Kausi ohi - Jälkipuintia

Keskustelua liittyen Suomen kuudenteen Big Brotheriin.
Vastaa Viestiin
lunde1
Voittaja
Viestit: 701
Liittynyt: 19 Syys 2010 11:18

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja lunde1 » 10 Joulu 2010 00:51

realityfan kirjoitti:Aivan käsittämätön veto kauden kannalta oli tuoda sala-alueelle edellisten kausien asukkaita. Homma lähti jo siinä kohdin menemään pieleen kun vanhat asukkaat majoitettiin pieneen yksiöön vailla minkäänlaista ulkoilumahdollisuutta. Eläimiäkin kohdellaan paremmin. Ja vitutusprosentti nousi jyrkästi kun selvisi, että kahdella näistä on mahdollisuus kilpailla tasavertaisena muiden kanssa pääpalkinnosta. Ja vitusprosentille ei enää katto riittänyt kun huomasin, että yhdellä entisellä kilpailijalla on tosiaan mahkut voittoon. Vaikkei voittajaa vastaan mitään olekaan, niin peli ei ollut reilua tänä vuonna.
Mielestäni Niko ja Nino pelasti tän kauden katsojan kannalta, mitä välii jos voitti kunhan oli kiva 3kk seurata.


Haluaisin enemmän tutustua tähän valintajuttuun. Ihan oikeesti hei, miksi tuotanto otti esimerkiksi Marian alkuperäiseksi asukkaaksi eikä Eetua. Asukkaiden valintoihin paljon parannusta.

//Lainausta lyhennetty ja peräkkäiset viestit yhdistetty.
-Zygerö

BrutalGentleman
Isoveli
Viestit: 5712
Liittynyt: 05 Marras 2009 05:26

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja BrutalGentleman » 10 Joulu 2010 01:09

lunde1 kirjoitti:Mielestäni Niko ja Nino pelasti tän kauden katsojan kannalta, mitä välii jos voitti kunhan oli kiva 3kk seurata.
Tuossa kai se tämän kauden dilemma kiteytyykin: toiset halusivat uusinnan; aikaisempien kausien suosikkihahmojensa revanssin, toiset kokonaan uuden kauden jossa kaikki ovat kauden alussa uusia ja tuntemattomia, aloittavat samalta viivalta, ja tulevat sitten katsojalle tutuksi vasta pikkuhiljaa kauden mittaan.

Omasta mielestäni uusvanhat lykättiin sisään taloon niin varhaisessa vaiheessa, että on mahdotonta sanoa, millaiseksi kauden henki todella olisi muodostunut ilman niitä, pelkillä alkuperäisasukkailla. Veikkaan, että se kuitenkin olisi lopulta ollut mielenkiintoisempi. (Kaaosteorian (!) mukaisesti jo pienikin muutos alkutilanteessa olisi voinut aiheuttaa sen, että niitä sääntörikkomus-asukaspoistoihin johtaneita tilanteitakaan ei olisi lopulta tullut ja ilman uusvanhoja luultavasti myös Paul olisi ollut motivoituneempi jatkamaan.)

Avatar
Puumuna
Voittaja
Viestit: 727
Liittynyt: 17 Joulu 2009 16:17

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Puumuna » 10 Joulu 2010 02:27

BrutalGentleman kirjoitti: Tuossa kai se tämän kauden dilemma kiteytyykin: toiset halusivat uusinnan; aikaisempien kausien suosikkihahmojensa revanssin, toiset kokonaan uuden kauden jossa kaikki ovat kauden alussa uusia ja tuntemattomia, aloittavat samalta viivalta, ja tulevat sitten katsojalle tutuksi vasta pikkuhiljaa kauden mittaan.
Jotenkin noin. Osa katsojista olisi halunnut puhtaan kattauksen ja uuden pelin, osa innostui 'tilatusta' näytöskaudesta.
Eivät alkuperäiset henkilöt niin huonoja olleet, etteikö heistä taloon toimintaa olisi saatu. Mitä nyt jonkun Marian olisi voinut unohtaa, mutta ehkä siinä oli jotain 'tuotannollisia syitä, että piti käydä kääntämässä... Muista löytyi sopivasti erilaisia pimahtajia ja päsmäreitä, eli aivan kelpo asukkeja.

Arvoitukseksi jää sekin, olisiko nyt nyvinkin valikoiva rankkulinja ollut enemmän ymmärrettävissä, ellei talossa olisi ollut edellisten kausien asukkeja. Nyt ainakin alun rajuihin alkuperäisasukkaiden poistoihin johtanut linjaus känntyi loppua kohden lähes mitä tahansa sallivaksi välinpitämättömyydeksi, joka tulehdutti entisestään säälikierrokselle päässeisiin tympääntyneitten katsojien kommentointia; pilasi lisää aitoa peliä odottaneiden kautta.

Totutulla asukasvalinnalla kaudesta olisi ilmeisesti tullut täysin kelvollinen, nyt tuli mikä tuli: kolme kuukautta kestänyt uusinta, jossa kaikkien aikojen suosikki voitti lähes täydellisellä mahalaskulla.

Ei koskaan enää tällaista sekametelisoppaa. Ei ehkä edes sitä julkkis-BB:a?

RealPlayer
Kolhoosin johtaja
Viestit: 2182
Liittynyt: 25 Elo 2010 04:14

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja RealPlayer » 10 Joulu 2010 03:24

Niin se kausi tapettiin heti alkuunsa marssittamalla kutsusta nuot vanhat asukit taloon... Sen jälkeen soli aikas Nino & Niko-vetoista koko loppukausi... :(

Avatar
mrj
BB-talon ylijumala
Viestit: 4605
Liittynyt: 28 Elo 2007 15:32

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja mrj » 10 Joulu 2010 09:11

RealPlayer kirjoitti:Niin se kausi tapettiin heti alkuunsa marssittamalla kutsusta nuot vanhat asukit taloon... Sen jälkeen soli aikas Nino & Niko-vetoista koko loppukausi... :(
no eipä noista tän kauden asukkaista muista oikeen saanu mitään irti.. pois lukien muutamia poikkeuksia..
JuHu - :drink55:

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 10 Joulu 2010 11:15

^No sitähän emme koskaan tule tietämään. Heistä olisi voinut irrota paljonkin ilman tuota idioottimaista allstars-vetoa.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
[juuso]
Jumalan ruoska
Viestit: 12204
Liittynyt: 25 Heinä 2007 16:44

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja [juuso] » 10 Joulu 2010 13:21

Eihän tuo kokonaisuutta ajatellen hyvä veto ollut. Sen kontrastin huomasi heti ekana iltana, mutta vielä silloin se oli vaan positiivista. Kaikki viisi oli niin tuttuja ja turvallisia. Etenkin Nikot ja Nino. Koko ajan vaan odotti, että kaapelissa siirryttäisi sieltä tylsimysten talosta sala-alueelle täyteen hulinaan. Eikä näihin uusiin ehtinyt saamaan sellaista tunnesidettä, mikä on aina ennen tullut. Osittain siitäkin syystä, että eipä paljon alkuperäisiä ollut loppukahinoissa, mutta myös yksi syy oli uusvanhat.

Avatar
lotta383
BB-talon päällikkö
Viestit: 1917
Liittynyt: 07 Marras 2008 14:55
Paikkakunta: Oulu

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja lotta383 » 10 Joulu 2010 18:31

Oli niin ankea kausi, että minä jätin kattomatta pari-kolme viimeistä viikkoa. Voittajaankin oon pettynyt, kun ei se mun silmissä sitä ansainnut. Ei Niko mun inhokki ole kumminkaan. Ei voi mitään, en jaksa isommin valittaa.

OKKE on jäänyt mulle päälle.

Avatar
tuusannuuska
Kunniajäsen
Viestit: 7896
Liittynyt: 30 Syys 2007 00:24

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja tuusannuuska » 10 Joulu 2010 18:48

lotta383 kirjoitti:OKKE on jäänyt mulle päälle.
Sama juttu ja varmaan ainoa mitä tästä kaudesta jäi käteen pidemmäksi aikaa. Ehkä parempi näin.

Huomaa foorumistakin, että ei tästä kaudesta kukaan oikein enää jaksa sanoa yhtään mitään (vaikka katkon jälkeen porukka alkaakin löytää takaisin tänne). Tyhjä ja toistuvasti pettynyt olo jäi varmasti tästä kaudesta useimmille enkä ihmettele yhtään. Ihan kuin olisi hehkutettu lapsille kuinka tänä jouluna saa kaikki toivomansa lahjat ja jouluna paketista löytyy hieman viemäriltä haisevaa ei-mitään josta pitää vielä maksaa koko viikkoraha.
The reason I swear so much is because fuck you.

Avatar
Boz
Television orja
Viestit: 756
Liittynyt: 15 Elo 2007 02:12

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Boz » 10 Joulu 2010 22:19

^Kausihan oli sitä itseään, ei siinä mitään. Itse tein päätöksen jo elokuussa, että tämä tuotanto ei saa enää penniäkään ja ilokseni saan nyt huomata, että EHKÄ tämä viesti on mennyt läpi ja ensi vuonna saamme nauttia paremmasta tuotteesta. Toivossa on hyvä elää.

Foorumi oli kyllä yllättävänkin vitaalinen ja ainut kanava mikä jaksoi pitää yllä edes jonkinlaista seurantaa.

RealPlayer
Kolhoosin johtaja
Viestit: 2182
Liittynyt: 25 Elo 2010 04:14

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja RealPlayer » 11 Joulu 2010 03:19

Tää tuli katsoneeksi viimmeiset IS-tutkat Katrilta ja Saulilta... Niissä Nino & Niko kritisoivat tän kauden asukkeja tylsiksi... Ei net asukit vaan saaneet tilaa kun Nino alkoi paahtaa miten ennen oli ja mitä hän on kokenut ja siinnä ohessa Niko sohvalla makoillen torppaili muiden asukkien ideoita ja mielipiteitä.

Esm Elisabet, Marika, Eetu, Satu ja jopa petrikin kuivine kritiikkeinen uusioasukkeja kohtaan olivat varsin värikkäitä persoonia aiempiin kausiin peilaten...


Tuotannon kritisoiminen viikkotehtävistä, tehtäväalueen käytöstä, salatehtävistä ja sala-alueesta oli sitten varsin osuvaa...

Sarki
Käpylehmätehtaan työntekijä
Viestit: 514
Liittynyt: 26 Syys 2010 04:31

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Sarki » 14 Joulu 2010 18:54

Olen nyt katsonut ekan kuukauden uusintana. Ei ole kyllä mikään ihme kun joskus tuntuu nuo äänestykset menneen aivan kummallisesti. Oma suosikki on tuskin näkynyt koosteissa. Melkoista Satu, Nino ja Marika-showta. Argentiinassa ne laittoi 20 ihmistä kerralla taloon. Se olisi melkoista arpapeliä kuka joutuu ekoilla viikoilla lähtemäään.

Avatar
Anajebaa12
Kesä-Esa
Viestit: 41
Liittynyt: 10 Helmi 2011 18:21

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Anajebaa12 » 10 Helmi 2011 18:50

Ihan surkee kausi. Ainut jymy-yllätys oli noi sala-asukkaat, ja seki idea vesitty niin täydellisesti kun Niko Saarinen häädettiin......... uskon että tuotanto kalasti vaan rahaa kun otettiin vaan 2 taloon. Tuotanto nimittäin tiesi että Niko Nousiaisella, Ninolla ja Niko Saarisella on kova kamppailu. Ja veikkaan että Nousiainen pääs vaan siks koska sil on Hunksit jotka äänestää sitä iha hulluna + Sofia.
Niko Saarisellahan on paljon vihaajia mutta myös paljon ihailijoita, että näin. Hän ties sen varmasti itsekin.

Noi hokemiset kyllä otti vallan koko kaudella. Eniten hämmästyttää toi Jeboulandia viikkotehtävä. Siitä yhestä sanasta tuli niin iso juttu että viikkotehtäväkin meni sen mukaan. Sit siin Raiteilla vktehtävässä se maitojuna Jeboulandiaan... aika älytöntä.

Niko N ja Nino pyöritti aikamoisesti koko kautta. (no itseasiassa ei Niko N pyörittänyt, Ninohan tätä pyöritti!!!) Väärä voitto, Niko N on pelkkä tapetti. Eetun tai Ninon ois pitäny voittaa... no miten vaan. Seuraavalle kaudelle toivoisin HUOMATTAVASTI parempi asukkaita. Ainoita hyviä asukkaita oli Eetu, Elisabet ja välillä Satu ja Ksenia. + vanhoista asukkaista Niko Saarinen, Nino ja Henna.
tanja on paras! :)

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Evalds » 14 Helmi 2011 19:39

Vielä vähän ruoskin kuollutta heppaa!

Oli hauska huomata se, kuinka nopeasti eri tahot pesivät kätensä kaudesta ja eivät enää haluneet olla missään tekemisissä kauden 2010 ja asukkaiden kanssa. :mrgreen:

Ei ollut Amarillo-kiertuetta, eikä Seiskan risteilyä, eikä ollut Seiskan ja Maikkarin viihdeuutisten BB-juttutulvaa. Ei Räiskäle hehkuttanut kautta, ei.... :lol:

Eikä asukkaat menneet yhdessä minnekkään mökille, eikä tainnut kukaan mennä Sloveniaan, eikä kukaan kelvannut sponsoreille, eikä...... :damnfunny

Avatar
Anajebaa12
Kesä-Esa
Viestit: 41
Liittynyt: 10 Helmi 2011 18:21

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Anajebaa12 » 03 Maalis 2011 15:39

Mun on pakko kirjottaa kunnon analyysi viime kaudesta. Tos yllä on jotai mut tässä koko analyysi!!
Ensinnäkin... viikkotehtävät. Kaikki viikkotehtävät oli niin surkeita! Voi hyvä luoja se Autiosaari... ehkä maailman tylsin ikinä!! Ne vaa valvo ja vahti jotai liekkii?? Ja Satuhan oli päällikkö ja se ei päässy bileisiin!! Melko kummallista. Sit se Pro-minä. Ihan tajuttoman tylsä viikkotehtävä!! Ketä kiinnostaa puolueet?? Ompa viihdyttävää. Glamour ja Jeboulandia oli ainoot hyvät viikkotehtävät, muut oli ihan surkeita. Tuotanto tyri täydellisesti ton sala-asukas jutun. 5 vanhaa asukasta saa uuden mahollisuuden.. ja 2 kuitenki vaa jäi!!! Aivan mahtava idea tää et tulee 5 vanhaa asukasta mut se kustiin niin pahasti että huhhuh! Ois laittanu KAIKKI sinne asukkaiks!! Haloo Nipsu, Henna ja Marianna oli vaa 4-5 päivää, en nyt muista tarkallee!!!! Tää oli niinku ideana niin loistava mut se kustiin kyllä niin huolella että voi hyvä luoja... Asukkaisiin. Asukkaat oli IHAN perseestä. Ainoot hyvät asukkaat oli Ksenia, Elisabet ja Nino. Ei siel ollu muita kivoja. KAIKKI asukkaat oli ihan mielettömän tylsiä... en käsitä miks tuotanto otti näin tylsää porukkaa taloon!!! BB-Extraan. Elina vetää hyvin, mut mitä tää on et ne haastattelut on ehkä 5 minuutin pitusii? Ja miks sinne haastatteluun tulee jotai iha randomeita jotka ei ees seuraa BB'tä???? Sit siin extras otetaa ain suora yhteys taloon. Ompa kiva kattoo ku asukkaat makaa sohvilla. Sit niihe uutisiin kulutetaa aina 15 minuuttii.... vähempiki riittäs. Netti on keksitty uutisien kattomisee. Sit mua ihmetyttää TOSI paljon se, ku oli joku kysely että onko pönttö kiva vai ei? ....VOI hyvä tavaton sentää, kuka tuhlaa rahojansa moiseen roskaan?????? Tässäkin kohtaa tuotanto ajatteli vaan rahaa!! Sit se talk show studio... niin ankee pleissi et huhhuh. Sit BB taloki on niin tylsä... voi olla et seki toi semmost kurjaa fiilist sinne, emt. Sit ne talk showit!!!! Ensinnäkin, mua ihmetyttää et miks tuotanto vaihto juontajat??? Elina on hyvä mut Susanna ei. Vappu oli paljon parempi. Ensinnäkin, Susanna ei tenttaa niitä asukkaita ollenkaan. Kysyy ehkä hyvän kysymyksen joltai asukaalta suoras yhteydes, mut sit se kustaan se koko tilanne... esim jos se asukas sanoo et emt, ni sit se Susanna on vaa sillee: Aha. Okei????? Vappu oli hyvä tenttaamaa mut Susanna ei. En tiiä onks se aika-rajasta kiinni mutta joo... SIT NE HITON ÄÄNESTYKSET. Tuntuu et koko ohjelma on pelkkää äänestystä... äänestä... äänestä.. ja vielä kerran äänestä!!! Joka hiton välissä tulee ne ainaiset äänestysohjeet!!! Sit siin talk showis näytetään ne äänestystolpat oikeesti KOKO ajan. Ennen katkoa, katkon jälkeen.. ja niissä väleissä. HALOO??? Siinä ei säily mielenkiinto ollenkaan. Mun mielest ois hyvä jos ne näytettäis vaan kerran, ni säilyis mielenkiinto ja jännitys yllä. Huomaa kyllä että tässä kaudessa säästettiin... tosi surkee kausi. En haluis dissaa todellakaa näi paljo koska tuotanto on tehny ihan sairaasti duunii toho koko ohjelmaan ja tällästä tekstiä tulee. Jos koskaan tulee enskautta, toivon TODELL paljon parempaa kautta. Ja jos tulee uus kaus, uskon että siitä tulee parempi. Mut se mua hämmästyttää, kun 2009 kaus oli aivan huikee... ja tää 2010 oli sitte ihan pohjanoteeraus... miten voi tyriä noinkin pahasti??? En ihmettele jos katsojaluvut oli nollassa. Ens kaudelle pliis parempia asukkaita... jos enskautta tulee. Sit parempii viikkotehtävii, ja se äänestystolppien ja äänestysohjeiden ainainen esittely vois loppua!!! Ikävää sanoa mutta tässä kaudessa ei olu mitään hyvää.... ehkä yks hyvä oli se sala-asukas juttu mut seki kusi. Tää ohjelma on katsojille suunnattu, joten miks tehä näin tylsä kausi?? Jos tuotannon oli tarkotus tehdä tylsä kausi, siinä onnistuttiin täydellisesti!!! Tunnariki oli aivan kamala!!!
tanja on paras! :)

Avatar
Marianne
Pähkinäpörriäinen
Viestit: 1581
Liittynyt: 08 Elo 2006 23:28

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Marianne » 04 Maalis 2011 16:25

Evalds kirjoitti:Vielä vähän ruoskin kuollutta heppaa!

Oli hauska huomata se, kuinka nopeasti eri tahot pesivät kätensä kaudesta ja eivät enää haluneet olla missään tekemisissä kauden 2010 ja asukkaiden kanssa. :mrgreen:

Ei ollut Amarillo-kiertuetta, eikä Seiskan risteilyä, eikä ollut Seiskan ja Maikkarin viihdeuutisten BB-juttutulvaa. Ei Räiskäle hehkuttanut kautta, ei.... :lol:

Eikä asukkaat menneet yhdessä minnekkään mökille, eikä tainnut kukaan mennä Sloveniaan, eikä kukaan kelvannut sponsoreille, eikä...... :damnfunny
Nikolla on jo hunksit, Marikalla pahemman puoleinen puhevika, kuin myös muilla jotka ovat myös pahimman luokan paiskiaisia, niin siksi tuskin saavat juontokeikkoja tai mitään muutakaan. Kuka tuollaisia kiroilija-niinkuttelija-sönkottelijöitä haluaa juontamaan yhtään mitään?!? Tuossa on ylempänä on lasinnakkelija-Nikon tekstinäyte siitä kuinka surkeaa näiden bb-asukkaiden Suomen kieli on.

Koska yksi bb:n suurimmasta tarkoituksista on ihmissuhdedraama, niin lukisin kyllä mielelläni juttuja lehdistä bb-asukkaista ja ketkä ovat yhä kavereita keskenään. Haluaisin palavasti tietää tuon seikan.
QL 2014: kakkonen on ykkönen.

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 16 Elo 2011 15:37

Tämän kauden heikkous oli se, että taloon ei oltu saatu sellaisia asukkaita, joille antaisin kiitettävän arvosanan. Arvelen, että sala-asukaskuvio oli ideoitu korvaajaksi. Ja siksi tämän vuoden asukashakua oli muutettu.
Onko Sainiolla ollut erinomainen kyky bongata parhaimmat asukkaat?

Lisäksi jo valittuja asukkaita on voinut myös luovuttaa/jänistää ennen taloon menoa,
kuten vuonna 2007.

Sala-asukasideassa oli kaksi suurta virhettä. Ensimmäiseksi heidät laitettiin taloon liian aikaisessa vaiheessa, ennen kuin alkuperäisten asukkaiden kuuluisa ryhmänmuodostus oli päässyt kunnolla alkuun.
Tajusiko tuotanto myöskään, miten hallitsevaksi asukkaaksi Niko N. julkkiksena lopulta tulisi?

Sala-asukkaiden laitto taloon olisi ollut huomattavasti monimutkaisempia tilanteita aiheuttava, jos he olisivat menneet vasta 26.10 sala-alueelle ja 29.10 taloon.
Tai sitten tuotanto olisi jatkanut eräiden henkilöiden suosintaa ja laittanut BB4-Antin taloon Niko N:n sijaan. Tilanne olisi muuttunut täysin.

Muuten useat vanhat virheet toistuivat. Tehtäväideoita ei viety loppuun asti ja rangaistuskuviot olivat ihmeellisiä.

Ensimmäisen kerran kävi, että useampi Daily jäi katsomatta.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Avatar
Benjamin
Jumalan ruoska
Viestit: 7551
Liittynyt: 16 Elo 2011 03:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Benjamin » 26 Elo 2011 00:05

Kauden asukkaiden taso ainakin oli erittäin heikko! Yritin äsken vastata 'kaikki asukkaat paremmuusjärjestykseen' - kyselyyn, mutta kun sain 5 parasta valittuu, huomasin että kaikki loput on jossain määrin sietämättömiä :D tuntui ihan mahdottomuudelta valita huonoista vähiten huonot, kun suurin osa oli niin huonoja ettei paljookaan koko kaudelle mitään uutta tai hyvää tuonut.

Ainoo asia joka tästä kaudesta jäi positiivisesti mieleen oli Marika!

Avatar
knocker
Jumalan ruoska
Viestit: 15204
Liittynyt: 12 Loka 2009 16:27
Paikkakunta: Espoo

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja knocker » 26 Elo 2011 00:16

Ja Marikan vastakohtana kaikkein negatiivisimpana mieleen jäi Mari!
a walking disaster

Avatar
Benjamin
Jumalan ruoska
Viestit: 7551
Liittynyt: 16 Elo 2011 03:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Benjamin » 26 Elo 2011 00:28

knocker kirjoitti:Ja Marikan vastakohtana kaikkein negatiivisimpana mieleen jäi Mari!
... ja Ksenia, Petri, Elisabet, Vilhelmiina ja moni muu!
Heti kun joku (eli AINA Marika) vähänkin innostu jostain, niin piti Team Norsunv**ut huolta ettei se ilo ole ok, kun sehän on ihanaa röhnöttää sohvalla tylsistyneenä!

Avatar
Tirkka
Isoveli
Viestit: 8346
Liittynyt: 13 Elo 2006 21:47
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Tirkka » 26 Elo 2011 12:30

orgasmienkeli kirjoitti:
knocker kirjoitti:Ja Marikan vastakohtana kaikkein negatiivisimpana mieleen jäi Mari!
... ja Ksenia, Petri, Elisabet, Vilhelmiina ja moni muu!
Heti kun joku (eli AINA Marika) vähänkin innostu jostain, niin piti Team Norsunv**ut huolta ettei se ilo ole ok, kun sehän on ihanaa röhnöttää sohvalla tylsistyneenä!
Ei Ksenia kyllä kuulu tuohon porukkaan millään lailla.
Totuus on tuolla ulkona.

Avatar
Benjamin
Jumalan ruoska
Viestit: 7551
Liittynyt: 16 Elo 2011 03:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kausi ohi - Jälkipuintia

Viesti Kirjoittaja Benjamin » 26 Elo 2011 14:43

Arvasin että joku takertuu tohon :D en tarkottanut itse asiassa tota Team V***unaamoi ja tota omaa inhokkilistaa mitenkään yhteen, vaikka Ksenia toki niistä olikin ainoo joka siihen ei kuulunut..
Ksenia itse asiassa oli erityisenkin ystävällinen kaikille asukkaille. Se oli vaan koko kauden tylsintä katseltavaa, eikä Kseniasta just mikään irti saanutkaan. Ehkä Petri on ainoo jota siedin vielä vähemmän kun Kseniaa! Muut ällötykset putoskin heti alussa jo pois, onneksi. (vaikka koko kausi oli ällötyksiä täynnä, niin ne pahimmat lähti jo alussa).

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “2010”