Vapaa keskustelu

Foorumilaisten sielunmaisema, huvit ja harrastukset, uutiset ja örveltäminen, mussutus ja mäkätys sekä kaikki muu taivaan ja maan väliltä!
Avatar
Marjo
Television orja
Viestit: 773
Liittynyt: 02 Loka 2006 21:23

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Marjo » 15 Maalis 2021 12:56

Kierrekaneli kirjoitti:
14 Maalis 2021 15:09
Kierrekaneli kirjoitti:
03 Helmi 2021 17:30
Sain tänään tiedon saaneeni henk.koht. lisän palkkaan. Kaivelin tietoja ja niitä myönnetään meillä vain harkinnan mukaan ja tuli vähän puskista.
Voisinpa palata siihen hyvää fiilikseen mikä tästä hetkellisesti oli.
Nyt meinaan on tästä seurannut ongelmia.
Käytännössä mun veroprosentti nousi, mutta koska teen osa-aikaista työtä, saan sitä lisää vain sen osa-aikaisen mukaan. Teen osa-aikaista terveydellisistä syistä, enkä tule koskaan tekemään täyttä työaikaa. Osa minusta ymmärtää tämän, mutta osa ei.
Lisä on tarkoitettu kannustimeksi, mutta nyt mä maksan sitten aika kovan hinnan siitä kannustamisesta. Käytännössä maksan siitä kaksinkertaisen määrän mitä palkkakuitissa on kirjattu plussalle. (Että jos pitäis saada satanen, saan siitä puolet, mutta maksan sataviiskymppiä veroja ja muita kuluja enemmän mitä ennen.)

Meillä on töissä menossa yksi projekti missä kehitetään asioita ja olen ollut siinä mukana. Eipä kiinnosta enää tippaakaan.
Voi hemmetti, toi on tosi kurjaa. :( Toivottavasti se tasoittuisi vuoden mittaan niin, että saisit edes jotain veronpalautuksina takaisin, tai pienemmällä veroprosentilla loppuvuoden.

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Wendla » 15 Maalis 2021 18:49

Kierrekaneli kirjoitti:
14 Maalis 2021 15:09
Kierrekaneli kirjoitti:
03 Helmi 2021 17:30
Sain tänään tiedon saaneeni henk.koht. lisän palkkaan. Kaivelin tietoja ja niitä myönnetään meillä vain harkinnan mukaan ja tuli vähän puskista.
Voisinpa palata siihen hyvää fiilikseen mikä tästä hetkellisesti oli.
Nyt meinaan on tästä seurannut ongelmia.
Käytännössä mun veroprosentti nousi, mutta koska teen osa-aikaista työtä, saan sitä lisää vain sen osa-aikaisen mukaan. Teen osa-aikaista terveydellisistä syistä, enkä tule koskaan tekemään täyttä työaikaa. Osa minusta ymmärtää tämän, mutta osa ei.
Lisä on tarkoitettu kannustimeksi, mutta nyt mä maksan sitten aika kovan hinnan siitä kannustamisesta. Käytännössä maksan siitä kaksinkertaisen määrän mitä palkkakuitissa on kirjattu plussalle. (Että jos pitäis saada satanen, saan siitä puolet, mutta maksan sataviiskymppiä veroja ja muita kuluja enemmän mitä ennen.)
No voihan pasha. Kuin tuo voi ees olla mahdollista? Tai no johan selitit. Mutta silti...

Nyt iski kyllä ikäkriisi. Mallailin yhtä asukokonaisuutta peilin edessä. Totesin, että näyttää liian aikuiselta. Ja puoliso vain ohi mennessään naurahtaa ja toteaa "rakas, sie oot kohta kolmekymppinen." Väärät sanavalinnat!

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Wendla » 21 Maalis 2021 10:28

Minna Canthin päivä ja tasa-arvon päivä meni tuossa joitain päiviä sitten. Sen vuoksi päädyin lueskelemaan Canthin sitaatteja. Saatoin löytää toisen mottoni: "Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!" Pääsee hyvin lähelle Maria Jotunin sitaattia, joka myös jonkinlainen elämäni ohjenuora: "Ellei ole uskoa parempaan maailmaan, ei parempaa maailmaa synnykkään."

Voi juku. Olen energisellä höpötystuulella. Tämä oikeastaan aika yllättävää, sillä yö venähti aika pitkäksi, mutta silti en saanut nukuttua normaalia pidempään. Voisi luulla, että olisin nyt vain tuhiseva möykky sängyn pohjalla. :D

Avatar
Marjo
Television orja
Viestit: 773
Liittynyt: 02 Loka 2006 21:23

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Marjo » 22 Maalis 2021 09:27

Wendla kirjoitti:
21 Maalis 2021 10:28
Minna Canthin päivä ja tasa-arvon päivä meni tuossa joitain päiviä sitten. Sen vuoksi päädyin lueskelemaan Canthin sitaatteja. Saatoin löytää toisen mottoni: "Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää!" Pääsee hyvin lähelle Maria Jotunin sitaattia, joka myös jonkinlainen elämäni ohjenuora: "Ellei ole uskoa parempaan maailmaan, ei parempaa maailmaa synnykkään."
Noi on kyllä hyviä sitaatteja molemmat. Itselläni ei ole ollut tähän asti sen ihmeemmin ongelmia koronan tuoman pysähtyneisyyden takia, mutta nyt alkaa olla sellainen olo että tuo "nukkuva, puolikuollut elämä" kuvastaa tilannetta turhan hyvin. Tuossa viikonloppuna kun kuunneltiin, mitä koronarajoituksia vielä Turun seudulle suunnitellaan, todettiin että eivät ne muuta meidän elämää oikeastaan mitenkään, kun nytkään ei olla muualla kuin ruokakaupassa käyty sen lisäksi, että mies joutuu lähitöitä tekemään muutaman päivän viikossa.

Ehkä tässä on se, että tänne kotiin on nyt vielä enemmän jämähtänyt kun ei jaksaisi noita samoja kävelyteitä tallustella, kun kaikki yhtään syrjäisemmät ei-asfaltoidut reitit on joko litimärkiä tai jäässä tai molempia... Nyt on onneksi luvattu sen verran lämmintä, että pyöräteiden pitäisi sulaa varjopaikoiltakin, niin pääsee sitten pyöräilykauden korkkaamaan. Viime keväänä katupöly tuotti ongelmia, mutta täksi kevääksi on maski siihen käyttöön. Tilasin sen jo viime keväänä, mutta sattuneista syistä oli vähän saatavuushaasteita ja siinä kohtaa kun lopulta sen sain, oli jo hiekat ja muut saatu lakaistua... Käytin pyörän jo keväthuollossa pari viikkoa sitten, niin ei sitten tarvitse muuta kuin ottaa se esille ja lähteä liikkeelle. (:

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Wendla » 25 Maalis 2021 18:12

Marjo kirjoitti:
22 Maalis 2021 09:27
Itselläni ei ole ollut tähän asti sen ihmeemmin ongelmia koronan tuoman pysähtyneisyyden takia, mutta nyt alkaa olla sellainen olo että tuo "nukkuva, puolikuollut elämä" kuvastaa tilannetta turhan hyvin. Tuossa viikonloppuna kun kuunneltiin, mitä koronarajoituksia vielä Turun seudulle suunnitellaan, todettiin että eivät ne muuta meidän elämää oikeastaan mitenkään, kun nytkään ei olla muualla kuin ruokakaupassa käyty sen lisäksi, että mies joutuu lähitöitä tekemään muutaman päivän viikossa.
Omaan korvaan nuo liikkumisrajoitukset kyllä kuulostaa melkoisilta. Olen iloinen siitä, että en asu alueella, mitä nämä rajoitukset koskisivat.

Toistaiseksi en ole vielä kokenut eläväni nukkuvaa enkä puolikuollutta elämää koronan takia. Välillä toki iskenyt sellainen olo, että haluasi mennä ja tehdä enemmän, mutta tähän mennessä ne olotilat eivät ole onneksi olleet kovin pitkiä. Tosin saa nähdä, tuleeko nyt vaikuttamaan miten paljon se, että jään töistä pois. Työelämässä olen tavannut ihmisiä samalla tavoin kuin ennen koronaakin (okei, maski ja käsidesi tokin uutena lisänä), toisin sanottuna olen tavannut ihmisiä todella paljon. Kyllähän se varmaan tulee jonkinlainen muutos olemaan.

Avatar
Marjo
Television orja
Viestit: 773
Liittynyt: 02 Loka 2006 21:23

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Marjo » 26 Maalis 2021 11:04

Mulla isoin vaikutus on se, että olen nähnyt vanhempiani tosi vähän. Äidin kanssa ollaan pitkään käyty vesijumpassa kerran viikossa, minä ainakin vähintään yhtä paljon sen takia että keritään samalla saunassa ja pukuhuoneessa jutella viikon kuulumiset kuin sen itse jumpan takia. Nyt tulee tosi vähän soiteltuakaan, kun työpäivän aikana tulee sen verran paljon oltua puhelimessa ja Teams-palavereissa sun muissa, ettei enää sen jälkeen sitten jaksa ihan huvikseen rupatella. Ja sama juttu, että miehen äitiä ei olla nähty juuri lainkaan, ja kun mies on muutaman kerran käynyt siellä auttamassa joissain asioissa, on mennyt yksin.

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Wendla » 27 Maalis 2021 16:50

Marjo kirjoitti:
26 Maalis 2021 11:04
Mulla isoin vaikutus on se, että olen nähnyt vanhempiani tosi vähän. Äidin kanssa ollaan pitkään käyty vesijumpassa kerran viikossa, minä ainakin vähintään yhtä paljon sen takia että keritään samalla saunassa ja pukuhuoneessa jutella viikon kuulumiset kuin sen itse jumpan takia. Nyt tulee tosi vähän soiteltuakaan, kun työpäivän aikana tulee sen verran paljon oltua puhelimessa ja Teams-palavereissa sun muissa, ettei enää sen jälkeen sitten jaksa ihan huvikseen rupatella. Ja sama juttu, että miehen äitiä ei olla nähty juuri lainkaan, ja kun mies on muutaman kerran käynyt siellä auttamassa joissain asioissa, on mennyt yksin.
Onhan tuo kyllä varmasti iso muutos, jos on tottunut näkemään toista/toisia niin säännöllisesti. Itse en oikeastaan edes ennen koronaa tavannut ketään niin säännöllisesti (siis työelämä poissuljettuna), niin muutos ei siltäkään kannalta niin erityisen suuri ole. Mitä nyt vaan tosiaan se, että kauempana asuvia kavereita on tullut nähtyä nyt aiempaakin harvemmin. Mutta eipä sitä toiselle puolella Suomea aiemminkaan kovin usein tullut lähdettyä.


Olohuoneeni on nyt iloinen. [smilie=vibes.gif] Tai voiko huone olla iloinen? No voi se olla, kun nyt niin sanon. :D
Ostin elämäni ensimmäiset omat pääsiäiskoristeet. On noi ihania. :Love: Lisäksi puolisolle on iskenyt keväinen pesänrakennusvietti. Parin viikon maanittelun jälkeen suostuin siihen, että hommataan olkkariin uudet matot. Ja onneksi suostuin. Kokonaisuus on paljon iloisempi, pirteämpi ja keväisempi kun mustien mattojen tilalle tuli väriä. Lisäksi nuo uudet matot ovat myös siitä käteviä, että eivät mene ruttuun koiran noutaessa ja juostessa lelun perässä tuhatta ja sataa. Eli plussana säästyy myös miun hermoja, kun ei tarvitse enää olla koko ajan suoristamassa mattoja. :D

Avatar
DosterMan
Big Brother
Viestit: 5562
Liittynyt: 23 Syys 2008 16:51
Paikkakunta: Elderlings

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja DosterMan » 06 Huhti 2021 11:56

Älkää ottako mRNA piikkiä. Se ei auta mihinkään ja haittavaikutukset on jo lyhyellä aikavälillä todella suuret. Tauti josta yli 99% selviää ei todellakaan ole syy osallistua lääketieteelliseen kokeeseen, jota ei sais edes järjestää jos ei ylläpidettäs keinotekoisesti tätä hätätilaa.
aadeehoovee: 17p DosterMan – Uskon palkinto. Valo pimeydessä kun kaikki tuntui jo menetetyltä.

Avatar
Skygge
Big Brother
Viestit: 5783
Liittynyt: 05 Loka 2010 14:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Skygge » 07 Huhti 2021 15:23

Eilen illasta tuli sänky. Nyt on hyvä kun voi siinä nukkua. Hyvät unet tuli. :tu
:trollface:

Avatar
Dille
Alejandro
Viestit: 1801
Liittynyt: 17 Elo 2007 22:11
Paikkakunta: Itä-Häme

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Dille » 07 Huhti 2021 16:21

Haravoin jo etupihalta hiukan.

Avatar
Marjo
Television orja
Viestit: 773
Liittynyt: 02 Loka 2006 21:23

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Marjo » 07 Huhti 2021 18:09

Skygge kirjoitti:
07 Huhti 2021 15:23
Eilen illasta tuli sänky. Nyt on hyvä kun voi siinä nukkua. Hyvät unet tuli. :tu
Onnea! [smilie=vibes.gif]
Dille kirjoitti:
07 Huhti 2021 16:21
Haravoin jo etupihalta hiukan.
Täällä on satanut taas lunta tänään. Ei se kyllä maahan jää, mutta silti. Onneksi ei tarvitse lähteä mihinkään, töitäkin vielä tunnin verran.

Avatar
Skygge
Big Brother
Viestit: 5783
Liittynyt: 05 Loka 2010 14:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Skygge » 07 Huhti 2021 22:46

Marjo kirjoitti:
07 Huhti 2021 18:09
Skygge kirjoitti:
07 Huhti 2021 15:23
Eilen illasta tuli sänky. Nyt on hyvä kun voi siinä nukkua. Hyvät unet tuli. :tu
Onnea! [smilie=vibes.gif]
Kiitos. Nyt onkin hyvä, että on nää ex-puolison muuttohommat pois alta. Voi jatkossa keskittyä pelkkään tulevaan. Vähän oli kyllä ristiriitaiset olot tossa viime viikolla, kun asiat viimein etenivät. Mutta kaikenkaikkiaan ihan positiivisin fiiliksin tässä katsotaan eteenpäin. :)
:trollface:

Avatar
Kierrekaneli
Tuotannon kätyri
Viestit: 572
Liittynyt: 15 Syys 2020 20:13

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Kierrekaneli » 08 Huhti 2021 12:14

DosterMan kirjoitti:
06 Huhti 2021 11:56
Älkää ottako mRNA piikkiä. Se ei auta mihinkään ja haittavaikutukset on jo lyhyellä aikavälillä todella suuret. Tauti josta yli 99% selviää ei todellakaan ole syy osallistua lääketieteelliseen kokeeseen, jota ei sais edes järjestää jos ei ylläpidettäs keinotekoisesti tätä hätätilaa.
Älkää uskoko huuhaata.

Avatar
Marjo
Television orja
Viestit: 773
Liittynyt: 02 Loka 2006 21:23

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Marjo » 08 Huhti 2021 16:02

Skygge kirjoitti:
07 Huhti 2021 22:46
Marjo kirjoitti:
07 Huhti 2021 18:09
Skygge kirjoitti:
07 Huhti 2021 15:23
Eilen illasta tuli sänky. Nyt on hyvä kun voi siinä nukkua. Hyvät unet tuli. :tu
Onnea! [smilie=vibes.gif]
Kiitos. Nyt onkin hyvä, että on nää ex-puolison muuttohommat pois alta. Voi jatkossa keskittyä pelkkään tulevaan. Vähän oli kyllä ristiriitaiset olot tossa viime viikolla, kun asiat viimein etenivät. Mutta kaikenkaikkiaan ihan positiivisin fiiliksin tässä katsotaan eteenpäin. :)
Se on hyvä, että nyt on se vaihe takana ja pääsee jatkamaan ihan omaa elämää eteenpäin. Kyllähän siinä vielä voi tulla niitä ajatuksia ja tunnetiloja käsiteltäväksi, mutta on ainakin päässyt siitä välivaiheesta pois.

Mulla on huomisaamuksi aika koronarokotukseen. Ihan sama, minkä valmistajan rokote sieltä annetaan, mielelläni otan sen minkä saa.

Avatar
Skygge
Big Brother
Viestit: 5783
Liittynyt: 05 Loka 2010 14:11
Paikkakunta: Tampere

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Skygge » 08 Huhti 2021 23:02

Viitaten ketjussa aiemmin olleeseen jo poistettuun koronaan liittyvään viestiin seuraavaa:

Jätetääs sitten jatkossa toisten hörhöiksi haukkumiset pois. Asioista saa olla eri mieltä, mutta ei ruveta haukkumaan toisia.

-Skygge
:trollface:

Avatar
DosterMan
Big Brother
Viestit: 5562
Liittynyt: 23 Syys 2008 16:51
Paikkakunta: Elderlings

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja DosterMan » 08 Huhti 2021 23:10

Kierrekaneli kirjoitti:
08 Huhti 2021 12:14
Älkää uskoko huuhaata.
Täysin samaa mieltä. Kokonaiskuolleisuus on "korona-aikana" suomessa ollut pienempää kuin lähivuosina.

Suomessa on lyhyeen aikaan tullut paljon haittavaikutusilmoituksia
https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/ko ... lmoitukset

Hankala tietysti suoraan verrata rokotteita ja näitä mRNA pistoksia keskenään, mutta koska näin lyhyeen aikaan tullut näin paljon Suomessakin haittavaikutusilmoituksia, niin ihan kannattaa vakavasti miettiä. Tekemättömäksihän sitä ei koskaan saa.
aadeehoovee: 17p DosterMan – Uskon palkinto. Valo pimeydessä kun kaikki tuntui jo menetetyltä.

KariTa
Big Brother
Viestit: 5248
Liittynyt: 17 Syys 2010 23:26
Paikkakunta: Kainuu

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja KariTa » 09 Huhti 2021 00:34

DosterMan kirjoitti:
08 Huhti 2021 23:10

Kokonaiskuolleisuus on "korona-aikana" suomessa ollut pienempää kuin lähivuosina.
Suomessa ollaan onnistuttu koronan torjunnassa minkä takia kokonaiskuolleisuus on ollut niin alhainen, ei tarvitse mennä kuin länsinaapuriin jossa koko kansan elinajanodote laski viime vuonna koronakuolleisuuden takia, edellisen kerran teki samoin 1910-luvulla ja silloin syynä espanjantauti.

Avatar
Marjo
Television orja
Viestit: 773
Liittynyt: 02 Loka 2006 21:23

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Marjo » 09 Huhti 2021 18:32

DosterMan kirjoitti:
08 Huhti 2021 23:10
Kierrekaneli kirjoitti:
08 Huhti 2021 12:14
Älkää uskoko huuhaata.
Täysin samaa mieltä. Kokonaiskuolleisuus on "korona-aikana" suomessa ollut pienempää kuin lähivuosina.

Suomessa on lyhyeen aikaan tullut paljon haittavaikutusilmoituksia
https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/ko ... lmoitukset

Hankala tietysti suoraan verrata rokotteita ja näitä mRNA pistoksia keskenään, mutta koska näin lyhyeen aikaan tullut näin paljon Suomessakin haittavaikutusilmoituksia, niin ihan kannattaa vakavasti miettiä. Tekemättömäksihän sitä ei koskaan saa.
Niin, tuolla esimerkiksi listaa mun saaman rokotteen haittavaikutuksista: https://www.fimea.fi/tietoa_fimeasta/ko ... -biontech- Että kannattaa vähän katsoa sinne lukujen taaksekin.

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Wendla » 09 Huhti 2021 18:52

Puolisolla on ollut tänään tylsää. Olen kyllä tiennyt aina, että hän on ihminen, jonka ei pidä antaa tylsistyä. Mutta palasipa se taas mieleen kunnolla. Olin nimittäin röhnöttämässä kaikessa rauhassa olkkarissa, kun puoliso ilmestyy yllättäen nurkan takaa kädessään ihan helkutin pitkä pätkä lattialistaa. Katoin siinä sitten silmät suurina, että nytkö se sitten alkoi purkamaan kämppää tylsyyksissään. :lol: Mutta joo, meidän makkarin seinäprojekti alkoi juuri.

Tuo tapettien irti kiskominen on oikeastaan aika terapeuttista puuhaa. Vähän musiikkia taustalle, niin siinä on hyvä sitten vähän tanssahdellakin samalla. Tulee jotenkin hyvin rentoutunut ja vapautunut olo.

Avatar
Marjo
Television orja
Viestit: 773
Liittynyt: 02 Loka 2006 21:23

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Marjo » 10 Huhti 2021 21:11

Wendla kirjoitti:
09 Huhti 2021 18:52
Tuo tapettien irti kiskominen on oikeastaan aika terapeuttista puuhaa. Vähän musiikkia taustalle, niin siinä on hyvä sitten vähän tanssahdellakin samalla. Tulee jotenkin hyvin rentoutunut ja vapautunut olo.
Mä olen sellainen nyppijä ja näprääjä, että tykkään tapetin irrottamisesta. Ja samoin huonekalujen kokoaminen on mun mielestä kivaa, kunhan on kunnon ohjeet.

Rokotuksesta tuli illalla käsivarsi kipeäksi, huomasi että ei tunnu hyvältä kun nostaa kättä, mutta ei haitannut nukkumista ja aamulla oli vähän arka mutta ei vaikuttanut käden liikuttamiseen mitenkään enää. Nyt ei enää tunnu mitään. Tuli se ehkä vähän kipeämmäksi kuin influenssarokotteesta viime vuonna, mutta aina mulle on tullut tuollainen reaktio rokotteista, tuntuu että riippuu vähän rokottajastakin. Muuten en ole huomannut mitään jälkioireita.

Avatar
Wendla
BB-talon päällikkö
Viestit: 1973
Liittynyt: 16 Syys 2019 08:32

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Wendla » 11 Huhti 2021 17:10

Marjo kirjoitti:
10 Huhti 2021 21:11
Ja samoin huonekalujen kokoaminen on mun mielestä kivaa, kunhan on kunnon ohjeet.
Mie taas inhoan huonekalujen kokoamista. Onneksi puoliso hoitaa ne hommat meillä. Osallistun vain äärimmäisen pakottavassa tilanteessa.

Mutta pian on tapetit kiskottu irti. Metsänvihreä korosteseinä on koko ajan vain lähempänä ja lähempänä... [smilie=vibes.gif]

Olen kuullut huhuja, että jos rokotustahti menisi suunnitelmien mukaan, niin heinäkuun lopussa tai elokuun alussa voitaisiin päästä aika lähelle normaalitilaa. Sen enempää en kyllä ole väitteen paikkaansa pitävyyteen perehtynyt, sillä en uskalla vielä herätellä kovin suuria toiveita. Jokatapauksessa piikin aion kyllä ottaa heti kun se vain on mahdollista.

Avatar
Marjo
Television orja
Viestit: 773
Liittynyt: 02 Loka 2006 21:23

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Marjo » 13 Huhti 2021 09:23

Mulla on tänään vähäksi aikaa viimeinen työpäivä näissä nykyisissä tehtävissä, siirryn n. puoleksi vuodeksi eri osastolle. Ihan outo fiilis, kun lähinnä koittaa vaan saada aiempia juttuja valmiiksi ja toivoo, ettei tule mitään sellaisia mitä joutuisi enemmän selvittelemään tai nakittamaan työkavereille. Mutta ihan kiva fiilis, pääsee oppimaan taas uusia asioita. Ja toisaalta sekin on ihan kiva, että se on turvallinen tapa kokeilla erilaista työtä, kun on tämä nykyinen paikka odottamassa sitä että määräaikainen sopimus sinne toiselle osastolle loppuu, oletettavasti pitäisi päästä samaan tiimiinkin takaisin.

Aika mielenkiintoinen siirtymä siinä mielessä, kun konttorilla vaihtuisi työpiste ihan eri paikkaan ja menisi varmaan iltapäivä tavaroita pakatessa ja aamulla sitten järjestellessä, täällä kotona ei ole sellaiselle tarvetta... En edes tiedä missä päin toimistolla se uusi työpiste olisi, niin tarvii muistaa kysellä sitten jos/kun ennen syksyä tarvi mennä siellä käymään. [smilie=a_chuckle.gif]

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Muu keskustelu”