisäys: Oon miettinyt kello kahdesta alkaen, että onko liian aikaista laittaa sauna lämpiämään.

Mietin myös, että kahvia vai lämmintä kaakaota. Elämän suuria kysymyksiä.

Wendla kirjoitti: ↑

22 Touko 2021 15:27

Kirotun kylmää.

Jep jep, ne muutamat hellepäivät on lämmin muisto vain. ;(

Risto kirjoitti: ↑

22 Touko 2021 16:40

Wendla kirjoitti: ↑

22 Touko 2021 15:27

Kirotun kylmää.

Jep jep, ne muutamat hellepäivät on lämmin muisto vain. ;(

Voi kun lämmittäisi edes se muisto.

Mä just tossa tajusin, et hitto mä oon yksinäinen. Ei sillä. Mä viihdyn hyvin yksin. Se on mulle täysin ok etten näe kavereita usein. Mutta näin eron jälkeen huomannut, etten puolen vuoden aikana oo kavereita nähnyt. Yhden kaverin kolme kertaa puolen vuoden aikana. Kyllä tää korona tohon vaikuttaa.

Mä näen normaalisti kavereita tyyliin kerran pari kuussa tai kahdessa. Mutta nykyään toikin on minimissä. Ja sitten kun en tunne kaupunkia kunnolla. Kyllä tässä vähän höperö olo on välillä. Viikottain näen fyssaria ja kaupan kassaa ja that's it.

Ei mulla tosin täällä ole kuin yksi kaveri. Välillä tuntuu, et parempi ois ollut, jos oisin jääny stadiin. Siellä mulla oli enemmän tosi elämän kavereita. Nykyään tää on sitä, että netin kautta juttelee ja tosielämän kontaktit hyvin vähäisiä. Ei sillä. Mä tykkään tosi paljon asua täällä. Mutta tuo ystävien puute raastaa välillä, vaikka kaupungista pidänkin.

Wendla kirjoitti: ↑

22 Touko 2021 17:47

Risto kirjoitti: ↑

22 Touko 2021 16:40

Wendla kirjoitti: ↑

22 Touko 2021 15:27

Kirotun kylmää.

Jep jep, ne muutamat hellepäivät on lämmin muisto vain. ;(

Voi kun lämmittäisi edes se muisto.

Tervetuloa mun luo! Tänään sisällä aivan hemmetin kuuma. Nyt, kun aurinko on siirtynyt niin ettei paista enää suoraan ikkunaan, on läpivedolla 24 astetta sisällä. Auringon paistaessa, läpivedolla ja tuulella 26.7 päivän kuumimpana hetkenä. Mittari on sisällä varjossa.
Kärvistelen tämän kanssa, koska helle tekee mulla pahaa ja aina kun paistaa aurinko, täällä nousee lämpö. Onneksi nyt saa illaksi ja yöksi viileämpää että voi nukkua ja tulee edes osan vuorokaudesta toimeen.

Olispa ei-hellekesä.

Skygge kirjoitti: ↑

22 Touko 2021 19:26

Mä just tossa tajusin, et hitto mä oon yksinäinen.

Voin samaistua, vaikka en ihan samanlaisessa tilanteessa olekkaan.

On täällä päin pari tyyppiä, jotka kai tavallaan kavereita. Tai enemmänkin ovat puolison kavereita. Viihdyn kyllä heidän seurassaa, että se ei nyt varsinaisesti ole ongelma. Mutta en vain oikein tiedä, että missä määrin he ovat miun kanssa vain siksi, että oon puolison kumppani. Kyseessä ei kuitenkaan sillä tapaa kaverit, että uskaltaisin koskaan itse ehdottaa tapaamista tai mitään vastaavaa. Lähinnä vain välillä lähden mukaan matkaan. Enkä kyllä usko, että he miuta inhoavatkaan, kai he sanoisivat ainakin puolisolle, jos eivät miuta mukaan haluaisi. Mutta jotenkin on vain alkanut tuntua itsestä, että olisin vain sellainen mukana roikkuja.

Joitain päiviä sitten iski aika kurja olo ja vieläpä aika pienestä jutusta. Puoliso siis sanoi, että kaveri oli pyytänyt meitä mukaan paikkaan x, että haluanko lähteä. Halusinhan mie. Sitten just kun oltiin lähdössä, niin puoliso antoi kännynsä miulle hetkeksi ja satuin näkemään sen viestin, jonka kaveri oli puolisolle laittanut. Eihän se miuta ollut kysynyt mukaan, puolison vain. Hieman riipaisi, vaikka sinäällään loppujen lopuksi aika pikkujuttu. Jokatapauksessa siinä kohtaa oli jo myöhäistä perääntyä ja jäädä kotiin, joten kyllä sitten kuitenkin lähdin mukaan matkaan. Ja ihan kivaa siellä sitten olikin. Mutta jotenkin tuli vain sellainen olo, että miksipä nyt oikeasti edes ajattelin, että tuo kaveri olisi pyytänyt miutakin. Tai no joo, puolisohan niin sanoi, mutta silti...

Lähimmät kaverit tosiaan läntisemmässä Suomessa. Normaalisti nähty useamman kerran vuodessa, mutta pian ei olla vuoteen tavattu. Se on kyllä pitkä aika. Välillä kuvittelen mielessäni, että millaista se sitten on, kun viimein taas tavataan. Todennäköisesti rutistan niistä ilmat pihalle. Ties vaikka vähän pillitänkin, näin itseni tuntien.

Kierrekaneli kirjoitti: ↑

22 Touko 2021 19:42

Tervetuloa mun luo! Tänään sisällä aivan hemmetin kuuma. Nyt, kun aurinko on siirtynyt niin ettei paista enää suoraan ikkunaan, on läpivedolla 24 astetta sisällä. Auringon paistaessa, läpivedolla ja tuulella 26.7 päivän kuumimpana hetkenä. Mittari on sisällä varjossa.
Kärvistelen tämän kanssa, koska helle tekee mulla pahaa ja aina kun paistaa aurinko, täällä nousee lämpö. Onneksi nyt saa illaksi ja yöksi viileämpää että voi nukkua ja tulee edes osan vuorokaudesta toimeen.

Apuva, hyi kamala! Ei täälllä ehkä ookkaan ihan niin paha...

Raaah. Se tunne, kun tiedostaa itsekkin, että on v*ttuuntunut ihan helkutin pienestä asiasta, mutta silti v*tuttaa niin vietävästi. Voisin tällä hetkellä nirhata puolison ihan vaan siksi, että se vain nukkuu, nukkuu, nukkuu ja nukkuu! Helkutti meil ois hommia hoidettavana tänään. Yritin herättää, päivä sentään yli puolen. Ei onnistunut, oli vaan hiton kärttynen.

Melkein lähdin kettuuntuneena jo yksin hoitamaan hommat, mutta kun tiedän, että hän sitten kettuuntuu jos niin teen. Mutta kun tuntuu vaan, että koko päivä valuu vain hukkaan tässä odotellessa, että milloin se ylösnousemus oikein tapahtuu. Jos nyt ylipäätään edes tapahtuu tämän päivän puolella

Kyllä on ongelmat. Samaan aikaan v*tuttaa ja huvittaa se, että v*tuttaa.

Lisäys: olenpas passiivisagressiivinen, söin sen suklaat kostoksi. Johan alkaa käyrät laskea.

Wendla kirjoitti: ↑

29 Kesä 2021 12:31

Lisäys: olenpas passiivisagressiivinen, söin sen suklaat kostoksi. Johan alkaa käyrät laskea.

Toivottavasti saitte asiat hoidettua sitten lopulta.