Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Keskustelua elokuvista, musiikista ja konsoli- ja tietokonepeleistä.
Avatar
rubyblue
Isoveli
Viestit: 6938
Liittynyt: 01 Syys 2011 09:48

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja rubyblue » 28 Joulu 2012 16:25

Jatketaan sijoilla 4 ja 3.

Aiemmat sijoitukset:
5. Loost Koos - Pienempi kuin kolme
6. Turboweekend - Fault Lines
7. PMMP - Rakkaudesta
8. Pariisin Kevät - Kaikki On Satua
9. Team Me - To The Treetops
10. Bat For Lashes - The Haunted Man


4. First Aid Kit – The Lion’s Roar

Image

Ja taas päästään pohjoismaalaiseen musiikkiin, tällä kertaa ruotsalaiseen First Aid Kitiin. Kyseessä on ruotsalainen kahden sisaruksen muodostama duo, jonka musiikki on folkpainotteista indiepoppia. Myös First Aid Kit on uusi tuttavuus tältä vuodelta, vaikka olin bändistä aiemmin kuullutkin. The Lion’s Roar on hieno indiefolk-levy. Tykkään levyn sanoituksista ja rauhallisista melodioista. Laulajien äänissä on tunnetta, sielukkuutta ja lämpöä. Melodiat ovat tarttuvia ja rauhoittavia. Tästä on pakko tykätä.

Parhaat biisit: The Lion’s Roar, Emmylou, I Found A Way ja Wolf.

3. Lana Del Rey – Born To Die

Image

Lana Del Rey lumosi minut upealla äänellään ja kauniilla melodioillaan heti ensimmäisen sinkun Video Games kuultuani. Blue Jeans jatkoi tätä ihastusta ja levyn ilmestyessä olin myyty. Lanan ääni on kaunis, viettelevä ja jopa temmollisesti laiska. Sanoitukset ovat nerokkaita ja vaativat hieman paneutumista, jotta ne sisäistää. Helposti vuoden kolmanneksi paras levy. Myös Lanan Paradise Edition, joka ilmestyi vuoden lopussa, sisälsi upeita biisejä mutta mennään nyt tällä Born to Diella. Hienoa ja raikasta popmusiikkia kantrivaikutteilla.

Parhaat biisit: Blue Jeans, Video Games, Summertime Sadness, Radio ja Off to Races
Jokaiselle jotain on ei mitään kellekään.

Avatar
Sky
Juontaja
Viestit: 1016
Liittynyt: 15 Loka 2010 20:34
Paikkakunta: Helsinki/NYC

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Sky » 28 Joulu 2012 18:21

Anteeksi, nämä tulevat nyt kaikki yhdellä kertaa. Oli jo tarpeeksi stressaavaa miettiä kymmenen kärki, saati sitten laittaa näitä jonkinlaiseen järjestykseen. Eli siis nämä eivät ole paremmuusjärjestyksessä. Pätkäsen vaikka kahteen postaukseen, niin ei tuu mitään jättivastausta, vaikka pidinkin tekstit lyhyinä.

Anna von Hausswolff - Ceremony

Kuva

Erilainen kuin debyytti, joka oli itselleni helposti lähestyttävämpi. Kate Bush meets Nico urkusäestyksellä. Ei mielestäni toimi joka hetkeen, vaan pitää olla se tietty tunnetila, jotta albumi pääsee oikeuksiinsa. Tykkään, ja odotan mielenkiinnolla kolmatta albumia.
Suosikit: Mountains Crave, Red Sun, Ocean

Bat for Lashes - The Haunted Man

Kuva

Tällä albumilla kesti hetken pidempään avautua kuin parilla edellisellä, mutta nyt tykkään todella paljon. Natasha Khanin ääni on samalla voimakas ja höyhenenkevyt, eteerinen. The Haunted Man on riistävän kaunis albumi, joka nousee varmasti yhdeksi all-time favoritiksi.
Suosikit: Laura, All Your Gold, Horses of the Sun, Marilyn

Fiona Apple - The Idler Wheel Is Wiser than the Driver of the Screw and Whipping Cords Will Serve You More than Ropes Will Ever Do

Kuva

Tätä on sanottu Fionan unohdettavimmaksi albumiksi, mikä on suuri vääryys, koska Idler Wheel on ehkä vuoden levyni. Tätä on kuitenkin odotettu seitsemän vuotta! Filleribiisejä on tasan nolla, ja Fionan ääni pääsee esille kaikessa vihassaan, herkkyydessään ja raastavuudessaan. Myös lyriikat ovat hätkähdyttävän hyviä. "Nothing wrong when a song ends in a minor key." 10/10
Suosikit: Werewolf, Every Single Night, Regret, Hot Knife

David Byrne & St. Vincent - Love This Giant

Kuva

Hienoin levypakkaus 2012? En yleensä pidä kollaboraatioista, mutta tämä albumi vaan toimii. Sekä Anniella että Davidilla on voimakas oma tyylinsä joka lähes kenen tahansa muun kanssa levytettäessä voisi olla dominoiva, mutta tällä levyllä ne tukevat toisiaan. Tältä levyltä löytyvät myös hienoimmat vaskipuhaltimet 2012.
Suosikit: Who, I Should Watch TV, Optimist

First Aid Kit - The Lion's Roar

Kuva

Tutustuin kaksikkoon ensimmäisen kerran parisen vuotta sitten, kun First Aid Kit coveroi Fleet Foxes'n Tiger Mountain Peasant Song -kappaleen. En kuitenkaan koskaan ostanut sitä ekaa levyä ja bändi unohtui. Tänä vuonna löysin First Aid Kitin uudestaan. Ja siis tällä levyllä kuullaan, minkä takia sisarusten tulisi laulaa yhdessä. Johannan ja Klaran äänet harmonisoituvat kauniisti tällä hienolla folkkiin nojautuvalla levyllä. Pidän.
Suosikit: The Lion's Roar, Emmylou, Blue

Avatar
Sky
Juontaja
Viestit: 1016
Liittynyt: 15 Loka 2010 20:34
Paikkakunta: Helsinki/NYC

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Sky » 28 Joulu 2012 18:22

Ja tässä sitten loput viisi.

Regina Spektor - What We Saw from the Cheap Seats

Kuva

WWSFTCS ei yllä lähellekään Reginan parhaita levyjä (11:11, Songs, Soviet Kitsch) mutta on kuitenkin ihan kelpo levy. Suurin osa kappaleista on jo entuudestaan tuttuja muutamienkin vuosien takaa, koska Regina on esittänyt niitä keikoillaan aiemmin. Jollain tavalla ne biisien liveversiot ovat itselleni rakkaita, ja tuntuu oudolta kuulla ne levyllä rumpujen sun muiden säestäminä pelkän pianon sijaan. Esimerkiksi All the Rowboats ja Open ovat olleet pitkään lempibiisejäni Reginalta, mutta en silti jostain syystä syttynyt samalla tavalla näille albumiversiolle. Harmittaa myös se, että albumin kaksi bonus cover-versiota Bulat Okudzhavan kappaleista on jätetty kokonaan pois CD:n fyysisiltä kopioilta, ne ovat ehdottomia suosikkejani. Joka tapauksessa Regina on ihana ja olisi väärin jättää tämä levy pois listalta.
Suosikit: Oh Marcello, The Prayer of François Villon (Molitva), Old Jacket (Stariy Pidjak), Small Town Moon, Open

Bill Fay - Life Is People

Kuva

Törmäsin vahingossa Cosmic Concerto (Life Is People) kappaleeseen ja rakastuin siihen. Tämän myötä otin koko levyn kuunteluun ja tykästyin. Neljänkymmentäyksi vuotta kakkoslevyn julkaisun jälkeen ilmestynyt "Life Is People" on suurella sydämellä tehtyä täydellistä iltamusiikkia.
Suosikit: Cosmic Concerto (Life Is People), The Healing Day, There Is A Valley

Lana Del Rey - Born To Die

Kuva

Lanaan tutustuin ensimmäisen kerran viime vuoden syksyllä, kun kuulin Video Games -sinkun. Rakastuin heti, ja etsin lisää Lanan musiikkia. Kun Born To Die ilmestyi vuoden alussa, petyin. Albumilla on paljon potentiaalia, mutta se on ylituotettu ja biiseihin on lisätty kummallisia sampleja. Muutenkin harmitti, että Lanan varsin laaja ääniala ei päässyt oikeuksiinsa. Virheistä huolimatta albumi nousee esiin massasta positiivisesti ja tämä albumi pyöri alkuvuodesta tiuhaan levylautasellani.
Suosikit: Video Games, Off to the Races, Summertime Sadness, Carmen, Blue Jeans

Lana Del Rey - Paradise

Kuva

Paradisella Born To Die -albumin tuottaja Emile Haynie on heivattu ja heti kuulostaa paremmalta. Miinusta hölmöistä lyriikoista sekä jälkikaiulla pilatusta Yayosta, joka on yksi lempikappaleistani. Gods & Monsters on mielestäni aika unohdettava, mutta muut kappaleet toimivat. Koska on hyvin epätodennäköistä, että Lana palaa musiikkinsa kanssa enää David Kahnen kanssa työstetyn A.K.A. Lizzy Grant -albumin aikoihin, toivonkin, että tulevaisuus on enemmän "Paradise" kuin "Born to Die".
Suosikit: Bel Air, Cola, American

Kent - Jag är inte rädd för mörkret

Kuva

Ei mulla ole mitään hienoa kommentoitavaa tästä, etenkin kun otin levyn vasta äskettäin kuunteluun. Kuulostaa ihan Kentiltä joten tietenkin tää on hyvä.
Suosikit: Isis & Bast

Avatar
rubyblue
Isoveli
Viestit: 6938
Liittynyt: 01 Syys 2011 09:48

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja rubyblue » 29 Joulu 2012 00:09

Aika julkistaa vuoden toiseksi paras levy!

Sijat 3-10:
3. Lana Del Rey - Born To Die
4. First Aid Kit - The Lion's Roar
5. Loost Koos - Pienempi Kuin Kolme
6. Turboweekend - Fault Lines
7. PMMP - Rakkaudesta
8. Pariisin Kevät - Kaikki On Satua
9. Team Me - To The Treetops
10. Bat For Lashes - The Haunted Man



2. Burning Hearts – Extinctions

Image

Pitkän aikaa ajattelin, että tämä olisi minulle vuoden paras levy, mutta sitten muistin erään vieläkin paremman, joka vaikutti minuun paljon alkuvuonna, mutta siitä enemmän myöhemmin. Burning Hearts on turkulainen indiebändi ja Extinctions on heidän toinen albuminsa, jonka myötä yhtye tuli myös minulle tutuksi. Extinctions on pääosin elektrovaikutteista indiepoppia, joka on täynnä mahtavia melodioita. Levy on toisaalta viileä, tyylikäs jopa kylmä ja toisaalta se sisältää dramaattisia rytminvaihdoksia ja vahvoja syntikoita ja rumpuja. Laulajan ääni on kuin tehty levylle. Tulkinta on tasaista, välillä jopa apaattista, mutta kuitenkin vahvaa ja melodioihin sopivaa. Ensi alkuun en edes ymmärtänyt, että kyseessä on suomalainen bändi, täällä kun harvoin törmää näin upeaan levyyn. Toisaalta muutaman kuuntelukerran jälkeen laulajan ajoittain huonosti lausuma englannin kieli paljasti asian. Siitäkin huolimatta, vuoden toiseksi paras levy.

Parhaat biisit: Burn Burn Burn, Into The Wilderness, Modern Times, The Swallows
Jokaiselle jotain on ei mitään kellekään.

Avatar
jetta
Uimavalvoja
Viestit: 416
Liittynyt: 08 Syys 2011 17:41

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja jetta » 30 Joulu 2012 03:15

Jatketaan. Sijat 6-4

9. Santigold - Master of My Make-Believe
8. Pariisin Kevät – Kaikki on satua
7. Mumford & Sons – Babel

6. Band of Horses - Mirage Rock
Kuva
Ekalla kuuntelu kerralla mikään biiseistä ei kunnolla napannut, albumi piti kuunnella pari kertaa uudelleen ennen kuin biisit alkoi kuulostaa hyvältä. Band of Horsesin musiikki on rauhallista eikä ”huomiota” vievää, josta syystä yleensä kuuntelen tätä koulutehtäviä tehdessä tai jos vaan haluan jotain taustalle soimaan.

Suosikkeja tältä levyltä on todella vaikea valita, koska tykkään jokaisesta biisistä melkeinpä yhtä paljon, mutta Slow Cruel Hands of Time, Dumpster World, Long Vows ja Heartbreak on the 101 on varmaan parhaimmat.

4. Marina & the Diamonds - Electra Heart
Kuva
Ekan kerrran kun kuulin I Am Not a Robot biisin jonkun mainoksen taustalla ja ajattelin että kauhean ärsyttävää poppia. Kuuntelin jossain vaiheessa muitakin kappaleita The Family Jewels albumilta, mutten silloin tykännyt yhtään. Jossain vaiheessa kuitenkin annoin Marina & the Diamondsille uuden mahdollisuuden. Nykyään tykkään The Family Jewelsin biiseistäkin, mutta Electra Heart on sitä hieman parempi. Jos en olisi kuunnellut tätä albumia jo melkein kyllästymiseen asti, kuuluisi se top kolmoseen.

Suosikit: Teen Idle, Homewrecker, Valley of the Dolls, How to Be a Heartbreaker

5. Sleeping with Sirens - If You Were a Movie, This Would Be Your Soundtrack
Kuva
Tää on kyllä EP, mutta menkööt kun sen verran hyvä kuitenkin on. Kaikki viisi biisiä on akustisia, kaksi biisiä on akustisiaversioita pari vuotta sitten julkastulta debyyttialbumilta ja kolme muuta on uusia. Laulajan ääni pääsee paremmin "edukseen" ilman raskaampaa taustaa, joka näiden biiseissä yleensä on ja jonne vokaalit hieman peittyy sekaan. Suosikeita en pysty näistä millään valitsemaan, kaikissa on jotain mistä tykkkään.
what even is reality? who knows? we don't even know if we're in this room. we could be in a turtle's dream in outer space.

Avatar
rubyblue
Isoveli
Viestit: 6938
Liittynyt: 01 Syys 2011 09:48

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja rubyblue » 31 Joulu 2012 12:12

Aika julkistaa vuoden paras levy!

Aiemmat sijat 2-10 olivat:
2. Burning Hearts - Extinctions
3. Lana Del Rey - Born To Die
4. First Aid Kit - The Lion's Roar
5. Loost Koos - Pienempi Kuin Kolme
6. Turboweekend - Fault Lines
7. PMMP - Rakkaudesta
8. Pariisin Kevät - Kaikki On Satua
9. Team Me - To The Treetops
10. Bat For Lashes - The Haunted Man


1. Florence + The Machine – Ceremonials

Image

Tässä se vihdoin on: vuoden paras levy minun mielestäni. Florence + The Machine ei ole minulle uusi artisti vaan tutustuin heihin jo ensimmäisen levyn aikaan. Ceremonials on mielestäni parempi levy kuin edeltäjänä, joka oli myös kertakaikkisen upea. Florence Welchin ääni on jotain uskomatonta. Se toimii helposti yhtenä lisäinstrumenttina ja tuo viimeisen silauksen mahtipontisiin melodioihin. Koko levy on melkoista tunteiden vuoristorataa ja jokainen biisi toinen toistaan dramaattisempi. Ceremonials on minulle myös henkilökohtaisesti tärkeä levy, sillä viime talvella sen ilmestyessä siitä oli paljon apua, kun piti käsitellä oman elämän vaikeita asioita. Levy toimi siis henkilökohtaisena terapeuttinani vaikeiden aikojen yli. Se on ehkä se tärkein arkku naulaan, miksi tämä on minusta vuoden paras levy. Suosittelen jokaiselle, joka pitää musiikista, joka herättää suuria tunteita.

Parhaat biisit: What The Water Gave Me, Shake It Out, Only If For A Night, Love To Lover, Never Let Me Go, No Light, No Light (listaa voisi oikeastaan jatkaa loputtomiin)
Jokaiselle jotain on ei mitään kellekään.

Avatar
Wicker Man
Isoveli
Viestit: 3359
Liittynyt: 07 Heinä 2011 22:27

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Wicker Man » 01 Tammi 2013 19:58

Tässä miun mietteitäni vuoden 2012 musiikillisesta tasosta:

Vuoden 2012 levyjä on tullut hankittua vain 5. Tästä johtuen teen Top-3 listan.

3. Sabaton - Carolux Rex
Image
Kuulemieni albumien perusteella Sabaton ei ole tehnyt yhtään hutia. Eikä tehnyt tällä uusimmallakaan. Edelleenkin erittäin tasokasta Poweria. Ei tämä nyt pärjää edelliselle levylle. Mutta hyvän vastuksen antaa. Kaikenkaikkiaan Sabaton teki uudella levyllään sen mitä siltä odotinkin.

2. Wintersun - Time I
Image
Onneksi tutustuin Wintersuniin vasta viime elokuussa. Eipähän tarttenut kärvistellä uutta levyä odotellessa. Wintersunin Timelle kasasin tolkuttoman kovat odotuksen debyytin eeppisen loiston takia. Vain kolme oikeaksi biisiksi luokiteltavaa kappaletta tuntuu vähältä täyttämään odotuksia. Mutta kyllä vain Jari on onnistunut tekemään täydellisyyttä hipovan Metallilevyn. Tämä olisi ollut ennen Jouluaattoa vuoden levy...

1. EPICA - REQUIEM FOR THE INDIFFERENT
Image
Itselle täysin uusi bändi. Juutuubista kuuntelin pari biisiä ja eikun lahjalistalle josta sitten sain sen. Tämä levy vaatii monta kuuntelukertaa, ja olikin aluksi pettymys. Mutta kun kuuntelin levyä enemmän ja enemmän, niin alkoihan tämä iskemään koko ajan kovempaa. Simone Simmons on yksi parhaimpia Metallilaulajia tällä hetkellä. Xandrian naiokaalisti pistää paremmaksi ainoastaan. Upeaa Sinfonista goottisävytteistä Metallia.

Itselle 2012 vuosi ei ollut mitenkään ihmeellinen. Pettymyksen tarjosi Ensiferum joka teki koko uransa selkeästi surkeimman kiekkonsa. Eikä tuo Unisonicinkaan Debbyyti mitenkään erikoinen loppupeleissä ole. Luultavasti listan ykköspaikan olisi vienyt Xandria - Neverworld´s End, mutta kun levyä en tähän päivään mennessä ole saanut, niin en sitä tuohon viitsi laittaa.

Avatar
scorchio
Käsikirjoittaja
Viestit: 954
Liittynyt: 31 Elo 2009 00:36
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja scorchio » 01 Tammi 2013 20:37

Sitä virhettä en enää tee, että laitan megapostauksen, kuten tein elokuva-ketjuun [smilie=a_smitten.gif] . Eli ei perusteluja.

Nää mun listat on melkoista sekametelisoppaa, sillä kuuntelen laidasta laitamyötäiseen. Ei mahtuneet Youngit, Kendrick Lamarit, GreenDayt tai Muset listalle:
Ulkolaiset:
1. Beach House – Bloom
2. Frank Ocean – Channel Orange
3. Grizzly Bear – Shields
4. Tame Impala – Lonerism
5. Fiona Apple – The Idler Wheel … Samalla teennäisin levynnimi aikoihin
6. Gojira: L'Enfant Sauvage
7. Ellie Goulding: Halcyon Barren
8. Marina and the Diamonds – Electra Heart
9. Jessie Ware – Devotion
10. Plan B – Ill Manors
11. Sharon Van Etten – Tramp
12. Lana Del Rey - Born to Die :bidmouth:

Kotimaiset:
1. Disco Ensemble: Warriors
2. Pää Kii: Pää kii
3. Pariisin Kevät: Kaikki on satua
4. Lapko: Love
5. Notkea Rotta: Notkea Rotta
6. Ruger Hauer: Erectus
7. Death Hawks: Death & Decay
8. Barren Earth: The Devil´s Resolve
9. Swallow The Sun: Emerald Forest And The Blackbird
10. Karri Koira: K.O.I.R.A.
11. Aino Venna: Marlene
12. Stig: Puumaa mä metsästän [smilie=a_teeth.gif]

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 11 Tammi 2013 15:56

Sen verran paljon mahtavaa musaa ilmestyi viime vuonna, että mun on todella vaikeaa kutistaa listaani kymmeneen, joten saattaa olla, että multa tulee hieman laajennettu lista. Ei kuitenkaan kannata pidättää hengitystä vielä tuon mun listan kanssa, koska sillä on tällä hetkellä vielä 126 levyä, joista suurimpaan osaan pitää vielä paneutua tarkemmin. Palailen asiaan sitten "syssymmällä".
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 11 Tammi 2013 18:21

^Ei saakeli mä jo aattelin et olit postannut listas. No, hyvää kannattaa odottaa. ;)

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 04 Helmi 2013 19:52

jetta? Scherzy? Mour?

Avatar
jetta
Uimavalvoja
Viestit: 416
Liittynyt: 08 Syys 2011 17:41

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja jetta » 04 Helmi 2013 22:01

Oho, luulin laittaneeni nämä viimiset jo tänne, näköjään en ollutkaan. No, tässä on nyt kuitenkin tämä top 3.

9. Santigold – Master of My Make-Believe
8. Pariisin kevät – Kaikki on satua
7. Mumford & Sons – Babel
6. Band of Horses – Mirage Rock
5. Sleeping with Sirens – If You Were a Movie, This Would Be Your Soundtrack
4. Marina & the Diamonds – Electra Heart

3. Die Antwoord - Ten$ion
Kuva
Etelä-Afrikkalaista hiphoppia. En tästä genrestä sinällään perusta, mutta jostain syystä Die Antwoord vaan iskee muhun. Sanoituksissa sekotetaan englantia, afrikaansia(?) ja xhosaa. Ten$ion on paljon parempi kuin heidän debyyttialbuminsa, jolta mä en tykännyt kuin muutamasta biisistä. Tällä albumilla ei ole ollenkaan sellaista biisiä joka ei olisi hyvä. Toki toiset biisit on parempia kuin toiset, mutta yksikään ei ole sellainen minkä yli pitäisi skipata, paitsi pari skittiä, joita en laske mukaan koska ne ei ole oikeita kappaleita.

Suosikit: Never Le Nkemise 2, I Fink U Freaky, Fatty Boom Boom

2. Crystal Castles - (III)
Kuva
En pysty sanoin kuvailemaan kuinka paljon mä tätä albumia rakastan! Suosittelen kuuntelemaan vaikka elektroninen musiikki ei olisikaan sellaista mitä kuuntelee. On mahdotonta kuunnella tältä albumilta vaan yhtä biisiä haluamatta kuunnella lisää. Monta kertaa parempi kuin edellinen albumi, jolla mun mielestä on vaan yksi hyvä biisi.

Suosikit: Affection, Pale Flesh, Sad Eyes, Child I Will Hurt You

1. Lana Del Rey - Born to Die
Kuva
Koko albumi on ihan parhautta! Rakastan Lanan kaunista ääntä, sanoituksia, jotka tekevät biiseistä vielä parempia ja biisien tunnelmaa. Tällä albumilla ei ole yhtäkään huonoa kappaletta ja suosikkia/suosikkeja on vaikea valita, koska rakastan jokaista yhtä paljon. Video Games on oikeastaan ainut joka ei enää iske yhtä hyvin kuin alussa. Tätä pystyy kuuntelemaan repeatilla ilman kyllästymistä. Ehdottomasti vuoden 2012 paras albumi ja artisti löytö.
what even is reality? who knows? we don't even know if we're in this room. we could be in a turtle's dream in outer space.

Avatar
Wicker Man
Isoveli
Viestit: 3359
Liittynyt: 07 Heinä 2011 22:27

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Wicker Man » 04 Helmi 2013 22:12

Mour kirjoitti: 9. Wintersun - Time 1
Lempparibiisit:
- Journey Inside A Dream
- Sons Of Winter And Stars
- Land Of Snow And Sorrow
Tätä kuin luin, niin piti alkaa ihan kunnolla miettimään että mistä sä revit ton Journey Inside a Dream biisin :D Wikipediaa sun muita hakukoneita olin jo menossa kahtomaan, ennen kuin älysin että olet luokitellut Sons of Winter and Starsin osat omiksi biiseikseen. Voisin jopa sanoa, että olisi saanut itse maestrokin tehdä noin. Vaikka eihän noita edes huomaa levyä kuunnellessa.

Avatar
Scherzy
Kanavajohtaja
Viestit: 3821
Liittynyt: 15 Elo 2009 22:49

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Scherzy » 04 Helmi 2013 22:20

Kuva

No mullahan pääsi tietysti täysin unohtumaan tämä, mutta tässä tosiaan viimeiset 2/3 sijaa! :Love:

2 Lana Del Rey - Born To Die & Ellie Goulding - Halcyon

Kuva

Rakastan näitä molempia albumeita niin paljon ja aikalailla jopa yhtä paljon joten päätin laittaa kakkos sijalle yhden sijasta kaksi albumia.

Lanan albumista en tykännyt lainkaan kun kuuntelin sitä ensimmäisen kerran, pidin sitä tylsänä ja huonona mutta kun kuuntelin albumia pari kertaa lisää rakastuin Lanaan ja tähän albumiin täysin. Albumilla ei ole yhtäkään huonoa biisiä, ja on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaimmista albumeista.

Mun suosikki biisit Born To Die:ltä ovat; Summertime Sadness, Born To Die, Radio, National Anthem, Carmen, This Is What Makes Us Girls, Without You, Blue Jeans, Video Games & Lucky Ones.

Ellie
n albumiin rakastuin ensi kuuntelulla ja on ollut julkaisusta lähtien mulla lähes joka päivä soitossa. Albumilla on todella paljon kauniita ja ihania biisejä ja albumi on täydellinen mielestäni! Ellien upea ääni kuulostaa biiseissä niin kauniilta ettei sitä meinaa edes uskoa.

Mun suosikki biisit Halcyon:ilta ovat; My Blood, Anything Could Happen, Only You, Halcyon, Figure 8, Joy, I Know You Care & I Need Your Love. Samoin kun Lanan levyllä, tälläkään albumilla ei ole yhtäkään huonoa biisiä.

Ja sitten tuleekin vuoden 2012 paras albumi...

1 Nicki Minaj - Pink Friday: Roman Reloaded

Kuva

PF: Roman Reloaded on Nickin toinen albumi ja täydellinen sellainen. Albumin kaikki biisit ovat täydellisiä, albumi on niin hyvä että tätä tulen varmasti kuuntelemaan loppu elämäni. Rakastan albumissa sitä että Nicki kokeili kaikenlaisia tyylejä levyllä; Pop, rap, hip-hop, RnB... Albumilla on paljon erityylisiä biisejä joten albumiin on todella vaikea kyllästyä. Albumi on T Ä Y D E L L I N E N ja jokaisen on vähintään kuunneltava tämä kerran tai suutun!!

En edes yritä luotella parhaita biisejä tältä levyltä koska rakastan kaikkia levyn biisejä, joten katsokaa yksin kertaisesti koko tracklisting niin siinähän ne lukee ;).

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Siinä olikin sitten mun top 2/3 albumit vuodelta 2012 ja suosittelen ja käsken!! kaikkia kuuntelemaan nämä kolme jos ei vielä ole :).

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 04 Helmi 2013 23:02

Toi Lana Del Reyn levy pitänee tsekata kun se niin monella listalla on täällä esiintynyt.

Sori Scherzy, mut en kuuntele tota Nicki Minajia. [smilie=a_teeth.gif]

Avatar
Orphan
Verokarhu
Viestit: 1168
Liittynyt: 03 Loka 2011 16:00
Paikkakunta: Pori

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Orphan » 06 Helmi 2013 12:26

Mäkin voisin tälläsen tehdä loppuviikosta tai ainakin top5:sen ajattelin tehdä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. ;)
Tuuli VOF:in voittoon!
One by one they all will fall.

Avatar
Orphan
Verokarhu
Viestit: 1168
Liittynyt: 03 Loka 2011 16:00
Paikkakunta: Pori

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Orphan » 06 Helmi 2013 17:49

10. PMMP - Rakkaudesta
9. Loreen - Heal
8. Ellie Coulding - Halcyon
7. Pitbull - Global Warming
6. Rihanna - Unapologetic


Joo alotan nyt viidestä parhaasta, mutta laitoin tohon kuitenkin sijat 10-6.

5. David Guetta - Nothing But The Beat 2.0
Kuva

David Guetta on kyllä aivan loistava artisti ja oikeastaan mikään sen kappale ei ole huono. Tämä on ehodttomasti 2012 vuoden parhaimmistoa erityisesti She Wolf, Titanium & Turn Me On kappaleillaan. Muita hyviä mainitseminen arvoisia kappaleita ovat Sweat, Little Bad Girl & Where Them Girls At

4. Lana Del Rey - Born To Die
Kuva

Onhan Lana nyt selvästi 2012 vuoden parhaimpia artisteja. Lanan ääni erottuu "massasta" ja erityisesti Lanan matalat nuotit kuulostavat todella hyvältä. Lanan ääni erottuu edukseen ja on persoonallinen. Lanallakaan ei juuri huonoja biisejä ole. Parhaimpia Lanan biisejä tältä albumilta on mielestäni Blue Jeans, Born To Die & Radio.

3. Florence + The Machine - Ceremonials

Kuva

Florence + The Machine on minulle täysin uusi artisti tältä vuodelta. Löysin tämän kiitos Koston päätösjakson. Florence + The Machine tosiaan herättää tunteita ja sanoitukset ovat aivan loistavat. Florencen ääni on Lanan tapaan persoonallinen ja aivan mahtava. Parhaita biisejä ovat mielestäni What The Water Gave Me, Seven Devils & Shake It Out
Tuuli VOF:in voittoon!
One by one they all will fall.

Avatar
Zygerö
Tohtori
Viestit: 8329
Liittynyt: 15 Syys 2009 15:22

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Zygerö » 06 Helmi 2013 23:12

Täällä löytyy muutamankin listalta tuo Florence + The Machinen Ceremonials. Se on toki erinomainen levy, mutta on kuitenkin julkaistu lokakuussa 2011. Ehkä turhaa nillitystä, mutta ite oon aika tarkka näissä. (Saattais meinaan päätyä omallekin listalle, mutta julkaisuvuosi on vaan väärä.)
Edit: Ja nyt Risto varmaan taas luuli, että oon laittanu omaa listaa, mutta saa jälleen pettyä, koska en ole saanut vielä karsittua kuin 42 levyä listalta pois, joten vielä on työsarkaa.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles

Avatar
rubyblue
Isoveli
Viestit: 6938
Liittynyt: 01 Syys 2011 09:48

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja rubyblue » 06 Helmi 2013 23:19

Zygerö kirjoitti:Täällä löytyy muutamankin listalta tuo Florence + The Machinen Ceremonials. Se on toki erinomainen levy, mutta on kuitenkin julkaistu lokakuussa 2011. Ehkä turhaa nillitystä, mutta ite oon aika tarkka näissä. (Saattais meinaan päätyä omallekin listalle, mutta julkaisuvuosi on vaan väärä.)
No kappas, niin onkin. Mietin tätä omaa listaa tehdessäni, mutta jostain ihmeestä kaivoin julkaisukuuksi helmikuun 2012. Nyt kun katsoin, niin lokakuuhan se on. Eipä voi mitään. On niin hyvä levy, että ansaitsee vuoden parhaan levyn kumpanakin vuonna mun puolesta. :imrgreen:
Jokaiselle jotain on ei mitään kellekään.

Avatar
Mardis
Taivaan iskä
Viestit: 4442
Liittynyt: 02 Loka 2010 21:33

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Mardis » 07 Helmi 2013 16:42

Kuuntelinpa tossa äsken Marina & The Diamonds - Electra Heart -levyn, kun se on täälä esiintynyt muutaman tyypin listalla, ja aika hyvältähän se kuulosti ottaen huomioon sen seikan, että oli vasta eka kuuntelukerta. :tu Etukäteen en meinaan tiennyt levyltä muuta kuin Primadonna-sinkun. Enkä ollut kuunnellut edellisistäkään levyistä kuin tiettyjä sinkkuja.

Multa ei listaa kyllä kantsi oottaa, sillä oon muistaakseni kuunnellut 2012 vuoden albumeita tasan kaks. Tiedän, tyhmää. Molemmat vieläpä tämän ketjun innoittamana. Ja se toinen levy on siis Heli Kajo - Elämäsi Suloisin Virhe. Kokonaisuudessaan kuulosti hyvältä sekin. Jotkut biisit ovat vain huonohkoja.

Avatar
Orphan
Verokarhu
Viestit: 1168
Liittynyt: 03 Loka 2011 16:00
Paikkakunta: Pori

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Orphan » 07 Helmi 2013 17:08

^^^ Täytyy myöntää, että mä en ainakaan edes tarkistanut asiaa, olisi ehkä pitänyt. ;) Jotenkin vaan jostain syystä muistin/ajattelin, että se olisi tullut 2012. No ainakin se ansaitsee paikkansa listassa siitä huolimatta. ;)
Tuuli VOF:in voittoon!
One by one they all will fall.

Avatar
Risto
Isoveli
Viestit: 6644
Liittynyt: 10 Loka 2010 16:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Vuoden 2012 tykeimmät albumit!

Viesti Kirjoittaja Risto » 12 Maalis 2013 19:16

Köh köh, Zygerö, köh köh... läväytä nyt ees joku lista ilmoille, please. Haluan tietää mitä muuta olet kuunnellut kuin BTBAM:ia. ;)

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Elokuvat / Musiikki / Pelit”