Lotta Kangas

Keskustelua Suomen Big Brotherin asukkaista.
Vastaa Viestiin
gauchito
Voittaja
Viestit: 744
Liittynyt: 26 Tammi 2010 10:47

Re: Lotta

Viesti Kirjoittaja gauchito » 18 Elo 2010 13:14

voice.fi kirjoitti:BB-Lotta toiselle puolelle julkisuutta – neito opiskelee toimittajaksi

Kuva

Viime kaudella Big Brotherissa mukana ollut Lotta Kangas aikoo toimittajaksi. Nainen kertoi haaveistaan jo aiemmin, mutta on nyt aloittanut opiskelut.

Voicen saamien tietojen mukaan Lotta aloitti koulunkäynnin Laajasalon opistossa maanantaina. Lotta opiskelee opistossa Radiotoimittaja-linjalla jonka lukukausi kestää 16.8.2010-31.5.2011. Koulutuksen tärkeimmät oppiaineet ovat juontaminen, jutun toimittaminen ja uutistyö.

Lotta kertoi jo maaliskuussa aikovansa hakea Laajasalon opistoon.

-Haen ammattikorkeakouluun opiskelemaan medianomiksi televisio- ja radiolinjalle. Jos en sinne pääse, niin haen myös Laajasalon Opistoon radiotoimittajalinjalle. Haluan radiotoimittajaksi, Lotta kertoi maaliskuussa MTV3:lle.

Laajasalon opistosta ovat valmistuneet muun muassa Voicella juontava Jani Nivala, X-Factorista tuttu Renne Korppila, Fremantle Median toimitusjohtaja Maria Makaroff, Sami Tenkanen ja Tuomas Enbuske.
http://www.voice.fi/index.php?mw=bblott ... &cid=18524

Avatar
Maligne
Jebou
Viestit: 2612
Liittynyt: 18 Marras 2006 19:25

Re: Lotta

Viesti Kirjoittaja Maligne » 20 Elo 2010 17:07

Eikös se ole Marika Makaroff?

Ja tuota opistoahan taisi Cheryllkin käydä? Ehkä ei valmistunut koskaan kun ei tuossa mainittu.. tai sitten ei vaan enää kiinnosta ketään :P
If less is more, just think how much more MORE would be!

Arpa numero viisi. KATARINA, sydämessäni olet voittaja. <3

Avatar
Dille
Alejandro
Viestit: 1801
Liittynyt: 17 Elo 2007 22:11
Paikkakunta: Itä-Häme

Re: Lotta

Viesti Kirjoittaja Dille » 20 Elo 2010 23:21

Kuva

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: Lotta

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 22 Elo 2010 21:33

sunnuntaina 22. elokuuta 2010

Asukkaaksi taloon

Kuva

Katoin subin sivuilta Asukkaaksi taloon, hakutilaisuusvideon BigBrother hausta, ja tajusin vasta nyt et se ihan oikeesti alkaa ensviikolla! Mua jännittää niin kovin! Samalla tosi haikee fiilis, ihan kun missivuosi päättyisi. Tää vuos on ollut mun tähänastisen elämäni parhain, oon saanut kokea niin paljon kaikkee siistiä, ja oon siitä tosi kiitollinen. Sen ohjelman voi muuten katsoa TÄÄLTÄ.

Tasan vuosi sitten mua jännittti niin paljon enkä ikinä olis osannu kuvitella mitä edessä on. Oon tutustunu ihaniin ihmisiin, saanu muutaman uuden tärkeän ystävän ja nähnyt ja tehnyt kaikkea mitä muuten ei luultavasti ikinä olisi pystynyt.

Kaikki jotka tiistaina taloon kävelevät pitäkää hauskaa ja ottakaa ilo irto. Nauttikaa kokemuksesta, olkaa omia ittejänne ja ennenkaikkea olkaa vahvoja. Ei se oo niin helppoo ku luulis! Mut siistii se on, eikä sitä fiilistä pysty tajuumaan ennenkun sen itte kokee.Tsemppiä!

Kuva

Ja ne ketkä alkaa tosissaan seurata BB Plaza on mainio paikka jakaa mielipiteitä talosta/asukkaista/kaikesta BB liittyvästä!

Ps. Äänestystä jäljellä 1 päivä, mutta tällä hetkellä aika vahvasti näyttää siltä että Whole Lotta Love siirtyy tiistaista eteenpäin BB-taajuudelle, MUTTA jatkaa myös muista jutuista kirjottamista!

Kuva Kuva
Kuva Kuva
Kuva Kuva
http://lottapus.blogspot.com/2010/08/as ... aloon.html :thumbsup

Avatar
Sihi
Sala-asukas
Viestit: 10643
Liittynyt: 04 Helmi 2005 14:10
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lotta

Viesti Kirjoittaja Sihi » 22 Elo 2010 22:38

Kiitos mainostamisesta Lotta! :D
"No v*ttu vedä ittes vaikka hirteen tuol v*tun PK-huoneessa, tee jotain v*ttu et sut muistetaan."
-Niko Saarinen-

Avatar
omelia
Voittaja
Viestit: 707
Liittynyt: 26 Syys 2010 19:17

Re: Lotta

Viesti Kirjoittaja omelia » 12 Tammi 2011 22:21

Lotalla ollut 20-v synttärit joulukuussa: http://lottapus.blogspot.com/2010/12/jo ... ri-22.html

ONNEA LOTALLE vähän myöhässä kylläkin :)

Avatar
Spencer
Ylläpitäjä
Viestit: 19499
Liittynyt: 22 Elo 2005 18:08

Re: Lotta

Viesti Kirjoittaja Spencer » 13 Tammi 2011 23:57

Onnittelut Lotalle! :kissey:

Lotta näkyy Luca Garganon musiikkivideolla: Luca Gargano - Around the Sun
Parhaat asukkaat: 1. Aleisha 2. Nikki (1982-2021 RIP) 3. Paul 4. Dick 5. Charlotte

Parhaat kaudet: 1. BBAU7 2. BBUK9 3. BBUS8 4. BBAU4 5. BBCAN4

Avatar
Spencer
Ylläpitäjä
Viestit: 19499
Liittynyt: 22 Elo 2005 18:08

Re: Lotta

Viesti Kirjoittaja Spencer » 10 Maalis 2011 19:26

Lotta saa oman radioshöyn. Täältä voi kuunnella: http://www.radiokoulutus.fi/
Lotta kirjoitti: WHOLE LOTTA LOVE @ RADIO

Asia on nyt niin että whole Lotta love saa oman radio-ohjelman! Tai Lotta saa ohjelman nimeltä whole Lotta love. Ihan kumminpäin vaan:) Tosiaan 16.3.2011 alkaen tulee kello18-19.00 kaupunkiradiossa101,4 MHz Lottaa!

Kysymys kuuluukin mitä te haluutte kuulla? Biisitoiveita yms. saa ja pitää laittaa! Toteutan teijjän toiveita tunnin ajan joka viikko ainakin kuukauden ajan! Siistii! Tai siis siisteintä ikinä.

Ensiviikon keskiviikon avausjaksossa on luvassa ainaskin törrrrkeen hyvää musaa, juttua siitä kun mä kävin ekankerran tankotanssimassa ja vähänkaikenlaista muuta höpönpöppööö!

http://lottapus.blogspot.com/2011/03/wh ... radio.html
Parhaat asukkaat: 1. Aleisha 2. Nikki (1982-2021 RIP) 3. Paul 4. Dick 5. Charlotte

Parhaat kaudet: 1. BBAU7 2. BBUK9 3. BBUS8 4. BBAU4 5. BBCAN4

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: Lotta

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 16 Maalis 2011 16:06

Muistutellaanpa vielä, että parin tunnin päästä pärähtää. Kyllä eka lähetys pitää ainakin kuunnella.

Avatar
mörökölli
Asukaskokelas
Viestit: 108
Liittynyt: 08 Maalis 2011 15:41

Re: Lotta

Viesti Kirjoittaja mörökölli » 18 Maalis 2011 11:01

lotalle onnea ja ihanaa kevättä :oops:
huonoin bb asukas ikinä hunkki niko

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Lotta Kangas

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 12 Joulu 2011 09:57

Lotan kuulumisia.
www.mtv3.fi/viihde/uutiset/ kirjoitti: BB-Lotta tähtää mediatähdeksi.
12.12.2011 01:27
Kuva
Vuoden 2009 Big Brotherista tuttu Lotta kerää työkokemusta eri ammattialoilta.
Vuonna 2009 Big Brotherissa kilpaillut Lotta on ehtinyt ohjelman jälkeen kerätä työkokemusta eri ammattialoilta. Hellyyttävä nainen opiskeli radiotoimittajaksi ja tähtääkin nyt media-alan uudeksi tähdeksi.

– Haen tällä hetkellä media-alan töitä ja olen miettinyt alan kouluihin hakemista, Lotta kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Oman BB-vuotensa aikana Lotta toimi kampaajana. Nykyisin ravintolatyötä tekevä nainen pitää taitojaan yllä toiimalla kampaajana muutamana päivänä viikossa.

– Teen edelleen kampaajan töitä, mutta teen sitä parina kolmena päivänä viikossa. Muuten teen töitä muun muassa eri baareissa.

(MTV3)
Onko kukaan kuullut Lotan radioesiintymisiä?
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
Anira
Ohjaaja
Viestit: 1073
Liittynyt: 02 Marras 2010 10:32

Re: Lotta Kangas

Viesti Kirjoittaja Anira » 12 Joulu 2011 23:40

Lotalla näyttää olevan blogissaan kuvia eilisistä finaalibileistä. :) Kuvista tunnistin ainakin Jelenan, Kätlinin, Antti A.:n, Mian (BB2008?), Justiinan, Ason, Anniinan ja onkos tuo yksi Vilhelmiina? =)

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: Lotta Kangas

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 13 Joulu 2011 00:32

Myös Minna (BB1), Heka ja Mira tunnistettu.

Avatar
Tirkka
Isoveli
Viestit: 8346
Liittynyt: 13 Elo 2006 21:47
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Lotta Kangas

Viesti Kirjoittaja Tirkka » 14 Joulu 2011 23:45

Tuuli näyttäisi olevan tuolla myös. Tuo Kattilanatsin oikealla puolella oleva typykkä siis?

EDIT: Niin, Jarmo näyttää olevan tuolla myös. Tuosta kuvasta ei niin hyvin tunnista mutta Pällin blogin kuvasta kyllä. Joku muukin muistaakseni oli joka tuossa ei näy mutta Pällin blogin kuvassa näkyi mutta en muista. Jarmo voisi valaista asiaa sitten kun lukee että ketä kaikkia siellä oli? ;)
Totuus on tuolla ulkona.

Avatar
Jason S.
Vastaava tuottaja
Viestit: 3776
Liittynyt: 18 Elo 2009 16:26

Re: Lotta Kangas

Viesti Kirjoittaja Jason S. » 16 Joulu 2011 16:29

Avautuminen:

http://lottapus.blogspot.com/2011/12/jo ... ri-12.html

Eikö Lotalla tosiaankaan ole muita poseeraus-ilmeitä kuin tuo väkisin hymyyn(?) väännetty irvistys? Viisi kuvaa, ja kaikissa sama kärsivä ilme. Ja ne tekoripset... voi helevetti. Painaako ne niin paljon että silmät menee väkisinkin puolittain kiinni, vai onko Lotalla väsymys, kun ei pysy silmät kunnolla auki? Vai peittääkö ne ripset muuten vaan puolet silmistä? Jo kaksi vuotta samoja ilmeitä... :roll:

Avatar
numppi
BB4-asukas
Viestit: 145
Liittynyt: 08 Loka 2009 13:12
Paikkakunta: Tyrnävä

Re: Lotta Kangas

Viesti Kirjoittaja numppi » 17 Joulu 2011 13:13

Tirkka kirjoitti:Tuuli näyttäisi olevan tuolla myös. Tuo Kattilanatsin oikealla puolella oleva typykkä siis?

EDIT: Niin, Jarmo näyttää olevan tuolla myös. Tuosta kuvasta ei niin hyvin tunnista mutta Pällin blogin kuvasta kyllä. Joku muukin muistaakseni oli joka tuossa ei näy mutta Pällin blogin kuvassa näkyi mutta en muista. Jarmo voisi valaista asiaa sitten kun lukee että ketä kaikkia siellä oli? ;)
Nope, Riepu ei tuone eksyny, vähän lämpimimmillä vesistöilä oleilee ;)

Mutta olihan meitä, taisi olla isoimmat "kokoontumisajot" ikinä. Ulkomuistista nyt.

BB1: Minna, Antti A, Antti S, Iina.
BB2: Ari, Sari, Mira, Henri.
BB3: Kadi, Piia.
BB4: Jari-Matti, Tero, Risto, Anniina, Mia, Marianna.
BB5: Saranna, Aso, Lotta, Kätlin, Justiina, Jelena, Nino.
BB6: Jani T, Ksenia, Jani Y, Petri, Ville, Paul, Vilhelmiina, Satu, Inka, Hannu, Marika.

Nämä mie äkkiseltään muistan.

Ja jottei mene ihan täysin ohi topikista, niin Lotta on ihana [smilie=a_okbyenow.gif]
K*sista hommaa on munuaisen duuni -Riku Rantala

Avatar
Tirkka
Isoveli
Viestit: 8346
Liittynyt: 13 Elo 2006 21:47
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Lotta Kangas

Viesti Kirjoittaja Tirkka » 17 Joulu 2011 13:38

numppi kirjoitti:Nope, Riepu ei tuone eksyny, vähän lämpimimmillä vesistöilä oleilee ;)
No sitten se on vissiin Vilhelmiina. Ei se noista oikein kukaan muukaan voi olla. :P EDIT: Vai Iinako... näyttää liian nuorelta ollakseen se?

Muutenkin mitä oon muutamia kuvia tuolta katsellut niin Miraa ja Piiaa ainakaan ei ollut kuvista tunnistaa. Omituiset meikitkö vai mikä lie... :keineahnung:
Totuus on tuolla ulkona.

Avatar
Anira
Ohjaaja
Viestit: 1073
Liittynyt: 02 Marras 2010 10:32

Re: Lotta Kangas

Viesti Kirjoittaja Anira » 05 Huhti 2012 13:35

Lotan blogin lukeminen on mukavan leppoisaa ja vähän sellaista "aivot narikkaan" -ajanvietettä. Tosin ilmeisesti Lotta on eronnut poikaystävästään, harmi jhomma. Mutta hän vaikuttaa kuitenkin perusiloiselta ihmiseltä, eiköhän hänen elämä hymyile taas vähän ajan päästä tai no varmaan jo nyt. [smilie=a_cool.gif]
Talossa ollessaan en Lotasta kyllä kamalasti pitänyt. Vaikutti ylipirteeltä ja ärsyttävältä pissaliisalta. Nyt oon sen blogia lukenut pidempäänkin ja ihan mukavan oloinen sen perusteella ainakin. :)

gauchito
Voittaja
Viestit: 744
Liittynyt: 26 Tammi 2010 10:47

Re: Lotta Kangas

Viesti Kirjoittaja gauchito » 18 Joulu 2012 22:16

(lainaan toisesta ketjusta kun ei liity sen ketjun aiheeseen)
rubyblue kirjoitti:
DosterMan kirjoitti:Muutama oli kieltämättä hankalasti tunnistettavissa. Ykköskauden heebot etenkin, kun en oo puoliakaan niistä varmaan nähnytkään. Onks Lotta käyny Rolffilla vähä hakemassa tissiin kokoa?
Tai sitten sillä on vaan jotkus superpushupit.
Lotasta on hotimpikin kuva yhden räppiporukan seinällä.

Image


Jotain vippaskonstia noissa on kyllä varmaan nyt käytetty.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Asukkaat”