Kesäolympialaiset

Kaikki urheiluun liittyvä keskustelu käydään täällä.
Vastaa Viestiin
Avatar
JVDS
Jebou
Viestit: 2680
Liittynyt: 20 Syys 2007 16:47
Paikkakunta: Pori

Re: Olympialaiset

Viesti Kirjoittaja JVDS » 12 Elo 2012 10:40

Lontoon olympialaiset ovat viittä vaille pulkassa, joten on pienen yhteenvedon aika. Tavoitteeksi oli asetettu kolme mitalia ja kuusi pistesijaa, mikä täyttyi ja jopa ylittyi vastoin odotuksiani. Alku oli Suomen osalta hankala, mutta toinen viikko on yleensä ollut meille se parempi niin kuin nytkin. Ei tässä voi kovin pettynyt olla Suomen kokonaispanokseen, vaikka olympiakultamitali jäikin haaveeksi.

Tulevaisuuden varalle rajoja voitaisiin tiukentaa, jotta turistien lomailemisen sijasta lähdettäisiin kilpailemaan ja ennen kaikkea menestymään. Tämä on niin pitkä prosessi, että en odota lähivuosien aikana mitään muutosta näkeväni, mutta se lähtee asennepuolelta ja juniorivalmennuksesta. Raha on luonnollisesti nykymaailmassa tärkeässä roolissa, kuten näiden kisojen aikana on käynyt selväksi.

Sitten ihan yleisluontoisesti Lontoosta olympiakisojen isäntänä, mikä osoittautui minusta loistavaksi valinnaksi. Yleisö jaksoi kannustaa aamusta iltaan omiaan kuin myös muita urheilijoita. En ole vastaavaa aikaisemmin missään muualla nähnyt. Juoksuradat olivat erittäin nopeita ja brittiläinen sääkin oli päällisin puolin suopea. Avajaiset jäivät pienimuotoiseksi pettymykseksi, mutta muuten kisat olivat mielestäni onnistuneet.
Suosikit: Lintsi (BB1), Kaarlo (BB2), Naikou (BB3/BB6), Johan (BB4), Sami (BB5), Janica (BB7) & Jouko (BB8)

Inhokit: Iina (BB1), Mira (BB2), Kadi (BB3), Manta (BB4), Tuija (BB5), Marika (BB6), Annika (BB7) & Teija (BB8)

Avatar
Tirkka
Isoveli
Viestit: 8346
Liittynyt: 13 Elo 2006 21:47
Paikkakunta: Uleåborg

Re: Olympialaiset

Viesti Kirjoittaja Tirkka » 12 Elo 2012 16:18

Surkeimmat olympialaiset ikinä. Britit eivät osaa järjestää kilpailuja ja sikäläiset ovat liian tyhmiä osatakseen toimia toimitsijoina. Täysin väärä valinta isännäksi. Voi kun olisivat tajunneet valita sen Pariisin.
Totuus on tuolla ulkona.

KariTa
Big Brother
Viestit: 5248
Liittynyt: 17 Syys 2010 23:26
Paikkakunta: Kainuu

Re: Olympialaiset

Viesti Kirjoittaja KariTa » 12 Elo 2012 19:20

USA voitti koripallossa kultaa. :tired Vähän samanlainen tunne jäi koko kisoista, jostain syystä nämä eivät säväyttäneet samalla lailla kuin ennen. Yleisurheilutkin maistuivat ainoastaan puulta. Ehkä Lontoo on liian lähellä ja premissit liian tutut. Tai sitten nykyinen television valtava urheilutarjonta turruttaa, mikään ei oikein tunnu enää miltään.
Onneksi Valioliiga sentään alkaa viikon kuluttua. :party:

Avatar
Evalds
Jumalan ruoska
Viestit: 9418
Liittynyt: 02 Syys 2008 22:35

Re: Olympialaiset

Viesti Kirjoittaja Evalds » 12 Elo 2012 19:51

^Jeps.....sama fiilis koko ajan, ei oikein sytyttänyt nämä kisat, väljähtäneen kaljan makua.....

Jotenkin nämä olympiakisat ovat menneet övereiksi ja liikaa lajeja jne.....

Paljon oli mokia ja kotiinpäin vetämistä, mm tänään nyrkkeilyssä taas väkisin tehtiin britistä voittaja :twisted: Ei hyvä!

Isot ovat isoja ja ne varustautuvat kisoihin muutenkin kuin rahallisesti isoilla panoksilla mm. monella isolla maalla oli omat isot fysikaaliset-, kylmä-, lämpötilat jne....Lontoossa.

Briteille homma oli menestys: 29 kultaa ja 65 mitalia yhteensä! Ja maa aikookin jatkossakin satsata olympiaurheiluun n 125 miljoonaa puntaa vuodessa!

Suomen osalta jälkipyykki on alkanut ja nyt uhotaan että enää ei ole tilaa kisaturisteilla, mutta en oikein jaksa uskoa että tullaan vetämään tiukkaa linjaa eli tulemme jatkossakin näkemään surkeita uimareita ja kaiken maailman Eriksoneja kisoissa.

Avatar
rubyblue
Isoveli
Viestit: 6938
Liittynyt: 01 Syys 2011 09:48

Re: Olympialaiset

Viesti Kirjoittaja rubyblue » 12 Elo 2012 22:38

Upeasti tehty kooste olympialaisista päivä päivältä menee paraikkaa TV2:ssa. Hienoja hidastuskuvia ja kamerakulmia. :thumbsup

Noin muuten minusta Olympialaiset olivat ihan mukavaa seurattavaa. Harmittavan vähän ehti kuitenkin nähdä eri lajeja, vaikka paljon katsoinkin. Muutamia kämmejä sattui järjestäjille mutta pääpiirteissään kuitenkin Lontoo onnistui mielestäni hyvin järjestäjänä.

Vähän on sellainen olo, että mitä tässä nyt pitäisi katsoa televisiosta. Pariin viikkoon, kun ei ole tullut katsottua kuin Ylen kanavia. :D
Jokaiselle jotain on ei mitään kellekään.

Avatar
Wicker Man
Isoveli
Viestit: 3359
Liittynyt: 07 Heinä 2011 22:27

Re: Olympialaiset

Viesti Kirjoittaja Wicker Man » 12 Elo 2012 23:04

Voin vain kuvitella miltä on Ylen Studion haastateltavilla on pyöriny päässä, kun ovat tulleet sinne studionn haastateltaviksi. Ei juma mitä jämää noi kisastudiot. Jonnekkin teollisuusalueen rakennuskehikoiden päälle rakennettuja mörskiä. En ois ihan heti uskonut :D

Punde
Jumalan ruoska
Viestit: 15012
Liittynyt: 24 Tammi 2005 17:39
Paikkakunta: Chernarus

Re: Olympialaiset

Viesti Kirjoittaja Punde » 12 Elo 2012 23:08

^ ^ kyl mieki noi näkisin joistain mokista huolimatta onnistuneiksi kisoiksi, ainaki tv-katsojan näkökulmasta. Tiedä sit miten sujuvat olivat kisavieraille.
rubyblue kirjoitti:Vähän on sellainen olo, että mitä tässä nyt pitäisi katsoa televisiosta. Pariin viikkoon, kun ei ole tullut katsottua kuin Ylen kanavia. :D
Meikä löytää kyl kateltavaa loppukesäks ;)

Image

Tosta oon vielä välistä poistellu vaikka kuinka monia lähetyksiä, femman kymmenet ratsastuslähetykset mm. ei oo tallessa.

Avatar
Spencer
Ylläpitäjä
Viestit: 19499
Liittynyt: 22 Elo 2005 18:08

Re: Olympialaiset

Viesti Kirjoittaja Spencer » 13 Elo 2012 14:37

Ihan hyvä fiilis jäi Lontoon kisoista. Harmi kun seuraavia skaboja saa taas oottaa 4 vuotta. :( Päällimmäisenä jää mieleen loistava brittiyleisö. Upea tunnelma välittyi hyvin tv:n välitykselläkin. Iso :tu .
Parhaat asukkaat: 1. Aleisha 2. Nikki (1982-2021 RIP) 3. Paul 4. Dick 5. Charlotte

Parhaat kaudet: 1. BBAU7 2. BBUK9 3. BBUS8 4. BBAU4 5. BBCAN4

Avatar
Mardis
Taivaan iskä
Viestit: 4442
Liittynyt: 02 Loka 2010 21:33

Re: Olympialaiset

Viesti Kirjoittaja Mardis » 13 Elo 2012 15:46

Kyllä jäi mullekkin kieltämättä ihan hyvä maku näistä kisoista ja britit olivat kivan pirteää yleisöä. :tu Vähän ehkä oli liian pitkät kisat, sillä viimesinä päivinä ei enää oikein kunnolla innostanut katsoa, mutta toisaalta en nyt oikein haluais lähteä montaa lajiakaan karsimaan.

Avatar
sjoku
Ohjaaja
Viestit: 1099
Liittynyt: 02 Syys 2008 00:13
Paikkakunta: Tampere

Re: Olympialaiset

Viesti Kirjoittaja sjoku » 13 Elo 2012 16:01

^
Huikea tunnelma oli, varsinkin yleisurheilukisoissa joka päivä. Siitä iso kiitos briteille. :thumbsup
Mutta kyllä täälläkin päin alkoi jo viimeisinä päivinä tuntumaan jo lievää kisaväsymystä tästä kaksiviikkoisesta rupeamasta. Mutta eipä auta valittaakaan, sillä tätä herkkua on luvassa seuraavan kerran vasta neljän vuoden päästä, toki talviolympialaisiin on enää puolitoista vuotta aikaa.

KariTa
Big Brother
Viestit: 5248
Liittynyt: 17 Syys 2010 23:26
Paikkakunta: Kainuu

Re: Olympialaiset

Viesti Kirjoittaja KariTa » 13 Elo 2012 18:00

Multa taas löytyy lajeja jotka kuuluisi heti poistaa kesäkisoista: Miesten jalkapallo, naisten nyrkkeily (tekisi mieli sanoa miesten myös tuomariskandaalien vuoksi), BMX, tennis.

Miesten jalkapalloturnaus oli taas täynnä keskenkuntoisia tai haluttomia pelaajia. Jalkapallo ei tarvitse Olympialaisa jo olemassa olevan suosion vuoksi joten pois vaan. Naisten turnaus sitä vaston oli huippuviihdettä.

Naisten nyrkkeilyssä taso on aivan liian heikkoa, kunnon osallistujia ei tahdottu edes saada kaikkiin sarjoihin, jotkut pääsivät vain yhdellä voitolla jo mitaliotteluihin.

BMX taas ei ole mitään huippu-urheilua, pelleilylaji siinä missä lumilautauilun halfpipet, wholepipet jne.

Tennikseen pätee sama kuin miesten jalkapalloon, lajilla on jo arvoturnauksensa, kukaan ei enää viiden vuoden kuluttua muista kuka voitti minkäkin Olympiatittelin.

Neljän vuoden päästä golf otetaan mukaan ohjelmaan, täysin turha laji tulee olemaan sekin.

Avatar
Ancalagon
Isoveli
Viestit: 1607
Liittynyt: 25 Elo 2009 13:08

Re: Olympialaiset

Viesti Kirjoittaja Ancalagon » 13 Elo 2012 19:06

KariTa kirjoitti:BMX taas ei ole mitään huippu-urheilua, pelleilylaji siinä missä lumilautauilun halfpipet, wholepipet jne.
Aamu-tv:n Jälkihiessä puhuttiin tänään näistä "hengailulajeista", joihin siis BMX kuului ja pitivät vain ajan kysymyksenä, milloin skeittaus on olympialaji. Minulla ei ole mitään näitä lajeja vastaan, tykkään katsoa niitä. Jos vaikka ajattelee halfpipea: vastaavaa tuomariarvostelua on telinevoimistelussa ja uimahypyissä, ovatko nekin "pelleilylajeja"? Mäkihypyssäkin arvostellaan tyyliä. BMX ja vastaavat lajit suksilla ja laudalla ovat vähän kuin sprinttihiihtoa, useita lähtöjä peräkkäin ja taistelua mies miestä vastaan.

Huippu-urheilunkin määritelmä on varmaan vähän mielipidekysymys, mutta minä tykkään näistäkin lajeista. Skeittaus mukaan vaan. :thumbsup
You know nothing.

Avatar
DosterMan
Big Brother
Viestit: 5562
Liittynyt: 23 Syys 2008 16:51
Paikkakunta: Elderlings

Re: Olympialaiset

Viesti Kirjoittaja DosterMan » 14 Elo 2012 20:44

Päättäjäiset oli mun mielestä aika tylsät. The Who oli toki positiivinen ylläri lopussa. Toinen positiivinen oli Emma Bunton, joka oli nyt yhtä ihanana kuin Say You'll Be There -musiikkivideolla.

Pielaveden itkupillistä tulikin vuodessa sankari pronssillaan. Kovasti oli muuten pettymys finaali. Ois ees Ukrainan Pjatnitsa heittänyt 20cm pidemmälle, niin ois jääny vähä parempi maku kisasta. Torkilsen oli pehmeä ja Tsekin Veselyllä ei tainnu sipuli kestää, teki ns. Pitkämäet.

Tuli sunnuntaina katsottua lentopalloa ja jopa kuolettavan tylsää koripalloa. Lentopallossa tuli positiivinen ylläri ja koripallossa katkera pettymys, todella hyvästä yrityksestä huolimatta.

Ihme itkua oli olympialaisten yhteydessä noista sponsorijutuista. Ei saa näkyä henkilökohtaiset sponsorit. En mä kyllä nähny yhtään virallistakaan sponsoria missään. Mistä hitosta ne cocakolat ja mäkkärit maksaa?

Nyt sitten innolla venailemaan niitä mielenkiintoisempia Olympialaisia. Ota homma haluun Sotši!
aadeehoovee: 17p DosterMan – Uskon palkinto. Valo pimeydessä kun kaikki tuntui jo menetetyltä.

Avatar
Kierrekaneli
Tuotannon kätyri
Viestit: 572
Liittynyt: 15 Syys 2020 20:13

Re: Vapaa keskustelu

Viesti Kirjoittaja Kierrekaneli » 28 Heinä 2021 22:52

Oletteko seuranneet Tokion kisoja?

Itselle on muutamassa päivässä taas kehkeytynyt rutiini katsoa ylen lähetystä, tai vähintään kuunnella. Tykkään kun näytetään kaikkea mitä ei normaalisti näe. Tänään seurasin rugbya ja en ymmärrä siitä yhtikäs mitään. Eilen katsoin jotain kajakointia ja mietin että niin, itse en pääsisi metriäkään moisessa systeemissä mihinkään. Olisin nurin ensimmäisen aallon aikana.
Että ei näytetä vain niitä suosittuja ja mediaseksikkäitä lajeja. Siksi tykkään katsoa niin paljon kuin tulee. En ehkä ensi vuonna muista mitään että kuka minkäkin lajin voitti, mutta tässä hetkessä täydellistä nollaustavaraa aivoille.

Lisäksi urheilijoiden suoritukset on ihan älyttömiä välillä!
Toivottavasti näyttävät paralympialaisista myös kunnolla lajeja.

Avatar
James
BB-talon ylijumala
Viestit: 4826
Liittynyt: 31 Elo 2008 18:27
Paikkakunta: Espoo

Re: Kesäolympialaiset

Viesti Kirjoittaja James » 01 Elo 2021 23:46

Kävi tuuri, että nämä kisat ovat just mun kesäloman aikana. Pyrkinyt katsomaan aina kun mahdollista. Yöllä ei oo tullut valvottua, mutta aamuisin heti televisio päälle oli siellä mitä tahansa menossa.
Suomalaiset mitalitoivot on aika harvassa, että niiden takia kisoja tuskin kannattaa seurata. Hienosti Matti Mattsson toi uinnista jo yhden killuttimen. Mira Potkonen tuo toisen ja Matilda Castren kolmannen. Muihin en usko.

Miesten Golf kiinnosti kovasti vaikkei Tiger Woods mukana ollutkaan ja miesten(poikien) jalkapallo.

ninnipinni
Television orja
Viestit: 795
Liittynyt: 14 Syys 2020 13:25

Re: Kesäolympialaiset

Viesti Kirjoittaja ninnipinni » 07 Elo 2021 19:25

Itse vähän pelon sekasin tuntein odotin ennen kisoja että Suomi saa 0 mitallia, niin siinä mielessä meni paremmin kuin odotin :D
Onnennumero 7 Sofia!

Avatar
Kierrekaneli
Tuotannon kätyri
Viestit: 572
Liittynyt: 15 Syys 2020 20:13

Re: Kesäolympialaiset

Viesti Kirjoittaja Kierrekaneli » 09 Elo 2021 12:21

Nykyaikainen viisinottelu, uusi suosikkini.
Käytännössä laji, mikä on jotain vanhoja historiallisia jäänteitä.

Nousi nyt mun tietoisuuteen ilmeisen väkivallan kautta. Saksalainen piiskasi hevostaan, nyki suitsista ja tämän valmentaja iski vielä nyrkilläkin. Aika karua oli katsoa sitä. Jotenkin ymmärrän että urheilijalla meni hermot kun hevonen ei totellut ja hypännyt ja siksi hänen johtonsa valui ihan hiekkaan, mutta hevonen on herkkä eläin. Se aistii myös ne tunteet ja aivan hirveä huutoitku ei taatusti auta tilanteessa.
Katsoin areenasta sen lähetyksen missä kyseinen tapahtuma tapahtui ja olihan se aivan kaameaa katsottavaa.

Lajeina siis tässä älyttömyydessä on 200 metrin uinti, miekkailu, esteratsastus (arvotulla ja tuntemattomalla hevosella), sekä ampujajuoksu.
Areenasta löytyy vielä tämän viikon lähetykset katsottavina. Suosittelen!

Avatar
Realcowboy
Big Brother
Viestit: 5314
Liittynyt: 04 Loka 2007 15:31
Paikkakunta: Avlägsen by i förra Portas.

Re: Kesäolympialaiset

Viesti Kirjoittaja Realcowboy » 12 Elo 2021 13:28

Suomalaiset pärjäsivät nykyaikaisessa viisiottelussa takavuosina, 1:21 alkaen: https://elonet.finna.fi/Search/Results? ... =AllFields Oli alun perin upseerien laji.
Nykyaikaisen viisiottelun järjestäminen on kallista, joten siitä on haluttu luopua. Koska se on paroni Pierre de Coubertinin keksintö, niin kynnys on iso. Ratsastuksen voisi vaihtaa maastopyöräilyyn, ehkä miekkailunkin johonkin toiseen, judo? Laji on siitä hyvä, että dopingista on tuskin hyötyä.
Niko Saarinen ja Aki Manninen ne yhteen soppii.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Urheilu”