Kaikille niille, jotka pitävät elokuvista ja rockista, MUST elokuva ensi sunnuntaina YLeTeeman festareilla klo 18.10 Frank Tashlin: Minkäpä tyttö sille voi (The Girl Can't Help It, USA 1956). Pääosassa kaikkien pissisten pissis Jayne Mansfield - jonka IQ oli muistaakseni yli 150 - tietysti.
Leffafriikkinä mulla on niin paljon lempifilkkoja, että jaan leffat kulta-aikaan, 1960-1989 ja nykyleffoihin.
Ekaksi Kulta-aika:
1. Billy Wilder: Some Like it Hot (Piukat paikat, 1959) Komedia. Täydellinen elokuva. Kontekstina Suuri Lama ja kieltolaki. Kerronnan eurooppalainen vapaamielisyys ja särmikkyys (olihan Wilder Itävallan juutalaisia) toi raikkaan ja radikaalinkin tuulahduksen tunkkaiseen, vanhoilliseen, sensuurin ja noitavainojen vaivaamaan Hollywoodiin, ja joka yhdistettiin jenkkien sujuvaan tarinankuljettamiseen ja parhaaseen tuotantokoneeseen. Oivallinen casting: Marilyn Monroe hehkeimmillään ja vielä jaksavana (MM oli tunnetusti iloinen päästessään huippuohjaajalle duuniin, mutta pettyi sitten pahasti, kun huomasi, että rooli oli sitä samaa vanhaa: tyhmä blondi – rooli, jonka MM osasi varmasti unissaankin ja maailman parhaiten (unilääkkeiden väärinkäyttäjänä hän lienee ollutkin puolitorkuksissa koko ajan)). Heikoin lenkki Curtis ensilikistäjänä ja trion taitavin näyttelijä, Lemmon, vaativassa toista viulua (tai pikemminkin bassoa) soittavan hemmon (tai pikemminkin lyylin) roolissa –joka piti kaiken lisäksi vielä ylinäytellä. Svengaa kuin hirvi! Nobody´s perfect! Paitsi siis tää filkka.
2. Alfred Hitchcock: Vertigo (1958) Trilleri. Elokuva pakkomielteestä ja naisen täydellisestä esineellistämisestä. Vanhaa pervoa, brittiherrasmies Hitchiä, pidetään naisvihaajana – juu-u, kyl kyl, mutta entäs hänen mieskuvauksensa? Tässäkin pääosassa oleva mieshahmo on elokuvahistorian kammottavimpia niljakkeita – ja rooliin pistettiin Ameriikan hyvä jätkä James Stewart! Kuulen vieläkin Hitchin hihityksen. Pervo! Sadisti!
3. Federico Fellini: La Strada (Tie, 1954) Fellinin kaikki leffat ovat bueno.
4. Vittorio De Sica: Ladri di biciclette (Polkupyörävaras, 1948) Draama. Koskettava kuvaus köyhyydestä ja ihmisen omanarvontunteesta ja sen menettämisestä.
5. Sergei Eisenstein: Броненосец Потёмкин (Panssarilaiva Potemkin,1925) Mykkädraama. No siis onhan tää ihan mahtava, monta sellaista kohtausta, joita on sitten valtavirtaelokuvissa kopioitu ja parodioitu lukuisia kertoja.
6. John Ford: Stagecoach (Hyökkäys erämaassa, 1939) Western. Genrensä klassikko.
7. Buster Keaton: General (Kenraali, 1927) Mykkäkomedia. Hurjat kohtaukset tehtiin ilman stuntteja!
8. Orson Welles: Citizen Kane (1939) Draama. Siis täähän on kliseiden klisee, kriitikkojen ikuinen numero Uno, mut on tää filkka oikeastikin melkoinen pläjäys. Olen usein kuullut ihmisten ihmettelevän, että eihän tää on mitenkään erityinen, onhan näitä nähty. Juu, kyllä on, mutta jonkun on oltava ensimmäinen ja kieltämättä Kanessa on montakin asiaa ”ekaa kertaa”: on takaumia, erikoisia kuvakulmia, nerokkaita kuva kuvassa otoksia ym., joita nykyään pidetään elokuvan käytäntöihin kuuluvina itsestäänselvyyksinä.
9. Carol Reed : The Third Man (Kolmas mies, 1949 ) Noir. Brittifillkka ja tässäkin on Orson mukana.
10. Charles Chaplin: The Gold Rush (Kultakuume, 1925) Mykkäkomedia. Tässä brittikulkuria ei vielä vaivaa typerä sentimentaalisuus, joka pilasi hänet myöhemmät leffansa.
11. John Huston: The Treasure of the Sierra Madre (Sierra Madre aarre, 1948) Draama. Bogey!
12. Billy Wilder: Sunset Boulevard (Auringonlaskun katu, 1950) Mustaakin mustempi satiiri.
13. Fritz Lang: M – Eine Stadt sucht einen Mörder (M-kaupunki etsii murhaajaa, 1925) Trilleri. Peter Lorre lapsenomaisine kasvoineen pedofiilina ja lapsentappajana.
14. James Parrott: The Music Box (Muuttomiehet pulassa, USA 1932) Komedia. Pakko saada listalle edes yksi Laurel&Hardy-pätkä, fani kun oon.
15. Orson Welles: Touch of Evil (Pahan kosketus, 1958) Trilleri. Orson on mun juttu. Muodottomaksi paisuneenakin.
1
6. F. W. Murnau: Nosferatu, eine Symphonie des Grauens (Nosferatu, 1922) Goottikauhu. Vanhalle gootinpaskalle must-juttu.
17. Douglas Sirk: Imitation of Life (Suurinta elämässä, 1959). Melodraama. Hih, aikoinaan niin halveksittu ämmien nyyhkyleffa, weepie, on noussut klassikoksi ja pysyy ja paranoo, kun saman ajan taide- ja miestenhömppätoimintaleffat ovat suurimmaksi osaksi unohtuneet. Oman elämän kauheuksista toipuva Lana Turner onnistui comebackissaan.
18. Yasujirō Ozu: Tokyo Story (1953) Draama. Jostain syystä tähän jää koukkuun. Tällä voi elvyttää osittain unohtunutta japanin kielen taitoa.
19. Alfred Hitchcock: The Rear Window (Takaikkuna, 1954) Trilleri. Kaikkien tirkistelijöiden äiti ja isä Hitch mielipuuhassaan, luulisi olevan ainakin BB-fanien mieleen.
20. Howard Hawks: Rio Bravo (1959) Western. Huuli lentää ja bala...banjo soi.
ERITYISMAININTA
21. Ed D. Wood Jr: Plan 9 from outer Space (Haudanryöstäjät ulkoavaruudessa, 1959) Scifi. Maailman huonoin elokuva, joka on MUST. Suomalaissyntyinen Maila Nurmi (sukua Paavo Nurmelle oman väittämänsä mukaan) Vampirana on hervoton, ja klaffivirheitä satelee.
Ei Kurosawaa, ei Bergmanina, ei Renoiria...tällä kertaa.