Kiitos.Marjo kirjoitti: ↑16 Maalis 2021 09:57Voi kiitos, sama fiilis on tullut kyllä myös toisinpäin.Wendla kirjoitti: ↑15 Maalis 2021 18:31Jeps, näinpä. Hmmm... Jotenkin tuntuu vähän hassulta ajatella, että siun on hankala tutustua uusiin ihmisiin. Tai siis en tarkoita kyseenalaistaa. Mutta jotenkin erityisesti tämän vuoden aikana on tullut mietittyä, että melkoisen ihana ihminen siellä ruudun takana taitaa kirjoitella. Jotenkin voisin kuvitella, että niitä tutustujia olisi jonoksi asti. (:
Kyllä kai mä pääsääntöisesti tulenkin ihmisten kanssa toimeen, siinä määrin mitä nyt olen sellaisten kanssa tekemisissä edes, eli lähinnä töissä siis. Mutta osaan olla kyllä joissain tilanteissa tosi itsepäinen ja kärsimätön, ja huumorintajuni on sellainen, että se ei ehkä kaikille aukene. Mutta toisaalta kyllä tykkään auttaa ihmisiä ja esimies joskus antoi siitä palautetta, että jaksan aina tiimikavereita neuvoa tosi lempeän kuuloisesti, niin osaan sitten ainakin etäyhteyksien päässä piilottaa sen kärsimättömyytenikin.
Mutta siihen ystävystymiseen vaaditaan sen verran paljon omien suojamuurien laskemista, että se ei oikein onnistu minulta. Tuntuu että nuoruudessa tuli sen verran monia pettymyksiä, että ne edelleen painaa muistissa enemmän kuin ne onnistumiset, niin piiloudun sinne kehittämieni defenssimekanismien taakse. Psykoterapeutti aikanaan sanoi, että oli tosi hankala päästä alussa jyvälle siitä, mitä ihan oikeasti tunnen asioista, kun mitä hankalammista asioista keskusteltiin, sitä leveämmin hymyilin puhuessani. Eli nykyään sentään edes tiedostan asian, mutta edelleen silti piilotan hankalat jutut huumorilla lähes kaikilta, välillä varmaan itseltänikin...
Voin hyvin kuvitella siut tuohon lempeän neuvojan rooliin. Ja totta kyllä tuo, että etäyhteyksien taakse voi joskus kätevästi piilottaa jotain.
Onhan tuo muurien murtaminen välillä haastavaa. Jonkinlaisia muureja tunnistan kai itsestänikin. Tietyllä tapaa olen kyllä aika avoin ja luottavainen, jollain tapaa jopa aika paljas, jonkimmoinen hyväuskoinen hölmö. Mutta sitten toisaalta kuitenkin jokin vain varottaa kiintymästä ihmisiin liikaa, jotenkin vaikea välillä luottaa siihen, että jos joku todella tulee lähelle, niin hän ihan oikeasti myös jää siihen. Vähän kuin jokin etukäteisvarotoimi: kun kukaan ei ole liian lähellä, niin ei lähtökään satu liikaa.
Tiedostan kyllä itsestäni, että minulla vaikuttaa taustalla aika paljon se, että menitin joitain vuosia sitten erään todella läheisen ja rakkaan ihmisen tavalla, jota en olisi koskaan uskonut tapahtuvan. Hänen lähtönsä jälkeen tuli aika paljon mietittyä sitä, että jos hänkin koki saaneensa minusta tarpeekseen, niin tokkopa on hirmuisesti muitakaan joille merkitsen yhtään mitään. Olihan se melkoista itsesäälissä rypemistä, eikä nuo ajatukset oikeasti edes pidä paikkaansa, tiedänhän minä sen. Ja kun on jo saanut etäisyyttä tapahtumaan, niin jollain tapaa jo ajattelen, että ehkä se kuitenkin oli ihan hyväkin, että niin lopulta tapahtui. Mutta kyllähän se silti jonkimmoiset arvet jätti, varsinkin kun tuli niin puskista ja niin odottamattomalla tavalla.