Vapaa keskustelu

Foorumilaisten sielunmaisema, huvit ja harrastukset, uutiset ja örveltäminen, mussutus ja mäkätys sekä kaikki muu taivaan ja maan väliltä!
Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Wendla » 19 Helmi 2022 10:25

Mie en osais kuvitellekaan itseäni vuorotyöhön. En varsinkaan yötyöhön. Menis kyllä sisäinen kello varmasti niin pahasti juntturiin. Tai no ehkä mahdollisesti siihenkin voisi tottua, mutta jotenkin koen säännöllisen työajan ja työrytmin toimivan itselläni. Tosin hitaat aamupäivät olisi kyllä ihania.

Töistä mieleen, että tässä olisi tulossa työhaastattelu puoltoista viikkoa ennen laskettua aikaa. Huh. Toivottavasti pääsen perille. Miun tuurilla kakru kuitenkin päättää, että äidin työhaastattelupäivä on just sopiva syntymäpäivä ja joudun soittamaan jostain synnäriltä, että en ehkä nyt pääsekkään. :D
Mutta pitää toivoa parasta. Kyseessä olisi suosikkihommat ja lisäksi työpaikan sijaintikin parhaita mahdollisia. Ja vieläpä vakipaikka, kun viimeinkin valmistuneena niitäkin on voinut alkaa havittelemaan.

Viimeviikkoina on tapahtunut lähipiirissä paljon. Tullut mietittyä elämän haurautta, epäreiluutta ja sitä, miten täydellisen odottamattomia käänteitä elämä voikaan yllättäen heittää eteen. Elämänkoulua karuimmillaan ilman mahdollisuutta valmistautua ennakkoon. Toisaalta samalla taas saanut konkreettisen muistutuksen elämän arvosta ja siitä, että kannattaa vain olla onnellinen siitä kaikesta mitä itsellä on. Liian helposti elämän perusasioitakin alkaa pitää itsestäänselvyytenä.

Avatar
Mour
Isoveli
Viestit: 1892
Liittynyt: 23 Loka 2008 09:37
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Mour » 19 Helmi 2022 16:20

Wendla kirjoitti:
19 Helmi 2022 10:25
Toisaalta samalla taas saanut konkreettisen muistutuksen elämän arvosta ja siitä, että kannattaa vain olla onnellinen siitä kaikesta mitä itsellä on.
Toi on niin totta. Sen kun muistaisi aina muulloinkin kuin silloin, kun jotain ikävää tapahtuu. :Love:

Tsemppiä työhaastatteluun! Ja onnea vielä odotukseen.

Itsellä mielessä kypsyy ajatus alanvaihdosta jossain suhteellisen lähitulevaisuudessa. En oo leipiintynyt tai väsynyt hoitotyöhön, mutta on sellainen tunne etten tähän jää. Vielä kun tietäisi mitä isona haluaa tehdä, vai tarvitseeko sitä missään vaiheessa lukkoon lyödäkään?
Älä hättäile, istu mättäälle, keitämmä kahvit, kyllä se pipo löytyy.

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Wendla » 27 Helmi 2022 11:21

Mour kirjoitti:
19 Helmi 2022 16:20

Tsemppiä työhaastatteluun! Ja onnea vielä odotukseen.
Kiitoksia. (:

Johan tässä alkaa jo hieman jännittää. Niin työjutut kuin sitten tuon pienen ihmisen maailmaan tulo. Tuo työpaikka olisi kyllä niin täydellinen. Ja pikkutyyppi taas ei ole ollut viimeaikoina ihan täysin yhteistyöhaluinen, kun on ollut sinnikkäästi sitä mieltä, että pää ylöspäin on kivempi hengailla. Me tulevat vanhemmat ja terveydenhuollon henkilökunta ei olla oltu ihan samaa mieltä.
Mour kirjoitti:
19 Helmi 2022 16:20
Vielä kun tietäisi mitä isona haluaa tehdä, vai tarvitseeko sitä missään vaiheessa lukkoon lyödäkään?
Sanoisinpa että ei tarvitse lukkoon lyödä ainakaan silloin, jos se tarkoittaisi päätöstä siitä, mitä tekee seuraavat kymmenet vuodet elämässään. Se on aika hurjan pitkä aika. Ja vielä hurjempi ajatus olisi, että siinä samassa hommassa olisi ehdottomasti oltava niin kauan, oli se sitten mitä tahansa.

Avatar
ramasee
Jumalan ruoska
Viestit: 8322
Liittynyt: 21 Marras 2010 21:42
Paikkakunta: Oulu

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja ramasee » 10 Maalis 2022 18:19

Oi, onpa hauskaa nähdä Mour täällä pitkästä aikaa! Aivan unohtunut koko Plaza, mutta tulihan se samantien mieleen, kun uutinen bb hausta tuli [smilie=a_tongue.gif]

Wendlalla on nyt kyllä jännät ajat edessä! Tsemppiä haastatteluun ja loppuodotukseen! :hug: Vaikka toki, noistakin viesteistä on jo hetki aikaa
Laura vie, muut vikisee!

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Wendla » 13 Maalis 2022 08:58

ramasee kirjoitti:
10 Maalis 2022 18:19

Wendlalla on nyt kyllä jännät ajat edessä! Tsemppiä haastatteluun ja loppuodotukseen! :hug: Vaikka toki, noistakin viesteistä on jo hetki aikaa
Kiitoksia, vaikka vähän "myöhässä" oletkin, mutta eipä se mitä. (:
Kävin haastatteluissa kahteen todella mielenkiintoiseen paikkaan, mutta valitettavasti en tullut valituksi kumpaankaan. Toiseen jäin varalle, mutta en kyllä usko, että valittu luopuu paikastaan. Harmittaahan tuo, sillä kyseisen kaltaisia unelmapaikkoja ei ole koko ajan haussa, mutta toisaalta eipä tämä mikään katastrofi ole. Mahdollisesti jään nyt sitten ehkä pidemmäksi aikaa kotiin. Puoliso kuitenkin jokatapauksessa on kotona riippumatta siitä, jatkanko mie vanhempainvapaita vai enkö jatka. Niin tietyllä tapaa ollaan sen suhteen aika onnekkaassakin asemassa, että meidän olisi mahdollista jäädä koko perheen yhdessä kotiin useammaksi kuukaudeksi. Eli puolensa siinäkin, että en tullut valituksi, vaikka toki olisin mieluummin töihin mennyt äitiysloman jälkeen.

Suurin muutos elämässä koskaan tosiaan nyt tapahtunut; pikkuneiti on ollut mullistamassa maailmaamme nyt muutaman päivän ajan. :Love: On kyllä onnistunut hurmaamaan meidät täysin. Puolisostakin on noussut esiin uusia ulottuvuuksia, sellaista tietynlaista herkkyyttä. Ja hän on kyllä aivan huippu tuon meidän neidin kanssa. Handlaa neidin hoidon niin hyvin, on niin ihailtavan läsnä koko ajan, olen kyllä todella ylpeä hänestä. Itsellä vielä vaatii tuo pikkuisen hoitaminen vähän harjoittelua, vaikka edennyt olenkin. Ihan hassuissakin kohtaa lyö välillä pää tyhjää. Esim. kun neiti on sylissä asennossa x ja pitäisi vaihtaa asentoon y, niin välillä tartten tasaisen tason johon laskea pikkuisen ensin selälleen, kun en hahmota, miten ihmeessä sitä olisi tarkoitus pyöritellä sylissä/käsissä. :lol:

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Risto » 13 Maalis 2022 09:47

Mahtavaa Wendla! Oikein paljon onnea! :in love:

Avatar
Skygge
Big Brother
Viestit: 5783
Liittynyt: 05 Loka 2010 14:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Skygge » 14 Maalis 2022 19:28

Onnea Wendla! :hug:
---


Itellä oli loppuvuosi aikamoista tunteiden vuoristorataa ja henk.koht elämässä tapahtui aika paljon muutoksia. Mielenterveys on ollut koetuksella välillä, mutta pari kuukautta mennyt taas hyvin. :tu Tajusin tuossa, kun luin uutisen uudesta BB-kaudesta, että en ole käynyt täällä kauden päättymisen jälkeen. Nyt tulee taas roikuttua täällä enemmän, kun odottelee uutta kautta. Tosin saa nähdä mikä oma rooli kaudella on. Roikunko täällä vai olenko itse talossa. Hakupaperit on laitettu :thumbsup
:trollface:

Avatar
Mingviini
Tuottaja
Viestit: 1116
Liittynyt: 05 Syys 2019 05:04

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Mingviini » 15 Maalis 2022 20:02

Paljon onnea Wendla teidän koko perheelle :Love:
:thumbsup

ninnipinni
Television orja
Viestit: 795
Liittynyt: 14 Syys 2020 13:25

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja ninnipinni » 15 Maalis 2022 20:35

Onnea! Saatiin uusi fani bb-yhteisöön [smilie=a_crylaugh.gif]
Onnennumero 7 Sofia!

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Wendla » 16 Maalis 2022 15:12

Kiitoksia :love61:

Ja tulispa vaan bb-fani, sopisi kyllä miulle hyvin. Tosin puolisolle se olisi painajainen, kun muka jo yksi bb-hullu kotona on aivan liikaa. :D

Avatar
Mour
Isoveli
Viestit: 1892
Liittynyt: 23 Loka 2008 09:37
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Mour » 17 Maalis 2022 10:49

Paljon onnea Wendlan perheelle! Tuttu tunne toi hämmennys miten sitä pikku ihmistä pitäisi pyöritellä. Ainutlaatuisia aikoja nuo, nauttikaa. :Love:
Älä hättäile, istu mättäälle, keitämmä kahvit, kyllä se pipo löytyy.

Avatar
James
BB-talon ylijumala
Viestit: 4826
Liittynyt: 31 Elo 2008 18:27
Paikkakunta: Espoo

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja James » 18 Maalis 2022 23:53

Onnea Wendla! :)

Aika menee todella nopeasti. Tuntuu, että ihan vasta meilläkin odotettiin tytön syntymää ja kuukausi sitten neiti täytti jo 2 vuotta. On kyllä mahtavaa seurailla pienen kehitystä ja touhuilua joka päivä. Ryhmä Hau on aika kova meillä :in love:

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Wendla » 19 Maalis 2022 19:28

Kiitoksia onnitteluista Mour ja James :Love:

James kirjoitti:
18 Maalis 2022 23:53

Aika menee todella nopeasti. Tuntuu, että ihan vasta meilläkin odotettiin tytön syntymää ja kuukausi sitten neiti täytti jo 2 vuotta. On kyllä mahtavaa seurailla pienen kehitystä ja touhuilua joka päivä. Ryhmä Hau on aika kova meillä :in love:
Aika tuntuu kyllä menevän nopiaan. Itse asiassa muistan vielä, kun kerroit täällä teidän neidin syntymästä.

Hassua ajatella, että vielä pari vuotta sitten vauvahaaveet tuntuivat vain kaukaiselta unelmalta. Ja nyt pieni on pian kahden viikon ikäinen. Tietyllä tapaa edelleen välillä havahtuu siihen, että hei hetkonen, en olekaan enää raskaana. Jotenkin siihen on niin tottunut, että välillä huolestuu siitäkin, kun ei ole enää tuntenut vauvan liikkeitä. Ja sitten taas tajuaa, että niin, eihän siellä vatsassa enää edes kukaan oleskele.

Avatar
ramasee
Jumalan ruoska
Viestit: 8322
Liittynyt: 21 Marras 2010 21:42
Paikkakunta: Oulu

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja ramasee » 23 Maalis 2022 19:52

Oiiii, paljon onnea Wendla perheineen!! :hug: :in love:
Laura vie, muut vikisee!

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Wendla » 26 Maalis 2022 14:50

Kiitoksia, ramasee :hug:

Äitiys on kyllä ihmeellistä. Jollain tapaa en vieläkään taida ihan täysin sisäistää sitä, että olen äiti. Tytön kanssa puuhaillessani kutsun kyllä itseäni äidiksi (ikään kuin hän sitä edes ymmärtäisi) ja se tulee kyllä luonnostaan. Mutta silti jotenkin vielä edelleen osin se klassinen tuoreen äidin tunne, että onko tuo oikeasti minun lapseni, eikä kukaan oikeasti tule viemään sitä pois?

Oon kyllä ollut innoissani siitä, että voin koko ajan tehdä enemmän ja enemmän sellaisia asioita, joita en ole useisiin kuukausiin voinut tehdä. Koirienkin kanssa pystyy jo tekemään hieman pidempiä lenkkejä, vaikka normaalipituiset lenkit ovatkin vielä kaukana. Mutta pikkuhiljaa. Tässä on vielä viikkojen toipuminen edessä ja liian raskaita hommia ei nyt saisi tehdä. Jonkinverran vaatii kyllä itsehillintääkin, että ei alkaisi liikaa riehua. Ootan jo ihan innolla, että voisin käydä vuokraamassa tekstiilipesurin ja pääsisin sohvan, nojatuolien, mattojen, ehkä autonkin penkkien kimppuun. Voi apuva, kuulostaapa kuolettavan tylsältä, kun odottaa innolla tekstiilipesurin vuokrausta. :D

Avatar
ramasee
Jumalan ruoska
Viestit: 8322
Liittynyt: 21 Marras 2010 21:42
Paikkakunta: Oulu

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja ramasee » 19 Huhti 2022 16:45

Wendla kirjoitti:
26 Maalis 2022 14:50
Voi apuva, kuulostaapa kuolettavan tylsältä, kun odottaa innolla tekstiilipesurin vuokrausta. :D
Höpsistä! Minusta tämä on vain ja ainoastaa suloista. Arjestakin voi saada juhlaa, niin monella eri tavalla ja onhan se siistiä, kun näkee, että nyt tulee puhdasta [smilie=a_happyhappy.gif]

Itselläni hiihtokausi taisi päättyä eilen. Kyllähän edelliset lenkit ovat olleet semmoista rämpimistä tuolla pehmeässä lumessa, että jösses, mutta kun hiihtämään on päästävä, niin hiihtämään on päästävä. Ehkä kuitenkin jätän nyt suksimiset ensi talveen, kun latujen kunnossapitokin on tänään lopetettu.
Laura vie, muut vikisee!

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Wendla » 12 Kesä 2022 16:37

Voi apuva, huomenna pitäisi lähteä töihin. Uskon sen olevan oikea ratkaisu, mutta silti koen jo etukäteisikävää tyttöä kohtaan. Tuntuu niin oudolta, kun tähän mennessä olen ollut enimmillään vain viisi tuntia erossa hänestä. Voihan itku, pitää varmaan teetättää neidistä valokuva työpöydälle.

Avatar
Skygge
Big Brother
Viestit: 5783
Liittynyt: 05 Loka 2010 14:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Skygge » 16 Kesä 2022 10:38

Kaikenlaista uutta ja vanhaa on pukannut omassa elämässä viime kuukausina. Parisuhde kariutui, masennusta ja sitten on ollut myös hyviä hetkiä. Nyt kun BB:stä on alkanut pikku hiljaa tippumaan erilaista infoa, niin tässä alkaa jo odottelemaan seuraava kautta innolla ja täälläkin tulee taas aktivoiduttua hiljaiselon jälkeen. Näinhän se tosin itselläni menee joka vuosi. Off seasonilla käyn silloin tällöin vilkuilemassa, että mikä meno ja kirjoitan viestejä, jos huvittaa. :D

Pari kuukautta sitten aloin striimailemaan pelaamistani Twitchiin ja se on alkanut todella hyvin. En tee sitä rahan takia, vaan oman itseni. Mukava pelata ja höpistä katsojien kanssa. Seuraajia on tullut yllättävän paljon ja nyt tuolla on mahdollisuus tienatakin joitain taskurahoja. Tosin kuten sanoin, niin se ei todellakaan ole striimailuni tarkoitus. Katsojat ja mahdollinen raha mitä tuolta tulee, on vain bonusta. Tekee muuten todella hyvää myös mielenterveydelle toi, ainakin mun tapauksessa. Tulee puhuttua paljon enemmän ääneen kuin yleensä. :D
:trollface:

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Wendla » 18 Kesä 2022 07:18

Skygge kirjoitti:
16 Kesä 2022 10:38
Nyt kun BB:stä on alkanut pikku hiljaa tippumaan erilaista infoa, niin tässä alkaa jo odottelemaan seuraava kautta innolla ja täälläkin tulee taas aktivoiduttua hiljaiselon jälkeen. Näinhän se tosin itselläni menee joka vuosi. Off seasonilla käyn silloin tällöin vilkuilemassa, että mikä meno ja kirjoitan viestejä, jos huvittaa. :D
Peukku sille, että oot taas täällä. :tu

Kaikkea uutta sitä oppiikin. Lueskelin tuossa ajankulukseni hääsuunnittelijan haastattelua. Hääsuunnittelija kertoi, että joskus häissä törmää räikeisiin etikettivirheisiin, kuten siihen, että miehet riisuvat takkinsa ennen sulhasta . Niin siis... mitä? Tuosta maailmanluokan järkyttävimmästä etikettivirheestä ymmyrkäisenä lähdin googlailemaan lisää tietoa. Luin sitten että juhlavieraana olevat miehet voivat ilmeisesti riisua puvun takkinsa vasta silloin, kun juhlien isäntä kysyy naisväeltä, että sopiiko jos miehet riisuvat nyt takkinsa. Pakko myöntää, että käytänne kuulostaa sen verran hassulta, että nyt kun tiedän siitä, niin kiusaus olisi naisena sanoa tuossa tilanteessa, että itseasiassa ei sovi. Ihan vain selvittääkseni, mitä silloin tapahtuu. :lol:

Ihmekkös sitten, että meidän häissä miehet taisi kaikki kököttää siinä takissaan. Voi raukkoja, onneksi ei ollut sentään hellettä. :D

Avatar
Tirkka
Isoveli
Viestit: 8346
Liittynyt: 13 Elo 2006 21:47
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Tirkka » 02 Heinä 2022 12:27

Oon tässä katellut yhtä jaksoa Naked Attraction UK:ta ja vähän alkoi naurattaa ja säälittää samaan aikaan kun yhden tiputuksen yhteydessä alkoi soimaan sama biisi mikä on ollut Nelosen kausilla Suomen BB:n tunnarina. Kertoo ehkä jotain tästä Suomesta. Ehkä.
Totuus on tuolla ulkona.

Avatar
Skygge
Big Brother
Viestit: 5783
Liittynyt: 05 Loka 2010 14:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Skygge » 17 Elo 2022 16:09

Tulipahan käytyä 3-4 vuoden tauon jälkeen optikolla. Mulla on usein ollu kahdet lasit. Toisissa laseissa aina ollut sellanen kiinnitettävä aurinkolasisuoja. Noista hajosi sanka ja niitä ei saanut enää korjattua. Joutui olemaan toisten lasien varassa hetken ja niihin ei tuo suoja käy.

Onni onnettomuudessa mulla oli muutenkin tarkotus käydä optikolla syksyllä, ettei ollu mikään "katastrofi." Mutta nyt tuli sitten käytyy vähän aiemmin. :D 0,2 tuli vahvuutta lisää ja hajataittoo korjattiin. Eipä tullut edes kalliiksi, kun Specsaversilla oli taas toi tarjous, toiset lasit kaupan päälle. Eikä tarvinut miettiä, että pitääkö ostaa sellaiset lasit, joihin saa vastaavanlaisen aurinkolasisuojan, kun ennestään oli jo. Halusin lähes identtiset lasit noiden hajonneiden tilalle ja testasin et toi edellinen suoja sopii niihin. :tu

Kyseisessä toimipisteessä oli vain yhdet lasit joihin ois saanu kylkiäisenä ton samanlaisen suojan. Mutta design kehykset, joilla hintaa 219€. Kalliiksi olis tullut. Onneks oli noi vanhat jotka ei oo ees kuluneet ja on täysin käyttökelpoiset ja laseille tuli hintaa yhteensä 259€ :thumbsup
:trollface:

Avatar
ramasee
Jumalan ruoska
Viestit: 8322
Liittynyt: 21 Marras 2010 21:42
Paikkakunta: Oulu

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja ramasee » 26 Elo 2022 19:55

Tirkka kirjoitti:
02 Heinä 2022 12:27
Oon tässä katellut yhtä jaksoa Naked Attraction UK:ta ja vähän alkoi naurattaa ja säälittää samaan aikaan kun yhden tiputuksen yhteydessä alkoi soimaan sama biisi mikä on ollut Nelosen kausilla Suomen BB:n tunnarina. Kertoo ehkä jotain tästä Suomesta. Ehkä.
Ei hele, kuulostaa kyllä erittäin huvittavalta tilanteelta [smilie=a_teeth.gif]
Laura vie, muut vikisee!

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu keskustelu”