Tuotannon taso

Suomen Big Brotheriin liittyvät äänestykset ja keskustelua pääsivuston äänestyksistä.

BB-tuotannon arvosana kaudella 2010

Kiitettävä
5
3%
Hyvä
8
5%
Keskinkertainen
33
23%
Huono
57
39%
Erittäin huono
38
26%
EOS/En tiedä
5
3%
 
Ääniä yhteensä: 146

Avatar
ff
Isoveli
Viestit: 7286
Liittynyt: 07 Marras 2007 03:05
Paikkakunta: Pohjois-Karjala

Re: Tuotannon taso

Viesti Kirjoittaja ff » 29 Marras 2010 14:57

Alussa ehkä "kivahko" keskinkertainen, mutta kyllä tämä urpoiluäänestys +finaalin uskomattoman paska taso pudottivat riman lähestulkoon BB4:n ulottuville. Eli huonohan se oli minun kirjoissa, viime vuonna sentään oli se keskinkertainen, koska slummi/paratiisi -jako oli minusta parhaimmillaan erittäin viihdyttävä osio. Nyt palattiin perinteisiin viikkotehtäviin täksi kaudeksi, mutta eipä niissä taso huimannut autiosaarta/farmia/jeboulandiaa (jonka idea otettiin asukkailta, hienoa) lukuunottamatta. Finaaliviikon keskellä häädettiin pari asukasta vielä pihalle, mikä oli kauden onnistuneimpia ratkaisuja. Tosin siihenkin olisi saatu rutkasti enemmän draamaa, kun olisi ilmoitettu vaikka vasta häätöpäivän aikana, että tänään lähtee vielä kaksi hyphyyn ennen finaalia. Vaihtoviikolle oli panostettu Sandraa varten mukavasti eri osioilla, joten siinä toinen ideavalo tuotannolta. Asukasvalinnat oli heikompia viime vuoteen verrattuna kokonaisuutena.

Mutta niin kauan ollaan jo kuljettu tässä keskinkertaisen/huonon -tasolla monien fanien/katsojien mielestä, että tuotannon ydintiimin on pakko vaihtua. Ja realistiselta se taitaakin peräti näyttää, kun tuotannon puolesta ei hehkutettu, että ensi vuonna palataan asiaan. Ja valojen sammutuskin oli sen verran aneeminen, että taisi olla viimeinen kausi tältä tuotannolta. [smilie=a_wizard.gif]
Eeppinen debyytti: Girls' Generation (소녀시대) – 다시 만난 세계 (Into The New World) (Live 2013)
-----
1. Esa A (BB5) 2. Elisabet (BB6) 3. Niko (BB3/BB6) 4. Kristiina (BB11) 5. Tuija (BB5)

Avatar
dertsi
Puhuva pönttö
Viestit: 1711
Liittynyt: 19 Syys 2010 17:14

Re: Tuotannon taso

Viesti Kirjoittaja dertsi » 29 Marras 2010 15:48

Vastasin jo aikoja sitten, että "Huono" ja pidättäydyn siinä vaihtoehdossa kauden päätyttyäkin. Nikon voitto oli tietysti hieno juttu, mutta se ei nosta tuotannon tasoa keskinkertaiseen, koska se tarkoittaisi jo ihan hyvää, katsottavaa kautta. Ja sitähän tämä ei ollut. Onnea vaan Räiskäleelle ja Aaltoselle.
When I see my face, there's not a single thing I'd change.

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Tuotannon taso

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 29 Marras 2010 16:48

dertsi kirjoitti:Nikon voitto oli tietysti hieno juttu, mutta se ei nosta tuotannon tasoa keskinkertaiseen
Ei niin, vaan se laskee sen erittäin huonoksi.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
RedMal
Pihatonttu
Viestit: 1459
Liittynyt: 01 Marras 2006 15:27
Paikkakunta: Turku

Re: Tuotannon taso

Viesti Kirjoittaja RedMal » 29 Marras 2010 16:52

Vaihdoin ääneni keskinkertaisesta huonoon. Kyllä nyt oli jo Aaltonen/Räisänen -mittapuullakin pohjanoteeraus.
2005 Lintsi 2006 Kale 2007 Niko 2008 Harri
2009 Tuija 2010 Marika 2011 Tanja 2012 Sarah
2013 N/A 2014 Anna

Avatar
bat1sta
Tuotantoassistentti
Viestit: 52
Liittynyt: 12 Loka 2008 14:19

Re: Tuotannon taso

Viesti Kirjoittaja bat1sta » 29 Marras 2010 17:39

Ihan jees, mutta asukkaiden poistot olisi voinut jättää tekemättä.
Kuva

Avatar
Tirkka
Isoveli
Viestit: 8346
Liittynyt: 13 Elo 2006 21:47
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Tuotannon taso

Viesti Kirjoittaja Tirkka » 30 Marras 2010 00:53

Nyt kauden jäälkeen voikin sitten vaihtaa äänen kertaheitolla keskinkertaisesta erittäin huonoon. Asukasvalinnat olivat suurimmaksi osaksi todella huonoja, huonolaatuinen mainostus tunki korvista ulos ja yleensäkin tuotannon perseily meni ulottuvuuksiin joita en olisi etukäteen tiennyt olevan olemassakaan.
Totuus on tuolla ulkona.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Äänestykset”