Sivu 1/2

Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 11 Loka 2020 11:09
Kirjoittaja James
Mennään ajankohtaiseen aiheeseen eli perhanan koronaan. Pandemia vaikuttanut vähän BB:n tekemiseenkin, mutta miten on palstalaisten laita? Käytättekö esim. kaupassa tai julkisessa liikenteessä kasvomaskia?
Milloin Nelonen/Sanoma laittaa myyntiin maskeja BB:n logolla? :eye:

Itse kun asumme pääkaupunkiseudulla niin ruokakaupoissa on alettu käyttämään maskeja vaimon kanssa. Onhan niitä tullut muutamia erilaisia tilattua jo netistäkin.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 11 Loka 2020 11:30
Kirjoittaja Marjo
Joo, Turun seudulla asutaan ja ollaan nyt reilun viikon verran käytetty maskia joka kerta kaupassa tai muualla käydessä, aiemmin ei tullut montaa kertaa niitä pidettyä. Maskeja löytyy kankaisina ja kertakäyttöisinä on kirurginmaskeja enemmän ja sitten paketti paremmin suojaavia maskeja lisäksi.

Pojan kouluun tuli tämän viikon alussa ohjeistus, että pitäisi käyttää maskeja, mutta ei siellä kovin monella sellaista kuulemma päässä ollut. Ensi viikko niillä on syyslomaa, niin saa nähdä mikä tilanne on sitten viikon päästä. Tytär opiskelee yliopistossa ja suurin osa opetuksesta on jo ollutkin etänä, pari pienryhmää taitaa olla viikossa, jotka ovat lähiopetuksena. Siellä on kuulemma sermit joka opiskelijan välissä, niin eivät ole maskeja kuulemma käyttäneet. Molemmat kulkee pyörällä, mutta mukana on maskeja siltä varalta, että tarvii bussiin hypätä.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 11 Loka 2020 11:48
Kirjoittaja Wendla
Kasvomaskeja on tuolla kaapissa kyllä odottamassa. Seuraan suosituksia asiaan liittyen. Täällä päin ei ainakaan vielä ole ollut sellainen tilanne, että olisi ollut tarvetta kaivaa maskit esiin. Julkista joukkoliikennettä kun en käytä ja eipä juuri ole sellaisia tilanteita, joissa ei voisi välttää lähikontaktia. Eli tällä hetkellä en käytä, koska ei ole ollut tarvetta. Mikäli suositukset muuttuvat, niin sitten menen niiden mukaan.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 11 Loka 2020 12:12
Kirjoittaja Bandit
Vastaukseni oli tällä hetkellä ei.

Perustelu: olen ollut etätöissä useamman kuukauden ja sosiaalinen kanssakäyminen on minimissään. Julkista joukkoliikennettä en käytä.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 11 Loka 2020 16:31
Kirjoittaja Kierrekaneli
Toivoisin kaikkien, jotka voivat käyttää maskeja käyttävän niitä.
Olen kokeillut, mutta saan paniikkikohtauksen tai astma- ja allergiaoireita kaikista maskeista. Olen kokeilut viiden eri valmistajan kirurgista maskia ja kolmea kangasmaskia. Henki loppuu alle 10 minuutin aikana, eikä tähän mennessä mikään ole auttanut. Haluaisin voida käyttää maskia, enkä herättää huomiota ilman suojia naamalla.

Tästä syystä ole myös etätöissä. Onnekseni ei tarvitse käyttää julkisia liikkennevälineitä.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 11 Loka 2020 17:07
Kirjoittaja ramasee
En käytä. Julkisia en käytä, pyörällä onneks pääsee täällä mihin ikinä tarvitseekaan. Töissä ei tarvi ainakaan vielä, vaikka etätyöt ei ole mahdollisia. Jotenkin ahdistaa ajatus, et sellainen pitää laittaa, mut laitetaan, jos tarve vaatii. Vielä en omista yhtäkään, enkä ole koskaan semmoista vielä käyttänytkään, toivon totisesti, ettei koskaan tarvitsisikaan, mutta vain aika näyttää..

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 11 Loka 2020 21:36
Kirjoittaja kotikissa
Olen käyttänyt maskia jo monen kuukauden ajan. Käytän sitä bussimatkoilla ja julkisissa sisätiloissa (mm. apteekki, terveysasema jne). Olen ollut maaliskuusta lähtien pääosin karanteenissa, koska olen riskiryhmää ja siksi en ole käynyt ruokakaupassa, kulttuurimestoissa, ulkona syömässä pitkään aikaan ja maaliskuussa käytin ekoja kertoja maskia. Ja siis mielestäni maskia on helppo käyttää ja olenkin siihen aika hyvin tottunut. Harmittavan vähän ihmiset niitä kuitenkin käyttävät.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 11 Loka 2020 22:13
Kirjoittaja DosterMan
Mitä enemmän tietoa tästä viruksesta tulee, sitä vähemmän edes harkitsen kasvomaskeja. Alkuvuodesta olisin ehkä käyttänyt, jos niitä maskeja olisi ollut saatavilla.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 12 Loka 2020 08:08
Kirjoittaja Siru84
Ei ollut vaihtoehtoa, että joskus. Olen yrittänyt, mutta astman takia ei oikein pysty pitämään, vaikka haluaisi. Kokeillut olen useita. Mutta ehdottomasti jos pystyisin, pitäisin.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 12 Loka 2020 11:15
Kirjoittaja Mingviini
Asuinkunnassani ei ole maskisuositus voimassa, eikä täällä oikein ole julkisiakaan, mitä käyttää. Noudatan viranomaisohjeistuksia ja seuraan niitä aktiivisesti. Tänään asioin terveyskeskuksessa, joten laitan maskin mukisematta ja huomenna lähden työreissulle kaupunkiin, jossa maskisuositus on voimassa, joten laitan tietysti maskin.

Toivoisin yleisesti ottaen, että ihmiset paitsi noudattaisivat suosituksia, myös kiinnittäisivät huomiota maskin käytön oikeaoppisuuteen.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 12 Loka 2020 15:08
Kirjoittaja Realcowboy
Linja-autossa ja junassa on tullut käytettyä, muualla ei. Tällä seudulla on toistaiseksi ollut hyvin vähän koronatapauksia.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 12 Loka 2020 21:33
Kirjoittaja Wicker Man
Töissä meillä on maskipakko työntekijöillä. Olen kaupassa töissä. Julkisissa käytän myös maskia. Luultavasti myös pienemmissä kaupoissa tulee käytettyä, jos sitä edellytetään. Hypermarketeissa näin tuskin tulee käymään, kun niissä on tilaa saada hyvät turvavälit.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 17 Loka 2020 18:40
Kirjoittaja Chicago
en käytä täällä plazassa,mutta kaupoissa kyllä. julkisia en käytä.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 19 Loka 2020 17:47
Kirjoittaja Kokona11
Käytän vaan hevostallilla kun ollaan tallin sisätiloissa.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 11 Marras 2020 12:53
Kirjoittaja miidupiidu
Töissä päivittäin sekä julkisessa liikenteessä. Kaupoissa en käytä, mutta vältän aidosti ruuhkatilanteita ts. kierrän ne kaukaa.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 11 Marras 2020 13:12
Kirjoittaja ramasee
Oho, oon näköjään kuukausi sitten vastannut tähän, että en käytä. On tässä kuukauden aikana paljon tapahtunut. Käytössä on päivittäin

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 11 Marras 2020 19:03
Kirjoittaja Wendla
Vapaa-ajalla oon alkanut käyttää aina kuin poistun kotoa. Tai no lenkille en nyt laita, mutta kaikkialle muualle kodin ulkopuolisiin tiloihin kyllä. Töissä käytän sitten asiakastapaamisilla.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 25 Marras 2020 15:46
Kirjoittaja Risto
Isovanhempien luona kyläillessä tulee käytettyä, mutta eipä oo muuten tullut käytettyä. Jos ihan määräysten mukaan maskia käyttäisin niin niitä menis mulla varmaan 10 päivässä, joten en jaksa nähdä vaivaa.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 25 Marras 2020 16:08
Kirjoittaja Kierrekaneli
Oon nyt kahdesti pitänyt väkisin, vaikka tiedän että se on mun elimistölle liikaa.
Ensimmäisessä tilanteessa siksi, kun samassa tilassa oli korkeamman tartuttavuusriskin alueelta porukkaa, koin että haluan pitää sitä rättiä naamassa oman mielenterveyden vuoksi ja toisen kerran nyt kun oli pakko mennä käymään kauppakeskuksessa.
Ensimmäisellä kerralla meni ihan ok, koska istuin vain paikallani.
Nyt eilen meinasi mennä taju ja koko loppuilta oli yhtä astmayskää ja tuskaisaa hengittämistä.

Meillä työpaikalla on altistuneisuus vähäistä, vaikka riskitilanteita on ollut. Maski + turvaväli + maskiton aika samassa tilassa alle 15min on toiminut ja vaikka on ollut positiivisia testituloksia, ei ole tullut lisää tartuntoja, eikä edes altistuksia. Käsienpesu tietty tähän lisäksi.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 25 Marras 2020 18:24
Kirjoittaja Wendla
Kiihtymisvaiheen laskiessa takaisin perustasoon olen jättänyt maskit vapaa-ajalta lähes kokonaan. Busseissa kyllä käytän. Mistä tulikin mieleen, että maskijuoksu se vasta onkin jännä laji. Toissapäivänä muistin bussipysäkillä unohtaneeni kotiin yhden jutun. Siitä sitten kiireen vilkkaa kotiin ja takaisin pysäkille. Läähpuuh.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 28 Marras 2020 16:43
Kirjoittaja karh
Nyt kun tuli vakavampi suositus, niin kyllä olen käyttänyt kun menen kauppaan ja kyllä suojaudun.

Re: Käytätkö kasvomaskia?

Lähetetty: 01 Tammi 2021 00:48
Kirjoittaja Realcowboy
Junan ja bussin lisäksi pidän nyt kaupoissakin. Kylmästä tullessa alkaa usein yskittää, mutta minulle on tullut tuntuma, että maski estää tämän. Lämpimämpi sisäänhengitysilma?
Työpaikalle tuli lähestulkoon maskipakko, joten teen etätöitä, kunnes määräykset lievenevät.