Keskustelua suomalaisista elokuvista
- Wicker Man
- Isoveli
- Viestit: 3359
- Liittynyt: 07 Heinä 2011 22:27
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
Parin viikon päästä ensi-iltaa saapuva Tie Pohjoiseen vaikuttaa näin trailereiden perusteella saakelin hauskalta leffalta. Tästä on odotukset erittäin korkealla.
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
Totta! Pitkästä aikaa ihan odotan suomileffaa teattereihin. Loiri näkyisi olevan hyvässä vireessä ja Edelmannin kanssa eivät voi olla muuta kuin hyvä pari valkokankaalla.Wicker Man kirjoitti:Parin viikon päästä ensi-iltaa saapuva Tie Pohjoiseen vaikuttaa näin trailereiden perusteella saakelin hauskalta leffalta. Tästä on odotukset erittäin korkealla.
Älä hättäile, istu mättäälle, keitämmä kahvit, kyllä se pipo löytyy.
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
voi hitsit, miksi luen tämän vasta nyt. itsekin tähän leffan just Emilien takia ja kyllä tosiaankin olisi kannattanut jättää näkemättä. taitaa oikeestaan olla surkein katsomani elokuva, siis ihan hirveetä roskaa.Spencer kirjoitti:Lostin Clairen takia piti tsekata kotimainen komedia Hulluna Saraan. Melkoinen pohjanoteeraus. Kuka lie aivoton idiootti on tuonkin käsikirjoittanut. Ei päätä eikä häntää. Toinen umpisurkea komedia Veijarit tuntuu tähän verrattuna mestariteokselta. Älkää katsoko edes Emilie de Ravinin takia.
ite kyllä ootan kans tuota tie pohjoiseen leffaa, kerranki tosiaan vaikuttas hyvältä. leffateatterissa ollessani tuli tästä pätkä, joka liittyi siihen, että pitää pitää puhelimet äänettömällä, niin vähänkös oli hauska
ja pakko vielä kommentoida tuota miss farkkusuomi leffaa. ite oon niin katkera ku koitin päästä joskus sen koekuvauksiin, mutta se olikin jo täynnä. niin en halua mennä sitä kattomaan, mutta toisaalta tuossa ois yks kaveri pienessä roolissa, mutta ehkä senkin takia ootan suosiolla, että tulee vuokraamoon, niin eivät tyypit ainakaan niin paljon rahaa tuosta saa
Laura vie, muut vikisee!
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
Kävin tässä syksyllä katsomassa tuon Tie pohjoiseen.
Pakko antaa kehut, että tykkäsin! Vesku ja Samuli oli hauskaa nähdä samalla valkokankaalla ja erityisesti Veskua on kehuttava. Teki taas kerran loistavan roolisuorituksen!
En tosin olisi halunnut nähdä Veskua eroottisessa kohtauksessa, mutta ei siinä sentään kovin paljon näytetty, eikä se nyt muutenkaan liikaa haitannut.
Eilen katsoin ensimmäistä kertaa Napapiirin sankarit. Ei ole tullut aiemmin katsottua, vaikka piti käydä se jo heti silloin 2010 katsomassa.
Oli hyvä leffa ja suosittelen sitä niillekin, jotka eivät yleensä suomalaisia leffoja sen suuremmin fanita. Tiedän monta tyyppiä, jotka vihaavat suomalaisia leffoja, mutta tuosta ovat silti tykänneet.
Pakko antaa kehut, että tykkäsin! Vesku ja Samuli oli hauskaa nähdä samalla valkokankaalla ja erityisesti Veskua on kehuttava. Teki taas kerran loistavan roolisuorituksen!
En tosin olisi halunnut nähdä Veskua eroottisessa kohtauksessa, mutta ei siinä sentään kovin paljon näytetty, eikä se nyt muutenkaan liikaa haitannut.
Eilen katsoin ensimmäistä kertaa Napapiirin sankarit. Ei ole tullut aiemmin katsottua, vaikka piti käydä se jo heti silloin 2010 katsomassa.
Oli hyvä leffa ja suosittelen sitä niillekin, jotka eivät yleensä suomalaisia leffoja sen suuremmin fanita. Tiedän monta tyyppiä, jotka vihaavat suomalaisia leffoja, mutta tuosta ovat silti tykänneet.
Re: Yleistä keskustelua elokuvista
Valitettavasti en ollut väärässä. Tänään tuli kyttäiltyä Uhkapelimerkki puoliväkisin. Minusta se on paskin Vares tähän mennessä. Kaidan tien kulkijat oli sentään jotain huonoa telkkasarjadekkaria pykälän parempi, tämä ei.jaiba kirjoitti:Uhkapelimerkkiä ei ole tullut vielä nähtyä, mutta Lauri Törhönen puikoissa ei lupaa mitään huippuelämystä. Aikaisempien ohjausten perusteella vaan päättelin. Toivottavasti olen väärässä.
Re: Yleistä keskustelua elokuvista
Tämä. Edellisistä Vareksista olen suurimmasta osasta jopa tykännyt, mutta tämä uhkapelimerkki oli kovien suominäyttelijöiden vilinästä huolimatta totaalisen pohjanoteeraus.jaiba kirjoitti:Valitettavasti en ollut väärässä. Tänään tuli kyttäiltyä Uhkapelimerkki puoliväkisin. Minusta se on paskin Vares tähän mennessä. Kaidan tien kulkijat oli sentään jotain huonoa telkkasarjadekkaria pykälän parempi, tämä ei.jaiba kirjoitti:Uhkapelimerkkiä ei ole tullut vielä nähtyä, mutta Lauri Törhönen puikoissa ei lupaa mitään huippuelämystä. Aikaisempien ohjausten perusteella vaan päättelin. Toivottavasti olen väärässä.
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
En ole oikeen koskaan pitänyt suomileffoista. Kaikessa on semmonen tietynlainen jäykkyys vähän härnää. On niitä hyviäkin kuten Bad Luck Love ja Tuntematon Sotilas.
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
Kävikö kukaan muu katsomassa Puhdistusta? Mielestäni yksi parhoista Suomi-leffoista ever. Todella koskettava. Laura Birn oli ihan mahtava leffassa, Jussi varmaan paukahtaa.
Jokaiselle jotain on ei mitään kellekään.
- Wicker Man
- Isoveli
- Viestit: 3359
- Liittynyt: 07 Heinä 2011 22:27
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
En ole käynyt katsomassa syystä että, siinä(kin) leffassa on nämä samat Birnit ja Kososet ja jokapaikan Franzenit joita näkee melkein jokaisessa Suomifilmissä mitä tulee teattereihin.
Sekä Birnin lause Trailerissa "minulla ei ole siskoa" tulee niin tönkösti, että uskon koko roolisuorituksen olevan yhtä paskanjäykkä, mitä se on ollut parissa muussakin leffassaan.
Sekä Birnin lause Trailerissa "minulla ei ole siskoa" tulee niin tönkösti, että uskon koko roolisuorituksen olevan yhtä paskanjäykkä, mitä se on ollut parissa muussakin leffassaan.
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
Kävin tänään töiden puolesta katsomassa risto räppääjä ja viileän venlan. En kyllä tykänny, semmosia ihme ääniä tungettu joka kohtaan. Ja eihän se näyttelijän työkään mitenkään huipussaan ollut. Lapset sen sijaan näytti tykkäävän ja niinhän se varmasti on tarkoituskin.
Laura vie, muut vikisee!
Re: Yleistä keskustelua elokuvista
Tämä ei varsinaisesti kuulu elokuviin mutta en parempaakaan paikkaa näin äkkiseltään keksinyt. Katselin tuossa äsken Sami Hedbergin Kokovartalomies 2:sen. Oli kyllä yhtä hulvatonta meininkiä kuin ekallakin DVD:llä. Maha kippurassa sai nauraa. Osa sketseistä oli toki variaatioita jo ekalla Kokovartalomiehellä nähdyistä jutuista mutta hauskojahan ne oli. Suosittelen kaikille naurun ystäville. Meni itsellä ainakin näin darrapäivän ilona mainiosti.
Jokaiselle jotain on ei mitään kellekään.
Re: Yleistä keskustelua elokuvista
loistavaa viihdettä oli tämäkin.. mutta omasta mielestäni ensimäinen osa oli hiukan parempi!rubyblue kirjoitti:Tämä ei varsinaisesti kuulu elokuviin mutta en parempaakaan paikkaa näin äkkiseltään keksinyt. Katselin tuossa äsken Sami Hedbergin Kokovartalomies 2:sen. Oli kyllä yhtä hulvatonta meininkiä kuin ekallakin DVD:llä. Maha kippurassa sai nauraa. Osa sketseistä oli toki variaatioita jo ekalla Kokovartalomiehellä nähdyistä jutuista mutta hauskojahan ne oli. Suosittelen kaikille naurun ystäville. Meni itsellä ainakin näin darrapäivän ilona mainiosti.
JuHu -
- Wicker Man
- Isoveli
- Viestit: 3359
- Liittynyt: 07 Heinä 2011 22:27
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
Suomifilmien osalta tämäkin vuosi näyttää ihan hyvältä. Ylihuomenna katsomaan Kaappari ja samoihin aikoihin saapuva Vuonna 85 vaikuttaa myöskin erittäin katsottavalta leffalta.
Kaapparissa mielenkiintoisnta on että miten Hissu Hietalahti suoriutuu vakavasta roolista. En muista yhtään pääroolia ko. hepulta jossa ei ole komediaa mukana.
Kaapparissa mielenkiintoisnta on että miten Hissu Hietalahti suoriutuu vakavasta roolista. En muista yhtään pääroolia ko. hepulta jossa ei ole komediaa mukana.
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
Trailerin perusteellahan toi ainakin on ihan puhdasta komediaa. En tosin tiedä onko se tarkoituksellista, mutta mua se nauratti. Kyllähän toi ihan mielenkiintoselta leffalta vaikuttaa ja voishan sen joskus kattella kunhan kerkiää.Wicker Man kirjoitti: Kaapparissa mielenkiintoisnta on että miten Hissu Hietalahti suoriutuu vakavasta roolista. En muista yhtään pääroolia ko. hepulta jossa ei ole komediaa mukana.
Vuonna 85 vaikuttaa niin juntilta, et se on jo sen takia pakko katsoa.
♥
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
Molemmat yllä mainitut leffat täytyy kyllä tsekata. Vuonna 85 silläkin uhalla, että Reino Nordin ärsyttää aina ja joka tilanteessa.
Älä hättäile, istu mättäälle, keitämmä kahvit, kyllä se pipo löytyy.
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
Ajan kuluksi, kun työt ei hotsita, pukkaa scorchio taas pitkää listaa . Ei täällä muutenkaan mitään tapahdu, joten voin huoletta spämmätä. Alan harrastajan Kotimaiset elokuvat TOP30 (kyllä, niitä löytyi tarpeeksi monta) tän hetken mielialojen mukaan:
1. Maarit Lalli: Kovat miehet (1999) – lyhytelokuva, paras kuvaus suomalaisesta miehestä, joka kuunaan on tehty. Leo Viirretin kässäri. On sukua legendaarisen Studio Julmahuvin legendaariselle Roudasta rospuuttoon –pätkälle.
2. Tapio Piirainen: Siivoton juttu (1997) – oikeastaan tv-elokuva, mutta otan sen tähän, koska tää on vain paras näistä pitkistä pätkistä. Muista tv-elokuvista Ijäksen Katsastus, Painija, Piiraisen Poliisin poika, Köngäksen Liian paksu perhoseksi, vanhat Simpauttaja tai Siunattu hulluus sun muut pääsevät lähelle, mut tää on paras. Tässä on paljon niitä aihioita ja roolihahmoja, joita sitten käytettiin Raidissa. Lehtinen ja Koivula ovat hervottomia rooleissaan.
No OK, mennään asiaan eli ne ”oikeat” elokuvat:
3. Erik Blomberg: Valkoinen Peura (1952) – kaunis leffa, Mirjami Kuosmanen on hehkee ku mikä. Häntä vartenhan tämä tehtiin, Mirjamin oli idea ja kässäriä teki ja taisi ohjatakin, krediittiä siitä ei herunut, kaikki pistettiin ukkonsa nimiin (vastaavia tapauksia on muitakin: Lea Joutseno/Valentin Vaala, Regina Linnanheimo/Teuvo Tulio). Teemana se pelottavin kaikista: naisen sekshuaalishuus, on se kauhia, vähintään naisen on kuoltava, jos halu ei kuole tai sit silvotaan joissain päin sukuelimet semmoseen kuntoon, ettei mieli tee, ja jossain päin huoritellaan, niin eiköhön jo häppee ruumistaan ja halujaan, mokoma. Alistu huorrrra!
4. Matti Kassila: Komisario Palmun erehdys (1960) – Kaikki svengaa: kepeä kässäri, jossa sopivasti huumoria, jännitystä ja puolihuolimattomasti vähän syvempääkin ajattelua, näyttelijät hyviä, akat ei ole pelkkiä koristuksia, vaan aktiivisia toimijoita (ja perkele kirjaimellisesti, kun murhaajakin on…), ohjaus on sujuvaa, puvustus ehanaa - ja vanha Helsinki on kaunis. Sadistinen Jussi Jurkka, ah! Suomen ykköskoomikko Leo Jokela ja Silimät tummat niin kuin syksyinen yö…yes!
5. Aki Kaurismäki: Mies vailla menneisyyttä (2002) – Kaurismäen tapa yhdistää komediaa ja melodraamaa on kyllä persoonallista. Puhdaslinjaisena auteurina Kaurismäki tekee pitkälti koko ajan yhtä ja samaa elokuvaa, aivan kuten Allen, Lynch, Almodovar jne.
6. Mikko Niskanen: Kahdeksan surmanluotia (1972) – tää elokuva on yhtä kliseinen valinta kuin joku Citizen Kane ulkomaisten filkkojen puolella. Mutta kun ei tätä voi sivuuttaa – lähes dokumenttimainen kuvaus pääosin jo kadonneesta Suomesta. Mutta: ei köyhyys ja ihmisten ahdinko minnekään ole kadonnut – se vain lymyilee espoon ja vantaan keskiluokkaistuneissa lähiöissä hieman erinäköisiin vaatteisiin naamioituneena - ”ennen ihmiset taistelivat köyhyyttä vastaan, nykyään taistellaan köyhiä vastaan”. Mysteeri on tämä: miten Niskanen kykeni näin puhtaaseen ja totuudelliseen roolisuoritukseen, kun myöhemmin hän kunnostautui näyttelijänä enimmäkseen patetian mestarina? No, tiedetään ainakin se, että kuuluisan ampumiskohtauksen filmausta edelsi nukkumattomuus ja ryypiskely (niin kuin tosielämässäkin oli käynyt) ja ilmeisesti lähes transsitila, jossa näyttelijäkollegat jo hieman pelkäsivätkin. Melkoista metodinäyttelemistä…kohta se perkele ampuu kovilla! Tappaa se saatana meidät!
7. Matti Kassila: Hilman päivät (1954) – ihanan hyväntuulinen, 30-luvun maalaiskirkonkylän ja keskiluokan kuvaus kaikkine sen tapoineen ja ihmistyyppeineen. Erinomainen näyttelijäkaarti: mm. Tarmo Manni Seppä Kipalana (”äänikin lähti – se johtuu siitä kun joutuu huutaa niin harvoin”), Tauno Palo hykerryttävän hellyttävänä ukkotuomarina (”se on niin sanoakseni – harvinaista” (että löytää omasta makuuhuoneesta keskellä yötä nuoren, kauniin naisen hiiviskelemästä), Oke Tuuri pirssikuskina (”Ehkä tämä on sitä salapolttoa?” (kun ei missään näy savua, ei tulta, ja tulipalohälytys on kuitenkin annettu), Pentti Irjala Vekkulan Paapana ja ennen kaikkea jylisevä elokuvaohjaajaklisee Edvin Laine osuuskaupanhoitaja Kalervona – älykkäänä ihmisenä hän on varmasti tajunnut, että itseänihän minä tässä näyttelen, mutta onpa ollut pokkaa se tehdä – ja kaiken lisäksi hyvin. Tämä elokuva on pakko katsoa ainakin kerran vuodessa.
8. Risto Jarva: Loma (1976) – toinen kotimainen, jonka pruukaan katsoa lähes joka vuosi. Ilmeisen hyvin kuvastaa 70-lukua, vaatteet ovat ainakin hilpeitä. Antti Litja superhyvä ”nälkää näkevänä Pohjoisen Miehenä” ja Tuula Nyman yhtä hyvänä maanläheisen sankarittaren roolissaan - ”vähän ampuu yli, mut rakastuneen miehen silmissä – miksei?!”.
9. Matti Kassila: Kaasua, komisario Palmu (1962) – pidän kaikista Palmuista, jopa siitä neljännestä, äpärälapsesta, sarjaan ”kuulumattomasta”. Suomalaisessa vanhassa elokuvassa harvinainen homorooli nähdään tässä (Waltaria siis). Muita tietämiäni ovat: kadonneessa? mykkäfilmissä Tuhlaajapoika, ja tietty Vaalan ohjaamassa ja Sillanpään kirjoittamassa Ihmisiä suviyössä -elokuvassa, jossa on Nokia-niminen homopoika. Viittauksia homoihin on saattanut olla muissakin leffoissa, lähinnä negatiivisia. Palmussa homous tulee murhan motiiviksi, mutta homudestahan saattoi noina aikoina pahimmillaan joutua joko vankilaan tai mielisairaalaan, joten kaapissa piti pysyä ja visusti. Persujen taivas siis! Ja Sillanpäänkin tekstissä Nokia menee typeryyksissään tappamaan miehen, mutta motiivina ei niinkään ole homous tai sen peittely kuin yleinen nuoruuden hölmöys. Sillanpään teksti on hyvin myötätuntoinen, btw. Ja tässä Palmu-leffassahan esitellään se legendaarinen Hiljaisten seiväshyppääjien-kerho.
10. Veikko Aaltonen: Tuhlaajapoika (1992) – tää on hirveän 90-lukulainen teos, mutta aihehan on ikuinen. S/M tai AC/DC tai jotain. Kivioja osaa vielä tässä vaiheessa pienieleisen elokuvanäyttelemisen, mihinkä hvettiin se taito sitten katosi? Yliyrittämiseen? Paikka paikoin leffan huumori kirpaisee naurattamisen sijaan, mut naurattaa se sitten kuitenkin.
11. Matti Kassila: Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962) – sodassa loppurytäkän hämärissä olosuhteissa suomalaisen sotamiehen ampunut, natsihenkinen kapteeni – hänellehän löytyi esikuva, josta puhuttiin kaikennäköistä - ja lähes yksinomaan huonoa. Siimes on mainio sitkeänä reportterisissinä.
12. Aku Louhimies: Paha maa (2005) – ”anna pahan kiertää, köyhä köyhän haukut saa”. Sulevi Peltola on jälleen kerran aivan mahtava roolissaan, äijä ei taida edes osata näytellä huonosti. Ai niin, olihan se jossain saippuassa, ei nyt sentään salkkareissa, mutta kotikadulla kai?
13. Auli Mantila: Neitoperho (1997) – hyvä kässäri, hyvä musiikin käyttö, lohduton yksinäisyys, irrallisuus teemana eli ikuinen aihe tämäkin. Leea Klemola on roolissaan pelottavan hyvä.
14. Aarne Tarkas: Hän varasti elämän (1962) – pidän tästä leffasta älyttömästi, vaikka se on paikka paikoin hyvinkin kökkö, silti. Kässäri on epäuskottava, mutta näppärä, roolisuoritukset hyviä - tosin Risto Mäkelä on pääroolissa syystä tai toisesta pantu ylinäyttelemään (joskus tällainen toimii, joskus ei). ”On neidolla punapaula”-kansansävelmää on käytetty hyvinkin modernisti. Toivo Mäkelä on mainio typeränä älykkönä. Huumori muutenkin pyörii mauttoman raja-aitoja rymistellen. Tarkasta pidettiin idearikkaana, mutta armottoman boheemina hutiloijana, joka ei jaksanut tehdä mitään loppuun asti. Tää on Tarkaksen paras minun mielestäni.
15. Matti Kassila: Elokuu (1956) – Sillanpään teksti, Toivo Mäkelä (yksi ikisuosikkejani) riipaiseva alkoholistin roolissaan.
16. Teuvo Tulio: Levoton veri (1946) – Tulion hurjia melodraamoja ei kannata ruveta katsomaan, jos ei omaa yhtään huumorintajua. Kaurismäki on paljosta velkaa Tuliolle. Tulion leffat on kuin suomalainen tango Markku Pölösen sanoin – vaihtoehtoja ei ole, tunteet ovat vuoren- ja kyyneleet nyrkinkokoisia kimpaleita. Perkele!
17. Nyrki Tapiovaara: Juha (1937) – suomalaisissa vanhoissa elokuvissa on vähän oikeasti hyviä elokuvia, mielenkiintoisia jokunen (esim. Elinan surma kannattaa katsoa tai Elämän maantiellä (1927), jossa Mussolini nähdään vielä hyvänä jätkänä! voi pojat jos tietäisitte…), Juha on kaunis ja jotenkin hyvin tyylitelty. Sääli, että Tapiovaara kaatui Talvisodassa Sissipataljoonassa pari viikkoa ennen sodan päättymistä. Niin kuin tietysti moni muukin.
18. Mikko Niskanen: Käpy selän alla (1966) – aikansa kohuelokuva näyttäytyy meikäläiselle viattoman kauniina ja raikkaana nuoruuden kuvauksena. Maaseudun rauhassa ja virikkeettömyydessä punnitaan ihmissuhteiden kestävyys ja luonteiden ominaispiirteet. Vain tylsillä ihmisillä on tylsää (oman navan ympärillä haahuilevat Santtu ja Leena), toiset on kotonaan missä tahansa (Timppa ja Riitta) ja tietysti nämä ”syvälliset” haahuilijat nyrpistävät sievää nokkaansa maanläheisille ja leikkisille. Siinä missä Timppa pelastaa ihmishenkeä, Santtu ja Leena käyvät nusasemassa lähipusikossa – kuvastaa hyvin heidän panostaan elämässä yleisemminkin. Huvinahan on tän elokuvan yhteydessä heittää mietelmät siitä, mitä näistä tuli: Leenasta tulee hyvin itsenäinen kirjailija-psykologi, joka elää elämänsä yksin tai korkeintaan menee vanhoilla päivillään kahden aikuisen ihmisen liittoon. Santtu elämäntuskailee ja näyttelee renttua vielä jokusen vuoden, sitten hän tekee nallewahlroosit ja hänestä tulee porvarien porvari. Riitta löytää hyvän miehen, tekee lapsia ja on hyvä äiti ja vaimo. Salaisesti hän aina halveksii miestänsä, haaveilee Santusta ja ihanista nuoruuden kesistä. Timppa valmistuu lääkäriksi, pärjää erittäin hyvin, perustaa perheen, on suosittu ja haluttu seuralainen tutkijaseminaareista maatilan isännän pöytäseuraan asti. Timppa on aina oma itsensä ja tulee toimeen kenen kanssa vain. Autiovuori tekee hyvän roolisuorituksen, Melasniemi on syötävän hyvännäköinen ja tietty Halkola ja Wallasvaara samoin hotteja (kyllä ton ajan poliittisesti trendikkäin suuntaus, vasemmistolaisuus, on vetänyt kuumia tyyppejä puoleensa – nykytrendikkäät Kokoomusmuorit eivät ihan yllä samaan ).
19. Rauni Mollberg: Tuntematon sotilas (1985) - Uskollinen Linnan tekstille, huumoria ei ole väännetty pääosaan, näyttelijät oikeanikäisiä rooleihinsa. Risto Tuorila Koskelana, Paavo Liski Rokkana ja PPP Hietasena onnistuvat erityisesti rooleissaan. Muutama amatöörisuoritus näyttelijäsakissa pilaa kokonaisuutta, mutta tätähän Molle harrasti paljon, halusi ottaa amatöörejä ammattilaisten rinnalle, joskus toimii, useimmiten ei.
20. Spede Pasanen & Vesa-Matti Loiri: Hirttämättömät (1971) – hupaisa kotimainen road-movie. Jo pelkkä idea – kuvataan länkkäri suomalaisella hiekkakuopalla - on niin absurdi, että pelkkää hyväähän tästä voi sanoa. Pöhköä. Nietponimai.
21. Aki Kaurismäki: Arvottomat (1982) – laihan kulkukoiran ruumiillistuma Pellonpää, ja tässäkin jo kadonnutta Suomea.
22. Jack Witikka: Pikku Pietarin Piha (1961) ja Rauni Mollberg: Aika hyvä ihmiseksi (1977) – samaa Aapelin tekstiä eri vuosikymmeniltä. Kannattaa katsoa putkeen, molemmilla on puolensa ja hetkensä. Witikan leffassa erityistä on tuo Pietarin roolissa ollut Tuukka Tanner – yksi onnistuneimpia lapsen tekemiä roolisuorituksia, joita olen nähnyt. Tää poika oli tod. hyvä (kuoli ilmeisesti hyvin nuorena?). Leo Jokela on myös pettämätön!
23. Ritva Arvelo: Kultainen Vasikka (1961) – Maria Jotunin jäätävän kyynistä tekstiä ja Aino Mantsaksen jäätävän kyyninen roolisuoritus. Jo pelkästään sen takia kannattanee tää filkka katsoa.
24. Matti Kassila: Tulipunainen Kyyhkynen (1961) – Tauno Palo viimeisessä leffaroolissaan, upea Helsinki taustalla ja välillä pääosassakin, vähän naiivi mutta hauska kässäri, toimii yllättävän hyvin vieläkin. Kassila on saanut tähän samaa ahdistavuutta kuin mitä absurdeissa, mutta niin merkillisen todellisissa painajaisunissa voi vain olla. Kassila on muuten merkillisen aliarvostettu ohjaaja, vaikka minunkin listalleni tuli monta hänen elokuvaansa.
25. Markku Pölönen: Onnen maa (1993) – Pölösellä on ideoita, mutta hän sortuu usein jaarittelemaan ja painottuu liikaa epäelokuvallisesti tekstiin. Tämä on mielestäni parasta Pölöstä, kunnianosoitus 60-luvun tangohulluudelle. Taipaleen hitit raikaa ihanasti, mutta Ola on ykkönen, Taisto Tammi kakkonen, Taipale kolmonen. Naisista ykkönen on La Laila, kakkonen Tamara Lund, kolmonen Eila Pellinen.
26. Aleksi Salmenperä: Paha perhe (2010) – lupaava on tämä Salmenperä. Ville Virtasen nykyisestä tyylistä näytellä pidän kovasti (Kari Heiskanen on toinen ja Sulevi Peltola kolmas). Ja jossain 80- tai 90-luvun leffoissa (Talvisota?) hän on näytellyt vielä täysin epävireisesti - myöhäinen, mutta sitäkin parempi kehittyjä?
27. Antti-Jussi Annila: Sauna (2008) – noh, mitäs niitä on kotimaisia kauhuelokuvia? Noita palaa elämään, Kuutamosonaatti, Kadunlakaisijat ja ja ja…hyvä yritys tää on.
28. Rauni Mollberg: Maa on syntinen laulu (1973) – Suomen katsoin elokuva tämä taitaa olla vieläkin. Kyllä suomalaiset on erikoinen kansa: synkeä mutta globaalisti katsoen erittäin vapaamielinen - tekniikkahulluja, juuri metsästä pölähtäneitä pohdiskelijoita. Ja tämmöinen groteski, vaikeahko leffa katsotuimpien joukossa, vau!…no, toisaalta toinen osa kansaa katsoo Vareksia ja Pahoja poikia, khöm…
29. Mikko Niskanen: Hopeaa rajan takaa (1963) – Suomessa on tehty jokunen sotafilmi, mutta tällainen sodanjälkeinen seikkailu rajan takana on harvinaisempaa huttua. Mielenkiintoinen ja jännittäväkin aihe. Näyttelijälakon takia pääosiin otettiin tulevat elokuvaohjaajat Veikko Kerttula, Jaakko Pakkasvirta ja Spede Pasanen, joka tekeekin parhaan roolisuorituksensa (ja ainoan vakavan roolin?). Veikkaan kyllä, että noista hemmoista Pasanen on ollut se kovakuntoisin, mutta joutui tietenkin näyttelemään sitä tyyppiä, jolta kunto loppuu kesken – on mahtanut Spedeä ketuttaa, voi rähmä!
30. Pirjo Honkasalo & Pekka lehto: Tulipää (1980) – Maiju Lassilan päätyminen Suomenlinnan yhteishautaan, jonka päälle pistettiin sikala. Murhahan se oli. Lassila on kyllä salaperäinen hahmo, hän on hääräillyt siellä ja täällä, erikoinen persoona, yksi Suomen historian mielenkiintoisimmista. Mikähän siinäkin oli totuus: kuinka pahasti siltä syöpyi iho siitä naisystävän hapon heitosta? Jotkut kertoivat, että munat siinä meni, jotkut taas, että parani niistä vammoista. Noh, Tulitikkuja lainaamassa ja Kuolleista herännyt ovat klassikkoja ja eniten filmattujen näytelmien joukossa.
1. Maarit Lalli: Kovat miehet (1999) – lyhytelokuva, paras kuvaus suomalaisesta miehestä, joka kuunaan on tehty. Leo Viirretin kässäri. On sukua legendaarisen Studio Julmahuvin legendaariselle Roudasta rospuuttoon –pätkälle.
2. Tapio Piirainen: Siivoton juttu (1997) – oikeastaan tv-elokuva, mutta otan sen tähän, koska tää on vain paras näistä pitkistä pätkistä. Muista tv-elokuvista Ijäksen Katsastus, Painija, Piiraisen Poliisin poika, Köngäksen Liian paksu perhoseksi, vanhat Simpauttaja tai Siunattu hulluus sun muut pääsevät lähelle, mut tää on paras. Tässä on paljon niitä aihioita ja roolihahmoja, joita sitten käytettiin Raidissa. Lehtinen ja Koivula ovat hervottomia rooleissaan.
No OK, mennään asiaan eli ne ”oikeat” elokuvat:
3. Erik Blomberg: Valkoinen Peura (1952) – kaunis leffa, Mirjami Kuosmanen on hehkee ku mikä. Häntä vartenhan tämä tehtiin, Mirjamin oli idea ja kässäriä teki ja taisi ohjatakin, krediittiä siitä ei herunut, kaikki pistettiin ukkonsa nimiin (vastaavia tapauksia on muitakin: Lea Joutseno/Valentin Vaala, Regina Linnanheimo/Teuvo Tulio). Teemana se pelottavin kaikista: naisen sekshuaalishuus, on se kauhia, vähintään naisen on kuoltava, jos halu ei kuole tai sit silvotaan joissain päin sukuelimet semmoseen kuntoon, ettei mieli tee, ja jossain päin huoritellaan, niin eiköhön jo häppee ruumistaan ja halujaan, mokoma. Alistu huorrrra!
4. Matti Kassila: Komisario Palmun erehdys (1960) – Kaikki svengaa: kepeä kässäri, jossa sopivasti huumoria, jännitystä ja puolihuolimattomasti vähän syvempääkin ajattelua, näyttelijät hyviä, akat ei ole pelkkiä koristuksia, vaan aktiivisia toimijoita (ja perkele kirjaimellisesti, kun murhaajakin on…), ohjaus on sujuvaa, puvustus ehanaa - ja vanha Helsinki on kaunis. Sadistinen Jussi Jurkka, ah! Suomen ykköskoomikko Leo Jokela ja Silimät tummat niin kuin syksyinen yö…yes!
5. Aki Kaurismäki: Mies vailla menneisyyttä (2002) – Kaurismäen tapa yhdistää komediaa ja melodraamaa on kyllä persoonallista. Puhdaslinjaisena auteurina Kaurismäki tekee pitkälti koko ajan yhtä ja samaa elokuvaa, aivan kuten Allen, Lynch, Almodovar jne.
6. Mikko Niskanen: Kahdeksan surmanluotia (1972) – tää elokuva on yhtä kliseinen valinta kuin joku Citizen Kane ulkomaisten filkkojen puolella. Mutta kun ei tätä voi sivuuttaa – lähes dokumenttimainen kuvaus pääosin jo kadonneesta Suomesta. Mutta: ei köyhyys ja ihmisten ahdinko minnekään ole kadonnut – se vain lymyilee espoon ja vantaan keskiluokkaistuneissa lähiöissä hieman erinäköisiin vaatteisiin naamioituneena - ”ennen ihmiset taistelivat köyhyyttä vastaan, nykyään taistellaan köyhiä vastaan”. Mysteeri on tämä: miten Niskanen kykeni näin puhtaaseen ja totuudelliseen roolisuoritukseen, kun myöhemmin hän kunnostautui näyttelijänä enimmäkseen patetian mestarina? No, tiedetään ainakin se, että kuuluisan ampumiskohtauksen filmausta edelsi nukkumattomuus ja ryypiskely (niin kuin tosielämässäkin oli käynyt) ja ilmeisesti lähes transsitila, jossa näyttelijäkollegat jo hieman pelkäsivätkin. Melkoista metodinäyttelemistä…kohta se perkele ampuu kovilla! Tappaa se saatana meidät!
7. Matti Kassila: Hilman päivät (1954) – ihanan hyväntuulinen, 30-luvun maalaiskirkonkylän ja keskiluokan kuvaus kaikkine sen tapoineen ja ihmistyyppeineen. Erinomainen näyttelijäkaarti: mm. Tarmo Manni Seppä Kipalana (”äänikin lähti – se johtuu siitä kun joutuu huutaa niin harvoin”), Tauno Palo hykerryttävän hellyttävänä ukkotuomarina (”se on niin sanoakseni – harvinaista” (että löytää omasta makuuhuoneesta keskellä yötä nuoren, kauniin naisen hiiviskelemästä), Oke Tuuri pirssikuskina (”Ehkä tämä on sitä salapolttoa?” (kun ei missään näy savua, ei tulta, ja tulipalohälytys on kuitenkin annettu), Pentti Irjala Vekkulan Paapana ja ennen kaikkea jylisevä elokuvaohjaajaklisee Edvin Laine osuuskaupanhoitaja Kalervona – älykkäänä ihmisenä hän on varmasti tajunnut, että itseänihän minä tässä näyttelen, mutta onpa ollut pokkaa se tehdä – ja kaiken lisäksi hyvin. Tämä elokuva on pakko katsoa ainakin kerran vuodessa.
8. Risto Jarva: Loma (1976) – toinen kotimainen, jonka pruukaan katsoa lähes joka vuosi. Ilmeisen hyvin kuvastaa 70-lukua, vaatteet ovat ainakin hilpeitä. Antti Litja superhyvä ”nälkää näkevänä Pohjoisen Miehenä” ja Tuula Nyman yhtä hyvänä maanläheisen sankarittaren roolissaan - ”vähän ampuu yli, mut rakastuneen miehen silmissä – miksei?!”.
9. Matti Kassila: Kaasua, komisario Palmu (1962) – pidän kaikista Palmuista, jopa siitä neljännestä, äpärälapsesta, sarjaan ”kuulumattomasta”. Suomalaisessa vanhassa elokuvassa harvinainen homorooli nähdään tässä (Waltaria siis). Muita tietämiäni ovat: kadonneessa? mykkäfilmissä Tuhlaajapoika, ja tietty Vaalan ohjaamassa ja Sillanpään kirjoittamassa Ihmisiä suviyössä -elokuvassa, jossa on Nokia-niminen homopoika. Viittauksia homoihin on saattanut olla muissakin leffoissa, lähinnä negatiivisia. Palmussa homous tulee murhan motiiviksi, mutta homudestahan saattoi noina aikoina pahimmillaan joutua joko vankilaan tai mielisairaalaan, joten kaapissa piti pysyä ja visusti. Persujen taivas siis! Ja Sillanpäänkin tekstissä Nokia menee typeryyksissään tappamaan miehen, mutta motiivina ei niinkään ole homous tai sen peittely kuin yleinen nuoruuden hölmöys. Sillanpään teksti on hyvin myötätuntoinen, btw. Ja tässä Palmu-leffassahan esitellään se legendaarinen Hiljaisten seiväshyppääjien-kerho.
10. Veikko Aaltonen: Tuhlaajapoika (1992) – tää on hirveän 90-lukulainen teos, mutta aihehan on ikuinen. S/M tai AC/DC tai jotain. Kivioja osaa vielä tässä vaiheessa pienieleisen elokuvanäyttelemisen, mihinkä hvettiin se taito sitten katosi? Yliyrittämiseen? Paikka paikoin leffan huumori kirpaisee naurattamisen sijaan, mut naurattaa se sitten kuitenkin.
11. Matti Kassila: Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962) – sodassa loppurytäkän hämärissä olosuhteissa suomalaisen sotamiehen ampunut, natsihenkinen kapteeni – hänellehän löytyi esikuva, josta puhuttiin kaikennäköistä - ja lähes yksinomaan huonoa. Siimes on mainio sitkeänä reportterisissinä.
12. Aku Louhimies: Paha maa (2005) – ”anna pahan kiertää, köyhä köyhän haukut saa”. Sulevi Peltola on jälleen kerran aivan mahtava roolissaan, äijä ei taida edes osata näytellä huonosti. Ai niin, olihan se jossain saippuassa, ei nyt sentään salkkareissa, mutta kotikadulla kai?
13. Auli Mantila: Neitoperho (1997) – hyvä kässäri, hyvä musiikin käyttö, lohduton yksinäisyys, irrallisuus teemana eli ikuinen aihe tämäkin. Leea Klemola on roolissaan pelottavan hyvä.
14. Aarne Tarkas: Hän varasti elämän (1962) – pidän tästä leffasta älyttömästi, vaikka se on paikka paikoin hyvinkin kökkö, silti. Kässäri on epäuskottava, mutta näppärä, roolisuoritukset hyviä - tosin Risto Mäkelä on pääroolissa syystä tai toisesta pantu ylinäyttelemään (joskus tällainen toimii, joskus ei). ”On neidolla punapaula”-kansansävelmää on käytetty hyvinkin modernisti. Toivo Mäkelä on mainio typeränä älykkönä. Huumori muutenkin pyörii mauttoman raja-aitoja rymistellen. Tarkasta pidettiin idearikkaana, mutta armottoman boheemina hutiloijana, joka ei jaksanut tehdä mitään loppuun asti. Tää on Tarkaksen paras minun mielestäni.
15. Matti Kassila: Elokuu (1956) – Sillanpään teksti, Toivo Mäkelä (yksi ikisuosikkejani) riipaiseva alkoholistin roolissaan.
16. Teuvo Tulio: Levoton veri (1946) – Tulion hurjia melodraamoja ei kannata ruveta katsomaan, jos ei omaa yhtään huumorintajua. Kaurismäki on paljosta velkaa Tuliolle. Tulion leffat on kuin suomalainen tango Markku Pölösen sanoin – vaihtoehtoja ei ole, tunteet ovat vuoren- ja kyyneleet nyrkinkokoisia kimpaleita. Perkele!
17. Nyrki Tapiovaara: Juha (1937) – suomalaisissa vanhoissa elokuvissa on vähän oikeasti hyviä elokuvia, mielenkiintoisia jokunen (esim. Elinan surma kannattaa katsoa tai Elämän maantiellä (1927), jossa Mussolini nähdään vielä hyvänä jätkänä! voi pojat jos tietäisitte…), Juha on kaunis ja jotenkin hyvin tyylitelty. Sääli, että Tapiovaara kaatui Talvisodassa Sissipataljoonassa pari viikkoa ennen sodan päättymistä. Niin kuin tietysti moni muukin.
18. Mikko Niskanen: Käpy selän alla (1966) – aikansa kohuelokuva näyttäytyy meikäläiselle viattoman kauniina ja raikkaana nuoruuden kuvauksena. Maaseudun rauhassa ja virikkeettömyydessä punnitaan ihmissuhteiden kestävyys ja luonteiden ominaispiirteet. Vain tylsillä ihmisillä on tylsää (oman navan ympärillä haahuilevat Santtu ja Leena), toiset on kotonaan missä tahansa (Timppa ja Riitta) ja tietysti nämä ”syvälliset” haahuilijat nyrpistävät sievää nokkaansa maanläheisille ja leikkisille. Siinä missä Timppa pelastaa ihmishenkeä, Santtu ja Leena käyvät nusasemassa lähipusikossa – kuvastaa hyvin heidän panostaan elämässä yleisemminkin. Huvinahan on tän elokuvan yhteydessä heittää mietelmät siitä, mitä näistä tuli: Leenasta tulee hyvin itsenäinen kirjailija-psykologi, joka elää elämänsä yksin tai korkeintaan menee vanhoilla päivillään kahden aikuisen ihmisen liittoon. Santtu elämäntuskailee ja näyttelee renttua vielä jokusen vuoden, sitten hän tekee nallewahlroosit ja hänestä tulee porvarien porvari. Riitta löytää hyvän miehen, tekee lapsia ja on hyvä äiti ja vaimo. Salaisesti hän aina halveksii miestänsä, haaveilee Santusta ja ihanista nuoruuden kesistä. Timppa valmistuu lääkäriksi, pärjää erittäin hyvin, perustaa perheen, on suosittu ja haluttu seuralainen tutkijaseminaareista maatilan isännän pöytäseuraan asti. Timppa on aina oma itsensä ja tulee toimeen kenen kanssa vain. Autiovuori tekee hyvän roolisuorituksen, Melasniemi on syötävän hyvännäköinen ja tietty Halkola ja Wallasvaara samoin hotteja (kyllä ton ajan poliittisesti trendikkäin suuntaus, vasemmistolaisuus, on vetänyt kuumia tyyppejä puoleensa – nykytrendikkäät Kokoomusmuorit eivät ihan yllä samaan ).
19. Rauni Mollberg: Tuntematon sotilas (1985) - Uskollinen Linnan tekstille, huumoria ei ole väännetty pääosaan, näyttelijät oikeanikäisiä rooleihinsa. Risto Tuorila Koskelana, Paavo Liski Rokkana ja PPP Hietasena onnistuvat erityisesti rooleissaan. Muutama amatöörisuoritus näyttelijäsakissa pilaa kokonaisuutta, mutta tätähän Molle harrasti paljon, halusi ottaa amatöörejä ammattilaisten rinnalle, joskus toimii, useimmiten ei.
20. Spede Pasanen & Vesa-Matti Loiri: Hirttämättömät (1971) – hupaisa kotimainen road-movie. Jo pelkkä idea – kuvataan länkkäri suomalaisella hiekkakuopalla - on niin absurdi, että pelkkää hyväähän tästä voi sanoa. Pöhköä. Nietponimai.
21. Aki Kaurismäki: Arvottomat (1982) – laihan kulkukoiran ruumiillistuma Pellonpää, ja tässäkin jo kadonnutta Suomea.
22. Jack Witikka: Pikku Pietarin Piha (1961) ja Rauni Mollberg: Aika hyvä ihmiseksi (1977) – samaa Aapelin tekstiä eri vuosikymmeniltä. Kannattaa katsoa putkeen, molemmilla on puolensa ja hetkensä. Witikan leffassa erityistä on tuo Pietarin roolissa ollut Tuukka Tanner – yksi onnistuneimpia lapsen tekemiä roolisuorituksia, joita olen nähnyt. Tää poika oli tod. hyvä (kuoli ilmeisesti hyvin nuorena?). Leo Jokela on myös pettämätön!
23. Ritva Arvelo: Kultainen Vasikka (1961) – Maria Jotunin jäätävän kyynistä tekstiä ja Aino Mantsaksen jäätävän kyyninen roolisuoritus. Jo pelkästään sen takia kannattanee tää filkka katsoa.
24. Matti Kassila: Tulipunainen Kyyhkynen (1961) – Tauno Palo viimeisessä leffaroolissaan, upea Helsinki taustalla ja välillä pääosassakin, vähän naiivi mutta hauska kässäri, toimii yllättävän hyvin vieläkin. Kassila on saanut tähän samaa ahdistavuutta kuin mitä absurdeissa, mutta niin merkillisen todellisissa painajaisunissa voi vain olla. Kassila on muuten merkillisen aliarvostettu ohjaaja, vaikka minunkin listalleni tuli monta hänen elokuvaansa.
25. Markku Pölönen: Onnen maa (1993) – Pölösellä on ideoita, mutta hän sortuu usein jaarittelemaan ja painottuu liikaa epäelokuvallisesti tekstiin. Tämä on mielestäni parasta Pölöstä, kunnianosoitus 60-luvun tangohulluudelle. Taipaleen hitit raikaa ihanasti, mutta Ola on ykkönen, Taisto Tammi kakkonen, Taipale kolmonen. Naisista ykkönen on La Laila, kakkonen Tamara Lund, kolmonen Eila Pellinen.
26. Aleksi Salmenperä: Paha perhe (2010) – lupaava on tämä Salmenperä. Ville Virtasen nykyisestä tyylistä näytellä pidän kovasti (Kari Heiskanen on toinen ja Sulevi Peltola kolmas). Ja jossain 80- tai 90-luvun leffoissa (Talvisota?) hän on näytellyt vielä täysin epävireisesti - myöhäinen, mutta sitäkin parempi kehittyjä?
27. Antti-Jussi Annila: Sauna (2008) – noh, mitäs niitä on kotimaisia kauhuelokuvia? Noita palaa elämään, Kuutamosonaatti, Kadunlakaisijat ja ja ja…hyvä yritys tää on.
28. Rauni Mollberg: Maa on syntinen laulu (1973) – Suomen katsoin elokuva tämä taitaa olla vieläkin. Kyllä suomalaiset on erikoinen kansa: synkeä mutta globaalisti katsoen erittäin vapaamielinen - tekniikkahulluja, juuri metsästä pölähtäneitä pohdiskelijoita. Ja tämmöinen groteski, vaikeahko leffa katsotuimpien joukossa, vau!…no, toisaalta toinen osa kansaa katsoo Vareksia ja Pahoja poikia, khöm…
29. Mikko Niskanen: Hopeaa rajan takaa (1963) – Suomessa on tehty jokunen sotafilmi, mutta tällainen sodanjälkeinen seikkailu rajan takana on harvinaisempaa huttua. Mielenkiintoinen ja jännittäväkin aihe. Näyttelijälakon takia pääosiin otettiin tulevat elokuvaohjaajat Veikko Kerttula, Jaakko Pakkasvirta ja Spede Pasanen, joka tekeekin parhaan roolisuorituksensa (ja ainoan vakavan roolin?). Veikkaan kyllä, että noista hemmoista Pasanen on ollut se kovakuntoisin, mutta joutui tietenkin näyttelemään sitä tyyppiä, jolta kunto loppuu kesken – on mahtanut Spedeä ketuttaa, voi rähmä!
30. Pirjo Honkasalo & Pekka lehto: Tulipää (1980) – Maiju Lassilan päätyminen Suomenlinnan yhteishautaan, jonka päälle pistettiin sikala. Murhahan se oli. Lassila on kyllä salaperäinen hahmo, hän on hääräillyt siellä ja täällä, erikoinen persoona, yksi Suomen historian mielenkiintoisimmista. Mikähän siinäkin oli totuus: kuinka pahasti siltä syöpyi iho siitä naisystävän hapon heitosta? Jotkut kertoivat, että munat siinä meni, jotkut taas, että parani niistä vammoista. Noh, Tulitikkuja lainaamassa ja Kuolleista herännyt ovat klassikkoja ja eniten filmattujen näytelmien joukossa.
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
Kotikadussa oli joo ja oli ihan jäätävän hyvä siinäkin.scorchio kirjoitti:Sulevi Peltola on jälleen kerran aivan mahtava roolissaan, äijä ei taida edes osata näytellä huonosti. Ai niin, olihan se jossain saippuassa, ei nyt sentään salkkareissa, mutta kotikadulla kai?
Mukava lukea välillä mielipiteitä suomalaisistakin/vanhemmistakin leffoista, eikä aina vaan uusimmista teatteripläjäyksistä. Täytyy kyllä sanoa, että noin pitkä viesti olisi varmaan jäänyt muuten lukematta, mutta kun "kirjailijana" oli scorchio, niin luin kyllä huolella läpi.
"You mustn't fight the elephant. You mustn't fight anybody. War is a very silly way to behave you know." -Dr. Snuggles
- tuusannuuska
- Kunniajäsen
- Viestit: 7896
- Liittynyt: 30 Syys 2007 00:24
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
Heh, olen katsonut tuon leffan joskus lapsena ehkä kymmenisen kertaa (kirjastosta lainasin), mutta ainoa mitä siitä muistan oli sen naisen joka osasi muuttua peuraksi. Vai miten se nyt meni... Täytyy ehkä katsoa se nyt aikuisen silmin uudelleen ja yrittää muistella millaisin silmin on sitä silloin lapsena katsonut.scorchio kirjoitti:3. Erik Blomberg: Valkoinen Peura (1952) – kaunis leffa, Mirjami Kuosmanen on hehkee ku mikä. Häntä vartenhan tämä tehtiin, Mirjamin oli idea ja kässäriä teki ja taisi ohjatakin, krediittiä siitä ei herunut, kaikki pistettiin ukkonsa nimiin (vastaavia tapauksia on muitakin: Lea Joutseno/Valentin Vaala, Regina Linnanheimo/Teuvo Tulio). Teemana se pelottavin kaikista: naisen sekshuaalishuus, on se kauhia, vähintään naisen on kuoltava, jos halu ei kuole tai sit silvotaan joissain päin sukuelimet semmoseen kuntoon, ettei mieli tee, ja jossain päin huoritellaan, niin eiköhön jo häppee ruumistaan ja halujaan, mokoma. Alistu huorrrra!
The reason I swear so much is because fuck you.
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
Elonetin mukaan kuoli vuonna 1985, 35-vuotiaana.scorchio kirjoitti:Tuukka Tanner – yksi onnistuneimpia lapsen tekemiä roolisuorituksia, joita olen nähnyt. Tää poika oli tod. hyvä (kuoli ilmeisesti hyvin nuorena?).
Edit: Voi olla että oon ennenkin sanonut mutta paras kotimainen leffa lienee tuo Onnen maa joka tuosta listalta löytyykin.
Totuus on tuolla ulkona.
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
Mitä tuota vartin verran keskeltä äsken katoin kun Teemalta tuli niin olisko tuo ollut aikansa kuuminta hottia edustanut "eroottinen" pätkä - lappalainen emmanuelle. Parit tissit, munat, pyllyt ja panot sekä kiihkeää herranhenkeä tihkuva saarnauskohtaus oli jo tossakin otoksessascorchio kirjoitti:28. Rauni Mollberg: Maa on syntinen laulu (1973) – Suomen katsoin elokuva tämä taitaa olla vieläkin.
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
Pitänee kutinsa nämä pohdinnat. Tämän filkan ja esimerkiksi Tulion Sensuelan kulttisuosion salaisuutena saattaa hyvinkin olla vain ihmisten (lue: miesten) pohjaton ja täyttymätön kiinnostus nähdä tissit hihihii ja yrpää ja illua hihihii. Mutta mä pyrin pois kyynisyydestä ja haluan uskoa, että kyllä ne nyt herrraajjjesta muutakin leffasta hakevat, hakevathan?Karhu kirjoitti:Mitä tuota vartin verran keskeltä äsken katoin kun Teemalta tuli niin olisko tuo ollut aikansa kuuminta hottia edustanut "eroottinen" pätkä - lappalainen emmanuelle. Parit tissit, munat, pyllyt ja panot sekä kiihkeää herranhenkeä tihkuva saarnauskohtaus oli jo tossakin otoksessascorchio kirjoitti:28. Rauni Mollberg: Maa on syntinen laulu (1973) – Suomen katsoin elokuva tämä taitaa olla vieläkin.
Sensuela on tosiaan kulttisuosikki, Tulio vei siinä pakkomielteensä tappiin asti ja meni tyynesti sieltä, missä aita oli matalin tai jo peräti kokonaan romahtanut. Sensuela on hyvä huono elokuva.
Huonoin huono elokuva on Törhosen Insiders. Tai oisko sittenkin saman ohjaajan Riisuminen? (miksei muuten sitä ukot rynnänneet toljottamaan? puhutaanhan siinä riisumisesta ja Eloranta on muistaakseni tissisillään lähes koko elokuvan ajan?)
Re: Keskustelua suomalaisista elokuvista
Huonoin kotimainen elokuva on Levottomat 3 ja sellaisena pysyy. Vittu mitä paskaa.
Totuus on tuolla ulkona.