94. päivä

Kaikki liveketjut arkistoituna.
Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: 94. päivä

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 26 Marras 2009 21:25

20:44 Siirtyivät saunaan. Asokin sai poltettua tupakan, vaikka ei olisi millään halunnut hiekalla. Antti kysyi muistaako Aso mitä on puhunut kiukaalle.
Aso: En mie muista. Mie oon ollu kännis.
Esa: Löytyy Joutubesta.
Kätlin: Aso ja kiuas.

20:47 Aso kysyi Esalta onko ollut tuhma. On nyt ehkä viimeiset bileet ja haluaa tietää. Jos on tehnyt jotain, niin Esa sanoo suoraan. Esa on kuitenkin ollut selvänä katsomassa kaikkea. Esan mielestä ottanut joskus muutaman oluen liikaa, mutta ei ole johtanut mihinkään ylilyönteihin. Asolle riitti se ja kysyi oliko Antilla jotain. Antin mielestä on käyttäytynyt hyvin. Kätlin kysyi samaa ja Antilla sama vastaus. Ainakin sen osalta mitä on nähnyt talossa. Esa jatkoi, että Asolla oli ehkä alkuaikoina vähän arvontaa. Sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään omien muistikuvien mukaan. Aso totesi, että ihmiset muuttuu. Jotkut paremmaksi ja jotkut huonommaksi. Oman käsityksen mukaan on muuttunut paremmaksi. Antti muistutti, ettei Aso olisi talossa, jos olisi käyttäytynyt huonosti. Aso meinasi, että viime sunnuntaista voi päätellä. Kaikki oli mukana. Esan mielestä arvokas sunnuntai.

20:50 Aso ei ole vieläkään oikein ymmärtänyt, että oliko peiton heiluttaminen tässä se arka paikka tai arka juttu. Koska ne ei muuten käyttäytynyt kyllä mitenkään huonosti. Antti meinasi, että sen näkee myöhemmin. Ei sitä voi tietää. Aso sanoi, ettei voikaan tietää. On vaan miettinyt.

Itse asiassa Sami sanoi, kun Kätlin ja Ragnar oli vastakkain ja silloin tapahtui se juttu. Samin mielestä Raksu yritti kerätä pisteitä sillä tempulla. Siitä lähtien on miettinyt. Esa ei tiedä, mutta luulee, että vaikka perjantaina ei olisi sitä tapahtunutkaan, niin äänestystulos ei olisi muuttunut. Aso kysyi meinaako Esa, että ne on päätetty jo aiemmin. Esa tarkensi, että se ei ollut mielestään merkityksellinen asia. Kätlin oli varma, että lähtee silloin. Aso mietti silloin, että peli alkaa menemään kovaksi. Esa kertoi olleensa koko ajan melko varma, että Kätlin jää.

20:54 Asoa harmittaa edelleen, että Sami joutui lähtemään. Ei tehnyt mitään muuta pahaa Ason mielestä kuin heilutti peittoa. Antti kysyi, että hyväksyikö Aso kuitenkin ne perustelut miksi kaikki muut nimesivät Samia. Aso ei enää edes muista. Myös Minnan lähtö harmitti Asoa, mutta sille nyt sitten tuli syy. Kätlin ihmetteli mikä syy. Aso kertoi, että Minnakin puhui Kätlinistä paskaa selän takana. Antti toppuutteli, että ei välttämättä ollut sen takia. Esa myönsi, että Minnan lähtö tuli kyllä puskista.

20:57 Siirtyivät altaaseen. Aso jatkaa spekulointia negatiivisista ja positiivisista jutuista ja peiton heiluttamisesta. Aso on miettinyt, kun Esa sanoi hänelle, että on ollut myös negatiivinen. Peiton heiluttelu on siis ollut arka aihe. Tosin nuorethan ohjelmaa pääsääntöisesti katsoo. Esa totesi, että aika kovalla prosentilla niitä on lähtenyt. Aso sanoi, että Justiinakin lähti heti. Esan mielestä pelehtiminen Samin kanssa oli vain osasyy. Justiinakin oli esim. paella-episodissa syyllisenä.

20:59 Ason spekulointu jatkuu edelleen. Samin lähtö harmittaa. Kätlinkin on ollut heidän ohella ilman seksuaalista kontaktia kolme kuukautta. Sami meni liian pitkälle Justiinan kanssa. Etenkin sen takia, koska oli ensin Kätlinin kanssa läheinen. Sami meni myös Sarannan kanssa vähän liian pitkälle. Aso ei katsonut Sarannaakaan ikinä seksuaalisesti, vaikka onkin miehinen mies.
Kätlin: Taas...
Aso meinasi, että se on jo käsitelty, mutta kuitenkin.

21:02 Antti halusi vielä kuulla mitä mieltä Aso on siitä, että äänestivät Samia. Kätlin tuli yllätyksenä, mutta muilta ihan odotettavissa. Ei ole mitään huonoja fiiliksiä siitä. Aso kertoi, ettei ole ajatellut ikinä hommaa pelinä. Ei olisi nimennyt Kätliniä sen takia, että jos ovat finaalissa vastakkain ja Kätlin on kova kilpailija. Antti meinasi, ettei kukaan muukaan heistä ole ajatellut niin. Asokin on antanut Danalle pisteen, vaikka tykkääkin Danasta, mutta se vaan piti antaa. Antilla sama.

21:05 Aso mietti vielä, että oliko se peiton heiluttaminen niin paha. Ason mielestä pappi sanoi hyvin, että se on hyvä asia. Antin mielestä peiton heiluttamisessa ei ole mitään väärää. Ei Kätlininkään mielestä. Kätlin sanoi, että tuskin ovat ainoat bilettävät nuoret. Antti totesi, että eiköhän siitä aiheesta nyt riitä.

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: 94. päivä

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 26 Marras 2009 21:25

21:08 Kätlin pahoitteli, että kääntää aiheen siihen, mutta tajusi dubbauksesta, että omasta äänestä kuului aksentti. Esa mietti, että saattaa kuulostaa oudolta, jos ei ole ennen kuullut samalla tavalla omaa ääntä. Kätlin meinasi, että Aso puhuu paljon paremmin suomea, vaikka sekään ei ole ihan täydellistä. Jotenkin pehmeämmin.
Kätlin: Esimerkiks mitenkä mä ääntelen? Ääntelen? Onko se oikea sana? Äänittelen? Hihihi!
Esa: Ehkä ääntäminen on oikea sana.
Kätlin: Niin mitenkä mä äännän? Eikö siitä kuule?
Muut vastasivat myöntävästi. Aso kertoi, että itsellä menee murteet sekaisin. Nyt on tullut vielä Rovaniemen murre Turun murteen lisäksi. Aso sanoo nykyään "Mie". Kätlin kysyi kuuleeko hänen puheesta Pohjanmaan murretta, koska sielläkin puhutaan erilailla. Muut eivät osanneet sanoa, kun eivät tunne sieltä paljon porukkaa. Kätlin mietti, että sanoo ainakin "mettä" ja kysyi, että eikö se oikeasti ole metsä. Myös kuorsaamista sanoo "kornaamiseksi" tjsp.

21:12 Esa alkoi puhumaan, että hänellä on kaikki jaksot digiboxilla. Kätlin kysyi antoiko avaimen tyttöystävälle. Esa kertoi antaneensa. Kätlin meinasi, että se siis käy tallentamassa niitä. Esa korjasi, että laittoi itse ajastuksella. Kätlin hämmästeli, että mahtuuko sinne niin paljon. Esa mietti, ettei ihan niin paljoa. Laittoi 3 viikkoa.

Tästä päästiin puhumaan miten kauan miettivät olevansa talossa. Esa sanoi virallisissa jutuissa 7 viikkoa, mutta tyttöystävä meinasi korkeintaan paria viikkoa. Antti sanoi, ettei ikinä voi tietää, mutta kaverit voivat odotella parin viikon päästä. Repesivät nauramaan. Sitten Kätlin. Kätlin kertoi, että ajatteli lähtevänsä ihan alussa, kun oli koko ajan äänestyksessä. Aso tarkensi, että mitä mietti ennen taloon tuloa. Kätlinin tavoite oli olla loppuun asti tietysti niin kuin kaikilla muillakin. Ei ajatellut mitään, että lähtee vaikka kuukauden jälkeen. Voi olla, että lähtö tulee viikon päästä tai sitten voi olla ihan loppuun asti. Sitten kyllä mietti, että lähtö voi tulla, kun tosiaan alkoi olemaan äänestyksissä koko ajan. Antti totesi, että Kätlinillä oli siis se 100 päivää tavoitteena. Kätlin vahvisti asian. Nyt vaan jäi vähän alle. Ehdottivat, että Kätlin jää yksin vielä muiden lähdettyä, että saa tavoitteen täyteen. Kätlin muisteli, että Raul sanoi lähettävänsä koko ajan miinusta, jos joutuu äänestykseen, että saisi nopeasti pois. Kätlin jatkoi nauraen, että nyt on varmaan mieli muuttunut ja ei haluakaan enää häntä. Aso meinasi, että nyt ei ole onneksi mitään väliä miinuksilla ja plussilla, kun kaikki lähtee pois.

21:15 Aso kertoi nähneensä Antin ennenkin. Antti ihmetteli missä. Aso ei kerennyt vastata, kun musiikkia ja savua alkoi tulemaan.. Junior Senior - Move your feet.

21:19 Uutta biisiä heti perään. Aso siirtyi terassille tanssimaan. Kätlin ja Antti altaassa. Kätlin pyysi Esaakin tanssimaan, mutta Esa tyytyy istumaan vaan altaassa.

21:24 Biisi loppui. Kätlinin oli ihan pakko lähteä vessaan. Aso lähti tupakalle.

21:29 Antti ja Esa juttelivat boolista. Esalle riittää limsa. Ei ota riskiä alkoholista. Kätlin täytti pullon boolilla ja tuli myös altaaseen. Aso PK:seen. Antti kysyi Kätlinin fiiliksiä. Kätlinillä on hyvät fiilikset. Hyvä seura, hyvät tarjoilut. Äijät ovat samaa mieltä. Kätlin meinasi, että ruuat pitää viedä sitten myöhemmin sisälle. Kätlin huomioi, että siellä on kookoksiakin. Ne pitää vaan avata. Esa on kerran yrittänyt. Kätlin ehdotti, että syövät sitten vielä kaikki yhdessä ennen kuin menevät nukkumaan. Päästiin takaisin booliin. Kätlin ei muista monta pulloa on juonut, mutta on tosi mietoa. Ei tunnu missään. Ehkä se on vaan ihan hyvä.
Kätlin nauroi: Yleensä mun tekemät boolit on tällasia. Otat kaks lasia ja *viheltää* hyvää yötä.

21:35 Kätlin otti vaahtoa käteen ja puhalteli ilmaan. Heitti, että äijillä on jotain jalkapeliä veden alla.

Kätlin huokaili, että huomenna on jo perjantai. Antti kysyi jännittääkö lähtö studioon. Asoa ainakin jännittää. Kätlinistä on outoa lähteä. Koska tietää, ettei taloon pääse enää ikinä takaisin. Monia hienoja hetkiä on ollut. Antti kysyi onko sopeutumisvaikeuksia. Kätlin sanoi, ettei ole. Antti kysyi perusteluja. Kätlin totesi, että on vaihtanut asuinpaikkaa monta kertaa. Taloonkin sopeutui nopeasti. Antilla sama. Kätlin summasi, että kyllä siis vähän jännittää. Esa sanoi säästävänsä jännittämiset vasta sunnuntaihin.

Kätlin: Elikkä perjantai ja lauantai enää. Kaks päivää.
Esa: Sitten näkee kaverit.
Antti: Ja Vapun.
Esa: Kovat on odotukset, että näkee Vapun.
Antilla on kyllä. Kätlinkin haluaa nähdä Vapun. Ei ole ikinä nähnyt. On kyllä kuullut äänen ja jutellut.

21:37 Kätlin muisti yhden jutun. Oli silloin, kun Justiina siirsi heidät slummista. Aso tuli takaisin altaaseen laulellen Sinä vain. Kätlin jatkoi, että olivat ainakin Samin ja Justiinan kanssa altaassa ja lauleskelivat kaikkia biisejä. Kätlin oli juuri samassa paikassa ja samassa asennossa. Taisi olla vielä häätöäänestyksessäkin silloin. Ajatteli vain kaikkea ja nyt on enää 2 päivää jäljellä. Kätlin teki itselleen vaahtohatun ja kysyi muilta onko hieno.

21:40 Uusi biisi. Ihmettelivät hetken mikä on. Aso tajusi, että se on Tauskia. Sinä vain siis jumputusversiona. Esa heitti, että Ason toivoita kyllä toteutetaan. Kätlin harmitteli, ettei muista sanoja. Aso huutolauloi kertosäkeen ja Kätlin ja Antti yhtyivät minkä muistivat. Kätlin mietti tulisiko Tuu mun vaimoksen myös. Esa totesi, että se ei välttämättä ole ihan Ibizaa. Kätlin meinasi, että ei Tauskikaan nyt ihan.

21:42 Aso nosti tölkin ilmaan huudellen Tauskia. Biisi loppui ja Aso huuteli Tauskia ilmoille. Kätlin otti vaahtoa käteen, lauleskeli kertosäettä ja puhalsi vaahdot ilmaan. Aso hehkutti Tauskia. Kätlin halusi tehdä Asolle vaahtohatun. Teki samalla myös naamion. Sitten alettiin laulamaan taas Sinä vain.

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: 94. päivä

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 26 Marras 2009 21:56

21:44 Aso halusi kippistellä. Ovat tosi hyviä kavereita ja toivottavasti pitävät yhteyttä. Vaikka lähtevätkin pois, niin aina voivat nähdä. On kaikki välineet yhteydenpitoon.
Aso: Turkuun voi aina tulla. Riittää, ku ilmottaa, että on Turussa.
Antti: Ja Kuopioon myös.
Kätlin: Ja Seinäjoelle. Kunnes muutan Helsinkiin. Mutta tervetuloa.
Aso: Minä tulen ainakin.
Kätlin: Ja Viroonkin.
Esa: Pidetään mielessä.
Esa meinasi, että hänellä on 22 neliön kämppä, mutta miksei sinnekin voi tulla. Aso keksi, että soittaa Esalle aina Helsingissä. Alkoi esittämään kännistä ja pyysi Esalta yöpaikkaa, kun olisi tulossa yhden tytön kanssa.

21:47 Kätlin muisti, että Esa lupasi tulla heidän kanssa "DDM:ään".
Aso: Tottakai!
Aso mietti, että sunnuntaina on päätösbileet jossain. Tai yksi ei tule. Voittaja ei pääse muiden kanssa bilettämään. Kätlin sanoi, ettei kannata puhua siitä.
Kätlin: Mutta ensi viikolla. Hei! Me voidaan suunnittella ensi viikkoa!
Aso meinasi mennä ainakin kavereiden kanssa syömään tortilloja. Aso muisti taas, ettei hänellä ole ajokorttia. No aina voi ajaa ilmankin. Kätlin sanoi olevansa niin rehellinen ihminen, ettei pystyisi ajamaan ilman korttia.

21:50 Kätlin nauroi, että äijillä on taas jalkapeliä. Äijät miettivät kenen jalka on missäkin. Aso alkoi kurottamaan jalkaansa Kätlinin jalkoihin. Kätlin nappasi kiinni ja veti penkiltä pois. Kätlin jatkoi vielä, ettei Helsingissäkään voi matkustaa ilman lippua. Ei tosin ole mennyt kuin kerran bussissa. Esa alkoi selittämään lippusysteemiä. Aso totesi, että onneksi Turussa ei ole mitään metroja. Aso ei ole ollut ikinä bussissa ilman lippua. Tai tavallaan. On joskus nuorempana.

21:53 Antti toi boolikulhon altaan reunalle. Kätlin alkoi täyttämään pulloa. Aso halusi myös ottaa tölkkiin. Aso huuteli, että toivoo yhtä biisiä. HIM - Wings of a butterfly. Sitten alkoikin tulemaan musiikkia, mutta Tauski uudestaan. Esa totesi, että toive toteutettiin, mutta ei ihan juuri niin. Myös savua tuli taas kehiin. Kätlin sai täytettyä pullon ja tanssi alkoi. Esa tyytyy edelleen istumaan. Kätlin ja Aso laulavat toisilleen.

21:57 Kuvaaja herkutteli, kun Kätlinin bikinit liikkuivat tanssin tiimellyksessä enemmän string-mallisiksi.
Kätlin lauloi kikatellen viitaten omiin "paheisiinsa": Minä vain!
Aso keksi laulaa Esalle.
Kätlin: Voi Esa raukkaa.
Kolmikko lauloi sitten biisin lopun Esalle. Sanat vähän hukassa. Esa muka pyyhki kyyneleitä.
Biisi loppui.
Esa: Täytyy sanoa, että punainen valo teki äskeisestä herkästä kohtauksesta hieman pelottavan!
Esa lähti napostelemaan terassille. Muut jäivät altaaseen tapailemaan sanoja.

21:59 Aso toivoi taas biisiä ja alkoivat hoilaamaan. Ei mennyt kauaakaan, kun BB toteutti toiveen. (Tuotannon mielestä on kai laulettu liikaa niin kuin Lauantai-iltaa. :D)

22:01 Aso pomppasi terassille laulamaan biisiä Kätlinille. Esa lähti saunaan. Antti tanssii Kätlinin kanssa altaassa.

22:04 Biisi loppui. Esa katseli saunassa ja muutkin suuntasivat sinne.
Aso: Moi Esku. Mini vähä kännissä. Sori. Mini vaan vähän kännissä.
Kätlin: Sinä vain...
Aso räkätti: Tuli kolme kertaa!
Esa: Veikkaisin, että tänään kerran ja huomenna kolme kertaa.
Aso: Mutta tää on hyvä biisi. Sinä vain!
Kätlin ja Antti yhtyivät lauluun. Esa mätti löylyä, että saisi hoilaajat pihalle. :hahaha:
Antti: No riittää jo!
Esa ei kestänyt enää itsekään ja sai vain Kätlinin alalauteille.
Aso: Vitsi tää Tauskin biisi on hyvä. Eiks ookki?
Kätlin: Sinä vain...
Esa tarttui löylykauhasta kiinni ja Kätlin hiljeni. Antin mielestä biisi on hyvä Tauskin laulamana.

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: 94. päivä

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 26 Marras 2009 22:30

22:20 Altaassa keskustelua Samista. Aso totesi, että muut voivat olla eri mieltä, mutta hänellä on oma mielipide. Esa pohti, että Sami tiesi mikä viihdyttää ja toimi myös sen mukaan. Aso meinasi, että jotkut varmaan ajattelivat, että Samilla on kokemusta alalta ja vetää jotain roolia. Aso on aivan varma, että Sami ei näytellyt mitään. Kätlin on samaa mieltä. Aso voi lyödä vaikka satasesta vetoa.

Antti meinasi, ettei kukaan ole vetänyt roolia. Aso oli eri mieltä siitä. Ei sano nimiä, mutta kyllä kyllä joillakin on ollut rooli. Ovat olleet varovaisempia. Tuijakin oli aluksi. Antti sanoi, että Tuijalla olikin tehtävä. Aso totesi, että oli tehtävä, mutta silti. Uusista näkynyt myös se sama. Antti kyseli lisätietoja minkä suhteen varovaisempia. Aso sanoi, että vaikka alkoholin. Antti kertoi juoneensa kyllä aina kaikki mitä on tullut. Aso sanoi, ettei nyt tarkoittanutkaan Anttia. Antti mietti, että Steffi ei juonut kaikkea ja kysyi tarkoittiko Aso sitä. Aso alkoi räkättämään. Antti totesi, että vasta ulkomaailmassa pystytään sanomaan kenellä oli rooli ja kenellä ei. Nyt on turha miettiä.

22:25 Kätlin meinasi, että voisi lähteä jo suihkuun. Ei kyllä tiedä tuleeko lämmintä vettä. Aso ehdotti, että tulee hänen edestä ja näyttää kissa-asennon. Kätlin ei näytä. Kätlin sanoi vielä, että muut tulevat sitten myöhemmin perässä, kun haluavat ja voisivat syödä yhdessä. Aso räkätti, että voi tulla vaikka heti Kätlinin kanssa suihkuun. Aso halusi löydä vielä Kätlinin kanssa kädet yhteen ja sanoi, että ovat kavereita. Kätlin suuntasi sitten pois altaasta.

22:44 Antille tuli mikkikuulutus ja Aso räkätti tälle. Suuntasivat sitten myös suihkuun. Aso hoilaa edelleen Tauskia.

23:03 Kaikki käynyt suihkussa. Äijät seurasivat, kun Kätlin leikkaa jotain hedelmää. Kätlin intoili, että tietää sen. Se on tosi hyvää. Sitä oli Filippiineillä. Sanotaan myös kiiviksi. Kaikkien mielestä oli hyvää.
Aso löysi jonkun toisen: Mini halu kokeilla tätä nii. Tää on pahaa nii. Maista nii.
Antti: No ei se hyvää oo.
Aso: Tämä on pahaa nii. Nii. Tämä on tosi pahaa nii. Ei mini voi syödä nii. Mini halu katkarapu nii. Mini halu syödä katkarapu nii. Ensin leipä nii. Nii.
:roll:

23:07 Siirtyivät kaikki keittiön pöydän ääreen nii. Aso kiintyi lapsi-ananakseen nii. Sitä ei saa syödä nii. Aso pyysi muita pussaamaan sitä nii. Antti kommentoi, että se on hänelle vara-Cookie nii. Kätlin mietti onko se dekoratiivi nii. Antti ei tiennyt mitä se tarkoittaa nii. Kätlin kertoi sitten yhteen ääneen Esan kanssa, että se tarkoittaa koristetta nii. Ei kuitenkaan ollut nii.

23:12 Kätlin iloitsi hyvistä tarjoiluista. Antti kysyi mikä on parasta pöydässä tällä hetkellä. Kätlin luetteli hedelmät, liha, sienet, kaikki. Ei pysty sanomaan. Esa kysyi minkä veisi kotiin, jos saisi ottaa vain yhden. Kätlin ei voisi päättää. Tulisi hulluksi. Aso ei tiedä kuka on toimittanut ne kaikki, mutta kiitos sille kuitenkin. Ja lapsi-ananaskin nii. Se piti laittaa isin ja äitin keskelle nii. Kätlin pelkää syödä herneitä palkoineen, kun pelkää matoja. Aso dippailee katkarapuja boolissa.

Avatar
wäinämöinen
Vastaava tuottaja
Viestit: 3779
Liittynyt: 30 Syys 2006 16:38
Paikkakunta: Helsinki

Re: 94. päivä

Viesti Kirjoittaja wäinämöinen » 26 Marras 2009 23:15

Kuva
Lapsi, isi ja äiti ananakset. (c) Aso
"Big Brother House, this is Davina. You are live on Channel 4; please do not swear. The lines are closed, the votes have been counted and verified, and I can now reveal... It's now time for you to say your goodbyes. I'm coming to get you!"

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: 94. päivä

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 26 Marras 2009 23:18

Aso pohti kookoksissa olevia reikiä. Ihan kuin silmät, nenä ja suukin näkyi jotenkin. Aso nimesi sen Wilsoniksi nii. Kätlin totesi, että ne on varmaan puussa kiinni siitä.

Musiikkia. Aso pomppasi ensimmäisenä heilumaan. Kätlin tunnisti heti biisin, mutta meinasi, ettei se oikein sovi Ibizaan. Esa mietti, että onhan sekin teknoa. Kolmikko lähti tanssimaan maton päälle. Kätlin pyysi Esaa mukaan, mutta ei. Kätlin iloitsi tykkäävänsä biisistä paljon.

23:20 Antti vetää tunteella ja Aso räkättää tyylille. Kätlinillä ongelmia mekon kanssa ja joutuu välillä solmimaan naruja. Aso alkoi taas leikkimään Jackassien partyboyta ja yritti "iskeä" Kätliniä. Kätlin työnsi pois ja siirtyi itsekin sivummalle tanssimaan. "Asoo!"

23:22 Biisi loppui.
Aso: Hähähähä!
Kätlin: Wuhuu! Kiitos!
Kätlin oli lähdössä vessaan, mutta uusi biisi alkoi. Ason mielestä hyvä biisi. Kätlin tunnisti Ecuadoriksi ja pyysi taas Esaa mukaan. Kätlin ja Aso siirtyivät sängyn reunalle tanssimaan. Antti tanssii lattialla kaksikon edessä. Esa seuraa toimintaa keittiön pöydän ääressä siemaillen omaa juomaansa.

23:25 Nyt Anttikin pomppasi sängyn laidalle. Kätlin ja Aso huutelivat Esaa mukaan, mutta Esa jatkoi Jaffan juontia. Kätlin hyppäsi lattialle tanssimaan ja biisi loppui. Aso kaatui selälleen sängylle. Asolla oli ikävä sitä biisiä. Ja lisää tulee.

23:28 Aso näytti miten pitää tanssia "askellustanssia", jos on liian kännissä. Antti sanoi, ettei ole. Aso jatkoi normaalilla tyylillä. Kätlin siirtyi sängyn laidalle ja kertoi äijille, että siellä kuuluu musiikki kovempaa. Kolmikko taas makkarissa. Ason mielestä siinä pitää tanssia eroottisesti.
Kätlin: Tääl on kuuma.
Esa: Tääl on ihan viilee. Mistäköhän johtuu. Hmm...
Kätlin lähti kuuntelemaan onko pihalla musiikkia ja olihan siellä. Kätlin huuteli muita mukaan discovalojen välkkeeseen. Esa jäi keittiöön.

23:30 Sekin biisi loppui ja lähtivät sisälle.
Kätlin: Huhhuh...
Aso: Huh. Kolme biisii peräkkäin. Oli niin siistii.
Esa: Päivän kuntoilut suoritettu.
Kätlin: Huh mä oon syöny ittes niin täytee.

23:33 Kaikille patterien vaihto. Kätlin ja Aso meinasivat, että pääsee nukkumaan. Kätlin totesi, että jos valot vaan vielä himmenee. Kätlin alkoi miettimään vesimelonien kohtaloa. Myös bisset voisi viedä ulos. Esa ehdotti sitä allasta terassilla. Kätlin totesi, että ruuat pitäisi varmaan kelmuttaa ja alkoikin sitten hommiin Esan ja Antin kanssa. Kätlin lauleskelee "We're going to Ibiza. We're gonna have a party".

23:35 Aso pyöriskelee pitkin kämppää: Ei mini tiedä mitä mini halu. Mini halu tupakille. Ei mini jaksa. Mini halu nukku. Mini halu... Mini halu... Ei mini halu mitään.

23:37 Aso päivittelee tupakkakorin luona, että on paljon tupakkaa. Oikein hävettää. Järjesteli hetken ja lähti sitten polttamaan yhden selostaen samalla "miniä".

23:43 Kätlin antoi asolle tyhjiä vateja ja käski viemään hänen kanssa ulos.
Aso: Mini ei jaksa.
Kätlin: Ei kiinnosta. Nyt mennään.
Kantoivat myös kaljakorin ulos. Oli ihan turvoksissa tölkkejä ja Aso kommentoi, että on tosi painava. Jos siinä on alunperin ollut 27, niin nyt ainakin 20.

23:46 Aso haluaa nukkumaan. Meni sängyn reunalle istuskelemaan. Kätlin heitti päiväpeiton omalta paikalta pois ja kehotti Asoa menemään kysymään saako mennä nukkumaan. Kätlin lähti olkkariin katselemaan Antin kanssa karkkeja. 10 pulloa. Kätlin kommentoi, että on tosi paljon. Esa vaihtoi roskapussin ja hääräilee muutenkin keittiössä. Antti lähti Ason seuraksi syömään karkkia. Kätlin hämmästeli, että on paljon kaikkea ja lähti kylppäriin.
Aso: Mini halu nukku! Lapsi-ananas nii! Oli pikkuinen nii. Lapsi-ananas. Halu utla nii. Halu utla.
Antti PK:seen. Aso käski kysymään saako mennä nukkumaan.

23:48 Aso kävi makoilemaan sängylle: Antti nii. Antti tuhma nii.
Kamera zoomasi kasvoihin ja ihan kuin olisi silmät vähän kostuneet.

23:49 Oikein näin. Aso alkoi pyyhkimään silmiään. Ensin raapi muka nenän alta, mutta samalla myös kiinni laitettuja silmiä. Kätlin alkoi pesemään hampaitaan ja Esa jatkaa puuhailua keittiössä.

23:52 Aso makasi hetken käsi silmien päällä ja sitten taas silmät auki, mutta mietiskely jatkuu. Antti PK:sta. Ei ollut mitään elikkää. Lisää musiikkia. Aso ei jaksa nousta. Heiluttelee vain käsiä sängyllä.

23:55 Kätlin ja Antti pomppasivat Ason viereen tanssimaan. Esa tiskaili keittiössä. Kätlin pyysi Asoakin nousemaan ja sitten nostivat käsistä tanssimaan. Aso alkoi "iskemään" Kätliniä lähestyen tuojottaen. Kätlin kikatti ja käänsi pään. Kätlinin mielestä Asolla on niin pelottava katse. Antti hyppäsi alas ja kaksikko jäi tuijottamaan toisiaan samalla tanssien. Antti tuli Kätlinin tilalle. Kätlinin piti lähteä, kun Aso oli niin pelottava. Kätlin naureskelee tanssiessa maton päällä ja Aso jaktaa "iskemistä" sängyn reunalta. Esa lopettanut tiskaamisen ja lähtenyt jonnekin.

23:59 Biisin lopuksi Aso lähti seuraamaan perääntyvää Kätliniä.
Kätlin: Sä oot tosi pelottavan näkönen. Sun kroppa vaa liikkuu. Pierasitsä?
Aso nyökytteli.
Kätlin: Hyii Asoo!
Biisi loppui ja Kätlin kommentoi, että haisee vieläkin. Aso räkätti loppuhuipennukselle.
Aso: Mini halu nukku!
Aso ja Antti alkoivat syömään karkkia sängyn reunalla. Kätlin pyöri hetken ympäri kämppää miettien himmenikö valot. Tuli kaksikon seuraksi sängyn reunalle kyselemään asiasta. Hetken päästä Aso huomasi, että nyt himmeni.
Aso: Mini halu nukku. Mini väsyny. Mini nukku. Hyvää yötä Wilson. Hyvää yötä pikku-ananas nii.
Aso veti peiton päälle ja kävi nukkumaan.

Lukittu

Palaa sivulle “Live 24/7 - Arkisto”